Susi Canis lupus

PUNAHILKKA - Klassikkosatu, Grimmin veljekset.

"Olipa kerran pieni herttainen tyttö, jota kaikki ihmiset rakastivat, mutta eniten kaikista häntä rakasti hänen mummonsa, joka ei tiennyt mitä kaikkea hyvää hän olisi antanut suloiselle lapselle."

Kerran hän lahjoitti tytölle punaisen hilkan, ja koska se oli kovin soma, ei tyttö tahtonut mitään muuta päähinettä enää käyttää, ja siksi häntä ruvettiin sen jälkeen kutsumaan Punahilkaksi.

Creative Commons
Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä Copyright Annadriel

Eräänä päivänä äiti sanoi tytölle:
- "Kuuleppas, Punahilkka, tässä on palanen kakkua ja pullo viiniä, vie ne mummolle. Hän on sairas ja huonoissa voimissa ja tarvitsee hiukan virkistystä. Lähde matkaan, ennenkuin tulee kovin kuuma, ja kävele siivosti äläkä poikkea tieltä, muuten kompastut ja rikot pullon eikä mummolle jää mitään juotavaa. Ja kun astut tupaan, niin älä unohda sanoa hyvää päivää älä kurkistele joka nurkkaan."
- "Kyllä minä teen kaiken sen", sanoi Punahilkka äidille kilttinä ja kuuliaisesti ja antoi kätensä vakuudeksi.

Niinpä Punahilkka lähti matkaan. Mummo asui metsässä, puolen tunnin matkan päässä kylästä. Kun Punahilkka saapui metsään, kohtasi hän ison suden. Mutta Punahilkka viattomana ei tiennyt, kuinka ilkeä eläin susi oli, eikä osannut siis pelätä sitä laisinkaan.
- "Hyvää päivää, Punahilkka", sanoi susi reippaasti.
- "Jumal' antakoon, susi," vastasi Punahilkka ääni silti hieman väristen.
- "Minne sinä menet näin varhain, Punahilkka?"
- "Mummoni luo."
- "Mitä sinulla on esiliinassasi?"
- "Viiniä ja kakkua; eilen meillä leivottiin, ja sairaan mummon pitää saada jotakin hyvää, jotta hän vahvistuisi."
- "Punahilkka, missä sinun mummosi asuu?"
- "Noin neljännestunnin päässä täältä metsässä, hänen mökkinsä seisoo kolmen tammen alla, ja ympärillä kasvaa pähkinäpuita, etkö sinä sitä tiedä", sanoi Punahilkka hieman närkästyneellä äänellä.

Susi tuumi itsekseen: "Tuo nuori, hento tyttö on mitä ihanin makupala, hän maistuu vielä tuhat kertaa paremmalta kuin vanha, kurttuinen eukko. Jos olen ovela, niin sieppaan molemmat suuhuni!"

Susi jolkotteli hetken aikaa Punahilkan rinnalla, sitten se sanoi maireasti:
- "Punahilkka, katsohan noita kauniita kukkia, joita kasvaa metsässä, miksi et katsele ympärillesi? Luulenpa, ettet kuule, miten suloisesti linnutkin laulavat ja livertävät? Sinähän astut vakavana ikäänkuin olisit kouluun menossa, ja kuitenkin metsässä on niin hauskaa olla."

Punahilkkakin ihan kuin havahtui suven kauneuteen avaten silmänsä, ja kun hän näki, miten auringonsäteet hyppivät puitten lomassa ja kaikkialla kasvoi kauniita kukkia, tuumi hän:
- "Jos tuon mummolle kukkakimpun, niin hän varmasti iloitsee. On vielä varhaista, joten ehdin poimia - tulenhan minä sittenkin ajoissa perille."

Ja niinpä Punahilkka juoksi iloisesti laulellen metsään ja poimi kukkia. Ja poimittuaan yhden kukan hän näki kauempana toisen, joka oli hänestä vieläkin kauniimpi, ja juoksi sitä poimimaan ja joutui siten yhä syvemmälle metsään.

Mutta susi ei aikaillut vaan läksi viivyttelemättä suoraan, juoksujalkaa mummon talolle ja kolkutti jo kohta kiiluvin silmin ovea.
- "Kuka siellä?" huusi mummo sisältä heikolla, värisevällä äänellä.
- "Punahilkka, tuon sinulle kakkua ja viiniä, avaa heti ovi!"
- "Paina vain ovenripaa", sanoi mummo helpottuneena ja iloisena, "olen sairas enkä jaksa nousta vuoteesta."

Susi painoi ripaa ja ovi lensi auki. Suoraa päätä ja sanaakaan sanomatta susi astui mummon vuoteen luo ja nielaisi hänet suuriin suihinsa. Sitten se puki kiireellä mummon vaatteet ylleen, pani myssyn päähänsä, kävi vuoteeseen ja veti uutimet eteen. Tuvan hämärässä susi saattoi vuoteessa näyttää kauempaa ihan mummolta.

Punahilkka oli poiminut jo tovin kukkia, ja kun hänellä oli niin paljon, ettei hän jaksanut enempää kantaa, muistui mummo hänen mieleensä ja hän läksi mummon punaiselle metsämökille. Hän ihmetteli suuresti nähdessään, että ovi oli auki, ja kun hän astui tupaan, tuntui hänestä siellä omituiselta, ja hän tuumi:
- "Voi hyvänen aika, miksi minua tänään pelottaa, muutenhan aina menen niin kernaasti mummon luo!"

Punahilkka sanoi hiljaa kysyvästi, tuvan nurkkaan sängyn suuntaan kurkkien:
- "Hyvää huomenta", mutta kukaan ei vastannut.

Sitten hän astui vuoteen luo ja vetäisi uutimet syrjään. Siinäpäs mummo makasi myssy silmillään ja näytti kovin salamyhkäiseltä ja merkilliseltä.
- "Kuules, mummo, miksi sinulla on niin isot korvat?"
- "Jotta paremmin kuulisin sinun puhettasi" - kuului ihmeen käheä vastaus.
- "Kuules, mummo, miksi sinulla on niin isot silmät?"
- "Että paremmin näkisin sinut" - kuului nyt vastaus yskimisen kera.
- "Kuules, mummo, miksi sinulla on niin suuret kädet?" - Punahilkan ääni kuulosti jo hyvin ihmettelevältä.
- "Että voisin paremmin tarttua sinuun" - vastattiin vuoteesta nopeasti.
- "Kuules, mummo, miksi sinulla on niin hirvittävän suuri suu?" - ennätti Punahilkka vielä kysyä.
- "Että paremmin voisin syödä sinut."

Tuskin susi oli sen sanonut, kun se samassa hyökkäsi kiinni Punahilkkaan ja nielaisi parilla hotkaisulla Punahilkka-rukan.

Kun susi oli tyydyttänyt halunsa, kävi se taasen vuoteeseen makaamaan ja alkoi ääneensä kuorsata. Metsästäjä kulki mökin ohi ja tuumi:
- "Kylläpä tuo vanha vaimo kuorsaa, parasta käydä katsomassa, onko hänellä hätä."

Hän astui tupaan, ja kun hän tuli vuoteen luo, näki hän, että susi makasi siinä.
- "Täältäkö tapaankin sinut, vanha veikko", sanoi metsästäjä tyynesti, - "Olen etsinyt sinua jo kauan aikaa."

Hän aikoi ampua suden, mutta samalla juolahti hänen mieleensä, että susi oli ehkä syönyt mummon ja ehkäpä mummo oli vielä pelastettavissa. Niinpä hän ei ampunutkaan, vaan otti sakset ja alkoi leikata nukkuvan suden vatsaa auki. Leikattuaan vähän matkaa näki hän punaisen hilkan pilkistävän esiin ja sitten koko tyttö hyppäsi lattialle ja sanoi:
- "Huh, kuinka minä pelästyin, suden vatsassa oli hirveän pimeää!"

Sitten vanha mummokin tuli esille ja hänkin oli vielä hengissä, vaikka hänen olikin vaikea hengittää. Nyt keksi Punahilkka hakea kiireesti isoja kiviä, joilla suden vatsa täytettiin! Kun susi heräsi, aikoi se juosta kavalasti tiehensä, mutta kivet olivat niin painavat, että susi kaatui maahan ja kuoli siihen paikkaan.

Kaikki kolme olivat iloiset. Metsästäjä nylki suden nahan ja vei sen kotiinsa. Mummo söi rupatellen ja juoruillen kakkua ja joi viiniä, jota Punahilkka oli tuonut, ja tuli jälleen terveeksi. Mutta Punahilkka tuumi:
- "En koskaan enää poikkea tieltä metsään, kun äiti on kieltänyt."

Kävikinpä sitten kerran niin, että Punahilkka oli taas viemässä lämpimäisiä isoäidilleen. Eikös hänet taas yhyttänyt metsässä toinen iso sudenrontti, joka yritti mielinkielin houkutella Punahilkkaa poikkeamaan polultaan. Punahilkkapas ei suden houkutuksiin nyt langennutkaan, vaan jatkoi kiiruhtamalla matkaansa suoraan mummonsa mökille.

Perillä Punahilkka kertoi mummolleen kohtaamisesta suden kanssa ja siitä, kuinka tämä oli tervehtiessään luimistellut Punahilkkaa viirusilmillään todella ilkeän epäilyttävästi.
- "Aivan varmasti tuo susi olisi hotkinut minut suihinsa, jos en olisi pitänyt varaani ja kiiruhtanut tänne!" - sanoi Punahilkka ja kuulosti vieläkin hieman säikähtäneeltä.
- "Oih - susi saattaa tulla perässäsi tänne!" hätkähti mummokin ja kiirehti tilkitsemään mökin ovea kiireesti tiukasti kiinni.

Eipä mennyt kuin lyhyt hetki, kun mökin oveen koputettiin hyvin vaativasti!
- "Avaa pian, rakas mummoni! Olen Punahilkka ja tuon sinulle taas maukkaita kakkusia ja viiniäkin!" - kuului oven läpi melko möräkällä äänellä.

Mummo ja Punahilkka eivät avanneet ovea, vaan olivat sisällä ihan hiirenhiljaa. Harmaaturkki kierteli muutaman kerran levottomana mökin ympärillä ja loikkasi sitten mökin katolle. Sinne susi asettui odottamaan illan hämärtymistä ja sitä, että Punahilkka lähtisi paluumatkalleen kotiinsa. Silloin susi aikoi hiipiä Punahilkan perään ja hyökätä tämän kimppuun pimeyden turvin.

Mummo vanhana ja viisaana heti huomasi suden salajuonet. Talon edessä oli suuri kivisammio ja mummo sanoi hiljaa Punahilkalle:
- "Keitin eilen suuren kasan makkaroita. Kanna tuo keitinvesi tuohon sammioon!"

Punahilkka teki työtä käskettyä ja kantoi ämpärillä sammion piripintaan makkaranhajuista vettä. Nyttenpä makkaran haju kohosi kiihottavana sammiosta katolle suden pitkään kuonoon. Susi kurotti yhä alemmaksi nähdäkseen, mistä tuo vastustamaton tuoksu tuli. - Kurkotellessaan ja pitkää kaulaansa venytellessään se menetti otteensa katosta ja luiskahti mäiskähtäen sammioon ja hukkui siihen paikkaan!

Punahilkka palasi illan tullen iloisena hypähdellen kotiinsa - eikä kukaan enää ikinä tehnyt hänelle mitään pahaa!

Sen pituinen se.

Voit myös kuunnella Punahilkan vasemmalta!

Punahilkka

"Punahilkka oli minun ensirakkauteni. Minusta tuntui, että jos olisin voinut mennä naimisiin Punahilkan kanssa, olisin saanut kokea täydellisen autuuden." Tämä Charles Dickensin lausuma osoittaa, että hän kuten miljoonat lapset kautta maailman kaikkina aikoina oli satujen lumoissa. Vielä maailmankuulunakin Dickens tunnusti sen suuren vaikutuksen, joka satuhahmoilla ja satujen tapahtumilla oli ollut häneen ja hänen luovaan mielikuvitukseensa. Hän ilmaisi yhä uudelleen halveksuntansa niitä kohtaan, jotka valistumattoman ja pikkumaisen rationalismin nimissä vaativat noiden kertomusten järkeistämistä, sensuroimista tai kieltämistä ja siten riistivät lapsilta kaiken sen tärkeän, mitä sadut voivat heidän elämäänsä antaa. (Kallion kirjasto, Satukallio, Saduista sanottua - Bruno Bettelheim: Satujen lumous)

All rights reserved
*Kuva - Copyright - All rights reserved:
© deviantART.com/SiriusC
- Used with permission.

"Kun valkea palaa, me vedämme ison tuolin esille. Ateljeen valot sammutetaan ja me istumme valkean edessä ja äiti sanoo: oli kerran pieni tyttö joka oli niin tavattoman kaunis, ja hänen äitinsä piti hänestä niin tavattomasti..." Jokaisen kertomuksen täytyy alkaa samalla tavalla, sitten ei enää ole niin väliä. Lempeä, verkkainen ääni lämpimässä pimeydessä, ja minä tuijotan tuleen eikä mikään ole vaarallista. Kaikki muu on ulkona eikä pääse sisään. Ei nyt eikä milloinkaan. (Kallion kirjasto, Satukallio, Saduista sanottua - Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär)

Grimmin veljekset

Grimmin veljekset Jacob Ludwig Carl (1785 - 1863) ja Wilhelm Carl (1786 - 1859) olivat saksalaisia kielitieteilijöitä ja muinaisrunouden tutkijoita, ja he kuuluivat yhdeksän lapsen sisarussarjaan, muut seitsemän olivat Friedrich Hermann Georg Grimm (1783-1784), Carl Friedrich Grimm (1787-1852), Ferdinand Philipp Grimm (1788-1844), Ludwig Emil Grimm (1790-1863), Friedrich Grimm (1791-1792), Charlotte (Lotte) Amalie Hassenpflug, neé Grimm (1793-1833) ja Georg Eduard Grimm (1794-1795).

Jacob ja Wilhelm Grimm tunnetaan ennen muuta kansansatukokoelmasta Kinder- und Hausmärchen (1812 - 1815, suomeksi nimellä Lasten ja kotisatuja, 1927). Saduistaan kuuluisat veljekset tutkivat satumotiiveja ja keräsivät ohessa tämän romanttisen satukokoelmansa. Sen myyttinen maailma mullisti koko kirjallisen kentän. Aineisto oli kerätty äideiltä ja lastenhoitajilta, ja siksi ne olivat erityisesti lapsille suunnattuja. Satujen julmuuden takia kokoelmassa oli alaotsikko "kotisatuja", eli vanhempien tulee lukea niitä lapsille valikoiden ja lapsen sisäisten pyrkimysten mukaan. Grimmin veljesten Punahilkka on yksi yli 300 erilaisesta versiosta tästä sadusta, jonka ensimmäisenä merkitsi muistiin ranskalainen Charles Perrault.

Grimmin veljekset

Uusi tutkimus Punahilkasta

Uusi tutkimus Durhamin yliopistosta kertoo, että Punahilkka-sadun alkuperä voi olla paljon vanhempi, kuin on luultu. Kunnia ensimmäisestä versiosta ei siten kuuluisikaan Perraultille. Folkloren ja satujen tutkija Jamie Tehrani on löytänyt maailmalta Punahilkka-sadusta 34 päähaaraa ja ainakin 72 niiden muunnelmaa. Samantapaista satua on kerrottu jo ajalta 600 eaa - Kiinasta Iraniin ja Afrikasta Eurooppaan. Kiinan versiossa suden tilalla on tiikeri.

Punahilkkataidetta sadoin kuvin

Taide susisivuilla
Taidetta erillisessä galleriassa

Hanhiemon tarinoita

Charles Perrault (1628 - 1703) on se sadunkertoja, jonka on sanottu kirjoittaneen ensimmäisen version Punahilkasta. Perraultin kansansatukokoelman nimi oli Hanhiemon tarinoita ja siihen sisältyivät mm. sadut Peukaloisesta, Prinsessa Ruususesta, Tuhkimosta, Ritari Siniparrasta, Saapasjalkakissasta ja Punahilkasta.

Perraultinkin Punahilkassa susi syö mummon, mutta ei pukeudu tämän vaatteisiin, vaan jää sellaisenaan odottamaan Punahilkkaa. Perraultin susi ei halua heti syödä Punahilkkaa, vaan sudella on mielessään ihan toiset kujeet - susi tuntee seksuaalista kiihtymystä Punahilkkaa kohtaan. Kun Punahilkka sitten tulee, susi pyytääkin tätä heti viereensä sänkyyn. Punahilkka riisuutuu ja huudahtaa, kuinka oudolta mummo näyttää alastomana. "Miksi sinulla on noin suuret kädet?" kysyy Punahilkka. "Jotta voisin paremmin syleillä sinua" vastaa susi. Ja tyttö ei tee vastarintaa, sillä hän on joko niin yksinkertainen - tai haluaakin tulla vietellyksi. Voisi hyvällä syyllä sanoa, että alkuperäistä Perraultin Punahilkkaa ei ole tarkoitettu vain lasten, vaan aikuisten luettavaksi. Ja se sisältää moraalisen opetuksen siitä, että tyttöjen ei tule kuunnella kaiken maailman setien houkutuksia, tai muutoin heidät hukka perii.

Sutta ei muualla tapeta

Mielenkiintoinen piirre Punahilkka-kertomuksissa on folkloristiikan tutkija Pasi Engesin mukaan se, että kun susi suomalaisessa sadussa tapetaan, se etelä-eurooppalaisissa versioissa yleensä vain ajetaan tiehensä.

Lähteet
Telegraph: Fairy tales have ancient origin
Jyväskylän yliopisto: Lapsi ja kansansadut

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kaikki kuvat Copyright sofi01

Grimmin veljesten satuja

Prinsessa Ruusunen
Punahilkka
Lumikki ja seitsemän kääpiötä
Paimenpoika
Makea puuro
Tuhkimo
Trude-rouva

Punahilkka

Punahilkka - ranskalainen Gustave Doré (1832 - 1883)

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright sofi01

*** www.tunturisusi.com ***