Tunturisuden sivut
Apassi KULTAKUUME - HOPEAA JA KUPARIAKIN

Maaliskuun 24. päivänä 1848 John Marshall työskenteli eräällä kalifornialaisella sahalla. Työmiesten kaivaessa uutta vesiojaa mies huomasi mudassa palan kellertävää metallia ja poimi sen maasta. Se näytti kullalta! Innoissaan mies ratsasti 75 kilometrin päähän tapaamaan sahan omistajaa, John Sutteria. Nämä kaksi lukitsivat ovet, ottivat tietosanakirjan esille ohjeiden saamiseksi ja testasivat nämä mineraalihiukkaset. Nyt asia varmistui - John oli todellakin löytänyt kultaa!

Sutter tiesi, että jos tieto kullasta leviäisi, siitä seuraisi ryntäys ja kaaos - ja siksi asia päätettiin pitää salassa. Sutter oli sveitsiläinen emigrantti, joka oli käyttänyt hyväkseen Amerikan voittoa Meksikosta, lohkaistakseen itselleen pienen "prinssikunnan" Kalifornian maalta. Hän tiesi, että kultakuume tuhoaisi hänen uuden Helvetiansa rauhan ja turvallisuuden. Osoittautuisi, että hän oli tässä hyvin oikeassa. Mitään muuta, kuin kullan löytämistä, ei ole yhtä vaikeaa pitää salassa. Pian tieto löytyneestä kullasta levisi kulovalkean tavoin ei vain sahan työntekijöille, vaan koko valtakuntaan.

Kalifornian kultaryntäys 1849

Kultaa! Kultaa Americanjoessa! Voisiko sykähdyttävämpi ja mieliä kiihottavampi huuto kajahtaa ilmoille! Näillä sanoillaan Sam Brannan pani alulle kultaryntäyksen, tai ehkä olisi parempi sanoa onnenonkijoiden ryntäyksen Kaliforniaan vuonna 1849 - kun tieto löytyneestä kullasta oli tullut. Kullankiilto silmissään heitä tuli joka puolelta, jotkut saapuivat maitse Oregonin tietä, toiset meritse San Franciscoon. Joukossa oli 17 000 siirtolaista, useimmilla mielessään kulta - mutta monilla mielessään rikastuminen muilla keinoin. Pelurit, iloiset tytöt ja silmät avoimina kulkevat, kaikkeen valmiit desperadot sulautuivat vaskooleja ja hakkuja kantavien joukkoon kuin hait veteen.

Tuhannet ihmiset jättivät työnsä ja lähtivät länteen. Heitä kutsuttiin "neljänkymmenenyhdeksän väeksi", koska suuri kultakuume alkoi vuonna 1849. Kultaa ja hopeaa havittelevat onnenonkijat vaelsivat sankoin joukoin tasankojen halki ja vuorten yli Kaliforniaan - mutta myös muualle länsirannikon suuntaan. Matkaan lähdettiin hyvin pikapäätöksellä. Työmiehet pudottivat työkalunsa niille sijoilleen, lähtien tulipalokiireellä matkaan - sotilaat heittivät kiväärinsä maahan ja karkasivat kultamaita kohti. Eräs täysihoitolanpitäjä jätti asiakkaat oman onnensa nojaan ja syöksyi matkaan, eikä muistanut edes laskuttaa asiakkaitaan. Mitäpä nyt pikkupenneistä, kun toisaalla odotti kulta ottajaansa!

Intiaanien hämmästys kansanjoukoista

Intiaanit hämmästyivät sitä ihmismäärää, joka yhtäkkiä valtasi heidän maansa. Ennen vuotta 1848 länteen oli asettunut vain 5 000 uudisasukasta perheineen. Mutta yhden ainoan vuoden kuluessa - vuosien 1849 ja 1850 aikana - uusia tulijoita ilmaantuikin peräti 85 000. Intiaanit, jotka pelkäsivät maidensa ja elämäntapansa puolesta, aloittivat hyökkäykset vankkurikaravaaneja ja kullanetsijöitä vastaan. Yhdysvaltain hallitus perusti nopeasti linnoituksia, joihin sijoitettujen sotilaiden tehtävänä oli suojella kullankaivajia ja uudisasutusta.
Yhä uudet toivorikkaat rientävät matkaan!

Kultaryntäyksen kiihkein vaihe ei ottanut laantuakseen. Jokainen seikkailusta kiinnostunut idässä osti aseen, puukon, jonkin verran leiritarvikkeita, sekä Kalifornian oppaan - ja riensi matkaan mahdollisimman nopeasti. Polttava kultakiihko oli vallannut kaikki! Näissä tilanteissa matkatarpeet olivat usein sopimattomia - ja monet uupuivat jo kesken matkan eivätkä koskaan päässeet perille.

Kun matkanteko muuttui vaikeaksi ja raskaaksi, tuli monista näistä kepeästi matkaan lähteneistä onnenonkijoista oman typeryytensä ja ahneutensa uhreja. He ponnistelivat vuorille höyhenpatjoineen, peitteineen ja tyynyineen, pannuineen ja kattiloineen, haarukoineen ja veitsineen ja hyvine posliiniastiastoineen. Muuan silminnäkijä kirjoittikin: "Kullanetsijä tarvitsee näitä varusteita saman verran, kuin koira kahta häntää!"

Vähitellen nämä tarpeettomat varusteet heitettiin matkan varrella pois ja kulkueittien varret pursuilivat tätä rojua. Kömpelöt vankkurit pilkottiin polttopuiksi. Lukemattomat määrät matka-arkkuja, auroja, alasimia, myllynkiviä, uuneja, helloja, nassakoita, ruokaa, vaatteita ja keittiövälineitä heiteltiin joka puolelle. Nälkiintyminen ja sairaudet vaativat raskaan veron. Alkeelliset ristit teiden varsilla olivat parhaita tienviittoja näyttämään oikeaa suuntaa kultakentille. Myös eläimiä kuoli tuhansittain. Ne vain asettuivat makuulleen, eivätkä koskaan enää jaksaneet nousta.

Kullankaivajia kaikkialla ja kaikkialta

Kullankaivajia oli pian kaikkialla. He etsivät jokisorasta ylhäältä vuorenrinteiltä huuhtoutuneita kimaltavia kultahippuja. He tekivät läkkipannuista ja pesuvadeista siivilöitä ja huuhtoivat jokikisen löytämänsä joen ja puron - toivoen löytävänsä arvokasta metallia. Kullankaivajia tuli myös kaikkialta: heissä oli amerikkalaisia, meksikolaisia sekä eurooppalaisia emigrantteja. Yhdessä he, intiaanien kanssa, toivat kultakentille tusinoittain kieliä ja tuhansittain kummallisia tapojaan. Näkymät näillä kultakentillä olivat kuin jostakin karnevaalista - täynnä värikkyyttä ja kuhisevaa hyörintää.

Suurin osa kaivajista asui rähjäisissä telttakylissä, joita he itse kutsuivat nimellä "rag town" - rättikaupunki. Monet sairastuivat, joutuessaan asumaan kylmällä ja kostealla maalla - olihan leirit pystytetty yleensä joen tuntumaan.

Kulta-alueelle kuin taiottuna kohoavien kaivosleirikylien nimet antavat hyvää kuvaa oloista. Whiskey Flat eli "viskitasanko" lie oli paikka, jossa ei juotu vain raikasta vuoripuron vettä. Hangtown eli "hirttokaupunki" laittoi ehkä jo saapujan hieman miettimään sitä, mitä olikaan lupa tehdä ja mitä ei. Jos mieli ei heti palanut raskaaseen raadantaan kera hakkujen, niin ehkä saattoi kuitenkin viivähtää aluksi tovin pelisaluunoiden ja bordellien meluisilla ja varjoisilla kulmilla ja tehdä jatkosuunnitelmia.

Myös vauraita kaupunkeja syntyi

Kullan ja hopean myötä ei syntynyt vain rähjäisiä, tilapäisluonteisia asutuskeskittymiä, jotka jäivät tämän ajan jälkeen aavekaupungeiksi - vaan myös kukoistavia kaupunkeja. Comstockin hopeakaivoskaupunki Nevadassa, Virginia City, kasvoi hämmästyttävästi. Vuonna 1860 se oli vain muutama talonröttelö paljaalla vuoren rinteellä. Vain vajaa 20 vuotta myöhemmin siellä oli mahtava kirkko, ooppera, yli sata saluunaa ja hotelli, joka saattoi ylvästellä lännen ainoalla hissillä, Chigagosta länteen.
Villi Länsi
Hyvin varustautuneet

Yllä Robert Thomasin maalauksessa, Oregonissa, on liikkeellä hyvin varustautunut ja vakavasti työhönsä suhtautuva kullanetsijä. Hänellä on mukanaan täydellinen varustus vaskooleineen ja hakkuineen.

Pelurit ja muut yritteliäät

Tällaiset kultakentät vetävät mukaansa aina tulvan koijareita ja onkijoita, joilla ei ole itsellään tarkoitustakaan raataa - vaan laittaa muut raatamaan ja kerätä voitot liiveihinsä. Niinpä monet pestasivat meksikolaisia ja intiaaneja kaivamaan puolestaan - ja varautuivat joko maksamaan palkan, jos kultaa löytyi, taikka muussa tapauksessa häviämään vähin äänin teettämään työt muilla. Monet nuohosivat muiden jäljiltä jääneitä monttuja ja kaivantoja, toivoen, että niihin sittenkin olisi jäänyt vielä jotakin. Aktiivisimmat joutomiehet säihkyivät pelipöytien kunkkuina, ja veivät toisilta korteilla sen, mihin oli tarvittu lapioita ja raakaa rehkimistä. Kun rahan ja vaihtokurssin tavanomaiset arvot olivat päälaellaan ja käsitys siitä, mikä oli paljon ja mikä vähän, oli kadonnut - vaihtoivat näissä pelipöydissä uskomattoman suuret omaisuudet hetkessä omistajaa. Kuukauden kultasaalis katosi yhdessä yössä, mutta väliäkös hällä - sillä aamulla saattoi lähteä etsimään uutta onneaan.

Omaisuuksia syntyi ja katosi

Kultaa Kaliforniasta löytyi runsaasti. Kalfornian kaivosten kultatuotannon arvo arvioitiin vuonna 1849 10 miljoonaksi dollariksi, joka tuolloin oli huikea summa. Vuonna 1852 se oli noussut jo 81 miljoonaksi. Jotkut löysivät rikkauksia ja menettivät ne saman tien, muutamat onnistuivat pitämään löytönsä itsellään ja keräsivät omaisuuksia. Useimmat katosivat erilaisten yritystensä ja erehdystensä kautta ikuiseen hämärään ja tuhoon.

Moraalin alamäki ja rappion kukoistus

Siellä missä on paljon miehiä, kultaa ja viinaa - on moraali liukuva käsite ja monet arvot, paitsi kullan arvo, merkityksettömiä. Kullan keskellä muutenkin tunteet käyvät ylikierroksilla ja niinpä hyvin pienistä ja merkityksettömistä asioista saattoi kehkeytyä yhteenotto, joka merkitsi toiselle osapuolelle kuolemaa. Myös kaikenlainen rikollisuus liikkuu kuin liimattuna siellä, missä kulta kimaltaa ja sokaisee. Muuan kyyninen havainnoitsija, joka palasi pettyneenä kultakentiltä, kirjoitti:

"Kaivokset ovat suuta myöten täpötäynnä irtolaisia maapallon joka kolkasta, ei-mistään kotoisin olevia konnia, veijareita, taskuvarkaita, rosvoja, uhkapelureita ja murhaajia, jotka on tehty helvetissä sitä nimenomaista tarkoitusta varten, että he muuttavat pää- ja sivutiet verinäyttämöiksi."

Ihan niin vailla oikeutta ja järjestystä kultakentät eivät olleet, kuin saattaisi ajatella. Kullankaivajat hallitsivat itse itseään ja jakoivat tarvittaessa väärin tehneille myös ankaria tuomioita. Eräskin mies sai sata raipaniskua, hänen päänsä ajeltiin ja korvat leikattiin - koska hän oli varastanut 44 kg kultaa. Myös kuolemantuomioita jaettiin näissä pikaoikeudenkäynneissä ja hirsipuu oli usein se viimeinen paikka, josta kultamaille luotiin kaipaava silmäys.

Kullanhuuhdontaa

Vaskoolihuuhdonnan niksit ja salat aukeavat vanhan mestarin opastuksella.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright Baker County Tourism
Kullanhuuhtojia

Big Bonanza ja muut löydöt - kultaa, hopeaa ja kuparia

Kalifornian kulta ei ollut ainut arvokas löytö, vaan arvokkaita mineraaleja etsittiin ja löydettiin myös muualta. Nykyisen Virginia Cityn paikoilta löydettiin hopeaa. Useiden rikkaiden hopeasuonten joukosta paras oli Big Bonanza, joka löytyi yli 300 metriä vuoren sisältä vuonna 1873 ja se oli niin suuri, että "nelivetoisilla hevoskärryillä matkaava sokea olisi voinut seurata sitä lumimyrskyssäkin".

Myös koko Kalliovuoret olivat mineraalivarasto. Tuskin kului vuottakaan, kun jo jossakin päin kiidätettiin sanaa uudesta löydöstä. Tällöin koettiin yhä uudelleen sama kiihkoinen näytelmä, kun miesten armada kiiruhti saaliinjaolle, toinen toisiaan jalkoihinsa polkien. Olipa kyseessä millainen erämaa taikka vuorenkylki hyvänsä, niin kuin taiottuna sinne kohosi kaivajien hökkelikylä jollekin mutamaalle taikka jätemaan kulmalle. Koko Colorado peittyi kaivoksiin - jotka leimahtivat eloon toinen toisensa jälkeen, sammuen ja häipyen muutamassa vuodessa. Useat niistä olivat uuden kaupungin, Denverin, varassa rahoituksen ja huollon suhteen. Lähellä Meksikon rajaa, Arizonan autiomaan reunalla tehty löytö toi hikoilevan roskaväen Tombstoneen. Utahin mormoneilla oli meneillään omat rikastumisoperaationsa Salt Lake Cityä ympäröivien vuorten hopeakaivoksilla.

Missourijoen lähteiden tienoilla sijaitseva Butte (Montana) veti kuin magneetti ensin kullanetsijöitä, sen jälkeen löydettiin hopeaa - ja lopulta siellä oli yksi lännen suurimmista kuparikaivoksista. Myös Utahista löydettiin kupariakin. Bingahamissa ja Dakotan Black Hill kukkuloilla löydettiin kiihkeissä tunnelmissa kultaa.

Mustien vuorten kultaryntäys - Montana 1874

Etelä-Dakotan Mustilla Vuorilla (Black Hills) elettiin varsin hiljaisesti kunniallista erämaaelämää, etenkin kun vuoret olivat preeriaintiaanien pyhää maata. Kukapa haluaisi rikkoa pyhän maan rauhaa ja intiaanien kanssa tehtyjä sopimuksia. Alueelta huhuttiin löydetyn kultaa - nämä huhut olivat eläneet jo 1800-luvun alkupuolelta saakka - ja siksi kenraali Sheridan lähetti vuonna 1874 George Armstrong Custerin kera 7. ratsuväkirykmenttinsä tutkimaan, pitikö huhu paikkansa. Ja todellakin, pyhän maan hiljaisuus ja rauha olivat kertaiskulla mennyttä, kun ratsuväkirykmentti löysi alueelta kultaa ja tuhannet kullanetsijät alkoivat vilistellä kuin muurahaiset pitkin vuorten rinteitä.

Alueelle syntyi myös uusi kultakaupunki, Deadwood, joka oli rähjäinen yhden pääkadun kaupunki. Tässä kaikenlaisen paheellisuuden ja laittomuuden keskuksessa oli pian noin 5 000 kullanhimon riivaamaa asukkia. (Kuva Deadwoodista vasemmalla).

Intiaanien kanssa oli tehty erinäisiä sopimuksia, joilla he pitivät yllä oikeuksiaan isiensä maihin. Kun kultaa näiltäkin kukkuloilta löydettiin, mitätöitiin nuo sopimukset yhdessä yössä. Siouxien päälliköiden odotettiin heti aloittavan sotatoimet, mutta nämä vain yhdistivätkin voimansa ja halusivat neuvotella oikeuksistaan näihin alueisiin.

Yhdysvaltojen presidentti Ulysses S. Grant ei halunnut mitään pitkiä neuvotteluja, vaan halusi suoraan ostaa intiaaneilta nämä kultamaat. Tätä ostotarkoitusta hoitamaan hän nimesi komitean. Tästä kaupasta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä siouxeille oli mahdoton ajatuskin siitä, että he möisivät valkoisille pyhiä maitaan. Tilanteen kärjistyessä, 25.6.1876 kenraali Custer johdatti joukkonsa Montanassa Little Bighornin maisemiin, odottaen helppoa voittoa Istuvan Härän ja Hullun Hevosen johtamista intiaaneista. Toisin kuitenkin kävi - hän miehineen tuli täydellisesti lyödyksi tässä kuuluisassa taistelussa. Custer ja kaikki hänen miehensä surmattiin.

Tämä jäi viimeiseksi intiaanien voitoksi heidän Yhdysvaltain armeijan kanssa käymissään sodissa. Armeijan kostotoimet seurasivat aikanaan, eivätkä siouxit kyenneet enää hillitsemään valkoisen miehen pohjatonta kullanhimoa näillä vuorilla.

Kullanhuuhdontaa

Vaskoolihuuhdonnan niksit ja salat aukeavat Oregonissa vanhan mestarin opastuksella.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright Baker County Tourism
Villi Länsi
Harvat löysivät ja rikastuivat

Enemmistölle äkkirikastuminen jäi vain ikuiseksi haaveeksi. Suurimmalle osalle päivät olivat ympärivuorokautista raadantaa muutaman hipunkaan toivossa. Monet olivat pakotettuja lopettamaan itsenäisen kullanetsinnän ja siirtyivät isoille yhtiöille määräpalkkaisiksi kaivosmiehiksi. Jos joku löysi kultaa, oli hänellä syytä olla silmät selässäänkin, sillä ryöstäjät vaanivat kaikkialla. Aseistautuminen näissä oloissa oli välttämättömyys ja idän asetehtailijat tekivätkin omaisuuksia asetoimituksilla. Coltin revolvereista maksettiin jopa 300 dollaria - huimaava hinta tuohon aikaan. Suuri osa heistä, jotka eivät löytäneet kultaa, löysi itselleen muuta työtä. Jotkut perustivat hotelleja ja kauppoja ja tarjosivat näin kullankaivajille ruokaa, suojaa ja työkaluja.

Kauppias rikastuu aina

Kaupoille ja kaikenlaisen tavaran myyjille nämä kultakentät merkitsivät vilkasta kauppaa ja suuria voittoja. Kaikki kävi kaupaksi, ja melkeinpä mihin hintaan hyvänsä. Nyt oli vara ostaessa maksaa, sillä pianhan kullan löytymisen jälkeen rahaa olisi kasapäin. Suurten kaupunkien kaupat kilpailivat keskenään "Kalifornian tuotteiden" myynnistä: kuudesti laukeavat pistoolit, Allenin itsevirittyvä pistooli, Bowie-puukot, vahatulitikut, kirveet ja rahavyöt, jotka oli tehty "nimenomaan kultaa" varten. Joka puolella kuiskittiin uskomattomista rikkauksista, jotka odottivat poimijaansa. Juuri Kaliforniasta tullut mies oli nähnyt 3-kiloisen kultalohkareen. Toinen oli huuhtonut 16 kiloa kultaa yhdessä päivässä; joku kolmas oli ansainnut muilla kaupoilla 12 000 dollaria yhdessä viikossa.

Kultahulluuden päätössanat

Viisi sukupolvea sekalaista seurakuntaa tutki ja hakkasi viidenkymmen vuoden ajan, Kalifornian kultaryntäyksestä vuodesta 1849 alkaen - koko Amerikan Kalliovuorten maa-aluetta - Kalifornianlahdelta aina Columbiajoelle saakka. Kaivoshulluus Kaliforniassa, Nevadan territoriossa ja Kalliovuorilla on vain yksi kummallinen luku lännen valloittamisen kummallisessa historiassa.

Kaikki lännessä liikkuvat näinä aikoina olivat eräällä tavalla uhkapelureita. He elivät toiveista ja unelmista, eivät varmoista asioista, eikä heidän toimiaan tule tarkastella joka suhteessa järjen ja logiikan käytön mukaan. He nousivat ja kaatuivat sen mukaan, miten kaikki sattuikaan menemään ja miten mukana oli onni taikka epäonni. Heille lopputulos oli itse asiassa merkityksetön - ja täydellinen häviö otettiin vastaan yhtä tyynesti ja kuin itsestään selvänä, kuten menestyskin. Jokainen tiesi syvällä sisällään, hurjimpien unelmiensakin keskellä, että kaikki saatoi olla vain hetken harhaa.

Arvomineraalien löytyminen, joka tarjosi uskalikoille mahdollisuuden rikastua äkkiä, sai miehet juoksemaan. Rähjäisimmät ja kolkoimmat kultakaupungit vaikuttivat paratiisilta niihin saapuville, sillä kullanhimo sokaisi normaalin näkökyvyn. Yhtä pian, kuin kaikki oli alkanut - kaikki päättyi. Jäi tunne siitä, että oliko tämä todellakin tapahtunutta, vaiko unta vain.

Aavekaupungit jäävät hiljaisuuteen

Tyhjät kaivokset suljettiin ja vaaralliset, hetkeä aikaisemmin elämää kihisseet hurjat kaupungit muuttuivat haudanhiljaisiksi - monista niistä tuli aavekaupunkeja. Asukkaat eivät ehtineet murehtimaan, he siirtyivät tässä elämänkarusellissa muualle, sillä mukana oli pysyttävä ja elettävä, kävi miten kävi. Mukanaan he kuljettivät jollei kultaa, niin kuitenkin hippusen sitä toiveikkuutta ja optimismia, jota tarvitaan sekä kullan etsinnässä - että uusissa elon haasteissa toisaalla. Näin lännen nuoret osavaltiot saivat tästäkin hullunkultamyllystä kansalaisiinsa oman lisänsä intoa ja yrittämistä, jota tarvittiin vielä paljon, kun kansakunta, Amerikka etsi tietään kohti suuruuttaan.

Lähteinä mm:
Kanada – työväenhistorian Klondike
Tankavaaran kultamuseo
Villi Länsi - toimittaneet William C. Davis ja Joseph G. Rosa.
Mike Sotter: Villi Länsi
Royal B. Hassrick: The Colourful Story of The American West
United States Marshals Service
Finn Arnesen: Intiaanikirja - WSOY
Näin elettiin Villissä Lännessä - Otava
Ulf Sindt: Intiaanit ja cowboyt - SCHILDTS
Apassit sotapolulla - Apassisoturien historiaa - Art House Oy
Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen - Otava
Michael Johnson: Villi Länsi - Otava
Kultainen Villi länsi - Tammi
The Apaches - Osprey Publishing


Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Alder Montana - Copyright SeattleRay
*Taidekuvat kullanhuuhtojista - Copyright mharrsch
*Kuva Welcome Stranger - Copyright Michael Dawes
*Kuva alimpana, kullankaivajien hylkäämä aavekaupunki Goldfield, Arizona - Copyright Dave
*Kuva Deadwoodista - Public domain.


Kuvassa alla kullankaivajien hylkäämä aavekaupunki Goldfield, Arizona. Kaupungissa oli vielä 1890-luvulla yli 5 000 kullankaivajaa. Jo pitkään vain nurkissa vinkuva tuuli on ollut ainut elämä tässä Jumalan selän takana uinuvassa paikassa.
Kulta

Kullan kemiallinen merkki on Au, joka tulee sen latinalaisesta nimestä "aurum", joka taas johtuu muinaisitaliasta ja silloisesta aamuruskon nimestä "aurora". Toisen selityksen mukaan aurum johtuu muinaishebreasta ja sanasta "aor", mikä merkitsee valoa.

Kullan ja auringon väliseen vahvaan yhteyteen on kautta aikojen uskottu. Vielä niinkin myöhään kuin Kolumbuksen päivinä eli usko, että kulta syntyy auringon taivaallisesta paisteesta. Tämän uskomuksen mukaan piti kultaa löytyä pääasiassa Kauriin ja Kravun kääntöpiirien väliseltä vyöhykkeeltä, paistaahan aurinko sinne kaikkein voimakkaimmin. Kulta mainitaan Raamatun luomiskertomuksessa ja se on ensimmäinen metalli, jota ihmisen tiedetään käyttäneen. Aikaisimmat kullanetsintää kuvaavat historiankirjoitukset ovat peräisin muinaisesta Egyptistä neljän vuosituhannen takaa. Kulta on metallien kuningas: on arvioitu, että unssista kultaa voidaan venyttää yli 40 mailin pituinen lanka rikkomatta sitä. Kullan sähkönjohtokyky on ilmiömäinen eikä se ruostu.

Kultaa on etsitty ja kaivettu inhimillisiä ponnistuksia kaihtamatta. Kullan etsintä on vaatinut lukemattomia ihmisuhreja kautta vuosituhansien. Kuitenkin suurin osa esiin kaivetusta kullasta on edelleen piilossa. Nyt valtioiden ja pankkien kassaholveissa - käyttämättömänä. (Tankavaaran kultamuseo).

Kultaa

"Welcome Stranger" - maailman suurin kulta"hippu"

Maailman suurin huuhdontakultahippu, eli sellainen kulta, jota vesi on kuljettanut, löytyi Australiasta helmikuussa vuonna 1869. Löytäjät olivat John Deason ja Richard Oates. Kulta oli vain 5 cm "syvällä" rinteessä, maanpinnan alla, eli oli valmiina paljastumaan vaikkapa lapion pyyhkäisyllä.

"Welcome Stranger" nimen saanut hippu painoi hieman yli 70 kg. Sen mitat olivat 61 x 31 cm. Nimitys hippu ei anna oikeaa kuvaa tästä 70 kg painoisesta kultamöykystä.

Löytäjillä ei ollut löydön hetkellä sellaista vaakaa, jolla näin painava kulta olisi voitu punnita, ja siksi möykky alkuvaiheessa paloiteltiin sepän toimesta alasimen päällä kolmeen osaan. Kulta sulatettiin ja lähetettiin harkkoina laivalla Lontooseen. Lontoolainen pankki maksoi löytäjille erilaisten vaiheiden jälkeen kullasta 19 068 puntaa. Tämän päivän rahassa kullan arvo olisi 2 - 3 miljoonaa puntaa.

Kuvassa yllä on museoon sijoitettu jäljitelmä tästä kuuluisasta kultahipusta.
Villi Länsi
*** tunturisusi.com linkit ***