Tunturisuden sivut
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © Zeetz Jones


Kauris HIRVIELÄIMET (Cervidae)

Sorkkaeläinten (Artiodactyla) lahkossa on alalahko märehtijät (Ruminantia) - ja tämän alalahkon yksi heimo on hirvieläimet (Cervidae). Hirvieläinten heimossa on noin 50 lajia.

Solakat ja hoikkaraajaiset hirvieläimet ovat ulkonäöltään sutjakkaan antilooppimaisia, mutta poikkeuksiakin on, muun muassa Huippuvuorten pedottomissa olosuhteissa elävä peuran alalaji huippuvuortenpeura on matalajalkainen käyskentelijä. Pienin hirvieläin pudu on alle kymmenkiloinen, kun taas suurimmat alaskanhirvisonnit voivat painaa yli 800 kg. Väriltään useimmat hirvieläimet ovat harmaita tai ruskeita.

Hirvi

Hirvi on suurine sarvineen metsän kruunupää.

Sarvet

Sarvet ovat kenties hirvieläimistä ensiksi mieleen tuleva piirre. Useimmilla lajeilla vain uroksilla on sarvet, mutta tästä on eräitä poikkeuksia. Poroilla molemmilla sukupuolilla on sarvet. Hirvieläinten sarvet ovat luumaista ainetta, kuten muidenkin märehtijöiden, mutta erikoista niissä on se, että hirvet pudottavat ja kasvattavat sarvensa joka vuosi.

Sarvissa hirvieläimillä on kirjo erilaisia malleja - on piikikkäitä, haarautuneita ja lapiomaisia sarvia. Metsäkauriilla sarvet ovat yksinkertaiset pistoaseet, saksanhirvellä ja kuusipeuralla monihaaraiset kruunut. Hirvellä on suurimmat sarvet, jotka voivat painaa kymmenisen kiloa. Sarvillaan uros osoittaa muille omaa mahtiaan ja niitä käytellään urosten välisissä kiimakamppailuissa.

Davidinhirvi

Milu, vanhalta nimeltään davidinhirvi (Elaphurus davidianus) on luonnosta sukupuuttoon kuollut, kiinalainen jalohirvilaji. Viimeinen yksilö ammuttiin luonnosta vuonna 1939. Aidatuilla luonnonsuojelualueilla miluja elää nykyisin yli 2 000 yksilöä. Miluja on Suomessa Liedon Zoolandiassa ja Helsingin Korkeasaaressa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Ted


Alaheimot ja lajit

Hirvieläimissä on kolme alaheimoa ja niissä yhteensä noin 50 lajia. Heimot ovat jalohirvet (Cervinae), peurat eli varsinaiset hirvet (Odocoileinae) ja vesikauriit (Hydropotinae). Vesikauriiden alaheimossa on vain yksi laji, vesikauris eli kiinanvesikauris (Hydropotes inermis).
Hirvi

Hirvi.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright Doug Brown


Nopeus

Sopusuhtaiset hirvieläimet ovat melkoisia pikakiitureita: hirven huippunopeudeksi on mitattu 56 ja tunturi- ja metsäpeuran jopa yli 70 kilometriä tunnissa. Juoksemalla pedot eivät siis saa kiinni tavallisissa oloissa vaikkapa metsäpeuraa. Hirvieläimet ovat myös erinomaisia uimareita, minkä vuoksi ne ovat levinneet moniin saariin.

Vaellukset

Yhteinen piirre monille hirvieläimille ovat vuodenaikaisvaellukset. Perussyy vaelluksiin on ravinnon riittävyyden varmistaminen. Amerikassa karibut vaeltavat jopa 1 000 kilometriä talvi- ja kesälaiduntensa välillä. Meillä metsäpeurojen vaellusten keskipituus on 60 kilometriä ja hirvet voivat laidunta vaihtaessaan vaeltaa jopa 300 kilometriä.

Suomessa luonnonvaraisina viisi hirvieläinlajia

Hirvi (Alces alces)
Valkohäntäkauris (Odocoileus virginianus) - entinen valkohäntäpeura.
Metsäkauris (Capreolus capreolus)
Metsäpeura (Rangifer tarandus fennicus)
Täpläkauris (Dama dama) - entinen kuusipeura.


Hirvieläimiin kuuluva poromme (Rangifer tarandus tarandus) edustaa samaa eläinlajia metsäpeuran kanssa, kumpikin ovat saman lajin alalajeja.

Tupsuhirvi

Tupsumuntjakki, vanhalta nimeltään tupsuhirvi (Elaphodus cephalophus) on Kiinassa ja Myanmarissa elävä jalohirvilaji, joka ihan äkkiä katsoen näyttää ainakin tässä kuvassa lehmävasikalta.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Heush


Ruoansulatus ja hampaisto

Hirvieläimet kuuluvat märehtijöihin ja niillä on tyypillinen märehtijäin ruoansulatuskanava neljine mahoineen.

Yläleuassa ei ole etuhampaita vaan ainoastaan rusto, jota vasten alaleuan etuhampaat painuvat. Poskihampaita on kummassakin leuassa yleensä kuusi.

Suurten petojen saalista

Elinalueidensa ekosysteemeissä hirvieläimet ovat niitä kasvisravinnon käyttäjiä, jotka ovat suurten petoeläinten saalista.
Valkoinen poro

Valkoinen poro.

Peräpeili vilkkuu

Luonnonvaraisista hirvieläimistä näkee useinkin vain nopeasti häipyvän takaliston - jos sitäkään. Hirvet ovat kaiken aikaa varuillaan petoeläinten vuoksi ja valmiina pakenemaan. Useilla hirvieläimillä on selvästi erottuva "peräpeili" - ympäristöä vaaleampi laikku takapäässä. Tämän laikun avulla hirvieläin lähettelee monenmoisia viestejä lajitovereilleen. Hyökkääjälle se on merkki siitä, että tämä on havaittu ja ajon voi lopettaa vaikka siihen paikkaan.

Metsäkauris

Metsäkauriilla on silmiinpistävän isot korvat.

Levinneisyys

Hirvieläimiä on Antarktista, Australiaa ja Saharan eteläpuolista Afrikkaa lukuun ottamatta maapallon joka kolkalla. Niitä on siten Aasian, Euroopan, Pohjois-Afrikan sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikan metsäseuduilla. Pohjois-Afrikassa - siellä Algeriassa, Tunisiassa ja Marokossa elää koko Afrikan ainut hirvieläin, isokauriin alalaji (Cervus elaphus barbarus). Tutkijoiden mukaan tämä hirvieläin saattaa kuitenkin olla oma lajinsa Cervus corsicanus.

Hirvieläimet ovat hyvin sopeutuneet vallitseviin oloihin. Esimerkiksi pohjoisessa hirveä auttavat sen suuri koko ja lämpöä hyvin eristävät ontot karvat. Lumessa liikkumista helpottavat pitkät raajat ja leviävät sorkat. Paikoin hirvieläimet ovat yleisimpiä ja laajimmalle levinneitä isoja nisäkkäitä, näin ovat muuli- ja valkohäntäkauris Pohjois-Amerikassa.

Monipuoliset ravinnonkäyttäjät, kuten isokauris ja japaninkauris, taas mukautuvat nopeasti uusiin olosuhteisiin ja ravintokasveihin. Niitä onkin hyvällä menestyksellä siirretty eri puolille maailmaa. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa, jossa ei alun perin ollut hirvieläimiä, istutetut hirvieläimet ovat aiheuttaneet jopa ylilaidunnusongelmia.

Elinympäristöt

Useimmat hirvieläinten lajit elävät tiheissä metsissä ja metsien laiteilla. Laajoja avomaita ne eivät suosi, poikkeuksen tässä suhteessa tekevät vain tundralla elävät porot ja karibut.

Eräät lajit suosivat vetisiä seutuja ja uivat hyvin. Kiinalainen vesikauris osaa jopa sukeltaakin hyvin.

Moniavioisia

Hirvieläimet ovat yleensä moniavioisia; joidenkin lajien uroksilla voi olla kymmenpäisiä haaremeita.

Jälkeläisiä syntyy tavallisimmin yksi taikka kaksi. Eräillä lajeilla, kuten valkohäntäkauriilla ja metsäkauriilla voi olla kolmosiakin. Erityistapaus on kiinalainen vesikauris, jolla voi olla viisikin vasaa.

Vesikauris

Vesikauris, vanhalta nimeltään kiinanvesikauris (Hydropotes inermis). Huomaa vesikaurisuroksen pitkät, 7 cm pituiset torahampaat, joita käytellään kamppailtaessa toisten urosten kanssa.
Hirvi
Kuvassa yllä hirvi.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Tim Lumley


Hirvi

Pyhän Hubertuksen yöllinen näky

Hirvellä, metsän uljaalla kruunupäällä, on vanhastaan ollut tärkeä asema eri kansojen mytologioissa. Metsästyksen taidon eri muodoista on hirvenmetsästys ollut pisimmälle kehitetty ja siinä ovat eläimen ajoon ja surmaamiseen liittyvät seremoniat olleet yksityiskohtaisimmat ja monimutkaisimmat. Ei ole sattumaa, että metsästäjien suojelija Pyhä Hubertus, näyssään eräänä yönä näki ristin juuri hirven sarvien välissä.

Suuria hirvensarvia 1950-luvulla - lapio, palmata-muoto ja hanko, cervina-muoto

Otavan kirjassa Eläinten maailma vuodelta 1954 kuvataan eloisasti tuon ajan suurimpia hirvensarvia:

"Suurimmat tunnetut hirvensarvet lienevät eräät Pietarin museossa säilytetyt: niiden lapion leveys oli 36 cm, paino 26 kg ja kärkien väli 155 cm. Ne lienevät subfossiilisia. (Osittain fossiloituneet, eli hyvin vanhat).

Nykyajan hirvien sarvet jäävät pienemmiksi. Euroopan suurimmat nykyajan hirven sarvet ovat olleet vuonna 1930 Jaalan pitäjässä ammutulla hirvellä. Sen sarvien piikkien luku oli 13 + 13, sarvien leveys leveimmältä kohdalta 115 cm ja lapion leveys noin 32 cm.

Paitsi tätä komeata lapiosarvimuotoa, jota sanotaan palmata-tyypiksi, voi hirvillä olla hoikkahaaraisempia, pitkäkärkisempiä sarvia, joissa lapiolaajennusta on tuskin nimeksikään; se on niinsanottu hankosarvityyppi. Sitä nimitetään cervina-tyypiksi taikka -muodoksi. Tämmöisessä sarvessa on harvoin enemmän kuin 5 - 6 haaraa.

Etelä-Suomen hirvet ovat etupäässä hankosarvityyppiä, Pohjois-Suomen taas lapiosarvisia. Viime aikoina on idästä siirtynyt maahamme lapiosarvisia hirviä, tämän harvinaistuvan sarvityyppikannan vahvistukseksi."


Maamme kaksi hirvirotua

Hirvien sarvien erilaisuus, jakaantuminen lapio- ja hankosarviin, synnytti metsästäjien keskuudessa vielä 1950-luvulle tultaessa epäilyksen siitä, että maassamme olisi kaksi eri hirvirotua.

Tämä osoitettiin kuitenkin vakuuttavasti harhakäsitykseksi. Todisteena esitettiin mm. se, että naarashirvi saattoi yhtenä vuotena pariutua lapiosarvisen, toisena vuotena taas hankosarvisen hirvihärän kanssa.
Uudet lajinimet

Valkohäntäkauris (ent. valkohäntäpeura)
Isokauris (ent. saksanhirvi)
Japaninkauris (ent. japaninpeura eli japaninhirvi)
Täpläkauris (ent. kuusipeura)


Hirvi

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Patrick Angberg


Tällainen on hirvi

"Pohjolan metsien suurin ja komein asukas on hirvi. Salometsän sydämessä tai metsänreunassa olevalla niittymaalla asteleva hirviperhe on juhlallisin näky, minkä voi metsiä samoillessaan havaita.

Kauniiksi sanan tavallisessa merkityksessä ei hirveä voi sanoa, niin komea kuin se onkin. Sen ruumiinosat ovat jollakin tavalla epäsuhtaiset. Vartalo on lyhyt ja paksu, rinnan kohdalta leveä, hartiain kohdalta melkein ryhäselkäinen, koivet pitkät, kaula lyhyt, pään kuono-osa pitkäksi venynyt, joten pää muistuttaa aasin päätä, kuono kuin turvoksissa ja ylähuuli lerpallaan alahuulen yli riippuva.

Silmät tuhruttavat epäluuloisina syvistä silmäkuopista, korvat ovat isot, suippokärkiset ja törröttävät sivuillepäin. Uroshirven kurkusta riippuu alaspäin pitkäkarvainen iholuiska, "parta", joka tavallisesti on kolmikulmainen, mutta voi joskus olla köydenpätkän kaltainen kapea liuskare.

Karvapeite tiheä ja karkea, väriltään tavallisesti tummanruskea, mutta voi vaihdella vaaleasta melkein mustaan; jalat ja vatsapuoli ovat vaaleanharmaat. Talvella on turkki aina vaaleampi kuin kesällä.

Koko ja paino vaihtelevat iän ja sukupuolen mukaan. Iso koirashirvi voi olla 2,8 metriä pitkä ja lapojen kohdalta 1,9 metriä korkea ja painaa noin 600 kg; keskimääräinen paino lienee 300 - 400 kg. Täysikasvuiseksi hirvi tulee vasta 6 - 7 vuoden ikäisenä, mutta on lisääntymiskykyinen jo 2,5-vuotiaana.

Uroshirven komeimmat koristeet ovat sen sarvet - naaras on sarveton, samoin nuori vasikka."
(Eläinten maailma, 1954 - Otava)
Hirvi

Hirvenhiihto

Munaisina aikoina hirvenhiihto oli jonkinlainen metsästäjien kuntotesti, sillä pyytäjän piti hiihtämällä väsyttää hirvi ja tappaa se. Hirvenhiihto ja hirvi tunnetaan monista sananparsistakin.

"Joka hyvän hirven hiihtää, se paremman taljolla makovaa" - Näin todettiin Ilomantsissa.

"Lupa on koiran luuta purra, hirven hankia hypätä" - Näin sanottiin Paltamossa, ja sillä viitattiin siihen, että hirvelle pitää antaa metsissä elinmahdollisuus.

"Hirven turpa, karhun kämmen ja matikan maksa, ei niille vertoja löydy" - Näin on metsän antimien makua kehunut ansiokas kansankuvaaja Samuli Paulaharju.


Hirvipeijaiset

Kun hirvet on metsästetty ja kaadettu, niin monin paikoin järjestetään onnistuneen hirvijahdin päätteeksi hirvipeijaiset. Hirvipeijaisissa syödään maukasta hirvenlihakeittoa eli hirvisoppaa.

Mukana peijaisissa ovat metsästäjät, maanomistajat, perheet, kylänmiehet ja -naiset - tutut ja tuntemattomat, mutta enimmäkseen naapurit ja hyvin tutut. Suurimmissa peijaisissa voi olla satojakin osallistujia. Monelle hirvipeijaiset voivat olla yksi vuoden odotetuimmista tapahtumista.

Ohjelmaakin peijaisissa voi olla, ihan kuin iltamissa, puheita ja tanssiakin. Kaikkialla ei vietetä peijaisia, mutta silloinkin voidaan viedä hirvenlihamaistiaisia maanomistajille ja muille läheisille, joiden tiedetään vanhastaan sellaisia odottavan.

Kulkevatko hirvet takaperin?

Näin väitti ainakin roomalainen Plinius pari tuhatta vuotta sitten. Hänen mukaansa Skandinavian saarella asuva hirvi liikkui takaperin siksi, ettei kompastuisi ylähuuleensa ja kykenisi näin laiduntamaan.

Hirven pulleassa turvassa ylähuuli riippuu alahuulen yllä. Tällaisen turparakenteen merkitystä ei tarkoin tunneta, mutta sen on kuitenkin ajateltu tehostavan hajuaistia, joka on hirvellä erityisen tarkka.

Lähteinä
Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja - Tammi
Suomen luonto Nisäkkäät Eläimet - Weilin+Göös
Luonnossa Nisäkkäät - Weilin+Göös
Hirvieläinten saalistilastoja: Apaja 2/2009
Aksiskauris
Aksiskauris - aksishirvi eli chital (Axis axis)

Intiassa ja sen naapurimaissa elävä aksiskauris on kauniin täplikäs. Lajia on istutettu kymmeniin maihin ympäri maailmaa.
All Rights Reserved
*Kuva - Copyright © Ian Cartwright
*Photo used with permission.