|
|
|
|
TOMAHAWK
Esihistoriallisella ajalla tomahawkin alkuperäinen muoto
oli nuija, jonka pää oli pallomainen. Se oli usein varustettu
kivellä tai eläimenhampaalla. Vasta valkoisten tultua
Amerikkaan metalleineen, saattoivat intiaanit alkaa käyttämään
lähitaisteluaseenaan eli sotakirveenä kirvesmäistä tomahawkia, jossa oli metalliterä kuin
kirveessä.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva oikealla Copyright
Valerie Everett
|
|
|
|
|
|
1500-luku
Varhaisimmat maininnat tomahawkista ovat 1500-luvulta. Sana tomahawk juontuu
intiaanikielisistä sanoista tamahak taikka tamahakan. Tällöin tomahawk oli usein
kiviterällä varustettu työkalu taikka ase.
Eurooppalaisten tekemä
Tomahawk on yksi kaikkein eniten intiaanien kulttuuriin yhdistetty sana ja käsite.
Suurimman osan tomahawkeista valmistivat kuitenkin Euroopassa
alan metallipajat, osa teristä valmistettiin
maahan tulleiden toimesta Amerikassa. Intiaanien joukossa
sepät olivat harvinaisuuksia.
Intiaanit itse virittelivät valkoisilta ostamansa tomahawkit mieluisikseen kaiverruksin
ja lukuisin erilaisin koristuksin, kuten sulin ja nahoin.
|
Koko
Tomahawkin varren pituus on yleensä alle 60 cm. Varsi on yleisimmin tehty
joko saarnista taikka vaahterasta. Terän paino on 260 - 570 g.
Piippu-tomahawk
Erityinen yhdistelmäväline on piippu-tomahawk. Siinä nämä kaksi
välinettä, tomahawk ja piippu, taikka rauhanpiippu on yhdistetty samaan välineeseen.
Intiaanit mieltyivät suuresti tähän yhdistelmätuotteeseen
ja saivat piippu-tomahawkin
haltuunsa, antamalla valkoisille kaupanteossa vastineeksi turkiksia.
Valkoiset myös lahjoittivat piippu-tomahawkeja intiaaneille, diplomaattisina
rauhaneleinä.
|
|
|
|
|
Piippu-tomahawk
Yllä kuvassa piippu-tomahawk 1800-luvun alkupuolelta.
Kivi-tomahawk ja nuija
Alla kuvassa kiviteräinen tomahawk - alinna
intiaanien aseena käyttämä nuija. Maryhill Museum of Art - Goldendale, Washington, USA.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat alla Copyright
Mary Harrsch
|
Lähteinä mm:
Villi Länsi - toimittaneet William C. Davis ja Joseph G. Rosa.
Mike Sotter: Villi Länsi.
Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit.
Royal B. Hassrick: The Colourful Story of The American West.
Norman Bancroft-Hunt ja Werner Forman: The Indians of The Great Plains.
Suuri Intiaanikirja - Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
(Colin F. Taylor, William C. Sturtevant, 1991)
|
|
|
|
|
Jousipyssy
Jousi ja nuoli tulivat preeriaintiaanien käyttöön noin vuonna 500 jaa.
ja jousipyssy oli tärkeä väline puhvelijahdeissa. Eivät intiaanien jouset aina olleet
mitään tehokkaita tappovälineitä. Esimerkiksi yumat omistivat jousipyssyjä,
jotka olivat kylläkin pitkiä, miehenmittaisia, mutta hentoja ja varsin tehottomia.
Niitä käytettiinkin vain lintujen ja pienriistan ampumiseen.
Eri heimot osasivat rakentaa jousipyssyjä eri tavoin, toiset tekivät niistä parempia,
toisille se ei onnistunut. Ylätasangoilla jousipyssy kehitettiin lähes täydelliseksi,
ja tasankointiaanit pitivät sitä ylivoimaisena omaansa verrattuna ja pyrkivät
kaikin tavoin, kaupankin avulla, saamaan näitä himoitsemiaan aseita itselleen.
Hienoimpia olivat vuorilampaan sarvesta tehdyt jouset, jotka olivat nimenomaan
nez percein erikoistuote. Jouset saattoivat olla komposiittirakenteisia, eli tehdyt
useammista materiaaleista. Inuiittien jousessa oli jänteiden avulla yhdistettyä puuta,
hirvensarvia ja myskihärän sarvea.
Konkow-heimon jousi tehtiin marjakuusesta. Sen selkäpuolelle liimattiin kerros
peuranjänteitä, lisäjäntevyyden saamiseksi.
Pomojen jousipuita olivat setri ja haapa.
Intiaanit käyttelivät jousipyssyä ratsastaessaan, saatuaan hevosia eurooppalaisilta, joten siksi
intiaanien puusta valmistettu jousipyssy oli usein ainakin hevosaikana varsin lyhyt.
Hevosen selässä jousipyssyn oli oltava lyhyt, jotta sitä saattoi käytellä
nopeasti. Nopeita intiaanit jousipyssyineen olivatkin, ja on sanottu, että he
kykenivät ampumaan 20 kertaa samassa ajassa, kuin eurooppalainen ampui kerran.
Jousipyssy oli intiaaneille ensisijaisesti ase riistanmetsästyksessä,
mutta sitä käytettiin myös taisteluissa, joissa se vielä 1700-luvulla
oli intiaanien pääase.
Nuolen kärki
Nuolen kärki oli tehty joko luusta, lyijystä, kaulajänteestä, kivestä tai metallista. Lyijy ja metallit
tulivat mahdollisiksi eurooppalaisten saapumisen myötä. Kuten oli suuria eroja
eri heimojen valmistamissa jousissa, niin oli myös nuolissa.
Apachet tekivät nuolistaan
paljon pitempiä, kuin tasankointiaanit.
Yamaheimon nuolet olivat kärjettömiä,
joten ne olivat hyvin tehottomia.
Hidatsat tekivät nuoliinsa kärjen puhvelin kaulajänteestä.
Hidatsojen perinteen mukaisesti tällaisia nuolia käytettiin ennen kivikärkisiä
nuolia. Erityisen hyvinä ja vahvoina näitä kaulajännenuolia
pidettiin puhvelinmetsästyksessä. Näiden nuolten käyttö loppui viimeistään
1830-luvulla.
|
Nuoliviini
Nuolia kuljetettiin nuoliviinissä, joka oli valmistettu vaikkapa nahasta.
Esimerkiksi tarahumarat valmistivat viinin vuoristoleijonan, eli puuman nahasta.
Heillä viinissä oli kerrallaan noin 17 nuolta.
Maidut valmistivat viininsä villikissan nurin käännetystä nahasta.
Myös jousipyssyä saatettiin kuljettaa viinissä, yhdessä nuolten kanssa.
Veitset
Tomahawkien ja jousipyssyjen lisäksi intiaanien henkilökohtaiseen aseistukseen kuuluivat
veitset. Veistä tarvittiin paitsi riistasaaliin käsittelyyn, myös taisteluun - ja erityisesti
sitä tarvittiin skalpeeraukseen. Veitset olivat ennen metalleja kiviveitsiä
ja niiden käyttötarkoitukset olivat monet.
Maiduilla obsidiaaniveitsi oli arvokas voimaesine, jota samaani kantoi kaulassaan
ja jota hän käytti parantamiseen.
Sotakilpi, sotanuija ja sotakeihäs
Kilvet valmistettiin nahasta ja voitiin koristella monin tavoin, piirroksin, nauhoin ja sulin.
Niitä, kuten sotanuijiakin tarvittiin sotimiseen.
Esimerkiksi huroneiden nuijaa kuvataan hirmuiseksi aseeksi lähitaistelussa.
Se oli tehty rautapuusta, 60 - 70 cm pitkä, päässä suuri nuppi tai pallo,
läpimitaltaan 12 - 15 cm. Siihen oli usein kaiverrettu eläinkuvioita, ehkäpä
omistajan toteemin merkkejä ja suojaavia voimia.
Keihäitä intiaanit käyttivät metsästyksessäkin, mutta sotimiseen
olivat erityiset sotakeihäät.
Sodassa tönäistiin keihäällä vihollinen alas satulasta
ja joka tapauksessa lävistettiin hänet viimeistään sitten, kun hän oli pudonnut alas.
Esimerkiksi tarahumaroiden keihäs oli ruokovartinen ja terä oli metallia.
Usein keihäs oli tehty puusta ja siinä oli luu- tai kivikärki, jos metallikärkeä
ei ollut saatavilla.
Jousella voitiin ampua etäältä, mutta lähitaistelussa käytettiin
tomahawkeja, nuijia, keihäitä ja veitsiä.
Springfieldit ja Winchesterit
Intiaaneilla oli jo varsin varhain pitkäpiippuisia kivääreitä eli "ukkoskeppejä", joita he alkoivat
saada käyttöönsä eurooppalaisilta siirtolaisilta.
1800-luvulle tultaessa intiaanitkin olivat siirtyneet taistellessaan käyttämään tuliaseita.
Heidän aseitaan olivat pitkäpiippuiset kiväärit, kuten Springfieldit ja Winchesterit, jotka
vuorilla ja preerioilla olivat käyttökelpoisimpia myös metsästyksessä. Revolvereiden käyttö ei kuulunut
intiaanien kulttuuriin.
Intiaani esittää demonstraatiossa vuonna 1934 sitä, kuinka jousta käsiteltiin.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
Kuva Copyright - Century of Progress Records, 1927-1952, University of Illinois at Chicago Library -
Digitized images from the collections of the University of Illinois at Chicago Library
|
|
|
|
|
