Suomen vankilat 1800-luvulla

Suomen massiiviset kivivankilat eli muurivankilat on rakennettu jo Venäjän vallan ja autonomian aikana. Kun Suomi liitettiin Venäjään vuonna 1809, oli maassamme yhdeksän kruununvankilaa, yksi linnavankila ja yksi kehruuhuone. Yhteiskunnallisten uudistustöiden päästessä 1860-luvulla maassamme täyteen vauhtiin, myös vankilaolot muuttuivat täysin.

Suomessa oli otettu vankiloissa käyttöön asteittaisen edistymisen järjestelmä eli progressiivijärjestelmä. Sen myötä vankiloihin tarvittiin sellejä niin, että erilaatuisia vankeja voitiin pitää erillään toisistaan. Vuosina 1871 - 1890 maassamme sitten rakennettiinkin sellivankiloita ja seurasi vankiloiden todellinen suurrakennuskausi. Tuolloin rakennettiin seitsemän lääninvankilaa ja kolme kuritushuonetta. Myöhemmin kuritushuoneet muutettiin keskusvankiloiksi. Nämä vanhat vankilakiinteistöt on nykyisin määritetty valtakunnallisesti merkittäviksi kulttuuriympäristöiksi.

Helsingin vankila

Vuonna 1881 otettiin käyttöön Sörnäisten kuritushuone, joka nykyisin toimii Helsingin vankilana. Vankila lukeutuu Suomessa 1800-luvun lopulla toteutetun maanlaajuisen sellivankiloiden rakennusohjelman mittavimpiin kohteisiin uusien lääninvankiloiden rinnalla. Sörnäisten vaikuttava vankilaympäristö rinnastuu Turun Kakolanmäkeen. Vankilan rakentamisen toteutuksesta vastasi yleisten rakennusten ylihallitus. Arkkitehdeistä päävastuussa oli L.I. Lindqvist, joka oli perehtynyt ulkomaisiin sellivankiloihin myös paikan päällä.

Monipiirteistä vankilaympäristöä hallitsee näyttävä tiililinna kaksoisristin muodostavine sellisiipineen, edustavaksi muotoiltuine porttirakennuksineen ja kehämuureineen. Pohjamuodoltaan kahden peräkkäin yhteen liitetyn ristin kaltainen vankilarakennus kehämuurin ympäröimän pihamaan keskellä käsitti (1900-luvun alun lisäysten jälkeen) hallintosiiven, kaksi yösellisiipeä ja kolme päiväsellisiipeä. Muurin ulkopuoliseen puistoksi muokattuun laitosympäristöön sijoitettiin useita, vankilaa palvelleita rakennuksia, kuten henkilökunnan asuntoja.

Hämeenlinna, vankilamuseo, viihtyisä selli. Selleissä on esillä vankien tavaroita, jotka on jätetty sellaisenaan paikoilleen kuin ne olivat vankilan lopettaessa toimintansa vuonna 1993. - Kuva Copyright © Ninara - Creative Commons.

Hämeenlinnan vankila

Hämeenlinnan vankila valmistui vuonna 1871 ja se on Suomen ensimmäinen sellivankila. Vankeinhoito päättyi Hämeenlinnan lääninvankilassa vuonna 1993, jonka jälkeen rakennus entisöitiin Hämeenlinnan kaupungin vankilamuseoksi vuonna 1997. Vankilassa tuomiotaan ovat kärsineet monet historian tunnetut rikollishahmot, kuten murhamies Matti Haapoja ja puukkojunkkarit Isoo-Antti ja Rannanjärvi.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Ralf Roletschek

Katajanokan vankila

Katajanokalle valmistui vuonna 1837 vankila, jossa toimi Helsingin lääninvankila vuoteen 2002 saakka. Vuonna 2007 rakennuksessa aloitti toimintansa hotelli. Katajanokka tuli hyvin tutuksi Matti Haapojallekin. Vuonna 1890 Haapojan surmaaman Maria Jemina Salosen murhaoikeudenkäynnin aikaan Haapojaa pidettiin Katajanokan vankilassa. Katajanokalla Haapoja myös tutustui vankien ystävään Mathilda Wredeen.

Kakolan portti.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Kakolan portti - Copyright © Ilkka Laukkanen

Kakola eli Turun keskusvankila

Kakola rakennettiin Venäjän vallan aikana. Se tehtiin siksi, että vuonna 1839 keisari Nikolai I määräsi, että Suomeen tulee rakentaa työ- ja ojennushuoneita, joista yksi sijoitettaisiin Turkuun. Siellä vankilan sijaintipaikaksi tuli Kakolanmäki siksi, että mäellä oli graniittia, jota voitiin louhia paikan päältä rakentamiseen.

Kakolan suunnittelusta vastasi saksalaissyntyinen, Yleisten rakennusten intendentinviraston johtaja, arkkitehti Ernst Lohrmann (1803 - 1870).

Kakolan rakennustyöt alkoivat vuonna 1845 ja valmista oli vuonna 1853. Rakentamiseen kului siten aikaa kahdeksan vuotta. Vankilan rakensivat vangit, joita oli sijoitettu Turun linnaan. Ensimmäiset työ- ja ojennuslaitoksen asukkaat siirrettiin uuteen laitokseen heinäkuussa 1853. Krimin sota, joka alkoi samana vuonna 1853, sotki vankilan toimintaa aluksi muutaman vuoden ajaksi. Varsinaiset, suomalaiset vangit siirrettiin heti vuonna 1853 muihin vankiloihin ja Kakolaa käytettiin venäläisten sotilaiden majoitustiloina. Sota päättyi vuonna 1856 mutta venäläiset sotilaat pitivät Kakolaa hallussaan vuoteen 1859 saakka.

Kun venäläiset olivat poistuneet, remontoitiin Kakolan työ- ja ojennuslaitokseksi suunnitellut tilat enemmän vankilamaisiksi. Tämän myötä eräistä isommista huoneista tehtiin vankihuoneita ja niiden ikkunoihin asetettiin vankat kalterit. Koko vankila-aluetta rajattiin ja rakennukset yhdistettiin paksulla graniittimuurilla. Alueella oli päärakennuksen ja keittiön lisäksi nurkkarakennukset, joissa oli neliskulmaiset 9 metrin korkuiset vartiotornit.

Vangit saapuivat takaisin Kakolaan vuonna 1862 ja he asuivat 18 tai 37 hengen yhteishuoneissa. Koko vankimäärä kasvoi 350:een. Vankilan turvajärjestelyissä oli näinä aikoina puutteita, sillä karkaamisia tapahtui runsaasti. Kurinpitokin oli näinä alkuaikoina vaikeaa, kehittymättömien menettelyjen myötä. Väkivaltarikollisen taustan omaavat vangit pitivät vankilaa lähes hallussaan ja vartijat joutuivat suorastaan pelkäämään heitä.

Kakola.

Lähteet
Museovirasto
Spectrum
Kirkot vankiloissa
Mari Luomala: Selvitys Oulun vankilan rakennushistorian vaiheista

Hämeenlinnan vankila. Vankiloiden sisätilat rakennettiin 1800-luvun lopulla filadelfialaisen (philadelphialaisen) päiväselli-järjestelmän mukaan. Vankisellit sijaitsevat rakennuksen sisätiloja kiertävien käytävien varrella. Kerrosten väliset välipohjat ovat avonaiset ja suojatut teräsverkolla. Tällaisen vankilarakentamisen laittoi maailmalla alulle Yhdysvallat. - Kuva Copyright © Ninara - Creative Commons.

Kakolassa oli kaksi vankilakirkkoa, kuvassa niistä pienempi. Vankiloihin rakennettiin omat kirkot ja niiden myötä vankien sielunhoidosta vastaavat nykyisinkin vankilapapit ja diakonit. Vanlapapiston keskeinen tehtävä on vankien henkilökohtainen sielunhoito ja hengellisten tilaisuuksien järjestäminen. - Kuva Copyright © Tuomo Salminen - Creative Commons.

Kuopion vankila. Kuopion punatiilinen nelikerroksinen ristinmuotoinen rakennus valmistui vuonna 1888. Sitä edeltänyt Kuopion kruununvankila rakennettiin jo vuonna 1780. Aikakauden tyypillisen sellivankilan esikuva koostui pitkistä siivistä, joissa sellirivit reunustivat keskitilaa. Sijoittamalla tällaisia siipiä säteittäiseen eli ristimuodostelmaan, rakennuksen keskustassa olevasta vartiointipisteestä olisi esteetön näkymä jokaiseen siipeen.

Oulun vankila oli aiemmin Oulun lääninvankila. Arkkitehti L. I. Lindqvistin suunnittelema vankilarakennus vastaanotti ensimmäiset vankinsa vuonna 1885. Tämän vankilan T-kirjaimen muotoinen pohjakuvio noudatti ajan uutta selli-vankilajärjestelmää. Kunkin sellisiiven pituus oli 20 metriä ja leveys 13 metriä. Sellisiipien käytävät olivat avoimia ns. galleriakäytäviä. Vankilan tiiliarkkitehtuuria leimaa pitkien julkisivujen pienet sellinikkunat, koristeelliset päätyjulkisivut suurine ikkunoineen sekä suuret tiilipiiput. Julkisivuissa on piirteitä rakennusajalle tyypillisestä uusrenessanssiarkkitehtuurista. - Oulun ensimmäinen vankila oli aloittanut toimintansa jo 1630-luvulla Oulun linnassa. - Kuva Copyright © Zunter - Creative Commons.

Vaasan vankila

Oikeuslaitoksella ja moniportaisella vankilajärjestelmällä oli merkittävä osuus puukkojunkkareiden kukistamisessa. Kuvassa yllä Vaasan vankila, joka on otettu käyttöön vuonna 1863. Sitä laajennettiin ja peruskorjattiin 1880-luvulla. Vankka, punainen muuri vankilan ympärille rakennettiin vuonna 1901. Vankilan ensimmäisinä vuosikymmeninä pahamaineiset rikolliset Isontalon Antti ja Rannanjärvi sekä Matti Haapoja kärsivät rangaistuksiaan tässä vankilassa. Mathilda Wredekin aloitti vapaaehtoistyönsä juuri Vaasan vankilassa. Viimeisin peruskorjaus tapahtui vuonna 2001, jolloin vankilaan rakennettiin myös lisärakennus.