Voittajille kultaa ja kunniaa
Voittaja sai palmunlehvän. Jos kyseessä ei ollut hänen ensimmäinen voittonsa, vaan oli kyseessä
vanha mestari, jolla oli oma vakiintunut kannattajakuntansa - hänelle heitettiin lahjoja, kultakimpaleita
ja rahaa. Parhaat gladiaattorit saavuttivat jopa tuhat voittoa, ennen kuin kohtasivat
parempansa ja oman matkansa pään.
Naisten päiväunelmia
Erityisesti naisiin gladiaattorit vetosivat vastustamattomalla tavalla. Jokaisen
roomalaisen aviovaimonkin ylpeyden aiheena oli rakastelu gladiaattorin kanssa.
Useimmat joutuivat kuitenkin vain uneksimaan ja haaveilemaan tällaisesta.
Eläintaistelut
Paitsi toisiaan vastaan, gladiaattorit taistelivat myös eläinten kanssa. Areenan eläinkirjo piti sisällään
lähes kaikki nelijalkaiset eläimet villisioista mustiin panttereihin, leijoniin ja sarvikuonoihin asti.
Kiinteiden areenoiden rakentaminen keisariajalla teki eläinnäytännöistä erittäin suosittuja;
niitä järjestettiinkin huomattavasti useammin, kuin esimerkiksi gladiaattorikisoja.
Perimätiedon mukaan kreikkalaisen Aitolian voittaja Marcus Fulvius Nobilior järjesti
186 eaa. ensimmäisen eläinnäytännön Roomassa.
Alunalkaen eläimiä esiteltiin varsin sävyisästi. Valloittajat toivat sotaretkiltään kaukaisista
maista kotiin tuntemattomia, eksoottisia eläimiä osoittaakseen omien saavutustensa suuruutta.
Aluksi leijonia, leopardeja, karhuja ja krokotiileja asetettiin häkeissä näytteille, mutta
pian ne otettiin mukaan sirkuksen näytäntöihin ja lopulta taisteluihin. Nämä taistelunäytökset
rappeutuivat nopeasti verisen kiihkon ilmauksiksi.
Scauruksen järjestämissä juhlissa 58 eaa. nähtiin Roomassa ensimmäisen kerran krokotiileja ja virtahepoja.
Kolme vuotta myöhemmin Pompeius järjesti nimeään kantavan teatterin vihkiäisjuhlissa
taisteluja, joissa eläinlajistoon liittyivät ilvekset ja sarvikuonot. Ensimmäiset kirahvit
astuivat areenalle roomalaisten ällisteltäviksi vuonna 47 eaa., jolloin Gaius Julius Caesar
vietti viisipäiväisen triumfinsa.
Rauhankeisari Augustus oli myös suuri eläinnäytösten ihailija. Hän teurastutti 26 näytöksessä
3 500 harvinaista afrikkalaista villieläintä. Itse afrikkalaiset eivät suinkaan panneet pahakseen sitä,
että roomalaiset veivät heiltä heidän villit eläimensä. Näinhän elo kävi vain turvallisemmaksi.
Trajanuksen (18. syyskuuta 53 - 9. elokuuta 117) aikana metsästysnäytöksiä käytiin vuosina 108 - 109
Daakian valloitusten juhlinnan vuoksi
keskeytyksettä 123 päivää; tuona aikana surmansa sai 11 000 eläintä.
Villieläinten joukossa oli näissä metsästysnäytoksissä myös pieniä ja kesyjä eläimiä,
kuten kaneja ja vuohia, mutta myös runsaasti eksoottisia eläimiä, kuten norsuja ja strutseja.
Gladiaattoreitakin oli tässä tapahtumassa 10 000.
Eläinten parissa touhutessaan gladiaattorit eivät ainoastaan tappaneet niitä, vaan he oppivat
kesyttämään niitä ja opettivat niille temppuja. Tällaisten puolikesyjen eläinten kanssa
he saattoivat yhdistää esityksiinsä areenalla erilaisia temppuiluja, jotka aluksi
viihdyttivät yleisöä nekin. Niinpä Marcus Antonius saattoi ajaa katsojien ihmeeksi
näyttelijätär Cytheriksen kanssa leijonien vetämissä vaunuissa. Apinat esittivät erilaisia
kuvaelmia ja härät tanssivat takajaloillaan. Norsutkin polvistelivat alamaisesti
keisarin edessä.
Pian verta janoava yleisö kuitenkin huusi taas tappokiimoissaan:
"Pois leikki - verta me tahdomme nähdä, verta!" (Philipp Vandenberg: Nero)
Katso myös Spartacus.