|
|
|
|
PUKEUTUMINEN
Intiaanien juhla-asut ovat hyvin värikkäitä ja myös monenlaisia
koruja ja symboleja, jotka liittyvät valtaan ja kantajansa heimoon ja asemaan siinä,
käytetään. Tällaisia erityisen loistokkaita asuja on perinteisesti käytetty vain
seremonioissa, rituaaleissa ja tanssiessa sekä nykyisin pow-wow
festivaaleilla, joiden myötä tanssijoiden asut yhä kehittyvät ja saavat uusia
ilmeitä.
Tänä päivänä tällainen juhlava pukeutuminen on intiaaneille yksi
tapa kantaa ja tuoda näkyville heidän omaa, kunniakasta ja pitkää kultuuriaan
ja sen perinteitä. Samalla, kun vanhoja traditioita pidetään yllä, voidaan
kehittää uusia. Intiaanien kulttuuri ei pukeutumisenkaan suhteen ole pysähtynyt
jonnekin 1800-luvulle, vaan se on elävä ja kehittyvä. Intiaanien pukeutumisen
juuret ovat ajassa ennen eurooppalaisten tuloa mutta juuri pow-wow on ollut
tansseineen viemässä pukeutumisen tyylejä kohti uusia tuulia.
Kuvassa oikealla liivit. Ki Wa Ne Mesquaki Iowa - vuodelta 1925.
Nelson-Atkins Museum.
Kuvassa alla intiaaninaisen
asuste kelloineen - Smithsonian Institution's National Museum of the American Indian in Washington, DC.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva oikealla Copyright
Jonathan Dresner
*Kuva taidekuvien alla Copyright
catface3
|
|
|
|
|
|
Museointiaanin yllä on intiaanin alkuperäinen asu 1800-luvun alkupuolelta.
Biisonien nahkan käsittely
Vaatteita tekivät vain naiset. He myös käsittelivät kaadettujen biisoneiden
nahat, joista sitten voitiin valmistaa vaatteita ja tiipii. Ensiksi biisonin
nahka pingotettiin, siitä kaavittiin tarkkaan pois liha ja se huuhdeltiin vedellä
ja rasvalla. Puhdas nahka kuivattiin auringossa. Sen jälkeen naiset hankasivat
nahkaa päiväkausia, kunnes siitä tuli pehmeä ja taipuisa.
All rights reserved
*Kuva - Copyright - All rights reserved:
© deviantART.com/nanilli -
Kimberly Blair
- Used with permission.
Lannevaate
Monin paikoin, sääolojen salliessa, intiaaneissa erityisesti miehet ja pojat
kulkivat alasti, usein vain pelkkään lannevaatteeseen pukeutuneena.
Lannevaatteen lisäksi heillä oli jaloissaan säärystimet ja mokkasiinit.
Pidemmälle menevässä pukeutumisessa miehillä saattoi olla vielä
yllään paita ja harteille heitetty huopa.
Naisilla oli alasti kulkevissa yhteisöissäkin yleensä kaisla- taikka ruohohame,
joka peitti etu- ja takapuolen vyötäröstä alaspäin.
Curtisin vuonna 1910 ottamassa valokuvassa wishram-nuorikko
juhlavassa hääasussaan. Perheet neuvottelivat morsiamen hinnasta yleensä puhemiehen
avustuksella, ja kun hinnasta oli sovittu, häitä juhlittiin kokonaisella
juhlien sarjalla.
Qahatika-tyttö - Edward S. Curtisin kuva vuodelta 1908.
Kalispel-tyttö juhla-asussaan. Curtis 1910.
Liivit
Sivun alareunassa liivit. Lakota Teton Sioux - noin vuodelta 1890.
Nelson-Atkins Museum.
All rights reserved
*Kaksi taidekuvaa yllä, Indian Buck ja Indian Squaw - Charles Marion Russell 1901 - All rights reserved:
© Atheneum
- Used with permission.
Katso myös juhla-asuinen muotokuva - intiaanityttö Her Know potretissa!
|
Vaatetuksen yleispiirteitä
Intiaanien vaatetukseen kuuluivat erilaiset päähineet, lannevaatteet, säärykset, sotapaidat, hartiaviitat, mekot ja liivit.
Lisäksi he käyttivät kalvosimia, taistelukäsineitä, erilaisia kaulanauhoja ja vannekauluksia. Käsivarsi- ja nilkkarenkaat sekä
erilaiset laukut ja pussit olivat myös olennainen osa intiaanien pukeutumista. Yhteinen piirre kaikille edellämainituille
oli upea koristelu, joka oli tehty maalaamalla tai kirjomalla.
Luonnonmateriaalien kirjo kaislasta niittykirvisen päänahkoihin
Asuissa ja asusteissa, sekä niihin liittyvissä koruissa ja koristeluissa
käytettiin suurta määrää erilaisia, tarjolla olevia luonnonmateriaaleja.
Myös rikkautta ja vaurautta osoitettiin pukeutumisella.
Jos Nisenan-heimon pojalla oli päässään kultatikan sulista tehty päänauha
ja kaulallaan koristeena kiduskotilon kuori, tiesi jokainen hänet
näkevä hänet heti erityisen varakkaan perheen pojaksi.
Vuonna 1833 varakkaan Miwok-päällikön vaimo näytti tältä:
"Hänen kylmänilman vaippansa (harteille heitettävä takkimainen peitto),
jota vain merkittävät naiset käyttävät, on kudottu köysistä, jotka on tehty
käärimällä höyheniä kaksinkertaisen nyörin ympärille. Tällaiseen vaippaan
tarvitaan tuhansien lintujen valikoituja sulkia ja höyheniä (kanadanhanhi,
lumihanhi, heinäsorsa). Naisen korvakoruissa on kiduskotilon
kuoret ripustettuina näkinkuorihelmistä tehtyihin nauhoihin, joiden
yläosat on kääritty niittykirvisen päänahkoihin. Hänellä on oliivisimpukan kuorista
ja näkinkuorista tehty kaulakoru sekä kaksinkertainen esiliina revittyä
kaislaa."
Nahka-asut
Asujen nahkamateriaalit vaihtelivat seutujen ja kulttuurien mukaan jäniksistä hirviin.
Ylängön perinteellinen intiaaniasu tehtiin antiloopin, hirven taikka peuran
pehmeistä parkkinahoista, jotka oli yleensä kaltattu.
Ylängöllä naisten nahka-asuissa oli koristeena laskosten reunoissa riipuksia ja tupsuja.
Naisten asuja koristeltiin mitä erilaisimmin tavoin, kuten helmillä
ja helmi- sekä piikkisianpiikkinauhoilla.
Aikalainen tutkimusmatkailija kuvaa kohtaamansa paiute-parin pukeutumista
vuonna 1872 näin:
"Seisovalla tytöllä on kauniisti ommeltu, tasankotyyppinen hirvennahkahame,
joka on tehty kahdesta nahasta ja kaksi erillistä kappaletta on ommeltu
kaarrokkeeksi, jossa on sinivalkoinen helmikoriste ja kaksi riviä nahan läpi
pistettyjä hirvenhampaita sen alla. Miehellä on kovapohjaiset mokkasiinit,
sekä hapsukoristeiset housut, joissa maalattuja koristeita. Hirvennahkainen
hattu, joka on sidottu leuan alta, on koristettu haukansulilla."
Kangasmateriaalit ja kudonta
Intiaanien parissa hallittiin kankaan valmistus jo ennen eurooppalaisten tuloa.
Kankaita tehtiin hyvin monenlaisista materiaaleista ja karkeaa kangasta
saatiin esimerkiksi puunkuorikuiduista tai biisonin karvoista kehrätystä langasta,
sekä intiaanihampusta ja kaisloista.
Pueblot kasvattivat puuvillaa ja kutoivat siitä kankaita noin vuonna 1300 jaa.
Vaatteiden ompelu oli usein naisten tehtävä, mutta esimerkiksi juuri pueblojen
parissa mattoja tekivät miehet.
Eurooppalaiset toivat Amerikkaan mukanaan kankaansa ja pukeutumistyylinsä eli muotinsa, ja intiaanit
omaksuivat näitäkin materiaaleja ja asuja jo heti 1500-luvulla.
Pukeutuminen noudatti vuodenaikojen vaihtelua - kesäisin pukeuduttiin
keveämmin ja talvisin lämpimämmin. Kristinuskon levitessä eurooppalainen puku alkoi syrjäyttää perinteiset vaatteet.
Navajotyttö. Kuva Edward Sheriff Curtis 1904.
Intiaaneilla oli omat perinteiset vaatekappaleensa ja kudontatyylinsä.
Eräät heimot olivat taitavia kutojia. Erityisen taitavia olivat navajot,
jotka kutoivat niin tiiviin huovan, että se oli lähes vedenpitävä. Navajot omaksuivat
pystyt kangaspuut puebloilta vuoden 1700 tienoilla ja kutoivat alkuun puuvillasta.
He siirtyivät myöhemmin käyttämään villaa. Villaa he saivat lampaista,
jotka espanjalaiset toivat Yhdysvaltojen lounaisosaan.
Vanhimmat navajoserapet (pitkät värikkäät shaalit) ja peitot
muistuttavat pueblojen kudonnaisia, mutta vähitellen navajot kehittivät
omat, yhä monipuolisemmat ryijymallit.
Navajojen kudonnaisissa kehittynyttä muototajua ilmentävät geometriset kuviot, joilla kullakin on oma
rituaalinen tai luonnonkansan uskomuksiin perustuva merkityksensä.
Naiset olivat tärkeitä
heimon jäseniä navajojen keskuudessa, sillä he omistivat majojen ohessa
myös lampaat, ja niiden paimentaminen oli pääasiassa naisten vastuulla.
Eurooppalaiset, lähinnä englantilaiset, kankaanvalmistajat toimittivat
intiaaneille 1800-luvulla villakangasta kaupaksi vaatteiden tekoa varten.
Nämä erityiset "intiaanikankaat" olivat usein väriltään
joko tummansinisiä tai tulipunaisia.
Huopa
Huopa on perinteinen intiaanin vaatekappale. Huopa saattoi laskeutua alas harteilta,
mutta kylmällä säällä siihen kiedottiin pääkin.
Huopaa kirjailtiin monenlaisin kuvioin - tyypillisiä olivat raitakuviot.
Pääliina
Pääliinalla kietaistiin hiukset aloilleen.
Helmikudonta
Helmikirjailua harjoitettiin runsaasti erilaisissa kudonnaisissa.
Jo Kolumbuksen löytäessä Amerikan intiaanit käyttivät helmiä koristeluun. Helmiä tehtiin raakunkuorista,
luista, pedonkynsistä, kivistä ja mineraaleista. Tutkimusretkeilijä, jota seurasivat kauppamies, lähetyssaarnaaja ja
uudisasukas, huomasi pian että Euroopasta tuodut lasihelmet olivat erittäin hyvää kauppatavaraa.
Aluksi käytetyt helmet olivat läpimitaltaan noin 3-millisiä, melkein kaksi kertaa niin isoja kuin helmet 1800-luvun puolivälissä.
Niitä kutsuttiin ponihelmiksi ja ne olivat muodoltaan epäsäännöllisiä. Yleisimmin käytetyt värit olivat taivaansininen, valkoinen ja musta.
Pienempiä helmiä kutsuttiin siemenhelmiksi. Niitä käytettiin tavallisimmin ommeltaviin helmikoristeisiin. Helmiä oli useita värejä.
Intiaanit käyttivät eniten punaisia, oransseja, keltaisia, vaaleansinisiä, tummansinisiä, vihreitä, laventelinsinisiä ja mustia helmiä.
Intiaanit käyttivät helmiä erityisesti seremoniavaatteiden koristeluun. He koristelivat vaatteitaan ja mokkasiinejaan sekä
valmistivat helmistä päänauhoja, vöitä, rannekkeita, käsivarsi- ja nilkkarenkaita, laukkuja, pusseja ja kukkaroita.
Helmikudontatöitä tehtiin erilaisten tapahtumien kunniaksi, ja ne toimivat myös sanomien välittäjinä. Helmistä
kudotuista nauhoista saattoi saada rauhoittavaa voimaa, tai niitä saattoi käyttää maksuvälineenä.
Helmikudontatöitä annettiin arvokkaina lahjoina niin ystäville kuin vihamiehillekin. Helmitöiden kuviot ja värit olivat
perinteisiä ja heimokohtaisia. Kaikille heimoille yhteinen tyyli oli kuvioinniltaan hyvin yksinkertainen;
yleisimmin käytetyt aiheet olivat kolmio, tiimalasi, risti ja suorakaide.
Kori- ja vatipäähine
Intiaanit tunnetaan sulkapäähineistään, mutta eräillä seuduilla koripäähine
oli yleisin. Se oli kuin pieni, nurin päin päähän asetettu kori ja tuo mieleen
hieman kiinalaisen. Eräät päähineistä olivat hyvin leveitä, eivät kuin
koreja, vaan kuin suuria vateja.
Lähteinä mm:
Pauliina Antila ja Eija Miettinen: Perinteisiä intiaanien käsityötapoja
Pohjois-Amerikan intiaanit - Edward S. Curtisin ainutlaatuinen kuvakokoelma
Villi Länsi - toimittaneet William C. Davis ja Joseph G. Rosa
Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit
Mike Sotter: Villi Länsi
Royal B. Hassrick: The Colourful Story of The American West
Norman Bancroft-Hunt ja Werner Forman: The Indians of The Great Plains
United States Marshals Service
Finn Arnesen: Intiaanikirja - WSOY
Näin elettiin Villissä Lännessä - Otava
Ulf Sindt: Intiaanit ja cowboyt - SCHILDTS
Apassit sotapolulla - Apassisoturien historiaa - Art House Oy
Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen - Otava
Michael Johnson: Villi Länsi - Otava
Kultainen Villi länsi - Tammi
The Apaches - Osprey Publishing
Colin F. Taylor, William C. Sturtevant: Suuri Intiaanikirja - Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
coloria.net
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Sivun alareunassa liivit -
kuva Copyright
Jonathan Dresner
*Museointiaani vasemmalla alhaalla -
kuva Copyright
mulf
|
|
|
|
|
