Menu
Tunturisuden sivut
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © J. Stephen Conn


Lewisin ja Clarkin tutkimusretki

Tärkein tutkimusretki kautta aikain ja samalla mitä huimin erämaaseikkailu, joka tapahtui vuosina 1804 - 1806 Amerikan mantereen poikki kohti Länttä ja Tyyntä valtamerta - tehtiin Meriwether Lewisin (1774 - 1809) ja William Clarkin (1770 - 1838) toimesta. Retkikunnasta käytetään usein nimitystä Corps of Discovery. Matkalla oli pituutta noin 8 000 mailia eli 13 000 kilometriä. Oppaanaan ja tulkkina Clarkilla ja Lewisillä tällä matkalla oli nuori intiaaninainen, shoshoni Sacagawea.

Mississipin ja Tyynen valtameren välinen alue oli ennen Lewisin ja Clarkin tutkimusmatkaa täysin tuntematonta ja kartoittamaton. Sieltä oli olemassa vain satunnaisten kävijöiden tarinoita - mutta mikä siellä tulijaa odotti, sitä ei tiedetty. Lewisin ja Clarkin joukko lähti matkaan keväällä vuonna 1804. Mukana oli kolme lahjoilla täyteen ahdettua venettä intiaanien lepyttelemiseksi ja 30 miestä.

Marraskuussa vuonna 1805 he saivat Tyynen valtameren näkyviinsä. Retkikunta pystytti Fort Clatsopin linnakkeen ja sinnitteli ankaran talven yli ennen kuin lähti kotia kohti maaliskuussa vuonna 1806. Kotimatkalla ryhmä jakaantui kolmeen osaan niin, että kartoituksia voitiin tehdä mahdollisimman laajasti.

Kaikkiaan heidän matkansa vei aikaa kaksi vuotta, neljä kuukautta ja kymmenen päivää ja sille tuli pituutta liki 13 000 kilometriä. Kahta lukuun ottamatta kaikki selvisivät takaisin - yksi oli kuollut matkan aikana ja yksi päättänyt lähteä omille teilleen. Kiperiä tilanteita oli koettu, mutta yhtään vihamielistä laukausta kohti intiaaneja ei ollut ammuttu. Päinvastoin, kiitos mukana seuranneen shoshone-tulkin, intiaaneihin oli luotu hyviä suhteita.

Heidän tältä matkaltaan keräämänsä tiedot ja piirtämänsä kartat osoittautuivat myöhemmin suunnattoman arvokkaiksi retkikunnan jälkiä seuraaville turkiskauppiaille - ja siirtolaisille. Lewisin ja Clarkin matkallaan kirjoittamat päiväkirjat julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1814 ja niistä on tullut amerikkalainen klassikko.

Sacagawea

Sacagawea on ikuistettu USA:n dollarin kolikkoon.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Frank Reese




Sacagawea

Sacagawea osoittaa toisella kädellään retkikunnalle suuntaa ja tavoittelee toisella kädellään selkäkorissa olevaa lastaan.

All Rights Reserved
*Kuva - Copyright © Eric Backman
*Photo used with permission.
Sacagawea

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © J. Stephen Conn


Sacagawea

Shoshoni Sacagawea on syntynyt Lemhi County'ssa, Idahossa vuosien 1787 - 1789 välillä ja kuollut joko vuonna 1812 tai vuonna 1884. Suuret erot arvailun varaan jääneissä kuolinvuosissa johtuvat siitä, että alkuperäisen tiedon mukaan hän olisi kuollut vuonna 1812. Myöhemmin on laajoissa tutkimuksissa, joita teki erityisesti vuonna 1925 Yhdysvaltain presidentin Calvin Coolidgen pyynnöstä intiaanitutkija ja tohtori Charles Eastman, todettu vakuuttavasti, että Sadagawea ei kuollutkaan vuonna 1812. Hän oli väsynyt miehensä, Toussaint Charbonneaun, väkivaltaisiin ja ainaisiin pahoinpitelyihin.

Kun Toussaint Charbonneau vuonna 1812 toi luokseen uuden, nuoren ute-vaimon, hän ruoski Sacagawean pahanpäiväisesti. Sacagawea pakeni tämän jälkeen, ja aloitti vuosikymmeniä kestäneen, piilottelevan elämän aluksi kierrellen, ja sitten asuen Comanchien parissa. Hänet opittiin tuntemaan nimellä Porivo ja hänestä käytettiin myös nimitystä Wadze-wipe, "Kadonnut nainen".

Kuvassa on yksi hänen kunniakseen pystytetyistä patsaista ja monumenteista, joita on eri puolilla Pohjois-Amerikkaa yhteensä 23. Hän on siten Yhdysvaltojen eniten veistoksin juhlistettu nainen. Hänen kunniakseen on nimetty myös joki, järvi ja kokonainen vuoristokin.

Sacagaweasta ei ole olemassa aikalaisen tekemää maalattua taikka piirrettyä kuvaa. Valokuvaustahan ei Sacagawean elinaikana tunnettukaan. Kaikki veistokset hänestä ovat myöhempien aikojen kuvanveistäjien tulkintoja.

Nimi Sacagawea tulee hidatsankielestä ja se muodostuu sanoista sacaga (lintu) ja wea, joka tarkoittaa naista. Tämän nimen olisivat antaneet shoshonien pahat viholliset, hidatsat, jotka kaappasivat Sacagawean mukaansa. Nimen tarkasta muodosta ja alkuperästä ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta. Nimi onkin voinut olla shoshoninkielinen Sacajawea, ja se on voitu antaa tytölle jo syntymähetkellä.
Hidatsa

Tanssiva hidatsa-intiaani - koirasoturin tanssi.

Sacagawean lapsuus ja nuoruus

Noin 10-vuotiaaksi asti Sacagawea sai elää shoshoniperheessään ilmeisen normaalia intiaanilapsen elämää. Mutta tuolloin hänen kyläänsä hyökkäsivät hidatsat, jotka surmasivat useita kylän asukkaista ja kaappasivat Sacagawean mukaansa orjakseen.

14-vuotiaana Sacagawea pääsi vapauteen, mutta kun hänellä ei ollut mitään paikkaa minne mennä, adoptoivat hidatsat hänet heimonsa jäseneksi kyläänsä, joka sijaitsi Knifejoen ja Missourin yhtymäkohdassa. Näillä seuduilla eli runsaasti sioux-intiaaneja ja myös liikkui valkoisia turkiskauppiaita. Vilkkailla markkinatoreilla liikkuessaan Sacagawea tutustui monenlaisiin kulkijoihin, myös valkoisiin, oppien heidän kieltään ja kulttuuriaan.

Intiaaniprinsessa Sacagawea - intiaanien oikeuksien symboli ja amerikkalainen legenda

Sacagaweasta kehittyi hyvin kaunis intiaanineito, joka omasi miellyttävän luonteen ja hyvän huumorintajun. Hän omasi erityisiä taitoja, ollen hyvä tulkki - ja osaten lukea maastoa ikäänkuin karttaa. Lewisin ja Clarkin tutkimusretkellä hän toimi taitavasti välittäjänä intiaanien ja valkoisten maailmojen välillä, selittäen molemmille osapuolille toisten kulttuurien tapoja.

Sacagawean täydellinen tyyneys ja rauhallisuus silloin, kun tutkimusmatkailijat ja intiaanit kohtasivat, oli hänen merkittävin ominaisuutensa. Sillä kohtaamisten ensisekuntien aikana ratkaistiin se, käyttäytyisivätkö intiaanit vihamielisesti. Jo se, että intiaanit näkivät retkikunnan kärjessä kulkemassa naisen, jolla oli vieläpä lapsi selässään, sai intiaanit suhtautumaan tulijoihin leppeämmin. Heistä monet eivät olleet koskaan elämässään nähneet valkoista miestä.

Amerikkalaisten suureen tietoisuuteen Sacagawea kohosi 1900-luvun alussa Eva Emery Dyen teoksessa Conquest. Tästä alkaneen maineen sinetöi viimeistään vuonna 1930 Grace Raymond Hebardin kirjoittama Sacajawea; Guide and Interpreter of Lewis and Clark. Vuonna 1955 Hollywoodissa valmistui Sacagaweasta kertova elokuva Tie kohti länttä (Far Horizons, 1955). Naispääosassa oli Donna Reed.

Amerikkalaiseen tapaan "nerokkaan intiaaniprinsessan" ihailu meni jo ihan liiallisuuksiinkin asti. Eva Emery Dye on todennut, että hän löysi pölyisestä historiasta vain muutamia kuivia, Sacawageasta kertovia luita. Siksi hän heitti vähätkin faktat sivuun ja päätti luoda Sacagaweasta urheuden ja älykkyyden romanttisen mallikuvan. Tutkijat ovat vastanneet tähän niin, että tällaista romantisoitua kuvaa ei olisi tarvinnut kehitellä, sillä todellinen Sacagawea oli vieläkin urheampi ja viisaampi, kuin hänestä viihteessä luotu kuva.

Sacagawea oli merkittävä nainen aikana, jolloin miehet hallitsivat maailmaa. Hän näytti miehillekin tietä ja on myöhemmin osoittanut uudisraivaajana symbolisesti tietä kaikille naisille ja intiaanien asioita puolustaville. Sacagawean kiehtovuutta jälkipolvien silmissä lisää se, että hänen elämänsä ja kuolemansakin peittyy suurilta osiltaan salaperäisyyden verhoon.
Lewis, Clark ja Sacagawea
Lewis, Clark ja Sacagawea

Retkikunta veistokseksi ikuistettuna. Kuvanveistäjä Eugene Daub (1942 -). Case Park, Quality Hill, downtown Kansas City.
All Rights Reserved
*Kuva - Copyright © cohodas208c
*Photo used with permission.
Lewis, Clark ja Sacagawea
Lewisin ja Clarkin tutkimusretki kartalla

Kun Sacagawea tuli Fort Mandanissa mukaan retkelle, olivat Lewis ja Clark taittaneet taivalta jo runsaan puolen vuoden ajan, noin 1 600 km. Retken lähtöpiste oli Camp Dubois eli Camp Wood - päätepiste Fort Clatsop.
Retkikunnan tekemät kartat

Lewisin ja Clarkin retkikunnan päätavoitteena oli tutkia ja kartoittaa Lännen tuntemattomia seutuja. Retkikunta teki matkansa aikana 140 karttaa ja keräsi sen lisäksi noin 30 karttaa intiaaneilta, turkismetsästäjiltä ja kauppiailta.

Kartanpiirtäjänä toimi lähes poikkeuksetta William Clark. Hänellä ei ollut juurikaan mitään muodollista koulutusta, kuten Lewisillä, mutta kartanpiirtäjänä hän osoittautui lahjakkaaksi. Kartanpiirustustaidot hän oli oppinut vanhemmalta veljeltään ja armeijassa rajaseuduilla palvellessaan. Karttojen tekeminen oli vaativaa puuhaa, siihen voi tutustua tarkemmin (englanniksi) täällä: Sacagawea Route Mapping on the Lewis and Clark Expedition.
"Avioliitto" - Toussaint Charbonneau

Ranskalais-kanadalainen turkismetsästäjä ja kauppias Toussaint Charbonneau (1759 - 1843), joka tarvittaessa toimi myös matkaoppaana, ja teki kaikenlaisia sekatöitä, oli Sacagawean aviopuoliso.

"Avioliitto" syntyi ajan tapaan siten, että Charbonneau voitti Sacagawean itselleen uhkapelissä. Sacagawea saattoi siirtyi Charbonneaun omistukseen myös kaupankäynnin yhteydessä taikka suoraan ostamalla. Oli kyse omaisuudesta, ei pienimmässäkään määrin normaalista avioliitosta. Avioliiton alusta ei ole ihan tarkkaa selvyyttä - Charbonneau saattoi saada Sacawean omistukseensa myös lahjana, ikään kuin tavaran tapaan. Toussaint Charbonneau oli tuolloin kolme kertaa teini-, tai pitäisikö sanoa lapsivaimoaan vanhempi. Charbonneaulla oli jo samaan aikaan ja ennestään ainakin yksi yhtä nuori shoshonetyttö vaimonaan.

Toussaint Charbonneau asui tuolloin mandanien parissa ja kun nämä olivat moniavioisia, niin luonnollisestikin myös Charbonneau noudatti samaa käytäntöä. Mikäpäs olisi voinut olla ihanampaa.

Lewis, Clark ja Sacagawea

Charbonneaun ja Sacagawean vuode ja varusteita on koottu esille Fort Mandanin museoon, jossa esitellään rekonstruktioin Lewisin ja Clarkin retkikunnan tiloja ja varusteita.

All Rights Reserved
*Kuva - Copyright © frontiermidwife
*Photo used with permission.


Toussaint Charbonneau oli itse asiassa se henkilö, jonka puoleen Lewis ja Clark kääntyivät, kun he etsivät tutkimusretkelleen opasta ja tulkkia. Charbonneau pestattiin tähän tehtävään, koska hän osasi puhua siouxien kieliä. Lewis ja Clark ottivat matkalle mukaansa myös Charbonneaun vaimoista toisen, eli Sacagawean, koska halusivat mukaan myös shoshonien kieltä taitavan.
Retkikunnan pienin jäsen Pomp - Jean Baptiste Charbonneau

Kun Lewis ja Clark tutustuivat Sacagaweaan, tämä oli jo kuudennella kuukaudellaan raskaana. Helmikuussa vuonna 1805 Sacagawea synnytti pojan, joka sai isänsä mukaisesti nimen Jean Baptiste Charbonneau (1805 - 1866). Hänen lempinimiään olivat Pomp, Little Pomp ja Pompy. Lempinimen pojalle antoi William Clark, joka rakasti poikaa. Pomp kulki äitinsä selkäkorissa kantamana retkikunnan mukana, ja oli siten retkikunnan pienin jäsen.

Lewis, Clark ja Sacagawea

All Rights Reserved
*Kuva - Copyright © frontiermidwife
*Photo used with permission.


Fort Mandan

Mandan-intiaanien mukaan nimetty tukikohta Fort Mandan Pohjois-Dakotassa Yhdysvalloissa. Linnake on pystytetty lokakuussa 1804 Missourijoen rannalle lähelle nykyistä Bismarckin kaupunkia. Sen rakennuttivat paikallisista poppeleista Lewis ja Clark väliaikaiseksi tukikohdakseen. Täältä retkikunta lähti kulkemaan kohti länttä 7.4.1805. Kun ryhmä palasi takaisin Fort Mandaniin elokuussa 1806, linnake oli poltettu maan tasalle. Kuvassa on lähelle alkuperäisen sijoituspaikkaa rakennettu rekonstruktio.

Kun Pomp syntyi, olivat paikalla Fort Mandanissa, nykyisessä Pohjois-Dakotassa, myös Lewis ja Clark. Koska he olivat palkanneet Sacagawean mukaansa matkalleen, heille oli ensiarvoisen tärkeää, että Sacagawea voi hyvin ja pysyi terveenä. Siksi Lewis oli jopa synnytyksessäkin mukana auttamassa, tarjoillen äidille erityistä terveysteetä, jossa oli kalkkarokäärmepulveria.

Lähtö Fort Mandanista

Pari kuukautta Pompin syntymän jälkeen retkikunta lähti Fort Mandanista liikkeelle. Retkikuntaa, johon kuului 34 miestä, nainen ja lapsi kuljetti kuusi kanoottia ja kaksi puusta koverrettua venettä, joita kutsuttiin pirogueiksi. Retkikunnan jäsenet oli tarkkaan valittu kykyjensä ja taitojensa perusteella. Heistä neljä oli ammattisotilaita, loput tätä tehtävää varten värvättyjä yksityishenkilöitä. Mukana oli myös Clarkin musta henkilökohtainen miespalvelija ja koira.

Pikkuinen Pomp teki retkikunnan mukana koko matkan, Pohjois-Dakotasta Tyynellemerelle ja vielä takaisinkin. Hän matkasi joko retkikunnan veneissä, taikka korissa äitinsä selässä. Toukokuussa 1806 Pomp oli useiden päivien ajan vakavasti sairaana, ja sekä Lewis että Clark hoitivat poikaa parhaansa mukaan ja kirjasivat päivittäin päiväkirjaansa sairauden ja hoidon kulun.
Pompin elämänvaiheita lapsuuden jälkeen - Clark saa "pienen tanssivan pojan"

Clark oli niin kiintynyt Pompiin, "pieneen tanssivaan poikaan", että tukimusretken jälkeen hän kirjoitti pojan isälle, tarjoutuen ottamaan pojan itselleen, vastatakseen samalla myös tämän koulutuksesta. Lopullisesti Jean Baptiste, joka tunnetaan nimellä Baptiste, jäi Clarkin seuraan vuonna 1811, kun vanhemmat liittyivät turkiskauppaa selvittelevään retkikuntaan. Seuraavana vuonnahan Sacagawea jo mahdollisesti kuolikin. Kuolinpaikkana kylmä ja yksinäinen linnake Fort Manuel.

Clarkin kustantamana Baptiste pääsi opiskelemaan varsin kalliiseen, jesuiittojen katoliseen kouluun St. Louis Academy'yn, joka nykyisin tuntee nimen St. Louis University High School. Hän sai erittäin monipuolisen ja hyvän, klassisen koulutuksen. Hän oppi puhumaan ei vain englantia, mutta myös latinaa ja kreikkaa. Hän rakasti Shakespearea ja hänestä tuli myös lahjakas viulisti.

18-vuotiaana, vuonna 1823, Baptiste tutustui Amerikassa matkailleeseen eurooppalaiseen tutkimusmatkailijaan, herttua Paul Wilhelm of Württembergiin (1797 - 1860). Miehet ystävystyivät ja Baptiste matkasi sitten Paul Wilhelmin mukana Eurooppaan, jossa hän asui herttuan Württembergin palatsissa kuusi vuotta. Tällä matkallaan Baptiste oppi saksaa ja espanjaa, mutta noin muuten hänen Euroopassa oleskelustaan tiedetään varsin vähän. Baptiste sai kuitenkin soittaa viulua kuulijalle, jonka nimen kaikki tunnistavat - hän oli Ludwig van Beethoven.

Baptisten hyvin värikkäästä aikuiselämästä voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan. Joudumme tässä yhteydessä vain toteamaan, että hän ennätti toimia ansapyytäjänä, turkismetsästäjänä, kauppiaana, oppaana ja armeijan tiedustelijana. Hän toimi myös Mission San Luis Rey de Francian pormestarina, jossa tehtävässä hän vastasi 580 neliökilometrin alueella kaikesta lainkäytöstä, ollen myös sheriffi. Baptiste ennätti toimia myös kullankaivajana, hotellinpitäjänä - ja lähestulkoon kaikissa mahdollisissa ammateissa aikakauden Lännessä. Monitaitoista, sivistynyttä ja hyvin kielitaitoista miestä tarvittiin kaikkialle.

Kukaan, joka Baptisten joskus kohtasi, ei voinut unohtaa tätä mielellään Shakespearea siteerailevaa, puoli-intiaania. Hän oli omana aikanaan ainutlaatuinen kulkija Lännen mailla. Kuollessaan 61-vuotiaana Jean Baptiste Charbonneau oli matkalla juuri avatuille kultamaille Montanassa.
Lewis, Clark ja Sacagawea
Pompeyn pilari - Pompeys pillar

Kuvassa yllä kalliomuodostelma, Pompeyn pilari, Montanan keskiosissa. Paikasta tuli vuonna 2001 Yhdysvaltain kansallinen monumentti, Pompeys Pillar National Monument.

Tälle 45 metrin korkeudelle, Yellowstonejoen rannalla kohoavalle kalliolle antoi nimen William Clark, Sacagawean pojan, Pompin eli Pompeyn mukaan. Vuosittain paikkaan käy tutustumassa 50 000 matkailijaa. Alunalkaen paikan nimi oli Clarkin antamana Pompys Tower, mutta se muutettiin nykyiseksi vuonna 1814.

Sacawagean kasvien tuntemus

Sacagawean erityistaitoihin kuului se, että hän oli hyvin taitava löytämään maastosta syötävää. Sielläkin, missä ei näkynyt maan pinnalla yhtään mitään syötäväksi kelpaavaa, hän terävällä kepillään kaiveli esille erilaisia syötäviä juuria ja mukuloita. Kuten villilakritsaa, preeriaturnipseja - joita valkoiset kutsuivat valkoisiksi omenoiksi - ja villejä artisokkia, joita hiiret olivat piilotelleet maan alle talvella.

Retkikunnan mukana Sacawagean kasvien tuntemuksesta oli suurta hyötyä. Hän kykeni erottelemaan kaikista kasveista ne, jotka olivat syötäviä taikka lääkekäyttöön soveltuvia.
Lewis, Clark ja Sacagawea

William Clark on kirjoittanut nimensä Pompeyn kallion pintaan. Clarkin jälkeen sadat muutkin ovat kaivertaneet nimensä kallion pintaan, heidän joukossaan ovat olleet myös alkuaikojen pioneerit heti Clarkin jälkeen.

Lähteet

Villi Länsi Biography.com: Sacagawea
Villi Länsi A&E Television Networks, LLC, History: Sacagawea
Villi Länsi A&E Television Networks, LLC, History: Lewis and Clark
Villi Länsi Frances Hunter's American Heroes Blog: Sacagawea's Boy: The Story of Pomp
Villi Länsi Wikipedia: Sacagawea
Villi Länsi Find a Grave: Lisette Charbonneau
Villi Länsi Geni: Lissette Charbonneau
Villi Länsi National Park Service: Frequently Asked Questions: Lewis & Clark
Villi Länsi Paras sivusto, englanniksi: Discovering Lewis & Clark
Lewis, Clark ja Sacagawea

All Rights Reserved
*Kuva - Copyright © frontiermidwife
*Photo used with permission.


Lahjatavaraa intiaaneille

Kuvassa on sitä tavaraa, jota retkikunta matkallaan jakoi kohtaamilleen intiaaneille. Meistä tavarat voivat näyttää halpa-arvoisilta, mutta ihan niin ei asia noina aikoina ollut. Monet esineistä olivat intiaanien hyvin haluamia, eivät vähiten naisille tarkoitetut helminauhat. Tavaroiden joukossa on intiaaneille jaettava rauhanmitali ja niittejä, joilla naiset sitoivat hiuksiaan. Klikkaa kuvaan.
Lewis ja Clark
Retkikunta kohtaa intiaaneja

Kuvassa ollaan Columbiajoella, jossa retkikunta kohtasi chinook-intiaaneja. Lewisin ja Clarkin retkikunnan kohtaamiset intiaanien kanssa olivat vaarallisia, ja aseita pidettiin näyttävästi esillä. Retkikunnan koko matkan onnistumisen kannalta oli äärimmäisen tärkeässä asemassa Sacagawea, jonka taitojen avulla näistä kohtaamisista selvittiin rauhanomaisesti.

Lewisin ja Clarkin tutkimusretkikunnan tärkeitä paikkoja ja päivämääriä

Villi Länsi 14.5.1804 lähtö matkalle - paikkana Camp Dubois eli Camp Wood, Illinois.
Villi Länsi 1.6.1804 Osage River, Missourjoen sivujoki Missourissa.
Villi Länsi 26.6.1804 Kaw Point, Kansas City, Kansas.
Villi Länsi 3.8.1804 ensimmäinen, virallinen neuvonpito intiaanien kanssa tilaisuudessa, jossa intiaaneille jaetaan rauhan edistämiseksi lahjoja. Council Bluffs, Iowa.
Villi Länsi 23.8.1804 Joseph Field tappoi retkikunnassa ensimmäisenä biisonin.
Villi Länsi 24.10.1804 retkikunta kohtasi ensimmäisen mandan-intiaanipäällikön, joka oli Big White.
Villi Länsi Marras-joulukuussa 1804 Fort Mandanin rakentaminen.
Villi Länsi 25.4.1805 Yellowstone River, Roche Jaune.
Villi Länsi 27.4.1805 saapuminen nykypäivän Montanaan.
Villi Länsi 5.5.1805 Lewis ja Clark tappoivat ensimmäisen harmaakarhun.
Villi Länsi 13.6. Suuret putoukset, Great Falls, Missouri-joella.
Villi Länsi 14.6.1805 Lewis ampui ensimmäisen biisoninsa ja kun hän katseli sitä, harmaakarhu hyökkäsi hänen kimppuunsa ja ajoi hänet jokeen.
Villi Länsi 17.8.1805 neuvonpitoa soshonien kanssa. Sacagawea kohtasi ja tunnisti iloiseksi yllätyksekseen päällikköveljensä, nimeltään Cameahwait. Lewis ja Clark ostivat Kalliovuorten ylitystä varten 29 hevosta ja runsaasti muita tarpeita, kuten vaatteita ja aseita.
Villi Länsi 9.-11.9.1805 Traveler's Rest - Lolo, Montana. Lepoa, jonka jälkeen ylitettiin Kalliovuoriin kuuluva Bitterroot Mountains.
Villi Länsi 9.10 - 7.12.1805 Clearwater River, Snake River ja Columbia River - näitä jokia pitkin Tyynenmeren rantaan. Clark oli nähnyt meren ensimmäisen kerran jo 9.11.1805 ja kirjoittanut päiväkirjaansa: ""Ocian in view! O! the joy! - Meri näkyy, oi, mikä ilo!" Tyynenmeren rantaan he saapuivat ensimmäisen kerran 20.11.1805 Columbia-joen suulla.
Villi Länsi Oregoniin retkikunta rakensi tukikohdan Fort Clatsop, jossa vietettiin talvi ennen paluuta vuonna 1806.


Matkan tarkka kesto

Koko matkaan, lähdöstä Camp Duboisista, joka sijaitsee lähellä St. Louisia, Tyynellemerelle - ja sieltä takaisin St. Louisiin, kului aikaa 2 vuotta, 4 kuukautta ja 10 päivää. Lähtöpäivä oli 14.5.1804 ja paluupäivä 23.9.1806.
Sacagawea

Pocahontasin ohella Sacagawea on kaikkien tyttöjen ihailema intiaanityttö, joksi eläydytään ja pukeudutaan.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Anne Davis 773


Pompin sisar Lizette

Sacagawea sai vuonna 1812 toisenkin lapsen, tytön, joka sai nimekseen Lizette. Lizette Charbonneaun etunimi esiintyy myös kirjoitusasuissa Lissette ja Lisette. Lizetten elämästä ei tiedetä paljon. Heti lapsen syntymän jälkeen Sacagawea sairastui vakavasti ja menehtyi saman vuoden joulukuussa. Kuoleman aiheutti joko isorokko, tulirokko tai tuberkuloosi. Tämä tieto hänen kuolemastaan on sittemmin todettu hyvin ennenaikaiseksi, ja hän kuolikin mitä ilmeisimmin vasta vuonna 1884 - kuten ylempää tällä sivulla on luettavissa. Clarkista tuli kuitenkin Lizetten huoltaja, ihan kuten hän oli Pompinkin huoltaja.

Lizette Charbonneaun oletetaan kuolleen jo syntymävuottaan seuranneena vuotena 1813. Hän kuitenkin ennätti jo noin vuoden ikäisenä olla mukana vakavassa välikohtauksessa. Silloin intiaanit tekivät hyökkäyksen Bighorn River -joen suulla olleeseen Fort Lisa -tukikohtaan. 15 miestä sai surmansa, mutta selviytyneiden joukossa olivat Lizette ja hänen hoivaajanaan ollut pappi, John Luttig.

Kun monissa lähteissä, puutteellisin tiedoin, ilmoitetaan Lizetten kuolleen vuonna 1813, voitaisiin ajatella, että hän ei selviytynytkään hengissä intiaanien hyökkäyksestä. Hänen kuolinvuodestaan ei kuitenkaan ole olemassa varmaa tietoa ja hän jää ikuisiksi ajoiksi historian hämäriin.
Seaman

All Rights Reserved
*Kuva - Copyright © frontiermidwife
*Photo used with permission.


Seaman

Seaman, newfoundlandinkoira, joka kulki retkikunnan mukana koko matkan, on myös saanut oman muistomerkkinsä Fort Mandanin alueelle. Kapteeni Meriwether Lewis osti Seamanin ennen matkalle lähtöä 20 dollarilla, mikä oli varsin suuri summa noihin aikoihin. Seaman oli ainut eläinpuolinen retkikunnan jäsen, joka selvisi koko matkasta.

Seamanin jalka sai majavan pureman matkan aikana ja kerran intiaanit varastivatkin koiran. Lewis uhkasi tällöin intiaaneja aseellisella hyökkäyksellä, jos koiraa ei palautettaisi. Retkikunta söi matkan aikana yli 200 koiraa (huhhuh!) mutta Seaman säästyi. Seamanin kunniaksi on kohotettu yli kymmenen veistosta eri puolille Amerikkaa.

Sacagawea ei saanut palveluksistaan minkäänlaista korvausta

Sacagawean mukanaolo Lewisin ja Clarkin retkikunnassa oli retken onnistumisen kannalta ratkaisevan tärkeää mitä moninaisimmin tavoin. Hän joutui kohtaamaan eturivissä kaikki retken vaarat ja hän selviytyi vaikeasta sairaudesta, äkillisistä tulvista, äärimmäisistä lämpötiloista, nälästä, moskiittoarmeijoista ja paljosta, paljosta muusta.

Kun tuhansien kilometrien pituinen, hyvin rasittava matka veneillä, ratsain ja jalan oli ohi, Sacagawean miehelle maksettiin 500 dollaria ja 33 senttiä. Sacagawealle ei maksettu mitään, ei sentin senttiä. Valkoisille retkeläisille sen sijaan tuhlattiin omaisuutta ja kunniaa. Lukuisissa kaupungeissa järjestettiin heidän kunniakseen juhlia ja he vastaanottivat suuret maatilat. Lewisistä tehtiin Louisianan kuvernöörikin - mutta tuskinpa kukaan näissä juhlissa muisti enää erästä intiaaniopasta - Sacagawea.
Sacagawea
Sacagawea

Veistos, Idaho Botanic Gardens - Lewis and Clark Garden.
All Rights Reserved
*Kuva - Copyright © frontiermidwife
*Photo used with permission.
Lewis ja Clark
Tutkimusretken päätepiste

Lewsin ja Clarkin patsas tutkimusretken päätepisteessä - Seaside, Oregon, USA.
*** tunturisusi.com linkit ***