POCAHONTAS - (n. 1595 - haudattiin 21. maaliskuuta 1617)

Alkuperäisiltä nimiltään suureen kuuluisuuteen noussut intiaanityttö Pocahontas (iloinen, leikkisä tyttö) oli Matoaka ja Amonute. Hänen isänsä oli powhatanien urhea päällikkö Wahunsunacock. Tämän intiaaniheimon asuinalueet sijaitsivat Tidewaterissa, Virginiassa. Pocahontas tunnettiin myöhemmin nimellä Rebecca Rolfe, sillä hän meni naimisiin englantilaisen uudisasukkaan, John Rolfen kanssa.

Pocahontasista tuli urheutensa vuoksi kuuluisa jo silloin, kun hän oli 11-12-vuotias. Tällöin, vuonna 1606, englantilaiset kolonialistit saapuivat Virginiaan. Saman vuoden joulukuussa kapteeni John Smith oli retkikuntansa kera maissa tutkimassa seutuja ja kaupantekomahdollisuuksia. Tällöin Smith joutui powhatanien vangiksi. Hänet aiottiin intiaanikylässä teloittaa kivillä nuijimalla, mutta Pocahontas esti tämän, heittäytymällä viime hetkellä varman kuoleman uhkaaman Smithin päälle suojaksi. Tämän lisäksi Pocahontas auttoi myös muita englantilaisia, toimittamalla näille ruokaa ja muita tarpeita - ja estämällä täten siirtolaisten varman nälkäkuoleman.

All rights reserved
*Kuva oikealla - Copyright - All rights reserved:
© deviantART.com/vampirekingdom

- Used with permission.
Pocahontas
Pocahontas
Pocahontas elokuva

Pocahontasista valmistui vuonna 1995 Disneyn piirroselokuva, jossa Pocahontasin parhaita eläinystäviä ovat Miiko-pesukarhu ja Flit-kolibri.

Kaikkien Disneyn elokuvien tapaan tässäkin elokuvassa mennyt, historiallinen totuus ja tapahtumien tarkkuus on mukana vain löyhästi.
All rights reserved
*Kuva yllä - Copyright - All rights reserved:
© deviantART.com/zenia

- Used with permission.

Kuva oikealla courtesy of US Library of Congress.


Kuvassa oikealla Pocahontas pelastaa kapteeni John Smithin.
Pocahontas
Pocahontas
Young Pocahontas

Pocahontas noin 10-vuotiaana.
All rights reserved
*Kuva - Copyright - All rights reserved:
© deviantART.com/Superduperhero

- Used with permission.
Pocahontas Pocahontasin elämänvaiheita

Vaikka Pocahontas jo lapsuudessaan auttoi ja pelasti valkoisia, kylmenivät seuraavina vuosina intiaanien ja uudisasukkaiden välit. Niinpä Pocahontaskin vangittiin. Jossakin vaiheessa hän kääntyi kristinuskoon ja erään kertomuksen mukaan saattoi olla jonkin aikaa naimisissa erään intiaanin, "kapteeni" Kocoumin kanssa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Pocahontas - Copyright Quinn Dombrowski
Avioliitto

Jamestownissa asuva, menestyvä tupakanviljelijä John Rolfe rakastui toivottoman palavasti Pocahontasiin, josta oli kehittynyt vastustamattoman, suorastaan lumoavan kaunis intiaaniprinsessa.

Rolfe halusi mennä naimisiin Pocahontasin kanssa, ja kysyi tähän lupaa sekä Pocahontasin isältä, että kuvernööri Dalelta. Hän kertoi kirjallisessa pyynnössään, että Pocahontas oli kyllä sivistykseltään karkea, tavoiltaan barbaarinen ja kaikin tavoin erilainen kuin hän itse, mutta hän ei voinut rakkaudelleen mitään.

Sekä Pocahontasin isä, että kuvernööri suostuivat pyyntöön, toivoen tämän avioliiton samalla parantavan intiaanien ja valkoisten välejä.

Matka Englantiin ja kuolema

Vuonna 1616 Pocahontas saapui vierailulle Englantiin miehensä ja useiden intiaanien kanssa. Häntä kohdeltiin kuin prinsessaa. Hän vieraili myös kuningatar Annen luona ja hänet esiteltiin kuningas Jaakko I:lle. Hän kohtasi myös matkallaan varhemmin Englantiin palanneen John Smithin, jonka hän oli luullut kuolleen - ja kohtaaminen oli Pocahontasille suuri shokki.

Vuonna 1617 Pocahontas miehineen ja seurueineen oli tekemässä lähtöä takaisin Amerikkaan, mutta silloin Pocahontas yllättäen sairastui ja kuoli. Pocahontas ei siten enää koskaan palannut siihen maailmaan, intiaanien perinteisiin ja kulttuuriin, josta hän oli Englantiin saavuttuaan jo kauas loitonnut. Hänen sanottiinkin tuolloin jo hyljänneen intiaanielämänsä.
Jälkisanat

Pocahontas on jäänyt pysyvästi elämään ihannoituna, myyttisenä tarujen sankarittarena, kauniina intiaaniprinsessana, myös elokuvissa, kirjoissa, sarjakuvissa ja taiteessa. Naispuolisista intiaaneista Pocahontas on Disneyn elokuvankin vuoksi ylivoimaisesti tunnetuin. Eräällä listalla, jossa on 15 kaikkein tunnetuinta intiaania, Pocahontas sijoittuu Geronimon ja Istuvan Härän kaltaisten miespuolistenkin kuuluisuuksien joukossa sijalle kaksi.

Pocahontasilta jäi myös poikansa Thomasin kautta jälkeläisiä, joista eräistä on tullut varsin tunnettuja. Näihin lukeutuvat Edith Wilson, presidentti Woodrow Wilsonin vaimo ja Thomas Mann Randolph, joka oli presidentti Thomas Jeffersonin tyttären Marhan mies.



Lähteinä mm:
Rani-Henrik Andersson, Markku Henriksson: Intiaanit - Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia - Gaudeamus 2010
Villi Länsi - toimittaneet William C. Davis ja Joseph G. Rosa
Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit
Mike Sotter: Villi Länsi
Royal B. Hassrick: The Colourful Story of The American West
Norman Bancroft-Hunt ja Werner Forman: The Indians of The Great Plains
United States Marshals Service
Finn Arnesen: Intiaanikirja - WSOY
Näin elettiin Villissä Lännessä - Otava
Ulf Sindt: Intiaanit ja cowboyt - SCHILDTS
Apassit sotapolulla - Apassisoturien historiaa - Art House Oy
Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen - Otava
Michael Johnson: Villi Länsi - Otava
Kultainen Villi länsi - Tammi
The Apaches - Osprey Publishing
Colin F. Taylor, William C. Sturtevant: Suuri Intiaanikirja - Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
coloria.net
Pocahontas
Pocahontas.

Erityiset lähteet
*Indians" of Virginia
*Women's History - Pocahontas
All rights reserved
*Kuva - Copyright - All rights reserved:
© deviantART.com/lemon5ky - Dima

- Used with permission.
Pocahontas.

Erityiset lähteet
*Indians" of Virginia
*Women's History - Pocahontas
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Pocahontas - Copyright Didier-Lg
*** www.tunturisusi.com ***