LENTOLISKOT eli SIIPISAURIT (Pterosauria)

Ensimmäisiä varsinaisia selkärankaisia lentäjiä eli eläimiä, jotka pystyivät nouseemaan siivilleen, olivat siipisaurukset eli lentoliskot. Muita nimityksiä niille ovat pterosaurukset, pterosaurit tai pterodactylit. Ensimmäiset lentoliskot kehittyivät myöhäisellä triaskaudella ja niitä esiintyi aina liitukauden loppuun saakka. Lentoliskot kuuluvat arkosaurusten ryhmään. Ne olivat luultavasti läheistä sukua dinosauruksille. Pterosauri tarkoittaa "siipiliskoa".

Lentoliskoissa oli kooltaan sekä pieniä että suuria. Ensimmäiset lentoliskot olivat korpin kokoisia. Suurimmat lentoliskot ovat kautta aikain suurimmat ilmassa liikkuneet eläinkunnan edustajat, yksikään lintu ei ole saavuttanut samaa kokoa.

Koko mesotsooisen maailmankauden ajan esiintyi useita erilaisia lentoliskoja. Oli pieniä, mutta oli myös jättiläisiä, jotka liitelivät nykyisten albatrossien tapaan meren yllä kalasaalista tähyten. Eräillä lentoliskoilla oli samankaltainen pää, kuin nykyisillä pikkukahlaajilla ja flamingoilla.

Lentoliskot elivät mesotsooisella maailmankaudella, alkaen noin 225 miljoonaa vuotta sitten, aina 66 miljoonaa vuotta sitten päättyneen liitukauden loppuun. Ne olivat dinosaurusten lähisukulaisia, mutta niiden edeltäjien fossiileja ei ole löytynyt. Lentoliskot polveutuivat ilmeisesti puussa asuneista matelijoista, jotka käyttivät ihopoimuja liitämiseen.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Thalassodromeus Copyright deviantART/PWNZ3R-Dragon

Thalassodromeus

Thalassodromeus eli 108 miljoonaa vuotta sitten ainakin Brasiliassa. Päälaella näyttävä harjas - siipienväli 4,5 m - jopa 5,3 m.

Lentoliskot eivät olleet dinosauruksia

Lentoliskot eivät olleet dinosauruksia, mutta elivät näiden kanssa samaan aikaan ja kehittyivät näiden kanssa yhteisestä, triaskauden alussa eläneestä kantamuodosta. Tosin, eräät tutkijat ovat pitäneet niitä dinosauruksiinkin kuuluvina, näin on tehnyt mm. Robert T. Bakker. Joka tapauksessa, lentoliskot olivat matelijoita.

Ensimmäinen löytö

Ensimmäinen lentoliskon fossiili löydettiin jo vuonna 1784 Bavariasta, eteläisestä Saksasta. Tuolloin lentolisko ihan uutena ja ennen tuntemattomana lajina herätti suurta kummastusta, eikä sitä oikein osattu sijoittaa eliökunnan luokittelussakaan. Tavalla taikka toisella sitä pidettiin lintuna, tai ainakin lintujen suorana esi-isänä. Ranskalainen Georges Cuvier määritti sitten vuonna 1801, että oli kyse matelijasta, lentävästä sellaisesta.

Ei vain liitelyä vaan myös räpyttelyä

Mitä ilmeisimmin lentoliskot olivat varsin hitaita lentäjiä, voisi sanoa, että ne liitelivät majesteettisen hitaasti dinosaurusten maailman taivaalla. Eivätkä pelkästään liidelleet, vaan kykenivät myös liikuttelemaan siipiään lintujen tavoin.

Aiemmin ajateltiin, että lentoliskot vain liitelivät, mutta viimeaikaisissa tutkimuksissa on tultu päätelmiin, että ne myös räpyttelivät siipiään ja olivat aika hyviä lentäjiä. Ne eivät ehkä päässeet ilmaan maasta, mutta heittäytyivät lentoon puista tai korkeilta kallioilta.

Heltallisilla lentoliskoilla oli myös tyypillisesti lyhyt häntä. On ajateltu, että sitä saattoi käyttää ohjailuun lennon aikana.

Cearadactylus. Etelä-Amerikassa elänyt lentolisko, jolla siipiväliä 4-5 metriä ja painoa 15 kg.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Cearadactylus - Copyright Mara ~earth light~ (nflorence2012 in Love)

Rhamphorhynchus on juuri heittäytynyt puusta liitämään. Nämä pitkähäntäiset pterosaurukset elivät jurakaudella 170 - 150 mvs. Lajilla oli suuri, hampaallinen nokka. Kokonaispituus varsin pieni, eli 17,5 cm - mutta siipiväli siltikin noin metri.

Onnekas Luonnontieteelliseen museoon matkalla ollut henkilö on onnistunut kuvaamaan "vuorten yllä liitelevän lentoliskon".

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright theilr

Lepakon siivet

Lentoliskojen siivet muistuttivat lepakoiden siipiä. Tosin lepakoilla ihopoimu on pingottunut kolmen tai neljän sormen väliin, kun taas lentoliskoilla se oli vain yhden sormen varassa. Siipipoimun lisäksi lentoliskoilla oli yksi ihopoimu myös takaraajojen välissä.

Luokittelua

Lentoliskot jakaantuvat luokittelussa kahteen pääryhmään, Rhamphorhynchoidea ja Pteractyloidea. Rhamphorhynchoidea eli aiemmin, kuin Pteractyloidea ja sen lajit kuolivat pois jurakaudella.

Ominaisuuksia

Lentoliskojen tukiranka oli äärimmäisen kevyt, mikä mahdollisti niiden lentämisen. Niiden luut eivät olleet vain ohuita, vaan usein vielä onttoja, mikä teki niistä entistäänkin kevyempiä. Kolme ensimmäistä sormea olivat lyhyitä ja niiden kärjessä oli terävä kynsi. Neljäs sormi oli hyvin pitkä ja tuki siipeä. Siipi kiinnittyi myös kylkeen. Takaraajoissa oli viisi varvasta. Neljä niistä oli pitkiä ja kynnellisiä. Viides varvas oli lyhyt ja kynnetön.

Harjapäitä

Useiden lentoliskolajien koristuksena oli hulppea harja pään päällä. Se koostui luusta ja nahasta. Harjan olemassa ololle on esitetty erilaisia selityksiä. Se saattoi auttaa lentoliskoa suuntaamaan kulkuaan lennon aikana. On myös mahdollista, että sillä yritettiin tehdä vaikutusta toiseen sukupuoleen.

Ruokailu

Jotkut lentoliskoista olivat pitkäkalloisia ja terävähampaisia ja söivät ilmeisesti kaloja. Eräät lajit ovat voineet syödä hyönteisiä tai jopa kasveja ja hedelmiä.

Dsungaripterus flock (Nimesi Young vuonna 1964) oli myöhäisen liitukauden lentolisko, joka löytyi Kiinasta. Tällä pitkäkalloisella, onttoluisella ja pieniruumiisella pterosaurilla oli siipien kärkiväliä kolme metriä. Kuva Copyright Erik Christopher Omtvedt.

Liikkuminen maalla

Maalla lentoliskot liikkuivat neljällä raajallaan. Ne laskostivat siipensä niin, että kaikki neljä sormea osoittivat ylös eivätkä siten osuneet lainkaan maahan.

Pieniä ja suuria

Lentoliskojen kokohaitari oli suuri. Pienimpien siipiväli oli vain 25 cm, kun suurimpien siipiväli oli 15 metriä. Yksi pienimmistä lentoliskoista oli Nemicolopterus ja suurin lentolisko oli Quetzalcoatlus.

Lentoliskojen aikakauden päättyminen

Lentoliskot hallitsivat taivaita miljoonien vuosien ajan, mutta noin 70 miljoonaa vuotta sitten niiden määrä romahti rajusti. Romahduksen syytä ei tiedetä, mutta erään teorian mukaan lentoliskot kasvoivat liian suuriksi.

Suuret eläimet ovat herkempiä kuolemaan sukupuuttoon kuin pienet. Myös ilmaston lämpeneminen saattoi olla syynä katoamiseen. Dinosaurusten massasukupuuton koittaessa, 65 mvs - taivaalla liiteli enää yksi ainut lentolisko, Quetzalcoatlus.

Kenotsooisen maailmankauden alussa taivaalle ilmaantuivat uudet valtiaat, linnut.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Peter Montgomery

Eudimorphodon

Mario Pandolfi löysi Eudimorphodonin Italiasta vuonna 1973. Eudimorphodon eli myöhäistriaskaudella, joten se on vanhimpia tunnistettuja lentoliskolajeja. Siipiväli noin 100 cm ja suussa oli tiheään pakattuna 110 pientä hammasta vain 6 cm pituisiin leukaluihin. Ruokavalioon ovat kuuluneet kalat ja hyönteiset.

Eudimorphodonin häntä oli pitkä ja luiseva, ja sen päässä oli vinoneliön muotoinen läppä. Siitä on saattanut olla apua lennon aikana käännöksissä.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Anurognathus nappaamassa kiinni jurakauden hyönteiseen Kalligramma haeckeli - kuva Copyright Ethan Hein

Anurognathus "Ilman häntää ja leukaa"

Anurognathus eli Euroopassa 150 miljoonaa vuotta sitten. Se oli tavattoman pienikokoinen: sen ruumis oli vain viiden sentin mittainen ja painoa oli vähemmän, kuin varpusella. Se ei omannut häntää. Anurognathus oli siis pienempi, kuin monet jurakauden hyönteisistä. Silti sen siipien kärkiväli oli 50 cm. Se pyydysteli pieniä lentäviä hyönteisiä, joita se napsi voimakkaaseen, neulanterävien hampaiden täyttämään nokkaansa. Anurognathus viihtyili ehkä suurten sauropodien läheisyydessä, väijymässä näiden ruokaillessaan puiden latvaoksista lentoon ajamia hyönteisiä. Anurognathukset saattoivat istua myös sauropodien selässä nokkimassa hyönteisiä.

Nemicolopterus crypticus. Pienin lentoliskoista. Siipiväli 25 cm. Yksi fossiili löydetty Kiinasta.

Hatzegopteryx. Yksi suurimmista lentoliskoista. Siipiväli 10 - 11 metriä.

Quetzalcoatlus - "Höyhenkäärmekuningas". Pidetään nykyisin kaikista suurimpana, tunnettuna lentoliskona. Siipiväli runsaat 10, mutta jopa 15 metriä. Painoa 250 kg. Korkeutta 1 metri. Quetzalcoatlus eli myöhäisellä liitukaudella. Sen fossiileja on löydetty Kanadasta ja USA:sta. Ravintona olivat kasvit ja eläimet.

Pteranodon

Pteranodon eli liitukauden lopulla Pohjois-Amerikassa. Pteranodon edusti suurten lentoliskojen sarjaa. Sen siipiväli oli 6 metriä ja paino 50 kg. Tämä sulavalinjainen siipisauri oli kuin luotu lentämään. Sen fossiileja on tavattu 160 kilometrin päässä rannasta, joten se liiteli pitkiä matkoja. Pteranodon partioi suurimman osan ajastaan merenlahtien, järvien ja jokisuiden yllä. Ilmoista se syöksyi ajoittain veteen ja nousi sieltä kala nokassaan.

Pteranodonin pään päällä oleva harja oli sen erikoispiirre. Se oli kallon luinen jatke, jonka muoto vaihteli linnun iän ja sukupuolen mukaan. Täysikasvuisilla uroksilla harja oli takaviisto ja jatkui niskan ylle, naarailla harja oli pienempi. Naaras oli muutenkin yleensä urosta pienempi, siipiväliltään noin kolmemetrinen.

Phobetor "Pelon jumala". (Nimesivät Balhurina vuonna 1986/Krøyer vuonna 1844). Eli nykyisessä Mongoliassa varhaisella liitukaudella ja oli pituudeltaan 1,5 m - kallon pituus 20 cm. Kuva Copyright Todd Marshall.

Tropeognathus (Nimesi Wellnhofer vuonna 1987) liiteli 115 mvs taivailla siellä, missä nykyisin on Brasilia. Sillä oli siipien kärkiväliä 6,5 metriä. Sen erityisominaisuus oli varsin karkeatekoinen nokkaosa, jossa oli pitkät leuat ja paljon hampaita kalojen tehokkaaseen käsittelyyn. Kuva Copyright Joe Tucciarone.

Quetzalcoatlus - "Höyhenkäärmekuningas"

Quetzalcoatlus on ilmeisesti ollut kaikkein suurin lentokykyinen eläin kautta aikojen. Sen siipiväliksi on arvioitu jopa 18 metriä, mutta todellisuudessa siipiväli on ollut ehkä enimmillään "vain" 15 metriä. Painoa jätillä on ollut 250 kg.

Quetzalcoatlus on lentoliidellyt 3 - 4 kilometrin korkeudessa nopeudella 80 mailia tunnissa - eli nopeudella 128 kilometriä tunnissa. Kuvassa Quetzalcoatlus on toteutettu mallikuvana, joka ei ole ihan tarkkaan oikea kallonsa muodoiltaan.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Matt Van Rooijen

Bellubrunnus

Myöhäisjurakaudella eli jurakauden lopulla 161,2 - 145,5 miljoonaa vuotta sitten elänyt suku Bellubrunnus kuului kuului lentoliskoissa heimoon Rhamphorhynchidae. Saksasta löydetty ja vuonna 2012 nimetty fossiili - Bellubrunnus rothgaengeri - "Brunnin kaunotar" - on yksi kaikkein pienimmistä löydetyistä lentoliskoista. Sen siipien kärkiväli on ollut noin 30 cm.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright Peter Montgomery

Dimorphodon macronyx

Kuvassa yllä, varhaisella jurakaudella elänyt lentolisko Dimorphodon macronyx. Löytöpaikka Englanti. Ruumiin pituus noin metri ja siipien kärkiväli 1,4 metriä. Lajille antoi nimen paleontologi Richard Owen vuonna 1859. Dimorphodoneilla oli leuoissaan kahdenlaisia hampaita ja ne söivät ravinnokseen ilmeisesti kaloja.