Menu
Tunturisuden sivut
Apassi INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN YLÄTASANGOT JA SUURI ALLAS Osa 1.

"Minä hautasin hänet tuohon polveilevien vesien kauniiseen laaksoon. Minä rakastan tuota maata enemmän kuin mitään muuta maailmassa."

Ylätasanko. Ylätasanko levittäytyy keskisestä Brittiläisestä Kolumbiasta etelään Yhdysvaltain rajan yli itäseen Oregoniin ja Washingtoniin, käsittää pääosan pohjoisesta Idahosta ja jatkuu mantereen vedenjakajan yli luoteiseen Montanaan.

Sitä halkovat joet - monien nimet viittaavat niiden luonteeseen ja tuotteisiin, kuten esim. Clearwater (Kirkas Vesi), Boulder (Siirtolohkare), Salmon (Lohi), Beaverhead (Majavanpää) ja Cascade (Putous) - ja Siniset Vuoret ja Bitterroot-vuoret jotka reunustavat Columbian ylätasankoa; tämä on alueen hallitsevin maantieteellinen erikoispiirre, ja sen halki virtaa suuri Columbia-joki, joka on yhdessä pohjoisen Fraserin kanssa maan ja sen kansan elinhermo. Alueelle, jolla on pinta-alaa lähes 200 000 neliömailia, on tunnusomaista vastakohtien sävyttämä kauneus: metsäiset vuoret, syvät laaksot ja kanjonit, kirkasvetiset tulvivat virrat, avarat niittymaat ja etelässä Suuren Altaan reunalla, tuulenpieksemät tasangot ja autiomaa-alueet: niiden autiudessa on vain siellä täällä marunatyppäitä ja kallioita. Joissa on runsaasti kalaa, erityisesti lohta, joka vaeltaa Tyynestä merestä sekä Fraserin että Columbian sivujokien kautta.

Eläimiä. Puhveleita ei esiintynyt suuressa osassa aluetta, mutta hirvi, peura ja vuorilammas olivat yleisiä, samoin saukko ja majava. Kielet ja heimot. Ylätasankoa hallitsi kaksi pääkieliryhmää: pohjoisessa asuivat nykyisen Brittiläisen Kolumbian alueella sisämaassa salishia puhuvat shuswapit, lillooetit, thompsonit ja okanaganit, kun taas Yhdysvaltain ja Kanadan välisen rajan molemmin puolin nykyiseen Washingtoniin ja Idahoon asti elivät kalispelit, coeur d'alenet, spokanet, colvillet, sanpoilit ja lattapäät. Keski- Columbiassa samoilivat sahaptinia puhuvat klikitatit, yakimat, umatillat, wallawallat, palusit, nez percet ja cayusat. Muitakin kieliryhmiä esiintyi, kuten kootenait koillisessa, he puhuivat omaa kieltään, mutta heidän on nyt osoitettu olevan kaukaista sukua algonkineille; lännessä alemmassa Columbiassa elivät chinookit, jotka tosin kulttuuripiirteiltään kuuluivat pikemminkin Tyynen meren rannikon heimoihin. Jälkimmäiseen kieleen kytkeytyi niinsanotun Columbiajoen alueen intiaanien kauppakieli, jonka käyttö ulottui Tyynen meren rannikolle ja sieltä aina Kaliforniaan ja Alaskaan saakka.

Elinkeinot. Vaikka keräily ja metsästys olivat tärkeitä ylätasangon kansoille, heidän pääasiallinen toimeentulonsa riippui lohesta, jota pyydettiin harppuunalla, verkoilla, koukuilla tai johtamalla kalat satimeen. Harppuunat, jotka olivat samanlaisia kuin nez perceiden kauempana etelässä käyttämät, koostuivat kolmipiikkisestä atraimesta ja noin 1,5 metrin pituisesta varresta, johon edellinen oli kiinnitetty. Vaikka pyydettyä kalaa syötiin paljon tuoreeltaan, suuri osa kuivattiin telineillä ja savustettiin talven varalle.

Kauppaa ja keskuksia - Dalles Rendezvous. Nez percet, monien muiden ylätasangon heimojen lailla, olivat läsnä suurten Dallesin putousten Rendezvousissa, joka pidettiin syksyisin Columbia-joella paikalla, missä joki puhkaisee Kaskadien vuorijonon. Useista ympäristöön ja historiaan liittyvistä syistä johtuen Dallesin putouksista tuli eräs tärkeimmistä keskuksista vilkkaassa läpi kesän käydyssä kaupassa, joka saavutti huippunsa syksyllä. Putousten läheisyydessä elivät wishramit ja wascoet, jotka molemmat puhuivat chinookin murteita ja joita pidettiin huomattavina välittäjinä ylätasangon ja Tyynen meren rannikon heimojen välillä; he majoittivat luokseen monia ryhmiä, jotka tulivat heidän kyliinsä syksyisten kauppamarkkinoiden aikana.

Nez percet toivat puhvelintaljoja, sillä useat heidän joukkonsa metsästivät Montanan ja Wyomingin tasangoilla idässä; jotkut toiset kuten esim. klamathit, erikoistuivat camas-sipuleihin, laajalti käytettyyn makeaan ja ravitsevaan kasvisravintoon; hammas- ym. kotiloita toivat muassaan wishramit ja wascot Tyynen meren rannikolta. Vaikka Rendezvous näyttää saaneen alkunsa jo kauan ennen kuin valkoisten kanssa tehtiin tuttavuutta, Dallesin putouksilla tammikuussa 1806 vierailleet löytöretkeilijät Lewis ja Clark olivat sitä mieltä että "valkoisten käynnit ovat sieluna tässä kaupankäynnissä". Sellaisten kontaktien avulla ylätasangon kansat onnistuivat hankkimaan jokseenkin vanhentuneita - brittiläisiä tai amerikkalaisia musketteja, ruutia, luoteja, hauleja, kupari- ja messinkikattiloita, messinkisiä tee- ja kahvipannuja, huopia... punaista ja sinistä kangasta... messinkilankaa ja veitsiä. Selvästikin ylätasangon kansat tulivat lisääntyvässä määrin riippuvaisemmiksi eurooppalaisista tavaroista, joista lopuksi tuli välttämättömyystarvikkeita pikemminkin kuin ylellisyysesineitä.

Asuntotyypit - maamajat. Ylätasangon intiaanien asumusten tyyli ja erityispiirteet vaihtelevat: on tunnistettu ainakin neljä selvästi erottuvaa perustyyppiä. Perinteisesti pohjoisen ylätasangon heimot, kuten esim. shuswapit, thompsonit ja okanaganit käyttivät puoliksi maanalaisia asumuksia; niissä asui yki tai kaksi perhettä, ja ne rakennettiin kaivamalla pois kuivaa hiekkamaata noin kaksi metriä syvälti; läpimitaltaan ne olivat suunnilleen 4 metriä, vaikka niiden koko vaihtelikin huomattavasti. Kattona olivat poikittain asetetut, noin 10 cm:n paksuisella maa- ja ruohokerroksella peitetyt riu'ut, ja sisäänkäynti tapahtui yleensä katon läpi yksinkertaisia tikapuita pitkin. Kauempana etelässä nez percein keskuudessa samanlaisia asumuksia käyttivät yleensä naiset ennen synnytystä ja sen jälkeen sekä kuukautisten aikana, kun taas pienehkö hikoiluhuone oli yli 14-vuotiaiden poikien käytössä.

Teltat. Monien ylänköheimojen suosima, sekä talvella että kesällä käytetty asumus oli kuitenkin kartiomainen teltta, joka pystytettiin latomalla 7-9 riukua kolmijalan ympärille ja peittämällä tämä kehikko osmankäämeistä tai kaisloista kudotulla matolla. Sellaiset asumukset toivat mieleen tasankojen tiipiin, vaikka keskimäärin ne olivat jonkin verran pienempiä. Kun näitä telttoja käytettiin talviasumiseen, niiden peittämiseen käytettiin kaksi, kolme tai jopa neljä kerrosta ruokomattoja ja yleensä ne kaivettiin noin 60 cm maan sisään; ylöskaivettu maa kasattiin suojaamaan pinnan yläpuolelle jäävää teltan osaa. Pitkät talot. Oli pitkiä taloja, joita käytettiin usean perheen asuntona. Kuvaillessaan käyntiään Neeshnepahkeookin eli Katkonenän, erään nex perce päällikön luona Lewis ja Clark kertoivat kokonaisesta kylästä, jossa noin 38 perhettä asui kahdessa tilavassa talossa. "Vähän matkan päässä meistä on kaksi chopunnish-taloa, joista toisessa asuu 8 perhettä, kun taas toisessa, selvästikikin suurimmassa jonka olemme nähneet, majailee ainakin 30 perhettä. Se on pikemminkin eräänlainen vaja, rakennettu kaikkien muiden majojen lailla oljista ja ruohomatoista ja siinä on harjakatto; sen pituus on 156, leveys 15 jalkaa; päätyseinät ovat umpinaiset, kun taas kummallakin sivulla on ovia. Laaja sisätila on ilman väliseiniä, mutta kunkin perheen nuotio palaa keskellä rakennusta rivissä noin 10 jalan välein".

Myös okanaganit ja muut kauempana pohjoisessa asuvat heimot käyttivät samanlaista pitkäätaloa, mutta se oli, erään havainnoitsijan mukaan, tilapäinen suoja, rakennettu majoittamaan kokouksiin ja kalastuspaikoille saapuneita ihmisiä.

Tiipiit. Kun liikkuvuus lisääntyi hevosen käyttöönoton myötä, sellaisen ylätasankoalueen heimot kuin pend d'oreillesit, lattapäät, colvillet ja jotkut nez perce -ryhmät, lähtivät ryöstöretkille tasankojen puhvelimaahan. Siellä he hieroivat kauppaa puhvelinnahkaisista tiipiistä, jotka yhä enenevässä määrin syrjäyttivät ruokomatoilla verhotun kartionmuotoisen teltan, koska ne olivat käyttökelpoisempia metsästysretkillä ja kauppamatkoilla.

Kanootit. Ylänköalueen itäosan heimoista esim. kalispelit ja pend d'oreillesit olivat kanootintekijämestarien maineessa ja vaikka heidän veneensä muistuttivatkin tyypiltään pohjoisten salishan-heimojen kanootteja, ne erosivat jälkimmäisistä olemalla tasapäisiä. On selitetty, että tämä venetyyppi saa selityksensä irokeesien vaikutuksesta; jotkut näistä, ollessaan turkiskauppiaiden palveluksessa, tekivät Flathead Lakella kaarnakanootteja, joiden tyyppi juontaa juurensa itään eli irokeeseihin.

Hevoset. Kun hevoset sitten yleistyivät, eräät tutkimusmatkailijat kertoivat että 50 - 100 hevosta henkeä kohti oli nez percein keskuudessa melko tavallista ja 40 vuotta myöhemmin kerrottiin, että yksi perhekunta cayusain ja nez percein keskuudessa saattoi omistaa jopa 1500 hevosta, kun taas variksista - heidät katsottiin luoteisista tasankoheimoista varakkaimmiksi - on olemassa tieto, että 1805 yhtä telttaa kohden oli 7 hevosta, 1830 taas 15.

Lattapäät ja nez percet antavat perimätiedossaan kunnian ensimmäisten ratsujensa saamisesta shoshoneille; nämä puolestaan sanoivat saaneensa ensimmäiset hevosensa heimolaisiltaan komansseilta, jotka jo 1705 ryöstelivät nykyisen Uuden Meksikon espanjalaisia siirtokuntia, jotka omistivat paljon hevosia.

Okanagien kertoma huvittava tarina mainitsee ensimmäiset yritykset ratsastaa tällä uudella oudolla luontokappaleella; eniten pelättiin hevosen selästä putoamista. "Ensimmäinen hevonen jonka saimme oli hyvin lempeä. Ensimmäinen hevosen selkään noussut henkilö ratsasti tukien itseään kahdella kepillä, yksi kummassakin kädessään. Toinen mies talutti hevosta hitaasti ja ratsastaja siirteli keppejä (aivan kuin kävelykeppejä) heidän kulkiessaan eteenpäin."

Hevonen sopi ylätasangon kansojen jo tavaksi tulleisiin kausiluontoisiin vaelluksiin. Huolellisella ja valikoivalla jalostustyöllä esim. nez percet ja heidän lähisukulaisensa cayusat loivat vähitellen suunnattomia hevoslaumoja.
Intiaanit

Frederic Remington (1861 - 1909) - Nykypäivän komanssi.

YLÄTASANGON INTIAANIHEIMOT

Lillooet
Shuswap
Thompson
Nicola
Okanagan
Lakes
Kutenai
Sanpoil
Kalispel
Columbia salish
Yakima
Spokane
Palus
Coeur d'Alène
Lattapäät
Nez Perce
(engl. pierced nose) eli Nez Percé tai Sahaptin tai Shahaptin. Heimo sai ranskalaisilta nimensä nez perce, koska nimen heimolle antaneen henkilön mukaan intiaanit pitivät nenäkorua (on mahdollista ja ilmeistä kuitenkin, että nez percet eivät pitäneet nenässään mitään). Nez percet, joita kutsutaan joskus suomalaisessa kirjallisuudessa sahaptineiksi, olivat tyypillisiä tasankointiaaneja, jotka harrastivat metsästystä, kalastusta ja maanviljelyä. Saatuaan hevosia noin vuonna 1700, heistä tuli tunnettuja hevosten kasvattajia. Appaloosa- hevoset liitetään nez perce-heimoon. Hevosten kanssa heimo aloitti myös tasankointiaanien tapaan biisoneiden metsästyksen. Vuonna 1805, kun Lewis ja Clark tutkimusmatkallaan vierailivat nez perceiden luona, tämän heimon asuinseudut kattoivat läntisen Idahon, koillisen Oregonin ja kaakkoisen Wahingtonin. 1830-luvulla heidän määränsä oli 6000. Kultaryntäykset 1860- ja 1870-luvuilla toivat paljon siirtolaisia nez perceiden alueille ja aiheuttivat konflikteja. Intiaanipäällikkö Josephin (engl. Chief Joseph) johdolla osa heimosta kieltäytyi vuonna 1877 poistumasta Oregonista heille osoitettuun reservaattiin ja tämä johti kuuluisaan, pitkään takaa-ajoon ja sotaan. 1990-luvulla heimon väkimäärä oli 4 000.
Walla Walla
Cayuse
Umatilla
Kikita
Wishram
Tenino
Molala
Klamath
Modoc


SUUREN ALTAAN INTIAANIHEIMOT

Läntiset shoshonit
Pohjoiset shoshonit ja banockit
Käärmeintiaani eli pohjoisshoshoni. Laajalla alueella Idahon etelä- ja keskiosassa. Itäiset käärmeintiaanit ahdistelivat uudisasukkaita ja turkismetsästäjiä 1820-luvulta alkaen. Liittovaltion armeija kävi useampia taisteluita käärmeiden kanssa tukahduttaen heidän sotaintonsa. Väkiluku alkuaan ehkä 4 000 henkeä, vuonna 1860 vain 1 400 ja vuonna 1980 jo 4 800 henkeä.
Pohjoiset payutet
Washoet
Utet
Eteläiset payutet
Owensin laakson payutet
Kawaiisut


Kuvat Copyright Native American Powwow - © Gathering of Nations, Ltd. including
Lähteinä mm:
Nez Percé
Villi Länsi - toimittaneet William C. Davis ja Joseph G. Rosa.
Mike Sotter: Villi Länsi.
Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit.
Royal B. Hassrick: The Colourful Story of The American West.
Norman Bancroft-Hunt ja Werner Forman: The Indians of The Great Plains.
Suuri Intiaanikirja - Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat (Colin F. Taylor, William C. Sturtevant, 1991)


Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat Copyright NPS Photo by Erin Whittaker - Grand Canyon NPS


Intiaaninaiset
Villi Länsi
*** tunturisusi.com linkit ***