Tunturisuden sivut
Löytöretkiä ja tutkimusmatkoja - maailmanympäripurjehdukset ja Oseania 2

Esittelyssä löytöretkeilijöitä ja tutkimusmatkailijoita aakkosjärjestyksessä. Maailmanympäripurjehdusten myötä seuraamme löytöretkeilijöiden vanavedessä heitä kaikilla maailman merillä, mutta erityisesti Oseaniassa.

Alla kartalla Oseania, joka tarjosi purjelaivojen aikakaudella löytöretkeilijöille pohjattoman aarreaitan valtavine merialueineen ja lukemattomine saarineen. Saat kartasta klikkaamalla jättikokoisen - suuren koon vuoksi aukeaa hitaasti.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © Theophilos Papadopoulos

Eiffel Katso ylin kuva kokonaisena.

Lähteet - Lorenzo Camusso: Kolumbus - Spectrum - Kuka teki mitä - The Mitchell Beazley - Maailmanhistorian suuret löytöretket - Valitut Palat - Wikipedia: Kaikki saari- ja maamäärittelyt, sekä useat henkilötiedot - The Encyclopedia of New Zealand - Evelina Guzauskyte: Christopher Columbus's naming in the "diarios" of the four voyages (1492 - 1504)) - WikiPilinas: Vice Bune - Eirik Hornborg: Purjehdusmerenkulun historia WSOY
Oseania
Eyre, Edward John - Englantilainen tutkimusmatkailija, Jamaikan kuvernööri (1805 - 1901)

Vaelsi ensimmäisenä Australian poikki 1840 - 1841 (Australia) - Idästä länteen, poikki koko Australian ensimmäisenä kulki ratsastaen pienen ryhmänsä kanssa John Eyre. Hän etsi karjalle sopivia laidunmaita ja kulkureittejä.

Eyren kunniaksi Australiassa on nimetty paikkoja hänen nimellään, kuten Eyre Peninsula ja Lake Eyre.

Fearn, John - Brittiläinen Kuninkaallisen laivaston kapteeni, valaanpyytäjä, löytöretkeilijä (1768 - 1837)

Ensimmäinen Nauru-saarelle saapunut eurooppalainen oli brittiläinen valaanpyytäjä ja Hunter-laivan kapteeni John Fearn vuonna 1798. Hän nimesi saaren Mukavuudensaareksi (engl. Pleasant Island). Naurulle saapui eurooppalaisia kauppiaita 1830-luvulta lähtien, ja näiden tuomat ampuma-aseet ja alkoholijuomat johtivat alkuperäisasukkaiden välisiin erimielisyyksiin.

Nauru (1798) (Mikronesia) - John Fearn rantautui ensimmäisenä eurooppalaisena Naurulle 8.11.1798.

Naurun saari on atolli ja yksi Tyynenmeren kolmesta suuresta fosfaattikivisaaresta. Naurun tasavalta, lyhyemmin pelkkä Nauru on kääpiövaltio, joka käsittää Tyynessämeressä lähellä päiväntasaajaa sijaitsevan Naurun saaren. Se on sekä väestöltään että maapinta-alaltaan maailman pienin itsenäinen tasavalta.

Vasco da Gama

Gama, Vasco da - Portugalilainen merenkulkija (1469 - 1524)


Peräsinvarsi ja ruoriratas. Noin neljän sadan vuoden ajan löytöretkien laivoja ohjattiin peräsinvarrella eli ruorivarrella. Peräsinvarren hallinta ja kääntely oli etenkin myrkyissä raskasta ja suurta voimaa vaativaa työtä. Suurissa laivoissa tarvittiin myrskyn aikana tusinankin verran hyvin vahvoja miehiä auttamaan ruorimiestä ja pitelemään peräsinvartta ja ruoria. 1500-luvulla käyttöön otetut, peräsinvarresta vintturiin kulkevat väkipyörät köysineen helpottivat ohjaamista. Rattaan muotoinen peräsimen hallintalaite, eli ruoriratas, joka helpotti suunnanpidon hallintaa, tuli käyttöön vasta 1700-luvulla.

Merimiesten painajaiset. Pitkät merimatkat olivat löytöretkien aikaan miehistölle aina raskaita, vaikeita ja epämukavia - joskus painajaismaisia. Yksitoikkoisuus masensi mielen. Pilaantunut vesi ja mädäntynyt ruoka heikensivät voimia. Keripukkiin ja muihin sairauksiin kuolevien tuskanhuudot täyttivät pimeät hyttikojut ja kannet. Mitenkään "lasten katseltavia" eivät olleet keripukkia potevat. Sairaus ilmeni ikenien tummumisena ja turpoamisena, lopulta kaikki hampaat putosivat ja nivelet kävivät niin heikoiksi, että potilas ei voinut enää seisoa. Näissä oloissa, kun miehistö vielä oli varsin karkeaa joukkoa ja kaikkein alimmista yhteiskuntaluokista, oli olemassa aina kapinan vaara, ja kapteenien oli käytettävä kovia otteita, jotta kuri ja järjestys säilyi. Käytettyjä rangaistuksia olivat mm. käden naulaaminen kiinni mastoon, kölin alta veto ja autiolle saarelle jättäminen.

Purjehti ensimmäisenä meritien Intiaan 1497 - 1498 (Valtameret) - Vasco da Gama purjehti ensimmäisenä Euroopasta Afrikan ympäri Intiaan. Hän lähti matkaan heinäkuussa 1497 Lissabonista neljällä aluksella. Laivastoon kuuluivat Sant Gabriel, Sant Raphael, Berrio ja muona-alus. Joulupäivään mennessä laivasto oli kiertänyt Afrikan eteläkärjen ja purjehti kohti Natalia. Muslimiluotsin avustamana Vasco da Gaman laivat saapuivat Arabianmeren yli Calicutiin 21.5.1498. Rohkean, kahden vuoden retken onnistuminen mursi arabimonopolin maustekaupassa ja antoi eurooppalaisille ylivallan Kaukoidässä seuranneiden neljän vuosisadan ajaksi.

Lähtö oli koskettava tapahtuma. Kun Vasco da Gama lähti laivoineen satamasta lauantaina, heinäkuun kahdeksantena päivänä 1497, oli ilmassa todella suuren juhlan tuntua. Tapahtumaa seurasi rannalla tungeksiva ja ylpeänä huiskuttava joukko, jonka tuntemuksia portugalilainen runoilija Luis de Camoes on kuvannut näin: "Auringonlaskun Portugalista lähtevät sen asukkaat meritse kohtaamaan auringonnousun maat."

"Jo jäivät kauas maamme rakkaat rannat,
sen kukkulat, kylät ja valkeat sannat.
Oli eessä vain merta ja autius taivaan,
vain muistelot veimme mukanamme laivaan."


Vaikka Vasco da Gama pääsikin määränpäähänsä, niin täysin onnistunut retki ei ollut. Melkoinen osa miehistä menehtyi keripukkiin ja da Gama sai hankituksi vain osan haluamistaan mausteista, koska hän kykeni tarjoamaan vaihtokaupassa vain arvotonta tavaraa. Siksi Vasco da Gama tekikin toisen matkan Calicutiin vuonna 1502, ja tältä matkaltaan hän palasi kotimaahansa mukanaan laivalasteittain rikkauksia. Vuonna 1524 hänet nimitettiin Intian varakuninkaaksi ja tällöin hän kävi Intiassa kolmannen kertansa.

Tutkimusmatkojen sivutuotteena orjakauppa. Jo Henrik Purjehtijan aikana, vuonna 1441, tuotiin ensimmäiset orjat Lissaboniin. Pian tämä satunnainen orjarahtaus muuttui systemaattiseksi orjien saalistamiseksi. Arabikauppiaiden johtamat portugalilaiset orjanmetsästäjäkaravaanit tunkeutuivat Länsi-Afrikan sisäosiin. Kauppiaat toivat mustat vankinsa rannikolle, missä nämä pantiin paaluaitauksiin odottamaan portugalilaisten karavelien saapumista.


Ruoriratas

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva ruorirattaasta - Copyright © Flickr/Ornoth
Gilbert, Thomas - Brittiläinen merikapteeni (1700-luku)

Gilbertsaaret, Kiribati (Tyynimeri) - Thomas Gilbert löysi Gilbetsaaret ja Kiribatin vuonna 1788, yhdessä, toisella laivalla samalla retkellä mukana olleen brittikapteeni John Marshallin kanssa. John Marshall nimesi Marshallinsaaret, jotka oli löytänyt Alonso de Salazar jo vuonna 1526.

Gilbertsaaret ovat ryhmä atolleja ja korallisaaria Tyynellä valtamerellä. Ne ovat osa Kiribatia. Kiribatin tasavalta eli Kiribati on saarivaltio Tyynellä valtamerellä. Se koostuu 33 atollista 3 500 000 neliökilometrin alueella lähellä päiväntasaajaa. 21 saarella on asutusta.

Janszoon, Willem - Hollantilainen merenkävijä (1570 - 1630)

Australia (Tyynimeri) - Willem Janszoon oli ensimmäinen eurooppalainen, joka todistetusti kävi Australian mantereella vuonna 1606.

Willem Janszoon ei tiennyt käyneensä uudella, tuntemattomalla mantereella - ihan samoin, kuin Kristoffer Kolumbuskaan ei tiennyt saapuneensa Amerikkaan.

La Pérouse, Jean-François de Galaup - Ranskalainen laivastoupseeri ja tutkimusmatkailija (1741 - 1788)

Jean-François de Galaup La Pérousen merimiesura alkoi 15-vuotiaana, laivapoikana. Amiraali Hawken alaisena hän oli heti mukana sotatoimissakin ja haavoittuikin, ollen sotavankinakin jonkin aikaa. Vapauduttuaan hän paneutui innolla opiskelemaan merimiehen taitoja ja meritiedettä.

Jean-François de Galaup La Pérouse täsmensi karttoja ja vaikutti suuresti Tyynenmeren tuntemiseen. Hän korjasi joitakin Cookin mittauksia, löysi saaria Havaijin ja Samoan saariryhmistä ja teki ensimmäisen luotettavan merikortin Japania vastapäätä olevasta Itä-Aasian rannikosta.

Jean-François de Galaup La Pérouse liikkui tutkimusmatkoillaan Oseanian ohella myös Alaskan ja Pohjois-Amerikan luoteisosan sokkeloisilla vesillä.

Maui (1786 Havaiji) - Maui on saari Havaijilla ja Jean-François de Galaup La Pérouse astui maihin tälle Havaijin saarelle ensimmäisenä eurooppalaisena 29.5.1786. James Cook kuitenkin näki Mauin ensimmäisenä eurooppalaisena 26. marraskuuta 1778 ja antoi nimeksi saarille Sandwich Islands.

Vierailtuaan ensin Petropavlovskissa vuonna 1787, Jean-François de Galaup La Pérouse jatkoi retkeään, tutkimalla Polynesiaa. Samalla hän joutui saarelaisten väijytykseen ja 12 miestä hänen seurueestaan kuoli. Hänen viimeinen pysähdyspaikkansa oli nykyisen Sydneyn kohdalla, Australiassa. Sieltä hän lähetti Ranskaan muistiinpanonsa ja viimeiseksi jääneen kirjeensä, jossa ilmoitti aikomuksekseen tutkia koillisessa olevia saaria. Retkikunta purjehti merelle, kadoten samalla ikiajoiksi. Tutkimuksissa on tultu siihen tulokseen, että retkikunta joutui ensiksi haaksirikkoon ja sen jälkivaiheissa alkuasukkaat murhasivat koko joukon.


Jean-François De La Pérouse kävi laajoilla purjehdusmatkoillaan myös vuonna 1787 nykyisin Etelä-Korealle kuuluvalla saarella Jeju, jolla ennen häntä oli käynyt yhden ainoan kerran eurooppalaisia, kun hollantilaiset haaksirikkoutuivat saaren vesillä vuonna 1635.

Le Maire, Jacob - Hollantilainen merenkulkija (1585 - 1616)

Kap Horn (1616), Tonga (1616), Tafahi (1616), Niuatoputapu (1616), Wallis ja Futuna (1616), Schouten Islands (1616) - Hollantilainen merikapteeni Willem Cornelisz Schouten (1567 - 1625) löysi Kap Hornin, ja oli myös ensimmäinen, Euroopasta Tyynellemerelle purjehtiessaan Kap Hornin kiertänyt. Willem Cornelisz Schoutenin kumppanina tällä maailmanympäripurjehduksella, myös Kap Hornin löytämisellä ja kiertämisellä, oli hollantilainen merenkulkija Jacob Le Maire (1585 - 1616). He kävivät myös yhdessä, ensimmäisinä eurooppalaisina, Tongalla vuonna 1616. Ensimmäisinä he olivat samalla purjehduksella myös saarilla Tafahi, Niuatoputapu ja Niuafo'ou. Ranskan merentakainen alue Wallis ja Futuna pitää sisällään saaret Futuna ja Alofi, joilla hollantilaiset myös kävivät ensimmäisinä eurooppalaisina 1616. Myös saarilla Schouten Islands he olivat ensimmäiset 24.7.1616.

Kap Horn (esp. Cabo de Hornos, "uunien niemi") on Etelä-Amerikan eteläisin kärki. Nimen sille antoi Jacob Le Maire, kapteeninsa Willem Cornelisz Schoutenin syntymäkaupungin nimeltään Hoorn, mukaan. (Tästä voi päätellä miesten keskinäiset asemat laivalla).

Huom. Ensimmäisenä Etelä-Amerikan kiertänyt merenkulkija oli portugalilainen Fernão de Magalhães 1520-luvulla. Hän ei kuitenkaan kiertänyt Kap Hornia, vaan purjehti Tulimaan pohjoispuolitse Magalhãesinsalmen kautta länteen kiertäessään laivastoineen ensimmäisenä maapallon ympäri.

Huom. On myös mahdollista, että Kap Hornin kiersikin ensimmäisenä Francis Drake.

Sailor
Ensimmäinen maailmanympäripurjehdus 1519 - 1522
Magalhães, Fernão de - Portugalilainen sotilas ja löytöretkeilijä (1480 - 1521)

Loistava purjehtija, vaitelias mutta päättäväinen johtaja Fernão de Magalhães syntyi ylimysperheeseen Pohjois-Portugalissa noin vuonna 1480. Palveltuaan hovipoikana kuningas Juhana II:n hovissa hän lähti erään Portugalista vuosittain Intiaan matkaavan laivaston mukaan. Sodittuaan kahdeksan vuotta Intiassa ja Afrikassa hän palasi Portugaliin raajarikkona, haavoituttuaan Marokossa maureja vastaan taistellessaan. Kuningas Manoel I:n halveksimana Fernão de Magalhães lähestyi nuorta hallitsijaa Kaarle I:stä, josta myöhemmin tuli Pyhän Rooman keisarikunnan hallitsija Kaarle V. Kaarle varusti Fernão de Magalhãesin viidellä laivalla etsimään läntistä meritietä Maustesaarille ja Intiaan, portugalilaiset kun hallitsivat itäistä.

Tyynenmeren purjehtija. Fernão de Magalhães löysi sen, mikä Kolumbukselta jäi saavuttamatta. Hän löysi läntisen meritien Euroopasta Aasiaan. Tämä edellytti sitä, että hän purjehduksellaan tavoitti Etelä-Amerikan eteläisimmän kärjen, ja purjehti siellä Etelä-Amerikan mantereen ja Tulimaan välisen salmen kautta Etelä-Amerikan länsipuolelle. Salmi sai nimekseen suuren purjehtijan mukaisesti Magalhãesinsalmi ja länsipuolella avautuvalle merelle Magalhães antoi nimeksi Mare Pacificum. Aiemmin meri tunnettiin suomeksi nimillä Tyyni valtameri ja Iso valtameri, nykyisin nimeksi on vakiintunut Tyynimeri. Vaikka Magalhãesin löytämää reittiä ei vielä pitkään aikaan käytettykään säännöllisenä kauppareittinä, oli se Magalhãesille ja Francis Draken kaltaisille hurjapäille portti Tyynellemerelle.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kartta yllä - Copyright © Knutux


Tongan tanssijoita

Maailmanympäripurjehduksen suorittaneesta Victoriasta rakennettu kopio. Klikkaa kuvasta iso.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright - © Walter


Ensimmäinen maailmanympäripurjehdus 1519 - 1522, Magalhãesinsalmi (Estreito (Canal) de Todos los Santos 1520), Filippiinit (1521), Mariaanit (6.3.1521), Guam (1521), Tuamotu (1521) (Valtameret, Tyynimeri) - Fernão de Magalhãesin johtama laivasto lähti kuuluisalle maailmanympäripurjehdukselleen 10.8.1519 Sevillasta, Espanjasta. Laivastoon kuului viisi pientä alusta: lippulaivana karaveli Trinidad (tonniluku 110, miehistö 55) sekä karrakit San Antonio (120 t, 60 miestä), Concepcion (90 t, 45), Victoria eli Nao Victoria (85 t, 42) ja Santiago (75 t, 32). Laivasto kulkee nimellä Armada de Molucca. Hän oli ensimmäinen eurooppalainen hyvin monilla paikoilla, niin myös Mariaaneilla, siellä paikan nimenä Guam - sekä Tuamotulla.

Fernão de Magalhães itse sai matkan aikana surmansa Cebulla, sekaannuttuaan siellä paikallisten heimojen välisiin riitoihin. Vain yksi laivoista onnistui saattamaan päätökseen maailmanympäripurjehduksen ja palasi. 6. syyskuuta 1522 Victoria saapui Juan Sebastián de Elcanon komentamana Espanjaan lähes tasan kolme vuotta lähdön jälkeen.


Maailmanympäripurjehdus

  • Miehistön määrä lähtöhetkellä 10.8.1519 Sevillassa 256 - heistä paasipoikia ja muita palvelijoita 40.
  • Alkumatkalla 1519 seisahduttiin viikon ajaksi Teneriffalle, Kanarian saarille.
  • Purjehdus yli Atlantin ja sitten Etelä-Amerikan itärannikon seurailua kohti etelää.
  • Etelä-Amerikan itärannikolla, kun purjehdus oli kestänyt jo puoli vuotta, espanjalainen upseeristo oli kapinahenkistä ja halusi palata takaisin. Alukset olivat kärsineet vaurioita ja miehistö oli loppuun uupunutta ja tyytymätöntä.
  • 31.3.1520 saapuminen Puerto San Juliániin ja ankkuroituminen viiden synkän talvikuukauden ajaksi. Puerto San Julián sijaitsee Patagoniassa, lähellä Etelä-Amerikan eteläisintä kärkeä ja se on kuin luonnon muovaama satamalahti. Fernão de Magalhães antoi paikalle nimen. Mantereen puolella retkeläiset kohtasivat paikallisia asukkaita, joita italialainen kirjailija ja tutkimusmatkailija Antonio Pigafetta kuvaili kooltaan jättiläismäisiksi. Hän kutsui heitä "patagonialaisiksi", mikä merkitsee isojalkaista, jättiläistä. Mielikuva isojalkaisuudesta tuli suurikokoisista, heinillä täytetyistä nahkajalkineista. Talvehtimispaikalla seurasi avointa kapinointia ja taisteluitakin. Kapina alkoi huhtikuussa 1520 Concepcionissa ja sitä tuki Victoria. Kapinalliset yllättivät San Antonion ja ottivat sen haltuunsa. Vain Trinidad ja Santiago pysyivät uskollisina Magalhãesille. Magalhães tukahdutti kapinat, armahti suurimman osan kapinallisista ja teloitutti yhden laivapäällikön. Yhden laivapäällikön ja papin hän laski asumattomalle rannikolle, heidän kohtalonsa on tuntematon.
  • Toukokuussa 1520 aluksista Santiago ajoi rantaan ja upposi, ollessaan tiedustelumatkalla etelässä. Miehistö pelastui.
  • 21. päivänä elokuuta 1520 jäljellä olevat neljä alusta jatkoivat matkaa. Miehistä noin tusina oli tähän mennessä kuollut ja mukana oli vielä runsaat 240 miestä.
  • 21. päivänä lokakuuta 1520, vaarallisissa ja vaikeissa oloissa saavuttiin Magalhaesinsalmen itäpäähän.
  • 1. marraskuuta 1520, kun Magalhaesinsalmea oli ensiksi tutkittu runsas viikko, purjehdittiin salmeen. Tässä vaiheessa tapahtui San Antoniolla kapina, ja alus karkasi takaisin kohti Espanjaa. Laivassa oli 70 miestä ja heistä 60 selviytyi hengissä takaisin Espanjaan.
  • 28. marraskuuta 1520, kun Magalhaesin salmessa oli purjehdittu viikko, jäljellä olevat kolme alusta pääsivät ulos salmesta ja niiden edessä avautui Tyynimeri.


  • Tyytymättömän ja vihamielisen miehistönsä kanssa Magalhães suuntasi laivastonsa Tyynellemerelle heti sitten, kun oli ensiksi noustu hieman pohjoisemmaksi, jotta päästiin miellyttävämpään ilmastoon ja saatiin tuntuma kaakkoispasaatiin.
  • 40 päivää nähtiin vain taivasta ja merta, ja sitten 24. tammikuuta 1521 tultiin pienelle ja asumattomalle saarelle, joka oli Puka-Puka, eräs Tuamotu-saarten pohjoisimmista saarista.
  • 4. helmikuuta 1521 tavoitettiin asumaton, merkityksetön ja yksinäinen Flintin saari, jolla ilmeisesti saatiin täydennetyksi lähes lopussa olleet vesivarat. Tässä vaiheessa ruokapuoli oli tosi heikoissa kantimissa. Viimeiset laivakorput kuhisivat matoja. Rotat olivat herkkua. Ne nahat, joilla raakapuut oli päällystetty hankaantumista vastaan, liotettiin ja syötiin. Keripukki vaati uhrejaan.
  • 6. maaliskuuta 1521 saavuttiin Mariaanien eteläisimmälle saarelle, Guamille. Siellä espanjalaiset joutuivat taisteluihin varastelevien alkuasukkaiden kanssa ja saaresta jouduttiin poistumaan ilman ruokatäydennyksiä jo 9.3.1521.
  • 16. maaliskuuta 1521 tavoitettiin Samarin saaren korkein kärki ja sieltä purjehdittiin Filippiineille, jossa saatiin ruokatäydennyksiä. 110 vuorokaudessa Magalhães oli siten purjehtinut valtavan meren yli, jolle hän vankkumattoman tasaisesti puhaltavan pasaatituuulen mukaan antoi nimen Tyynimeri.
  • Laivasto purjehti Cebun saarelle. Siellä Magalhães varomattomasti sekaantui paikallisten päälliköiden keskinäisiin välienselvittelyihin. Kävi niin, että Magalhães ja seitsemän hänen miehistään saivat surmansa taistelussa 27. huhtikuuta 1521.
  • Cebun kahakoista henkiinjääneet pakenivat, ja koska heitä oli liian vähän kolmeen alukseen, Concepcion poltettiin. Kahden aluksen suuruisena ja sadan miehen vahvuisena laivue lähti Molukeille eli Maustesaarille. Eräiden viivytysten jälkeen ja poikettuaan muun muassa Borneon koillisrannalle, ja vietettyään Bruneissakin 35 päivää, Trinidad ja Victoria ankkuroituivat marraskuun 8. päivänä Maustesaarille, Tidoriin. Näin, vaikka laivueen päällikkö Magalhães olikin kuollut, niin matkan tavoite oli saavutettu.
  • Joulukuussa 1521 todettiin aluksista Trinidadin olevan niin huonossa kunnossa, että sen paluumatka lykättiin epämääräiseen tulevaisuuteen. Victoria ainoana nosti purjeensa 21.12.1521 ja suuntasi matkansa kohti kotia Intian valtameren poikki ja Afrikan eteläkärjen, Hyväntoivonniemen kiertäen. Mausteilla lastatun Victorian päällikkönä toimi baskilainen Juan Sebastián de Elcano. Afrikan eteläkärki Kap kierrettiin toukokuun puolivälissä 1522.
  • Heinäkuun alussa 1522 Victoria oli Kap Verden saarten läheisyydessä. Santiagon saarella portugalilaiset viranomaiset vangitsivatkin koko miehistön, mutta heidät vapautettiin.
  • Santiagosta lähdettiin liikkeelle heinäkuun 15. päivänä 1522.
  • Nao Victoria purjehti 6. päivänä syyskuuta 1522 Espanjaan, Guadalquivirin (joki, jonka rannalla Sevillan kaupunki) suulahteen ja kotiranta oli saavutettu. Perille asti miehistä selvisi 18 valkoihoista ja 4 malaijia. Pieni alus, jonka nimi oli niin symbolinen, oli lähes hylkykunnossa, mutta se oli suorittanut kuitenkin yhden kaikkien aikojen merkittävimmistä meriretkistä. Sevillaan saavuttiin pari päivää myöhemmin, 8. päivänä syyskuuta 1522. Mausteiden arvosta kertoo se, että aluksen tuoma maustelasti oli niin arvokas, että se peitti koko retken kustannukset, ja jäipä yli vielä voittoakin.


  • Marshall, John - Brittiläinen merikapteeni (1748 - 1819)

    Marshallinsaaret, Gilbertsaaret, Kiribati (Tyynimeri) - John Marshall löysi Gilbetsaaret ja Kiribatin vuonna 1788, yhdessä, toisella laivalla samalla retkellä mukana olleen brittikapteeni Thomas Gilbertin kanssa. John Marshall nimesi Marshallinsaaret, jotka oli löytänyt Alonso de Salazar jo vuonna 1526.

    Marshallinsaaret koostuu 29 atollista ja viidestä erillään olevasta saaresta. Tärkeimmistä atolleista ja saarista muodostuu kaksi ryhmää: Ratak-ketju ja Ralik-ketju (tarkoittaa "auringonnousu"- ja "auringonlasku"-ketjuja). Maan keskikorkeus on vain kaksi metriä merenpinnan yläpuolella. Nykyisin Marshallinsaaret (Marshallit) eli Marshallinsaarten tasavalta on saarivaltio Tyynessä valtameressä. Se sijaitsee Naurun ja Kiribatin pohjoispuolella, Mikronesian itäpuolella ja Yhdysvaltain hallitseman Waken saaren eteläpuolella.

    Mendaña de Neira (Neyra), Álvaro de - Espanjalainen merenkulkija ja löytöretkeilijä (1541 - 1595)

    Marquesassaaret, Tuvalu, Santa Cruzin saaret, Salomonsaaret, Wake (Tyynimeri) - Álvaro de Mendaña de Neira löysi matkoillaan mm. Marquesassaaret, Tuvalun, Santa Cruzin saaret, Waken ja Salomonsaaret, jossa hän vieraili pisimmällä, Santa Isabel Island-saarella. (1568).

    Álvaro de Mendaña de Neira lähti vuonna 1567 etsimään Terra Australista. Hän vieraili kahteen otteeseen myös Salomonsaarilla, joilla hän kuoli vuonna 1595. Mendaña löysi saarilta kultaa ja nimesi ne kuningas Salomon mukaan Salomonsaariksi, luullen löytäneensä yhden hänen tarunhohtoisista kultakaivoksistaan. Wake eli Wake Island on 6,5 neliökilometrin kokoinen, nykyisin Yhdysvalloille kuuluva atolli pohjoisella Tyynellä valtamerellä. Britit vierailivat siellä vuonna 1796, yli 200 vuotta Mendaña de Neiran käynnin jälkeen, ja nimesivät sen kapteeni William Waken mukaan.

    Mynors, William - Englantilainen merikapteeni

    Joulusaari - Christmas Island 1643 - Nimensä Joulusaari sai siitä yksinkertaisesta syystä, että kapteeni William Mynors saapui saarelle juuri joulupäivänä, 25.12. vuonna 1643 - ja antoi sille nimeksi Christmas Island.

    William Mynors oli Englannin Itä-Intian kauppakomppanian laivan, Royal Mary, kapteeni. Joulusaari on nykyisin Australialle kuuluva territorio ja siellä ovat voimassa Australian lait. Joulusaarelta alkuperäisväestö puuttuu täysin. Sen nykyisistä asukkaista, joita on noin 1500, suurin osa on kiinalaisia. Joulusaaren ei kovin kauniiseen historiaan kuuluvat Britannian siellä tekemät ydinasekokeet vuosina 1952 - 1962.

    Odoric of Pordenone - Fransiskaanimunkki, lähetyssaarnaaja, tutkimusmatkailija (1286 - 1331)

    Ensimmäisenä Borneolla - Odoric of Pordenone kävi laajalla Aasian matkallaan ensimmäisenä eurooppalaisena Borneon saarella myöhäiskeskiajalla, 1320-luvulla. Suurten löytöretkien myötä alkoivat portugalilaiset liikkua saarella 1500-luvun alussa. Mutta jo 1600-luvulla hollantilaiset ja brittiläiset kilpailivat saaresta.

    Borneo on maailman kolmanneksi suurin saari. Se sijaitsee Kaakkois-Aasiassa, Malaijien saaristossa.

    Pereira, Diogo Fernandes - Portugalilainen merenkulkija, merikapteeni (1500 - 1600-luvuilla)

    Sokotra (1503), Maskareenit (1507) - (Intian valtameri) - Diogo Fernandes Pereira kävi ensimmäisenä eurooppalaisena Sokotran saarilla vuonna 1503 ja Maskareenien saarilla vuonna 1507. Hän myös purjehti ensimmäisenä eurooppalaisena merireittiä Madagaskarilta Intiaan ja Kaakkois-Aasiaan.

    Sokotra on neljän saaren ryhmä Intian valtameressä. Se sijaitsee Somalian rannikolla noin 350 kilometriä Arabian niemimaasta etelään. Maskaareenit eli Maskaareenien saaret tai Maskaareenien saaristo on saariryhmä Intian valtameressä 600 - 800 km Madagaskarista itään. Siihen kuuluvat Mauritius, Réunion, Rodrigues, ja niiden lisäksi Cargados Carajosin matalikot sekä entiset saaret Saya de Malhan, Nazarethin ja Soudanin matalikot. Saariryhmä on saanut nimensä portugalilaisen merenkulkijan Pedro Mascarenhasin mukaan.

    Quiros, Pedro de - Portugalilainen merenkulkija (1565 - 1615)

    Pedro de Quiros toimi aeimmin Álvaro de Mendaña de Neiran laivalla luotsina. Vuoden 1605 - 1606 retkellä hän johti Luis Váez de Torresin laivastoa.

    Tuamotusaaret, Uudet-Hebridit, Henderson Island, Ducie Island (Luna Puesta) Pitcairn-saarilla, Makin-saariryhmä nyk. Kiribatissa, 1605 - 1606 (Tyynimeri) - Tuamotulla Pedro de Quiros oli toinen kävijä, ensimmäisenä siellä kävi jo vuonna 1521 Fernão de Magalhães. Uusilla-Hebrideillä hän oli ensimmäinen eurooppalainen, saariryhmän nimenä nykyisin on Vanuatu. Henderson Islandin löysi Pedro de Quiros tammikuussa 1606.

    Tuamotu on maailman suurin atolliketju. Se sijaitsee Ranskan Polynesiassa, Tyynellä valtamerellä. Vanuatu (viralliselta nimeltään Vanuatun tasavalta, vuoteen 1980 asti Uudet-Hebridit) on saarivaltio Oseaniassa. Henderson Island on asumaton 37,3 neliökilometrin laajuinen saari eteläisellä Tyynellä valtamerellä. Uudelleen sen löysi 17. kesäkuuta 1819 Brittiläisen Itä-Intian kauppakomppanian alus Hercules kapteeninaan Henderson. Pitcairn on neljästä saaresta (yksi asuttu) koostuva ryhmä eteläisellä Tyynellä valtamerellä, noin puolivälissä matkaa Uudesta-Seelannista Peruun. Ducie Island (Luna Puesta) tuli uudelleen löydetyksi Edward Edwardsin toimesta. Makin on Kiribatille kuuluva atolli Tyynellä valtamerellä.

    Roggeveen, Jakob - Hollantilainen lakimies ja tutkimusmatkailija (1659 - 1729)

    Pääsiäissaari (1722), Samoa (1722), Maupiti, Bora Bora, Leewardsaaret, Seurasaaret (1722) (Tyynimeri) - Löysi Pääsiäissaaren pääsiäissunnuntaina vuonna 1722. Löysi Maupitin ja Bora Boran Seurasaarilta.

    Yksinäinen Pääsiäissaari unohtui, kunnes espanjalainen laivaston kapteeni Don Felipe Gonzales löysi sen uudelleen vuonna 1770. Seurasaarille (The Society Islands) nimen antoi James Cook vuonna 1769.
    Saavedra Cerón, Álvaro de - Espanjalainen merenkulkija, merikapteeni (1500-luku)

    Marshallinsaarilla 1529 - Toisena valkoisena Marshallinsaarilla, jotka oli löytänyt 1526 Toribio Alonso de Salazar. Hernán Cortés oli Saavedra Cerónin sukulainen. Álvaro de Saavedra Cerón oli ensimmäinen, itämailla liikkunut, Amerikasta tullut ja Tyynenmeren ylittänyt tutkimusmatkailija. Tiettävästi James Cook kävi ensimmäisenä Havaijilla vuonna 1778. Havaijin vanhan, suullisen tarinaperinteen mukaan valkoisia miehiä olisi liikkunut Havaijilla jo huomattavasti ennen James Cookia. On mahdollista, että nämä liikkujat ovat olleet Álvaro de Saavedra Cerónin väkeä. Álvaro de Saavedra Cerónin laiva joutui myrskyyn heti Marshallinsaarten jälkeen, upoten, ja vieden kaikki miehet mukanaan.

    Marshallinsaaret koostuu 29 atollista ja viidestä erillään olevasta saaresta. Tärkeimmistä atolleista ja saarista muodostuu kaksi ryhmää: Ratak-ketju ja Ralik-ketju (tarkoittaa "auringonnousu"- ja "auringonlasku"-ketjuja). Maan keskikorkeus on vain kaksi metriä merenpinnan yläpuolella. Nykyisin Marshallinsaaret (Marshallit) eli Marshallinsaarten tasavalta on saarivaltio Tyynessä valtameressä. Se sijaitsee Naurun ja Kiribatin pohjoispuolella, Mikronesian itäpuolella ja Yhdysvaltain hallitseman Waken saaren eteläpuolella.

    Salazar, Toribio Alonso de - Espanjalainen merenkulkija, merikapteeni (1500-luku)

    Löysi Marshallinsaaret 1.8.1526 - De Salazarin aluksena oli Santa Maria de la Victoria.

    Hieman sen jälkeen, kun Toribio Alonso de Salazar oli käynyt Marshallinsaarilla, sinne saapui espanjalaisamerikkalainen merenkulkija Álvaro de Saavedra Cerón, vuonna 1529. Tämän jälkeen saarilla koitti hiljainen aika, sillä tiettävästi seuraavat eurooppalaiset saarilla olivat vuonna 1788 brittiläinen John Marshall, joka nimesi saaret ja hänen kanssaan liikkunut toinen merenkävijä britti, Thomas Gilbert. Marshallinsaaret koostuu 29 atollista ja viidestä erillään olevasta saaresta. Tärkeimmistä atolleista ja saarista muodostuu kaksi ryhmää: Ratak-ketju ja Ralik-ketju (tarkoittaa "auringonnousu"- ja "auringonlasku"-ketjuja). Maan keskikorkeus on vain kaksi metriä merenpinnan yläpuolella. Nykyisin Marshallinsaaret (Marshallit) eli Marshallinsaarten tasavalta on saarivaltio Tyynessä valtameressä. Se sijaitsee Naurun ja Kiribatin pohjoispuolella, Mikronesian itäpuolella ja Yhdysvaltain hallitseman Waken saaren eteläpuolella.

    Schouten, Willem Cornelisz - Hollantilainen merenkulkija, Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian merikapteeni (1567 - 1625)

    Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
    *Kuvat Oseanian tanssijoista oikealla - Copyright - Aloha Aotearoa! Hawaii Village a Highlight at Pasifika 2014 - By Jessica Rowland, Branch Public Affairs Officer © US Embassy


    Kap Horn (1616), Tonga (1616), Tafahi (1616), Niuatoputapu (1616), Wallis ja Futuna (1616), Schouten Islands (1616), Bismarckinsaaret (1616) - Willem Cornelisz Schouten löysi Kap Hornin, ja oli myös ensimmäinen, Euroopasta Tyynellemerelle purjehtiessaan Kap Hornin kiertänyt. Willem Cornelisz Schoutenin kumppanina tällä maailmanympäripurjehduksella, myös Kap Hornin löytämisellä ja kiertämisellä, oli hollantilainen merenkulkija Jacob Le Maire (1585 - 1616). He kävivät myös yhdessä, ensimmäisinä eurooppalaisina, Tongalla vuonna 1616. Ensimmäisinä he olivat samalla purjehduksella myös saarilla Tafahi, Niuatoputapu ja Niuafo'ou. Ranskan merentakainen alue Wallis ja Futuna pitää sisällään saaret Futuna ja Alofi, joilla hollantilaiset myös kävivät ensimmäisinä eurooppalaisina 1616. Myös saarilla Schouten Islands he olivat ensimmäiset 24.7.1616. Myös Bismarckinsaarilla Willem Schouten oli ensimmäinen eurooppalainen.

    Kap Horn (esp. Cabo de Hornos, "uunien niemi") on Etelä-Amerikan eteläisin kärki. Nimen sille antoi Jacob Le Maire, kapteeninsa Willem Cornelisz Schoutenin syntymäkaupungin nimeltään Hoorn, mukaan. (Tästä voi päätellä miesten keskinäiset asemat laivalla).

    Huom. Ensimmäisenä Etelä-Amerikan kiertänyt merenkulkija oli portugalilainen Fernão de Magalhães 1520-luvulla. Hän ei kuitenkaan kiertänyt Kap Hornia, vaan purjehti Tulimaan pohjoispuolitse Magalhãesinsalmen kautta länteen kiertäessään laivastoineen ensimmäisenä maapallon ympäri.

    Huom. On myös mahdollista, että Kap Hornin kiersikin ensimmäisenä Francis Drake.


    Tongan tanssijoita Tongan tanssijoita

    Tasman, Abel Janszoon - Hollantilainen merenkävijä ja löytöretkeilijä (1603 - 1659)

    Vuonna 1642 Itä-Intian hollantilainen kuvernööri van Diemen antoi taitavalle merenkulkijalle, Abel Tasmanille tehtäväksi etsiä eteläisen meritien, jota pitkin laivat olisivat voineet länsituulia hyväksi käyttäen purjehtia Amerikkaan. Samalla hänen piti ottaa selville, kuuluiko Uudeksi Hollanniksi kutsuttu metsäinen rannikko todellakin uuteen mantereeseen. Tasman kiersikin Australian ympäri kulkien muun muassa Tasmanian ja Uuden Seelannin ohi. Hän ei tiennyt, että nämä olivat saaria, vaan luuli tulleensa jonkin oudon ja tavattoman suuren maa-alueen kaakkoisrannikolle. Tämän jälkeen Tasman purjehti Jaavaan edeten Tonga- ja Fidzi-saarten, sekä Uuden-Guinean pohjoisrannikon ohi. Hän tuli näin kulkeneeksi Oseanian halki laajaa, Australian ympäri vienyttä reittiä pitkin. Samalla tuli todistetuksi, että Australia oli saari. Oletetun eteläisen mantereen, antipodialueen, jolla etelänapakin oli, täytyi siten olla vielä etelämpänä.

    Uusi-Seelanti, Tasmania, Fidzi- ja Tongasaaret 1642 - 1643, 'Ata (1643) (Tyynimeri) - Abel Tasman teki kaksi löytöretkeä Australiaan ja Oseaniaan. Ensimmäisellä retkellään vuosina 1642 - 1643 hän löysi Tasmanian (alun perin nimeltään Van Diemenin maa, nimettiin myöhemmin Tasmanin kunniaksi Tasmaniaksi), Uuden-Seelannin (13.12.1642) sekä Fidzi- ja Tongasaaret. Fidzillä Abel Tasman oli ensimmäinen eurooppalainen, Tongalla hän vuonna 1643 jäi sijalle kaksi, sillä Tongan edustalla kävivät hollantilaiset Willem Schouten ja Jacob le Maire vuonna 1616. Tongan eteläpuolella sijaitsevan kallioisen saaren, nimeltään 'Ata, Abel Tasman tavoitti ensimmäisenä eurooppalaisena 19.1.1643.

    Hollantilainen kartantekijä antoi nimen Uusi-Seelanti Abel Tasmanin löydölle. Hollantilaiset menettivät mielenkiintonsa näihin seutuihin Tasmanin toisen, vuoden 1644 retken jälkeen ja vasta yli 100 vuotta myöhemmin James Cook saapui kartoittamaan seutuja tarkemmin. Cook näki Uuden-Seelannin 6.10.1769.

    Torres, Luís Vaz de - Espanjalainen tutkimusmatkailija ja merenkulkija (1565 - 1613)

    Australian löytäjä. Luís Vaz de Torres mitä ilmeisimmin näki tutkimusmatkallaan vuonna 1606 Australian pohjoisinta osaa, eli Cape Yorkin. Tähän päätelmään on tultu, kun on tarkoin tutkittu Torresin matkareittiä, hänen sijoittumisiaan ja mitä noilta sijoilta on voinut nähdä. Torres ei itse ole tällöin tiennyt, että se, mitä hän näki oli Australia. Tällaisen ajatuksen esitti vuonna 1980 merikapteeni Brett Hilder. Myös australialainen George Collingridge on esittänyt, että Torres ilmeisesti löysi Australian, tietämättä sitä koskaan itse. Torres itse puhui vain suurista saarista, joita oli joka puolella, mutta hän ei koskaan itse esittänyt löytäneensä Australiaa.

    Espanjan hallitus salasi Torresin matkaraportin, estääkseen brittiläisiä ja hollantilaisia tunkeutumasta alueelle. Torresin kertomus tuli julkisuuteen vuonna 1746, reilusti yli sata vuotta matkan jälkeen ja vasta silloin Torresinsalmi ristittiin hänen mukaansa. Kapteeni James Cook löysi salmen uudelleen vuonna 1774.

    Tuamotusaaret, Uudet-Hebridit, Henderson Island, Ducie Island (Luna Puesta) Pitcairn-saarilla, Makin-saariryhmä nyk. Kiribatissa, Vanatinai eli Tagula, Louisiadesaaret, Milnenlahti, Basilaki Island, Torresinsalmi 1605 - 1606 (Tyynimeri) - Torres lähti vuonna 1605 Pedro Fernandes de Queirósin johtaman retkikunnan mukana etsimään Terra Australis Incignitaa. Retkikunnan saavuttua Uusille-Hebrideille, Torres lähti jatkamaan matkaa yksin komennossaan olleella aluksella ja purjehti Australian ja Uuden-Guinean välisen salmen läpi, joka nykyään tunnetaan Torresinsalmena. Retkikunta osoitti, että Uusi-Guinea ei ole osa mannerta.

    Milnenlahti on suuri 35 kilometriä pitkä ja 15 kilometriä leveä lahti Milne Bayn provinssissa Papua-Uusi-Guinean kaakkoisosassa. Lahti on saanut nimensä Sir Alexander Milnen mukaan. Lahdelle rantautuivat ensimmäisinä eurooppalaisina Luis Vaez de Torres heinäkuussa 1606 ja kapteeni Owen Stanley vuonna 1850.


    Pedro Fernandes de Queirós laivoineen erosi Espiritu Santossa yöllä 11.6.1606 Torresin laivastosta epäselvissä olosuhteissa. Hän itse kertoi syyksi sen, että joutui myrskyn vuoksi erilleen muista, eikä kyennyt enää palaamaan. Hän purjehti Acapulcoon, Meksikoon. On esitetty, että hänen häipymisensä johtui ehkä kapinasta hänen laivallaan tms. syistä, mutta Luís Vaz de Torres ei sanonut tähän koskaan mitään. Tapahtumaan liittyi myös keripukkia, kahinointia paikallisten asukkaiden kanssa ja Queirósin määräys siitä, että kaikkien pitäisi palata heti Amerikkaan. Torres odotti Espiritu Santossa 15 vuorokautta Queirósin ilmaantumista, ja kun tätä ei kuulunut, hän avasi Perun varakuninkaan ohjekuoren siitä, miten pitäisi menetellä, jos tällainen tilanne tulisi eteen, että Torres ja Queirós joutuisivat erilleen. Ohjeiden mukaisesti Torres, joka onnistui pitämään miehistönsä kurissa, jatkoi tutkimusmatkaa kaksine laivoineen yksin. Queirósin jälkeen Pradosta piti tulla komentava kapteeni, mutta näin ei käynyt, vaan Torres otti johdon itselleen.

    Urdaneta, Andrés de - Espanjalainen maailmanympäripurjehtija ja tutkimusmatkailija (1498 - 1568)

    Tuultentavoittelija ja purjehdusreitin löytäjä (Tyynimeri) - Amerikasta pääsi purjelaivojen aikakaudella yli Tyynenmeren Aasiaan, länteen puhaltavien pasaatituulten pullistamin purjein. Takaisin ei samaa reittiä päässytkään muuten kuin hyvin hitaasti luovimalla, sillä pasaatituulet puhaltavat aina samaan suuntaan. Tällaisen puoli vuotta kestävän paluun aikana miehistö olisi vääjäämättä sairastunut keripukkiin. Toki takaisin olisi päässyt myös, ylittämällä Intian valtameren ja kiertämällä Afrikan, mutta tämän estivät portugalilaiset, jotka pitivät reittiä yksinoikeutenaan. Andrés de Urdaneta keksi laivoineen nousta pohjoisemmaksi, Japanin korkeudelle ja sieltä länsituulet puhalsivat päinvastaiseen suuntaan, kuin pasaatituulet, eli kohti Amerikkaa. Näillä havainnoillaan Andrés de Urdaneta teki havainnot molemmista tuulista purjehdusreitteineen, ja hänen pohjoisempi reittinsä, "Urdanetan väylä", oli käytössä aina höyrylaivojen tuloon saakka.

    Maailmanympäripurjehtijana Andrés de Urdaneta oli vuonna 1536 kautta aikain toinen, ensimmäisten Fernão de Magalhãesin ja Juan Sebastián Elcanon, joka purjehti loppumatkan Fernão de Magalhãesin kuoltua, jälkeen.

    Wallis, Samuel - Englantilainen merikapteeni (1720 - 1795)

    Tahiti, Tuamotusaaret, Wallissaaret (Tyynimeri) - Tahitin löytäjä 18. kesäkuuta 1767. Tuamotulla oli käynyt ensimmäisenä jo vuonna 1521 Fernão de Magalhães. Eräät muutkin löytöretkeilijät ennättivät käydä de Magalhãesin jälkeen Tuamotulla ennen Wallista.

    Wallis- ja Futunasaarten Wallis on nimetty Samuel Wallisin mukaan. Saari, joka on pieni kuningaskunta, sijaitsee Polynesiassa ja se kuuluu Ranskan merentakaisiin alueisiin.
    Oseania
    Ensimmäiset eurooppalaiset Oseaniassa

    Punaisella kirjoitetun karttanimen yhteydessä on mustalla kirjoitettuna todistettavasti ensimmäisinä paikoille saapuneiden eurooppalaisten nimet tapahtuman vuosilukuineen. Kysymysmerkki henkilön nimen perässä merkitsee sitä, että havainto ei ole täysin varma. Klikkaa kartasta iso!
    Muita kohteita lähellä

    Ihan kartalle eivät mahtuneet eräät lähimerten saaret, joita ovat:

    Joulusaari - William Mynors 1643
    Pitcairn - Pedro Fernandez de Quiros 1606
    Pääsiäissaari - Jakob Roggeveen 1722
    *** tunturisusi.com linkit ***