Baijerin Neuschwansteinin satulinna - rakkaudesta oopperaan ja kauneuteen
Baijerin kuningas Ludvig II rakennutti Baijeriin, alkaen vuodesta 1869 valtavan kokoisen linnan,
joka on ollut yhtenä esikuvana Disneynkin rakennuttamissa satulinnoissa.
Linna tunnetaan koko maailmassa kauneutensa vuoksi, ja se
onkin idealistisen, romanttisen arkkitehtuurin symboli. Se tunnetaan myös sen traagisen tarinan vuoksi,
joka liittyy sen rakennuttajaan ja omistajaan, Baijerin kuninkaaseen.
Persoonallisen ja omia polkujaan kulkevan nuoren kuninkaan toimia ja rahan hulvatonta käyttöä
ei katsottu kaikkien taholta suopeasti. Niinpä kuningas vuonna 1886 syrjäytettiin virastaan,
syyksi kykenemättömyyteen hoitaa kuninkaan virkaa selitettiin mielenvikaisuus.
Näin hänet asetettiin holhoukseen, vaikka edes kunnollista lääkärin tarkastusta ei suoritettu.
Ludvigin on myöhemmin uskottu sairastaneen skitsofreniaa, joka oli tuolloin tuntematon sairaus.
Samana vuotena, vain muutama päivä erottamisensa jälkeen, Ludvig II
hukkui järveen epäselvissä olosuhteissa. Ehkäpä kyseessä oli itsemurha,
ainakin historioitsijat ovat päätyneet tällaiseen päätelmään.
Nuorena henkensä heittäneen kuninkaan elämä oli maallisesta rikkaudesta huolimatta
varsin onnetonta ja yksinäistä. On oletettu osasyynä hänen suruisuuteensa olleen se, että
hän oli homoseksuaali, aikana, jolloin sellaista ei ainakaan kuninkaallisen kohdalla katsottu suopein silmin.
Tuodakseen elämään jännitystä, iloa, satua, fantasiaa ja sisältöä, kuningas rakennutteli
Baijeriin itselleen useampia satumaisen kauniita linnoja. Vain yksi niistä, eli Linderhof, ehti tulla täysin valmiiksi.
All rights reserved
*Kuva - Copyright
©
Flickr/FinnCamera
Photo used with permission.
Baijerin kuningas Ludvig II (1845 - 1886)
Baijerin kuningas Ludvig II ei ollut vielä täyttänyt 19 vuotta, kun hän isänsä Maximilian II:n äkillisen
kuoleman jälkeen nousi valtaistuimelle. Isänsä politiikalle uskollisena hän ensimmäisinä hallitusvuosinaan pysyi
Itävallan ystävänä, sekä yritti vastustaa Preussin pyrkimyksiä päästä hallitsemaan koko Saksaa.
Kun jalosukuinen, nuori ja huomattavan lahjakas prinssi maaliskuun 10:nä 1864 tuli Baijerin kuninkaaksi, tervehdittiin
häntä suurin toivein. 22-vuotiaana aloittanut kuningas Ludvig omistautui vuoroin vakaville
hallitustoimille, vuoroin innokkaasti taidepyrkimyksille sinä aikana, joka jäi hänen niin sielullisesti
kuin ruumiillisesti varhaiskypsänä esi-isiensä valtaistuimelle nousun - ja sen hetken väliin,
jolloin hän helluntaipäivänä, toukokuun 13:na päätti päivänsä Würmsen aaltoihin.
Heikon taloudellisen tilanteen, johon hän kalliiden rakentamisiensa ja monen muun päähänpiston vuoksi
oli joutunut, arveltiin myös vaikuttaneen hänen kuninkaallisen arvon säilyttämisestä
äärimmäisen tarkkaan mieleensä, niin että se järjen kipinä, mikä hänellä vielä ehkä oli jäljellä,
hiipui loppuun. Kun häneltä vielä otettiin pois hallitusvastuu, josta hän ei viimeisinä vuosinaan
edes ollut juurikaan välittänyt, mitta tuli täyteen ja hän teki itse lopun kärsimyksistään.
Satulinnojen rakennuttaja
Baijerin kuningas Ludvig II on jäänyt erityisesti mieleen siitä, että hän rakensi useampiakin
satumaisen kauniita linnoja. Kaikenlaiseen kauneuteen viehtynyt
nuori kuningas oli säveltäjä Richard Wagnerin ystävä ja tukija, jolle hän jakoi auliisti
rahojaan. Ludvig II rakasti musiikkia ja oli erityisesti suuri oopperan ystävä.
Häneen viitataan eri yhteyksissä usein nimityksillä
Schwanenkönig, Joutsenkuningas - ja Märchenkönig, Satukuningas.
Kuningas rahoitti myös Bayreuthin oopperatalon rakentamista.
Erakkokuninkaan elämää
Kuningas Ludvig II meni elämässään kerran kihloihin vuonna 1867, mutta perui kihlat ja häät,
jotka eivät koskaan toteutuneet. Morsiamena piti olla hänen serkkunsa, Baijerin herttuatar Sophie.
Tämän jälkeenkin kuninkaan ystäväpiiriin kuului naisiakin, kuten
Itävallan keisarinna Elisabet eli "Sissi" tai Sisi, mutta näissä suhteissa pidättäydyttiin kirjeenvaihdon tasolla.
Erityisen persoonallisuutensa vuoksi Ludvig II:n ystävät olivat varsin harvalukuiset.
Niinpä kuningas erakoitui ja kehitti elämäänsä oman fantasiamaailmansa omine ystävineen,
joihin kuului Ranskan kuningas Ludvig XIV patsaana. Kuningas keskustelikin tämän patsaan kanssa.
Hän ihaili kaikkea menneiden aikojen ranskalaisessa, kultivoituneessa hovielämässä ja vaati siksi, että
hänen henkilökuntansakin piti pukeutua 1600-luvun ranskalaiseen hovityyliin, jonka mukaisia
hovitapojakin piti noudattaa. Erakoitumisen syventyessä kunigas piti yhteyttä ministereihinsä ja neuvonantajiinsa
enää vain kirjeitse. Halutessaan nähdä teatteriesityksiä Ludvig tilasi esityksen linnaansa.
Kuninkaan vuorokausirytmikin muuttui oikeastaan juuri sellaiseksi, kuin olisi saattanut kuvitellakin.
Hän eli piilottelevaa elämää päivät, nukkui yleensä päiväaikaan ja virkosi eloon öiksi.
Silloin hän valjastutti hevoset ylellisten vaunujensa eteen ja ajelutti itseään
linnojensa satumaisen kauniiden puutarhojen ja puistojen käytävillä.
Varsinaista kuninkaallista hallintoaan hän ei enää hoitanut henkilökohtaisin tapaamisin,
vaan lähetti määräyksensä virkamiehilleen ja ministereilleen kirjallisina.
Näissä oloissa hän kaiken aikaa johti rakennusprojektejaan, joiden rahoittamisessa
ja muissa järjestelyissä riitti haastetta yllin kyllin. Ludvig II tarvitsi kaiken aikaa suuria lainojakin
Baijerin valtiolta. Se ei varsin ymmärrettävästi ollut halukas työntämään yhä uusia
valtaisia, pohjattomia summia rakennusprojekteihin, joita syystä saatettiin pitää
äärimmäisenä haihatteluna ja suorastaan hulluutena.
Linnarakennelmien edistymistä ei myöskään edesauttanut se,
että kuningas halusi niissä kaikissa aina puuttua pienimpiinkin yksityiskohtiin ja sanoa viimeisen sanan.
Hän ei kuitenkaan itsekään aina tiennyt tätä viimeistä sanaa eli sitä, mitä hän halusi - koska hän
halusi muuntaa kaiken fantasioistaan ja mielikuvistaan todellisuudeksi. Eikä se suinkaan ole mikään helppo tehtävä.
Ennakkoluulottomasta rohkeudesta ihmisarkuuteen
Hallituskautensa alkuaikoina hyvin älykäs Ludvig II osoitti suurta ennakkoluulottomuutta
ja henkilökohtaista rohkeutta. Hän ei esimerkiksi tunnustanut paavin erehtymättömyyttä, mikä
oli hänen aikanaan aika harvinaista, kun vielä nykyisinkin tällaisia puheita varotaan.
Ludvig II ei hyväksynyt sitä, että jokin taho, kuten vaikkapa paavi,
voisi jollakin tavalla rajoittaa hänen kuninkaallisia oikeuksiaan. Se ei tullut kysymykseenkään.
Kuningasaikansa alkuvuosina, nuorena, Ludvig II oli solakka, iloinen, terve, komea ja eloisa nuorukainen,
joka yhdessä veljensä, prinssi Oton kanssa ihastutti seurapiirejä ja Münchenin porvareita.
Iän karttuessa hän lihoi ja hänen miellyttäviin piirteisiinsä tuli raskasmielisyyttä.
Historioitsijat totesivat, että aikakaudella oli tuskin traagisempaa hahmoa esitettävänä.
Lopulta Ludvig II oli henkisesti murtunut olento ja todettiinkin, että häntä ei voitu
pitää vastuullisena niistä virheistä, joita hän teki. Muistakaamme Ludvig II siinä suuressa ja jalossa,
jota hän sai voimiensa päivinä aikaan ja ihailkaamme hänen muistoaan niissä
kauneimmissa rakennuksissa, jotka hän synnytti ja joille ei löydy ihmiskunnan historiassa vertaa.