Joulu
Tunturisuden sivut

Surukynttilät Joulukirkkojemme tragediat - joukkopaniikit - tuli on irti - kirkko palaa!

Suomessa on viisi kertaa historiamme aikana käynyt niin, että joulukirkossa on syystä taikka toisesta puhjennut massapsykoosin kaltainen paniikki, jossa ihmisiä on kuollut.

Joulukirkko on muinoin luonut joukkohysterialle ja suuronnettomuudelle mitä otollisimman näyttämön. Tulipalon aikaansaavia kynttilöitä paloi joka puolella ja lisäksi hämärässä kirkossa ei voinut tietää, kun kajahti huuto tuli on irti! - oliko kysymyksessä todellakin tulipalo. Entisinä aikoina joulukirkkoväessä oli mukana myös paljon suorastaan juopuneita taikka kohmeloisia sanankuulijoita, ja he muodostivat oman riskiryhmänsä. Kirkkokansaakin oli usein ahtautuneena niin paljon, valtavasti liikaa, kirkkoon, että liikkuminenkin oli jo vaikeaa, vaikka kaikki olisi ollut rauhallistakin. Kuopiossa jo ennen tulipalosta viestivää hätähuutoakin ennätti tungoksessa musertua lapsia kuoliaaksi.

Jyväskylä

Jyväskylän maaseurakunnan kirkon palo Taulumäessä 1918. Kuvaaja Jaakko Rusanen, kuva Keski-Suomen museo.

Ylivirittynyt kirkkoväki

Jos olivat kirkot tulenarkoja, niin suurempi merkitys oli kuitenkin psykologisilla tekijöillä. Vanhan uskomuksen mukaan vainajat pitivät kirkossa edellisenä yönä omaa jumalanpalvelustaan, ja lisäksi uskottiin itsensä paholaisen olevan mukana jouluaamun jumalanpalveluksessa.

Syvästi erilaisiin taikoihin ja enteisiin uskova kirkkokansa oli jo valmiiksi ylivirittynyttä, oltiin varautuneita siihen, että jotakin yllättävää tapahtuu. Ja kun sitten yhtäkkiä jokin huuto kajahti, raikuen ja kaikuen kuten ääni kirkossa kaikuu, räjähti kirkkokansan keskellä kauhu ja paniikki. On syytä huomioida, että koskaan näissä nyt kuvatuissa tilanteissa ei ollut tulipaloa - murhenäytelmän laukaisi pelkkä huuto.

Joulukirkko Joulu on syntymän, ilon ja valon, elämän juhla. Hiljentykäämme muistamaan sen keskellä heitä, jotka menettivät henkensä näissä järkyttävissä tapahtumissa.

Joulukirkko Kuopion kirkon rytyjoulu 1760

Vanhin näistä tiedetyistä joulukirkkotragedioista on ns. Kuopion rytyjoulu joululta 1760.

KIRKKO PALAA!

Näin kaikui tälläkin kertaa täpötäyteen ahdetussa kirkossa täysin aiheeton hälytyshuuto, joka välittömästi synnytti paniikin. Sekasorrossa, jossa kirkkokansa mm. polki jalkoihinsa kaikki lattialle kaatuneet, sai surmansa 14 ihmistä.

Joulukirkosta puhuessamme mieliimme nousee nykyjoulukirkon mukaan kuva jostakin hyvin hartaasta ja kauniista uskonnollisesta juhlasta. Kuopion rytyjoulussa monet asiat olivat toisin. Kirkkokansaa oli paikalla valtavasti liikaa niin, että osa väestä ei mahtunut kirkkoon, vaan jäi jumalanpalveluksen alkaessa ulkosalle.

Kuopiossa kirkkoväestä on arvioitu neljäsosan olleen juovuksissa. Viina oli vahvasti mukana noina aikoina joulukirkonmenoissa. Ottivathan useat viinaryyppyjä jo "lämmikseeksikin", koska pitkä oloaika lämmittämättömässä, kylmässä kirkossa vaati sisäistäkin lämmitystä. Osasyynä suureen väkimäärään oli se, että Kuopion kirkkoon saapui jouluna paljon väkeä muualta, lähiseuduilta. Väki ei saapunut kirkkoon ainoastaan uskonnollista lohtua saadakseen, vaan monet tulivat joulukirkkoon taikauskon vuoksi. Nimittäin, noihin aikoihin vielä erityisesti Kuopion kirkossa tehtiin jouluna pakanallisia lahjoituksia. Ihmiset piilottelivat kirkossa eri paikkoihin näitä pakanallisia uhrilahjojaan, joita olivat mm. oravan- ja karhunnahat.

Joulukirkko noihin aikoihin piti siten sisällään paljon sellaista, mikä meille on outoa. Kun on etsitty syitä näiden rytyjoulujen paniikkeihin, on pitänyt nähdä se, millaisissa oloissa ja aatemaailmassa ihmiset elivät. Ilmiönä rytyjoulut paljastavat entisaikaisen, taikauskoisen ihmisen sisällä piilleet syvimmät pelot ja kauhut, toteutuneina.

Jo ennen, kuin kirkkokansa alkoi paeta siksi, että se luuli kirkon olevan tulessa, musertui kirkkosalin hirvittävässä tungoksessa hengiltä kaksi lasta, joita niitä suojeleva äiti yritti huutaen pelastaa. Jo hänen yli koko kirkkokansan kaikuvat, tuskaiset hätähuutonsa saivat osan kansaa kauhistuneina liikkeelle ja kun tähän päälle tuli vielä huuto kirkko palaa! - ei mikään enää voinut estää vyörymään lähteviä tapahtumia.

"Sotamies Paavali Kasurisen vaimo Riitta Hyväritär oli saapunut kirkkoon papin jo ollessa saarnastuolissa. Kun hän ei ihmisten paljouden takia päässyt kauemmas kirkkoon, hän oli ottanut jakkaran ja istuutunut eteläiselle käytävälle. Hänellä oli sylissään nuorempi lapsensa Henrik (11 kk), jota hän alkoi imettää. Hänen anopillaan oli puolestaan helmassaan hänen vanhempi poikansa Paavali (3 v).

Väkijoukko kirkossa oli koko ajan lisääntynyt ja tungos hänen ympärillään tuli yhä suuremmaksi ja hän ja hänen anoppinsa olivat kovassa puristuksessa. Kun saarna oli suunnilleen puolessa, hän oli pyytänyt kauniisti ympärillään seisovilta, etteivät he niin tunkisi hänen ja hänen pienten lastensa päälle, mutta kansa työnsi heitä yhä kovemmin. Lopulta lähinnä seisovat miehet ja naiset kaatuivat hänen päälleen ja murskasivat siten hänen molemmat lapsensa kuoliaiksi.

Tällöin hän oli huutanut kovaan ääneen: "Ellkät tappako, Jo tapetan" ja lopuksi "Ai murhamiehet jo tappavat". Sitten hän oli pyörtynyt... Hänen anoppinsa solisluu oli murtunut ...

Eteisestä kirkon ulkopuolelle siirtynyt Kasurinen sanoi, ettei kukaan estänyt väkeä pääsemästä ulos, mutta kansa oli maannut nurin niskoin toistensa päällä niin paksuna kerroksena, että jotkut harvat pääsivät ryömimällä toistensa yli oven kamanan alta, mistä he putosivat kuin joltakin vuorelta. Lehterin tapahtumista todisti poikansa (15 v) menettänyt torppari Juhani Taskinen. Hän oli poikansa kanssa mennyt jouluaamuna lehterille ja istuutunut jakkaralle jonkin matkaa rapuista.

Kun Riitta Hyvärittären huuto oli kuulunut, olivat jotkut jo lähteneet parvelta. Vähän ajan kuluttua kuului huuto, että kirkko palaa ja silloin suuri joukko ihmisiä alkoi rynnätä portaita alas. Juhani Taskinen oli ensiksi katsonut, näkyisikö missään savua. Kun hän ei sitä havainnut, hän päätteli, että kirkko paloi ulkopuolelta, lähti lehteriltä ja käski poikaansa pitämään hänen takistaan kiinni. He olivat jo päässeet vähän matkaa portaita alas, mutta sitten suuri joukko ihmisiä kaatui ylhäältä heidän päälleen. Hän itse meni nurin niskoin ja lensi seinää vasten. Hän nousi kuitenkin ylös ja väkijoukko vei hänet mukanaan ulos kirkosta. Hän oli joutunut eroon pojastaan portaissa eikä pystynyt väentungoksen takia edes kääntymään ja hakemaan häntä.

Kirkkoherra Henrik Porthan todisti, että kun naisen huuto oli kuultu, kehotti saarnastuolissa ollut apulainen Clemens Sirelius kahteen kertaan hiljaisuuteen, koska mitään vaaraa ei ollut näkyvissä. Se ei kuitenkaan ollut auttanut mitään, vaan rahvas oli alkanut tungeksia ristikäytävällä, osa itäsakarassa olevaa kuoria, osa länsi- ja eteläpäädyissä, olevia suuria ovia kohti. Kirkkoherra itsekin oli penkistään vaatinut väkeä rauhoittumaan, mutta ilman tulosta, sillä samalla oli huudettu suureen ääneen: "Jo Kircko pala!"


Koko paniikki oli ohi puolessa tunnissa. Ryty alkoi noin kello puoli yhdeksän, jolloin oli ollut vielä melko pimeää. Kirkossa oli ollut kynttilöitä palamassa, mutta ilman niitäkin saattoi jo nähdä. Jouluolkia ei kirkossa tällä kertaa ollut. Käräjillä kuulusteltiin kaikkien uhrien omaiset ja kirjattiin vainajien vammat. Kuolinsyynä oli ollut useimmilla ruhjoutuminen, mutta viidellä vammat olivat niin vähäisiä, että syynä on täytynyt olla tukehtuminen. Riitta Hyväritärtä, jonka avunhuudot saivat vyöryn liikkeelle, ei syytetty. Hänen katsottiin huutaneen hätätilassa. Kuka huusi sen, että kirkko palaa - sitä ei saatu koskaan selville. Tapahtuma painui niin syvälle kansan muistiin, että siitä kerrottiin kansan parissa, tosin hataria, suullisia muistikuvia vielä 1930-luvulla. Liki kaksisataa vuotta myöhemmin.

Joulukirkko Lammin kirkon häsyjoulu 1813

Lammin keskiaikaisessa kivikirkossa koettiin jo ennen Sortavalaa samanlainen silmitön paniikki, kun ihmiset jouluaamuna luulivat kirkon syttyneen tuleen. Tällä tapahtumalla on nimenä häsyjoulu.

Palvelijatar Heta Mikontytär (18 v) oli istunut lehterillä "samaan tapaan kuin näki muiden tekevän ja kuten tapana on menetellä, oli hän kiinnittänyt joulukynttilänsä saranaveitsen avulla penkkiin eteensä". Kansan noustessa seisomaan "veisuun ajaksi" kynttilä oli pudonnut raosta lehterin alle. Kun kynttilä ei pudotessaan sammunut, vaan jäi palamaan lehterin alle, Heta oli hiipinyt ulos lunta noutamaan ja yrittänyt sen avulla sammuttaa kynttiläänsä. Kun lumipallo ei osunut kohdalleen, Heta riensi uudelleen ulos lunta hakemaan.

TULI ON VALLOILLAAN LEHTERILLÄ! - TULI ON IRTI KIRKONKATOLLA! - TULI ON IRTI KIRKONKYLÄSSÄ!

Pudonneen kynttilän aiheuttama valon kajo oli aiheuttanut hälytyshuudon vasemmalta parvelta: "Tuli on valloillaan lehterillä". Itsellisnainen Maria Juhontytär (53 v) oli juossut alttarin viereiselle pienelle ovelle huutaen tulen olevan valloillaan ja kehottanut kansaa kiirehtimään ulos palavasta kirkosta. Syntyi yleinen sekaannus, kun jotkut huusivat kirkon olevan tulessa ja toiset tämän jälkeen koko kirkonkylän palavan. Ankarassa tungoksessa olivat käytävän varrelta penkit särkyneet ja alttarin kehäkin oli murtunut.

Väärintulkintaan perustuva huuto, jonka aikaansai lattian alle pudonneen kynttilän aiheuttama valonkajo - synnytti välittömästi Lammin kirkossa kauhistavan pakokauhun, jossa kymmenen ihmistä tallaantui ja pakkaantui kuoliaaksi.

Monet heittäytyivät kauhuissaan alas lehteriltä, onnekkaimmat hyppivät ulos kirkon ikkunoista. Pahimmin kävi kirkon ovensuussa, missä pakokauhun valtaan joutuneet survoivat ja tallasivat alleen toisiaan pyrkiessään ulos.

Nimismies Levan tuli paikalle ruuhkan pahimman huipun jo mentyä ohitse. Ankarasti huutaen ja hälisten kansa vielä pakkautui, sivuovesta, väittäen tulen olevan kirkossa irrallaan. Hän tunkeutui läpi väkijoukon pyhäkköön ja aina lehterille saakka löytämättä kipinääkään, kun kirkko jo oli tyhjä.

Kirkon pääovella lattialla virui useita ihmisiä valittaen saaneensa vammoja rintaansa, käsiinsä ja jalkoihinsa. Sekä pääoven että saarnastuolin luona olleen pienen oven luona oli useita henkilöitä. Loukkaantuneet kannettiin lähitaloihin ja elvytystoimet aloitettiin, ainakin kahden osalta menestyksellä. Kymmenestä henkilöstä oli kuitenkin henki jo paennut.

Lammillakaan ei tulipalosta ollut tietoakaan, pelkkä huuto riitti paniikkiin.

Joulukirkko Juvan kirkon jyryjoulu 1829

Juvalla puinen kirkko oli pakkautunut täyteen kirkkokansaa jouluaamuna 1829. Kappalainen Gustaf Adolf Aschanin toimittaman alkuliturgian aikana kirkon lehteriltä kuului epämääräistä kolinaa. Tämän kolinan säikäyttämänä erään seurakuntalaisen hermot pettivät, tai hän tulkitsi tilanteen väärin ja kirkkosalissa kaikui taas kerran hänen suustaan tuo kammottava huuto.

TULI ON IRTI!

Vaikka tulipalosta ei ollut tietoakaan, sai huuto välittömästi aikaan hurjan paniikin ja sekasorron. Ihmiset ryntäsivät oville ja yrittivät ulos ikkunoita särkemällä. Kirkkoherra, rovasti Karl Gustaf Nykopp, oli alkuliturgian aikana sakaristossa ja vain suurin ponnistuksin pääsi tunkeutumaan sekasorron läpi saarnastuoliin rauhoittamaan ihmisiä.

"...alettiin laulaa ... virttä, kun jokin kolina ja natina miesten lehterillä aiheutti levotonta liikehtimistä sen alla olevassa väessä ja äkkiä kuului huuto: tuli on irti. syntyi hirvittävä hälinä ja pakokauhu, jota saarnaaja, kappalainen Aschan turhaan yritti hillitä. Pelon valtaamana pyrki väki tunkeutumaan ulos, toiset ovista, toiset ikkunoista, joista useimmat lyötiin rikki. ...vaimoväen puolella, missä tungos oli ollut suurin, oli useita tallattu kuoliaaksi. Kaikkiaan kuoli onnettomuudessa 15 henkeä, lisäksi ruhjoutui viisi henkeä, joista vielä myöhemmin kuoli yksi."

"Juwan Pitäjän kirkosa kuuluu wiimme Joulu päiwänä tapahtuneen onneton wahinko. Weisattaisa sitä wirttä ennen saarnaa, joka seuraa Epistolan luettua alttarilta, nousi huhu kirkosa walkian olewan irti. Kohta alko wäki pakkauda ulos päätänsä myöten owista ja akkunoista, ehkä papit, nähtyänsä koko huhun tyhiäksi, kokowat manata kansaa asettumaan. Koska wiimmen kirkko oli tullut tyhjäksi, näkiwät kyllä kaikki että ei ollut wahingon=walkian alkuakaan, mutta ahingosa oli paikalla tallattu ja sullottu hengettömäksi 15 henkiä ja monta wahingitettu raajarikoksi, joita jäljestäpäin wielä kuuluu jo yksi kuolleen. Esiwallan miehet kuuluwat tutkiwan parastaikaa tätä asiata ja Läänin Lääkäri on saanut käskyn tulla wikuutettuja hoitamaan."


Onnettomuudessa kuoli 15 henkeä välittömästi, yksi vielä myöhemmin, kaikki iältään 12 - 23 -vuotiaita tyttöjä. Paikallisessa perimätiedossa tapaus tunnetaan nimiltään "Juvan jyryjouluna" tai "Juvan myryjouluna".

Miksi kuolleet olivat lapsia ja nuoria? Asiantuntijan mukaan nuoret ja lapset olivat kirkossa kaikkein vähiten kiinnostuneita itse jumalanpalveluksesta. He olivat herkimpiä reagoimaan näihin hätähuutoihin ja ennenkaikkea, he kykenivät nopeimmin syöksähtämään pakosalle kohti ovia. Näin he ensimmäisinä ahtautuivat kriittisiin, kapeisiin ovikohtiin, ja kuolivat takaa tulevien pusertamina.

Jo vuonna 1830 oli määrätty, että kirkoissa kaikkien ovien piti olla ulospäin aukeavia. Se ei silti ehkäissyt onnettomuuksia, sillä kaikki eivät päässeet ulko-oville asti, vaan tulivat kaatuneina tallatuiksi kirkkosalissa.

Joulukirkko Sortavalan kirkon surmanloukku jouluna 1843

Jouluaamuna 1843 Sortavalan maa- ja kaupunkiseurakunnan yhteisessä puukirkossa valmistauduttiin perinteiseen tapaan aloittamaan jumalanpalvelus. Kirkko oli parasta aikaa korjattavana, mutta joulujumalanpalvelus oli niin tärkeä, ettei sitä tohdittu peruuttaa, vaan kirkkokansa työntyi kirkkosaliin Jumalan sanaa kuulemaan rakennustelineiden ja höylänlastujen keskelle.

Kynttilöiden valaisemassa kirkossa veisattiin alkuvirsi ja saarnastuoliin kivunnut pappi valmistautui aloittamaan jouluisen urakkansa. Silloin yksi kynttilöistä putosi seinän viereen kasatun lankkupinon ja seinän väliin.

KIRKKO ON TULESSA!

Tätä huutoa seurasi täydellinen paniikki, kun ihmiset ryntäsivät täpötäydessä kirkossa kohti ovia ja tiukkaan painautuneina tuupertuivat hengettöminä oviaukkoihin. Pakokauhussa kuoli 54 ihmistä. Kirkossa ei ollut laisinkaan tulipaloa, pelkkä huuto aikaansai murheelliset seuraamukset.

"Sortawalasta kuulu hirmuisia sanomia. Sieltä kirjotettaan: Joulu-aamuna, ennen Isämeidän ja Ewangeliumin lukemista, weisattawan wirren alku wärssyä weisattaissa, putosi kynttilä akkunalta höylälastuihin jotka olit seinän ja lautaläjän wälillä. Kuin siis kynttilä putoisi höylälastuihin, ja siitä rupeisi wähän sawu nousemaan ja kukaties tulikin näkyi, jota ei saatettu jalalla polkemalla sammuttaa, kuin oli ahdas sia seinän ja lautaläjän wälillä, waan täytyi siihen hakea lunta ulkoa, josta nousi huuto: "Kirkko on tulessa!", joka sitten saatti kansan senkaltaiseen wimmaan eli raiwossa kaikista owista ulos pakkautumaan. Ja kuin yhdestä porstuasta on jyrkät raput ulos, niin siihen kaatui sadottain ihmisiä jalkoin, joista sitten osittain särkymisen ja osittain eli enimmästi tukehtumisen kautta kuoli 53 henkeä, jotka kaikkityyni oli siinä määrästä riskit ja wahwat, niin ettei ollut warsin huonoja kuolleitten seassa muita, kuin15 ja 45 wuoden wälillä, ijän puolesta, ja ainostaan harwoja sitä nuorempia eli wanhempia, niin että kaikkein wahwimmasta ijästä olewat kaaduit. Ei yhtäkään ainoata kuolleitten seassa ollut 11 wuotta nuorempata eikä 67 wanhempata."

Joulukirkko Kokemäen kirkkorymyli jouluna 1882

Myöhäisin näistä joulukirkkojemme murhenäytelmistä tapahtui Kokemäen kivikirkossa jouluna 1882.

KIRKKO PALLAA - ALTTARI PUTTOO - KIVIMUURI KAATUU!

Kirkkokansan sekaan ahtautuneet humalaiset halusivat katsoa, mitä tapahtuu tämän huudon jälkeen. Seuranneessa hirvittävässä ryntäyksessä kolme ihmistä sai surmansa.

"Oli joulupäivän aamu ja kirkko ahdinkoon asti kansaa täynnä, Frans Kalliola kertoi ..."menin johonkin lähellä kuoria olevaan penkkiin. Väkeä alkoikin tulla ... käytävilläkin näkyi seisovan ihmisiä ihan piukassa melkein kuoriin asti. Näin kuinka Juhelan Matti ja Juhannes sekä olutpryykin trenki Saarinen tunkivat kyynäspäillään sysien itsensä väkijoukon lävitse ihan etumaisiksi. Näki että ne olivat juovuksissa." Emäntä Hilda Pajula: "Mää muistan kyl viälä ... Mää olin sillon yhreksännellä ... Siinä vähhää ennen ja koko sen saarnan alkupuolen aijaan oli kuulunu sieltä konkilta parven alta naurua ja puhetta. Naisekki siälä nauro ja kais siälä joku jottain ilveili. Se Prusila oli semmonen hiljanen pappi..."

Ja sit sieltä kuulu ko huurettiin että "kirkko pallaa, alttari puttoo ja kivimuuri kaatuu." Ja sillon rupes ihmiset ryntäämään oville ja klasit potkitiin rikki." Lovisa Lunden kertoi: "Meitä oli aikalai semmosia nuarempia konnemme mennee sit ennää kirkkoon, ko se oli nin täynä ... Mut sit rupes kuulumaan kova elämä ja klasien helinä kirkonmäjeltä. Me menimme kohta sinne kaikki ja munkin oli sisareni - tua Piätilän Fiina - siälä oven lävesä nin piukasa, että ko me sen verimme siältä ulos nin hammeet jäi sinne." Tapauksesta tehdyn arkkiveisun otsikkoteksti tiivistää lopputuloksen ja sen 16. värssy täydentää vielä tietoja: "Kymmenet monet runneltiin, Ja sairaaks saatettiin: Akkunat rikki murrettiin, Jost' ulos tungettiin."


Käräjillä nuoria miehiä syytettiin häiriön tekemisestä kirkossa ja sen aiheuttamista seurauksista. Heidät tuomittiin jonkun vuoden vankeusrangaistuksiin.

Hailuoto

Hailuodon vanhan puukirkon ja kellotapulin tulipalo 2.8.1968. Kuvaaja Kalevi Dahl, kuva Museovirasto.

Tulipaloja kirkoissamme

Uudet rakennus- ja turvamääräykset, sähkövalot ja ehkä valistuneempi kirkkokansa, joka ei ole työntynyt kirkkoihin jo valmiiksi taikauskoisen pelon vallassa, ovat myöhemmin lopettaneet nämä järkyttävät tapahtumat.

Todella tapahtuneita tulipalojakin kirkoissamme jouluna on ollut. Viimeisimmistä esimerkkeinä, jouluaattona 1945 Pirkkalan vanha, punatiilinen kirkko paloi, ja turmeli kirkon sisustuksen pahoin.

Merijärven kirkko oli tuhoutua tulipalossa joulupäivänä 1973. Jouluaamun jumalanpalveluksessa joulusaarnan aikana syttyi alttarikynttilöistä tulipalo ja poltti alttariosan ja meinasi tuhota sakastin. Kirkossa oli tullut melkoinen paniikki kun täpötäysi kirkkosalillinen väkeä ryntäsi ulos. Tunturisuden jouluviekkuun 2000-luvun alkupuolella kirjoittaneen Pipsan mummo oli kyseisessä jumalanpalveluksessa ja sai sydänkohtauksen järkytyksestä. Kirkkoherra sai ikuisen kutsumanimen "tulisaarnaaja" ko. tapauksen johdosta.

Yksi uhkaava palonalkutilanne koettiin Kerimäen kirkossa joulupäivänä 1883. Siitä kertoo Hämeen Sanomien no 3 pienessä uutisessaan 11.1.1884. Tapaus on myös esimerkki siitä, että ihan aina ei alettu heti huutaa paniikissa "tuli on irti!" - silloinkaan, kun tuli todella oli jo irti.

"Wiime jouluaamuna jumalanpalweluksen aikana, kun muutamat wähäiset tytöt niistiwät kynttilöitä Kerimäen kirkon naisparwessa, sattui että palawa karsta putosi parwen laattian rakoon ja sytytti siellä luultawasti rakennusajoista jääneet lastut palamaan. Ilman että seurakunta sai asiasta wihiä, saatiin palo-yritys hiljaisuudessa sammutetuksi lumen awulla."

Kuopion tuomiokirkko

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Kuopion tuomiokirkko, Copyright © Flickr/Aarne Hagman


Lähteet
Suomi kautta aikojen, asiantuntijana Ilkka Mäntylä - VP 1992
Kuopion rytyjoulu vuonna 1760 - Kustannuskiila, 1983
Olavi Keski-Rahkonen: Miksi paniikkeja joulukirkoissa? - Palontorjuntatekniikka 4/2002 - http://www.pelastustieto.fi