Naiset gladiaattoreina
Vaikkakin näyttöä on vähän, taiteessa, laeissa ja kirjallisissa kertomuksissa on todisteita siitä, että naisetkin osallistuivat julmaan
urheiluun myöhäisen Rooman tasavallan ja varhaisen Rooman valtakunnan aikana taistellen kiivaasti keskenään aseilla viihteen vuoksi.
Nero yritti viihdyttää kansaa ja pitää sitä hyvällä tuulella kaikin mahdollisin keinoin.
Hänen aikanaan naiset taistelivat luultavasti ensimmäisen kerran areenalla. Vankien ohella
naisgladiaattoreiden joukossa oli myös aatelisia roomattaria.
Neron sairaalloisesta
nautinnosta kiiluvien silmien edessä lavalla taistelivat alastomat naiset keskenään,
aseistetut kääpiöt alastomia naisia vastaan, neekerinaiset neekerimiehiä vastaan
ja ihmiset eläimiä vastaan.
Voittajille kultaa ja kunniaa
Voittaja sai palmunlehvän. Jos kyseessä ei ollut hänen ensimmäinen voittonsa, vaan oli kyseessä
vanha mestari, jolla oli oma vakiintunut kannattajakuntansa - hänelle heitettiin lahjoja, kultakimpaleita
ja rahaa. Parhaat gladiaattorit saavuttivat jopa tuhat voittoa, ennen kuin kohtasivat
parempansa ja oman matkansa pään.
Naisten päiväunelmia
Erityisesti naisiin gladiaattorit vetosivat vastustamattomalla tavalla. Jokaisen
roomalaisen aviovaimonkin ylpeyden aiheena oli rakastelu gladiaattorin kanssa.
Useimmat joutuivat kuitenkin vain uneksimaan ja haaveilemaan tällaisesta.
Eläintaistelut
Paitsi toisiaan vastaan, gladiaattorit taistelivat myös eläinten kanssa. Areenan eläinkirjo piti sisällään
lähes kaikki nelijalkaiset eläimet villisioista mustiin panttereihin, leijoniin ja sarvikuonoihin asti.
Kiinteiden areenoiden rakentaminen keisariajalla teki eläinnäytännöistä erittäin suosittuja;
niitä järjestettiinkin huomattavasti useammin, kuin esimerkiksi gladiaattorikisoja.
Perimätiedon mukaan kreikkalaisen Aitolian voittaja Marcus Fulvius Nobilior järjesti
186 eaa. ensimmäisen eläinnäytännön Roomassa.
Alunalkaen eläimiä esiteltiin varsin sävyisästi. Valloittajat toivat sotaretkiltään kaukaisista
maista kotiin tuntemattomia, eksoottisia eläimiä osoittaakseen omien saavutustensa suuruutta.
Aluksi leijonia, leopardeja, karhuja ja krokotiileja asetettiin häkeissä näytteille, mutta
pian ne otettiin mukaan sirkuksen näytäntöihin ja lopulta taisteluihin. Nämä taistelunäytökset
rappeutuivat nopeasti verisen kiihkon ilmauksiksi.
Scauruksen järjestämissä juhlissa 58 eaa. nähtiin Roomassa ensimmäisen kerran krokotiileja ja virtahepoja.
Kolme vuotta myöhemmin Pompeius järjesti nimeään kantavan teatterin vihkiäisjuhlissa
taisteluja, joissa eläinlajistoon liittyivät ilvekset ja sarvikuonot. Ensimmäiset kirahvit
astuivat areenalle roomalaisten ällisteltäviksi vuonna 47 eaa., jolloin Gaius Julius Caesar
vietti viisipäiväisen triumfinsa.
Rauhankeisari Augustus oli myös suuri eläinnäytösten ihailija. Hän teurastutti 26 näytöksessä
3 500 harvinaista afrikkalaista villieläintä. Itse afrikkalaiset eivät suinkaan panneet pahakseen sitä,
että roomalaiset veivät heiltä heidän villit eläimensä. Näinhän elo kävi vain turvallisemmaksi.
Trajanuksen (18. syyskuuta 53 - 9. elokuuta 117) aikana metsästysnäytöksiä käytiin vuosina 108 - 109
Daakian valloitusten juhlinnan vuoksi
keskeytyksettä 123 päivää; tuona aikana surmansa sai 11 000 eläintä.
Villieläinten joukossa oli näissä metsästysnäytoksissä myös pieniä ja kesyjä eläimiä,
kuten kaneja ja vuohia, mutta myös runsaasti eksoottisia eläimiä, kuten norsuja ja strutseja.
Gladiaattoreitakin oli tässä tapahtumassa 10 000.
Eläinten parissa touhutessaan gladiaattorit eivät ainoastaan tappaneet niitä, vaan he oppivat
kesyttämään niitä ja opettivat niille temppuja. Tällaisten puolikesyjen eläinten kanssa
he saattoivat yhdistää esityksiinsä areenalla erilaisia temppuiluja, jotka aluksi
viihdyttivät yleisöä nekin. Niinpä Marcus Antonius saattoi ajaa katsojien ihmeeksi
näyttelijätär Cytheriksen kanssa leijonien vetämissä vaunuissa. Apinat esittivät erilaisia
kuvaelmia ja härät tanssivat takajaloillaan. Norsutkin polvistelivat alamaisesti
keisarin edessä.
Pian verta janoava yleisö kuitenkin huusi taas tappokiimoissaan:
"Pois leikki - verta me tahdomme nähdä, verta!" (Philipp Vandenberg: Nero)
Katso myös Spartacus.
Keisareita ja gladiaattoreita
Julius Caesar - välinpitämätön lueskelija
Julius Caesar (12. tai 13. heinäkuuta 100 eaa. tai 102 eaa. - 15. maaliskuuta 44 eaa.) järjesti monenlaisia huvitilaisuuksia ja myös gladiaattorinäytäntöjä.
Forumilla taistelivat ratkaisuun saakka gladiaattoreina mm. pretoriaanisukuun kuulunut Furius
Leptinus ja entinen senaattori, asianajaja Quintus Calpenus. Taisteluja villieläimiä
vastaan järjestettiin viitenä päivänä peräkkäin. Loppuhuipentumana areenalla
otteli keskenään kaksi sotajoukkoa; kummallakin 500 jalkamiestä, kaksikymmentä elefanttia
ja kolmekymmentä ratsumiestä.
Julius Caesar ei vaikuttanut näissä näytöksissä aina kovinkaan kiinnostuneelta, vaan hän
saattoi kuluttaa aikaansa lueskellen tai vastaillen kirjeisiin tai anomuksiin.
Augustus - verilöylyjen ystävä
Augustus (23. syyskuuta 63 eaa. - 19. elokuuta 14) - keisarina 31 eaa. - 14 jaa -meni julkisissa näytännöissä paljon edeltäjiään pidemmälle. Gladiaattoritaisteluja hän
ei pitänyt ainoastaan forumissa tai amfiteatterissa, vaan myös sirkuksessa ja Saeptassa ja joskus
hän järjesti ainoastaan villieläintaisteluita.
Rauhankeisarina ulkopolitiikkansa vuoksi historian lehdille jäänyt Augustus
oli suuri gladiaattoritaisteluiden ystävä. Hänen aikanaan peräti 10 000
miestä joutui massojen iloksi murskaamaan toisiltaan kallon, hakkaamaan raajoja irti
tai survaisemaan miekkansa toistensa läpi.
Augustus ei sallinut naisten katsella gladiaattoreita muuten kuin ylemmiltä paikoilta, vaikka
aikaisemmin oli ollut tapana, että miehet ja naiset olivat istuneet vierekkäin näissä näytännöissä.
Vestan neitsyille hän määräsi oman paikan, vastapäätä preetorin aitiota.
Toisin, kuin Julius Caesar, Augustus seurasi gladiaattoreita tarkoin ja kiinnostuneena.
Hän vaati ottelijjoilta mitä ankarinta kuria ja jakoi menestyjille auliisti erilaisia
ylimääräisiä tunnustuksia ja palkkioita.
Caligula - nyrkkeilyn ystävä
Caligula (31. elokuuta 12 - 24. tammikuuta 41) - keisarina 37 - 41 - järjesti gladiaattorinäytäntöjä Tauruksen amfiteatterissa ja Saeptassa.
Näytöksissä esiintyi myös afrikkalaisia ja campanialaisia nyrkkeilijöitä, kummankin alueen
valioimpia. Caligula ei itse ollut aina läsnä näissä näytännöissä, vaan luovutti
tämän kunnian virkamiehille tai ystävilleen.
Claudius - kuolevien ilmeistä nauttija
Claudius (1. elokuuta 10 eaa. - 13. lokakuuta 54) - keisarina 41 - 54 - järjesteli runsaasti erilaisia gladiaattorinäytöksiä monissa eri paikoissa.
Yhdet niistä pidettiin vuosittain pretoriaanien leirissä hänen keisariksi tulonsa kunniaksi,
käyttämättä villieläimiä ja hienoja vaatteita.
Ei ollut toista huvitusta, jossa Claudius olisi käyttäytynyt ystävällisemmin ja vapaammin, kuin
omilla erityisillä juhlillaan, joita hän kutsui "sportulaksi". Hän kutsui niihin väkeä, kuin
kiireesti valmistetulle pikkuaterialle. Hän jopa ojensi vasemman kätensä kansanomaiseen
tapaan ja laski sormillaan kultarahoja, jotka annettaisiin voittajille.
Claudius osallistui myös itse erilaisiin taistelunäytöksiin, valloituksiin ja ryöstöihin ja sai niissä yleisön
nauramaan itselleen, juostessaan onnahdellen ympäri taistelukenttää.
Kaikissa gladiaattorinäytöksissä hän käski oitis surmata ne, jotka vahingossa vain kompastuivat,
varsinkin verkkotaistelijat, saadakseen nähdä heidän kasvonsa heidän kuollessaan.
Claudius nautti niin suunnattomasti näytöksistä, että väijyi hiljaisessa katsomossa silloinkin,
kun muut katsojat välillä kävivät syömässä. Hän toimitti areenalle yllättäen taistelemaan myös
muita, kuin gladiaattoreita, kun joku vain teki jotakin sellaista, mistä hän ei pitänyt.