|
|
|
|
AMERIKAN ALKUPERÄISKANSOJEN MUSIIKKI
Intiaanimusiikki
Alkuperäisten amerikkalaisten musiikki on pääasiassa
yksiäänistä laulumusiikkia. Laulua esitetään yleensä kuorolauluna -
mutta joidenkin heimojen parissa myös yksinlaulu on laulumuotona.
Musiikki on melodista, mutta polyfonia ja harmonia puuttuvat.
Laulut eivät ole viihteellisiä esityksiä,
joissa muut kuuntelisivat laulajaa eikä musiikki ole itsetarkoitus - vaan se on yhteisöllinen tapa,
joka liittyy hyvin monenlaisiin tilanteisiin ja asioihin. Intiaanien laulut
jaetaan kolmeen ryhmään:
1. Perinteiset laulut. Nämä laulut kulkevat sukupolvesta toiseen.
2. Seremonialliset ja parantavat laulut. Lauluja, joissa yritetään saavuttaa yhteys
yliluonnollisiin voimiin.
3. Modernit laulut. Näissä näkyy eurooppalaisen kulttuurin vaikutus - sankarilaulujen
tilalle tulivat rakkauslaulut ja tätä pidetään intiaanien oman lauluperinteen
rappeutumisena.
Huilu ja rummut
Intiaanien instrumentteja ovat huilut ja rummut.
Oikealla kuvassa musiikkilehden Etude kansi, vuodelta 1932,
ja siinä intiaanihuilisti soittaa musiikista lumoutuneelle metsänväelle.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva oikealla Copyright
bunky's pickle
|
|
|
|
|
|
Tätä on intiaanien musiikki!
Musiikki on keino
tuoda julki uskoa. Musiikki on vahvasti mukana uskonnollisissa rituaaleissa ja tällä tavalla
otetaan yhteyttä kuolleiden henkiin. Musiikin myötä shamaanit tekevät henkimatkojaan.
Musiikkiin liittyy usein vahvasti tanssi ja myös hallusinaatioita aiheuttavien
kasvien käyttö. Musiikilla on tällöin pyrkimys loputtomana, monotonisena
toistona juovuttaa ja huumata esittäjänsä ja kuulijansa nirvanaan ja ylimaalliseen tilaan.
Musiikin avulla voidaan valmistautua sotaan tai sen kautta jotenkin muuten kuulutetaan
laulaen julki sanomaa.
Musiikki on tapa saada yhteys luonnonvoimiin, jumaliin tai esi-isiin.
Musiikki liittyy myös sairaiden parantamiseen ja parantamisrituaaleihin.
Usein intiaanien lauluja ei ole tehnyt kukaan, vaan ne on "saatu" suojelushengiltä.
Intiaanien omista kielistä puuttuu kokonaan sana "musiikki". Musiikin
sijaan he puhuvat laulamisesta, juhlimisesta ja puhumisesta.
Useille intiaaniheimoille musiikki on voiman muoto ja annettu samalla,
kun kansat ovat syntyneet, suoraan Luojalta.
|
Intiaanien soittimet
Etelä-Amerikassa soittimiakin oli runsaampi kirjo, mutta
Pohjois-Amerikan asukkailla pääasialliset soittimet olivat lyömäsoittimia,
rumpuja, helistimiä, kalistimia ja kelloja - myös huiluja, puu- ja ruokopillejä,
sekä linnun luista tehtyjä pillejä. Rumpuja, intiaanimusiikin
keskeisiä instrumentteja, valmistettiin eri tavoin, eri eläinten nahkoja
käyttäen ja eri kokoisina.
Rumpujen kuminassa sykkii intiaanien sielu ja elämä!
Rumpujen, etenkin matalaäänisimpien
bassorumpujen uhkaaviakin sävyjä sisältävässä kuminassa sanotaan olevan mukana intiaanien
koko sielun ja elämän. Rumpujen rytmi toistaa intiaanien
kansakunnan sydämen sykettä. Tasankointiaanit suosivat näitä
matalaäänisiä rumpuja. Rummut olivat mukana monissa yhteyksissä.
Niitä käytettiin seremonioissa, etsittäessä parannuskeinoa sairauksiin.
Erilaisissa seremoniallisissa tansseissa, kuten satotoiveisiin
liittyvissä tansseissa, vaikkapa sadetanssissa, rummut antoivat tanssijoille rytmin.
Myös sotaan valmistauduttiin tanssien rumpujen jylistessä.
Rummut lähettivät samalla koko ympäröivälle
maailmalle signaalin siitä, että tämä on intiaanien omaa maata.
Laulamista säestettiin yleensä aina soittimin - ja ainakin rummuin.
Rummuillaan intiaanit saivat myös yhteyden taivaisiin ja jumaliinsa,
jotka eivät voineet olla kuulematta rumpujen kumua. Rummut
auttoivat myös saamaan yhteyden kuolleisiin esi-isiin.
Intiaaneille rumpu oli pyhä soitin ja monissa heimoissa valittiin
erityinen henkilö, jonka tehtävänä oli pitää huolta rummuista.
Tämä henkilö oli jonkin arvostetun perheen vanhin poika. Pyhästä rummusta
huolehtiminen oli suuri ja erityinen kunniatehtävä.
Vaikutukset muuhun musiikkiin
Jo 1800-luvun loppupuolelta alkaen
intiaanimusiikkia on tutkittu ja eräät säveltäjät ovat hyödyntäneet
sitä tuotannossaan. Intiaanimusiikkikin tavalla taikka toisella näkyy myös
amerikkalaisessa, maahan muuttaneen väestön tekemässä musiikissa - sillä musiikissa
kaikki vaikuttaa kaikkeen ja lukemattomat tyylit omivat toisiltaan ja ovat vuorovaikutuksessa.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva tanssijoista Copyright
Rubbertoe
*Kuva alhaalla, intiaanihuilut, Copyright
Ellen Macdonald
*Kuva alinna, intiaanirumpali 1930-luvulta, Copyright
UIC Digital Collections
|
|
|
|
|
MENESTYNEITÄ INTIAANIMUUSIKOITA
Buffy Sainte-Marie (20.2.1941)
Buffy Sainte-Marie on Saskatchewanissa syntynyt cree-intiaani, joka adoptoitiin lapsena Yhdysvaltoihin.
1960-luvulla hän nousi maan protesti- ja folklaulajien eturiviin.
Hänelle on myönnetty Oscar-palkinto Upseeri ja herrasmies-elokuvan tunnusmusiikista Up Where We Belong. Hänen laulujaan
ovat esittäneet useat muutkin artistit, esimerkiksi Elvis Presley, Donovan ja Cher.
Hänen tunnetuimpia sävellyksiään on
Suomessa Hectorin esittämä Palkkasoturi (Universal Soldier) - sekä Soldier Blue,
samannimisestä elokuvasta Soldier Blue, Verinen sotilas.
Buffy Sainte-Marie on myös kuvataiteilija, joka
maalaa ja tekee tietokonetaidetta, ja merkittävä kansalaisaktivisti.
Hän myös vetää Amerikan alkuperäiskansojen koulutusprojektia, jota hän rahoittaa
esiintymisillään.
Sainte-Marie tuo esille intiaanien oikeuksien ajamisen sekä lauluissaan, että puheissaan.
Monet hänen lauluistaan käsittelevät intiaanien elämää ja arvostelevat ankarastikin
sekä Yhdysvaltain että Kanadan intiaanipolitiikkaa. Esimerkiksi laulussaan
Now That the Buffalo's Gone (Nyt kun biisonit ovat kuolleet) Sainte-Marie moittii
valkoisia siitä, että he mielellään ylpeilevät intiaaniesi-isillään, mutta eivät
tee mitään nykypäivän intiaanien hyväksi. Intiaanien oikeuksien puolustajana
ja Vietnamin sodan vastustajana Sainte-Marie joutui Yhdysvaltain liittovaltion
poliisin mustalle listalle. Hänen viimeisimpiä sävellyksiään on laulu Elijah Harperista,
jota hän pitää intiaanien sankarina.
|
Floyd Westerman (17.8.1936)
Floyd Westerman on lakota, ja hän aloitti myös protestilaulajana, ollen
myös varsin aktiivisesti mukana esimerkiksi Kansainvälisen intiaanien
sopimusneuvoston työssä (International Indian Treaty Council, IITC).
Hänen tunnetuimpia 1970-luvun laulujaan on BIA - I am Not Your Indian Anymore,
jossa laulaja kertoo Yhdysvaltain intiaaniasiainvirastolle, ettei ole enää
sen intiaani. Westerman oli ensimmäisiä, joka yhdisti musiikissaan tehokkaasti
eurooppalaista musiikkia perinteiseen intiaanimusiikkiin. Myöhemmin hän lähti
monien muiden radikaalien tavoin mukaan elokuviin. Hän on näytellyt comancheintiaaneja
tai lakotoja televisiosarjoissa ja oli mukana myös Kevin Costnerin suursuosion
saavuttaneessa elokuvassa, Tanssii susien kanssa.
Carlos Nakai (16.4.1946)
Navajomuusikko Carlos Nakai aloitti huilunsoittajana, ja on yhdistellyt erilaisia
kulttuuriperinteitä erittäin suosituksi Lounaisalueen musiikiksi.
Robert "Tree" Cody
Robert "Tree" Cody on dakotataustainen huilisti, yksi kaikkien
aikojen merkittävimmistä intiaanihuilun soittajista. Hän on julkaissut
useita CD-levyjä ja kiertänyt esiintymässä Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Aasiassa.
Lempinimensä "Tree" (puu) hän on saanut suuresta
koostaan.
Lähteinä mm:
Rani-Henrik Andersson, Markku Henriksson: Intiaanit - Pohjois-Amerikan
alkuperäiskansojen historia - Gaudeamus 2010
|
|
|
|
|
