Tunturisuden sivut
Romanovien dynastia

Sukupuukartalla Romanovien dynastiaan avioliiton kautta tulleita ovat Katariina I ja Katariina Suuri. Hallitsijoihin eivät kuuluneet Pietarin Suuren lapsista poika Aleksei, jonka äiti oli Pietari Suuren ensimmäinen vaimo Jevdokija Lopuhina ja tytär Anna, joka oli Pietari III:n äiti - eikä Iivana V:n lapsista Katariina, joka oli Iivana VI:n isoäiti. Sijaishallitsijoita olivat Sofia Aleksejevna ja Anna Leopoldovna.

Romanovit Venäjän hallitsijoina

Alkaen Pietari Suuresta ja päätyen Nikolai II:een, Venäjän keisarit ja keisarinnat lukeutuivat Romanovien dynastiaan, vaikka monet heistä kuuluivat ihan muihin sukuihinkin.

Tällä aikajaksolla Venäjää hallitsi 14 Romanovien dynastiaan kuulunutta keisaria tai keisarinnaa. Tänä aikana hallitsijoiden joukossa esiintyivät myös kaksi kanssahallitsijaa - Iivana V ja Katariina I - sekä kaksi sijaishallitsijaa - Sofia Aleksejevna ja Anna Leopoldovna. Toisesta kanssahallitsijasta eli Katariina I:stä tuli myöhemmin keisarinnana myös yksinhallitsija.

Ajanjakson 14:stä hallitsijasta murhattiin viisi keisaria: Iivana VI, Pietari III, Paavali I, Aleksanteri II ja Nikolai II. Muista keisareistakin suurin osa kuoli varsin nuorena erilaisiin sairauksiin, joihin heidän aikanaan ei tunnettu hoitokeinoja.

Sukupuolittain hallitsijat jakautuivat niin, että keisareita oli 10 ja keisarinnoja 4. Keisareista eräät olivat jälkeenjääneitä taikka muuten mielenvikaisia, ja monet heistä olivat hyvin väkivaltaisia. Keisarinnoista Anna, Elisabet ja Katariina Suuri viihtyivät vuodenautinnoissa, ja pitivät läheisyydessään lukemattomia, hyvin viriilejä rakastajia.

Kolme hallitsijoista kaappasi keisarivallan edeltäjiltään itselleen, heistä kaksi oli naisia. Vallankaappajat olivat Elisabet, Katariina Suuri ja Aleksanteri I.

Sofia Aleksejevna (1657 - 1704) - sijaishallitsijana 1682 – 1689.

Pietari Suuri (1672 - 1725) - hallitsijana 1682 - 1725.

Iivana V (1666 - 1696) - kanssahallitsijana 1682 - 1696.

Katariina I (1684 - 1727) - kanssahallitsijana 1724 - 1725 - hallitsijana 1725 - 1727.

Pietari II (1715 - 1730) - hallitsijana 1727 - 1730.

Anna (1693 - 1740) - hallitsijana 1730 - 1740.

Anna Leopoldovna (1718 - 1746) - sijaishallitsijana 1740 - 1741.

Iivana VI (1740 - 1764) - hallitsijana 1740 - 1741.

Elisabet (1709 - 1762) - hallitsijana 1741 - 1762.

Pietari III (1728 - 1762) - hallitsijana 1762.

Katariina II Suuri (1729 - 1796) - hallitsijana 1762 - 1796.

Paavali I (1754 - 1801) - hallitsijana 1796 - 1801.

Aleksanteri I (1777 - 1825) - hallitsijana 1801 - 1825.

Nikolai I (1796 - 1855) - hallitsijana 1825 - 1855.

Aleksanteri II (1818 - 1881) - hallitsijana 1855 - 1881.

Aleksanteri III (1845 - 1894) - hallitsijana 1881 - 1894.

Nikolai II (1868 - 1918) - hallitsijana 1894 - 1917.


Sofia Aleksejevna

Sofia Aleksejevna (1657 - 1704) - sijaishallitsijana 1682 – 1689

Sofia Aleksejevna oli Pietari Suuren sisarpuoli ja Iivana V:n sisar.

Sofia Aleksejevna toimi Venäjän keisarikunnassa velipuolensa Pietari Suuren ja veljensä Iivana V:n sijaishallitsijana, näiden lapsuusaikana. Sofia Aleksejevnan tärkein neuvonantaja oli hänen rakastajansa Vasili Golitsyn (1643 - 1714), joka suunnitteli monenlaisia uudistuksia Venäjällä. Vasili Golitsyn oli saanut erittäin hyvän koulutuksen ja johti Venäjän ulkomaanpolitiikkaa Sofian hallitusaikana. Kapinoinnin vuoksi Pietari Suuri tuomitsi Sofian elämänsä loppuvuosiksi eristykseen, eli nunnaksi luostariin ja Golitsyn kuljetettiin jonnekin syrjäseuduille.

Pietari Suuri

Pietari I Suuri (1672 - 1725) - hallitsijana 1682 - 1725

Pietari Suuri oli Venäjän tsaarin, Aleksei I:n poika ja Iivana V:n velipuoli.

Pietari Suuren keralla kanssahallitsijana toimi, hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan, vuosina 1682 – 1696 hänen vähämielinen velipuolensa, tsaari Iivana V. Pietari Suuren sijaishallitsijana toimi hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan, vuosina 1682 – 1689 Iivana V:n sisar, Sofia Aleksejevna (1657 - 1704).

Pietari Suuri oli ensimmäinen tsaari, jota kutsuttiin myös keisariksi. Hän aloitti siten Venäjällä keisarivallan aikakauden. Pietari Suuri oli kooltaan jättiläinen. Hänellä oli pituutta 203 cm aikana, jolloin miesten keskipituus kaikkialla Euroopassa oli huomattavasti nykyistä pienempi. Hänen on täytynyt herättää aikalaisissaan jo koollaan suurta huomiota. Pituisekseen hän oli kuitenkin varsin solakkatekoinen ja hänellä oli pienet kädet ja hartiatkin olivat pituuteen suhteutettuna kapeahkot.

Pietari Suuri oli Venäjän keisarina uudenaikaisen, eurooppalaistuneen Venäjän luoja. Hänen tavoitteenaan oli saattaa Venäjä läntisten merien yhteyteen, sekä maansa laajentaminen. Hän matkusteli salanimellä ympäri Eurooppaa, jonka aineellinen kehitys teki häneen suuren vaikutuksen.

Pietari Suuri rakennutti Nevajoen suulle Suomenlahden pohjukkaan Pietarin, josta tehtiin vuonna 1703 maan pääkaupunki. Se takasi turvallisen pääsyn Itämerelle. Pietari Suuren lukuisat uudistukset merkitsivät rajua käännettä Venäjän kehityksessä. Hän nosti takapajuisen, pajarien hallitseman Venäjän eurooppalaiseksi, ensimmäisen luokan suurvallaksi. Tämän suurtyönsä Pietari Suuri teki kuitenkin kansalaistensa sieluilla. Hän piti alamaisiaan eläiminä, jotka eivät ilman kunnollista vaatetusta edes näyttäneet ihmisiltä.

Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 Ruotsi joutui luovuttamaan Venäjälle Itämeren maakuntien ja Inkerin lisäksi Viipurin, Karjalan kannaksen ja Käkisalmen.

Kaiken valistuneisuutensa ohella Pietari Suuri oli hyvin väkivaltainen mies, ja tappoi omin käsin lukemattomia kansalaisiaan, yleensä nämä olivat kuitenkin kapinallisia. Hän surmautti myös oman poikansa, Aleksein. Hän itse kuoli 52-vuotiaana, ureamiaan eli munuaisten vajaatoiminnasta johtuvaan myrkytykseen. Hänen vaimostaan tuli keisarinna Katariina I, hänen pojanpojastaan tuli keisari Pietari II, hänen tyttärestään tuli keisarinna Elisabet, ja hänen tyttärenpojastaan tuli keisari Pietari III.

Iivana V

Iivana V (1666 - 1696) - kanssahallitsijana 1682 - 1696

Iivana V oli Venäjän tsaarin, Aleksei I:n poika ja Pietari Suuren velipuoli.

Iivana V:llä ja Pietari Suurella oli sama isä, mutta eri äidit. Sekä fyysisesti että psyykkisesti vammainen Iivana V toimi Pietarin Suuren rinnalla, toisena tsaarina ja kanssahallitsijana. Kyse oli vain nimellisestä tsaariudesta. Kruunajaistilaisuudessa Iivana V oli 16-vuotias, kun Pietari Suuri oli vain 10-vuotias. Iivanaa kutsuttiinkin "senioritsaariksi". Häntä kyllä kutsuttiin tsaariksi, mutta Venäjän hallintoon hän ei juurikaan osallistunut.

Elämänsä viimeiset kymmenen vuotta Iivana V vietti syrjässä vaimonsa seurassa, rukoillen yötä päivää. Tällöin varttunut ja energinen Pietari Suuri oli ominut jo käytännössäkin keisarivallan täysin itselleen. 29-vuotiaana kuollut Iivana V oli elämänsä viimeisinä aikoina halvaantunut ja lähes sokea. Hänen tyttärestään tuli keisarinna Anna ja hänen tyttärensä tyttären pojasta tuli keisari Iivana VI.

Katariina I

Katariina I (1684 - 1727) - hallitsijana 1725 - 1727

Katariina I oli Pietari Suuren vaimo, syntyjään liivinmaalainen Marta.

Katariina oli syntynyt Liivinmaalla, puolalaistaustaisen talonpojan perheeseen. Hänen alkuperäinen nimensä oli Marta Helena Skowrońska. Kun Martan vanhemmat kuolivat ruttoon, siirtyi Marta kotiapulaiseksi papin perheeseen. Hän ei saanut laisinkaan opillista sivistystä.

Pietari Suuri aiheutti suuren sensaation, kun hän ilmoitti tekevänsä vaimostaan keisarinnan. Kruunaus tapahtui vuonna 1724. Kansa oli tästä suuresti tyrmistynyt. Naisen kruunaaminen oli ennenkuulumatonta ja sitä pidettiin törkeänä loukkauksena. Katariina I oli sitä paitsi syntyjään ruotsinliiviläinen, eikä laisinkaan venäläinen.

Katariina I toimi Venäjän keisarinnana miehensä kuoltua kahden vuoden ajan, omaan kuolemaansa saakka. Häntä avusti taikka hänen sijaansa päätöksiä teki venäläinen valtiomies ja sotapäällikkö Aleksandr Danilovitš Menšikov. Hallitsijana Katariina I oli varsin näkymätön ja heikko ja hänen aikanaan todellista valtaa käytteli Menšikov ja 1726 perustettu Korkein salaneuvosto. Katariina I kuoli 43-vuotiaana.

Pietari II

Pietari II (1715 - 1730) - hallitsijana 1727 - 1730

Pietari II oli Pietari Suuren pojan, Aleksein poika.

Keisari Pietari II oli kruununperillisen, Pietari Suuren pojan Aleksei Petrovitšin ja tämän vaimon prinsessa Charlotte Christine von Braunschweig-Wolfenbüttelin poika ja siten samalla keisari Pietari Suuren pojanpoika. Orvoksi hän jäi jo kolmevuotiaana, sillä hänen äitinsä Charlotte kuoli jo pian synnytyksen jälkeen. Pietari Suuri surmautti salaliitosta syytetyn poikansa, kruununperillisen Aleksein vuonna 1718.

Pietari II tuli Venäjän hallitsijaksi 12-vuotiaana, keisarinna Katariina I:n kuoltua. Hänen ensitoimensa keisarina oli se, että hän vapautti isoäitinsä, Pietari Suuren ensimmäisen vaimon Jevdokian, vankeudesta Pähkinälinnasta.

Pietari II ei tuntenut kiinnostusta hallinnollisiin kysymyksiin, mikä ei olekaan ihme, kun ottaa huomioon hänen ikänsä. Sen sijaan hän harrasti innolla juhlimista, kortinpeluuta, naisia ja viinanjuontia. Hän ennätti nuoruudestaan huolimatta tulla jo riippuvaiseksikin alkoholista.

Venäjän sanottiin olevan Pietari II:n kaudella hirvittävässä epäjärjestyksessä. Kaikki varastivat niin paljon kuin asemansa myötä vain saattoivat. Lyhyeksi jääneellä hallituskaudellaan Pietari II ei ehtinyt juurikaan vaikuttaa valtakunnan kohtaloon. Pietari II:n merkittävin, mutta väliaikaiseksi jäänyt hallinnollinen toimi oli pääkaupungin siirtäminen Pietarista takaisin Moskovaan. Pietari II kuoli isorokkoon 14-vuotiaana.

Anna

Anna (1693 - 1740) - hallitsijana 1730 - 1740

Anna oli Pietari Suuren velipuolen Iivana V:n tytär ja keisarinna Elisabetin serkku.

Keisarinna Anna nousi valtaistuimelle viisi vuotta Pietari Suuren kuoleman jälkeen. Hän seurasi Pietarin Suuren leskeä, Katariina I:stä ja Pietari Suuren pojanpoikaa, Pietari II:sta - jotka molemmat kuolivat, hallittuaan vain vähän yli kaksi vuotta.

Annaa ei valtionhallinto juurikaan kiinnostanut, sen sijaan hän oli innokas juhlija ja metsästäjä. On kuitenkin tarkennettava, että Anna oli "metsästäjä" lainausmerkeissä. Hän nautti eläinten ampumisesta ja niitä järjestettiin ampumaradalla hänen eteensä. Satakieliä hän ammuskeli ohimennen palatsinsa ikkunoista. Äärimmäisen saitakin hän oli kaiken ohella, vaikka toisaalta saattoi käyttää järjettömiä rahamääriä itseään ympäröivän ylellisyyden hankkimiseen.

Vaikka Venäjä oli menossa nopeasti kohti tuhoaan, Anna ei halunnut rajoittaa hillitöntä juhlimistaan. Hänen ensimmäiset, suuret tanssiaisensa Talvipalatsin uudessa pylvässalissa olivat sensaatio. Anna oli Pietari Suuren tavoin viehtynyt kääpiöihin, jotka saivat hänen hovissaan alistua mitä nöyryyttävimpiin temppuiluihin, kuten kotkottamaan tuntikausia häkissä kanan lailla.

Annalla oli Moskovassa rakastajanaan erittäin komea ja häikäilemätön tallirengin pojanpoika Ernst Biron, jolle Anna syyti loputtomiin rikkauksia ja kunnia-arvoja. Toki hän rakennutti miehelle myös palatsin ja lahjoitti tälle maatilojakin niin runsaasti, että tästä tuli Venäjän rikkain maanomistaja. Bironin intohimona olivat hevoset, ja Anna rakennutti tälle suunnattoman ratsastuskoulun, josta tuli seurapiirien kohtauspaikka.

Anna perusti vuonna 1734 Pietariin oopperan, jonka myötä italialainen ooppera teki maihinnousun Venäjälle ja sai maassa valta-aseman. Anna karkotutti Siperiaan kymmeniä tuhansia ihmisiä, joita epäiltiin salaliitosta. Anna kuoli 47-vuotiaana munuaisten toimintahäiriöön. Kansalaiset eivät koskaan olleet pitäneet Annasta, ja häntä muistettiin tyhmänä, karkeana, lihavana, tylynä ja iljettävänä ihmisenä.
Anna Leopoldovna

Anna Leopoldovna (1718 - 1746) - sijaishallitsijana 1740 - 1741

Anna Leopoldovna oli Iivana V:n tyttärentytär.

Anna Leopoldovna toimi Venäjän keisarin sijaishallitsijana vuosina 1740 - 1741 siksi, että hänen poikansa keisari Iivana VI oli tuolloin vauvaikäinen.

Elisabet kaappasi vallan Iivana VI:lta, ja samalla myös Anna Leopoldovnalta, joka karkotettiin miehensä ja tyttärensä kanssa Siperiaan.

Iivana VI

Iivana VI (1740 - 1764) - hallitsijana 1740 - 1741 - vallasta syösty ja murhattu

Iivana VI oli tsaari Iivana V:n tyttären, suuriruhtinatar Katariina Ivanovnan tyttären, Anna Leopoldovnan poika.

Iivana VI oli Iivana V:n lapsenlapsenlapsi. Keisarinna Anna oli Iivana VI:n isotäti - eli Iivana VI:n isoäidin, Katariina Ivanovnan sisar. Koskapa Iivana VI oli keisariksi tullessaan vain 2 kuukauden ikäinen, toimi hänen sijaishallitsijanaan hänen äitinsä Anna Leopoldovna.

Iivana VI:n ja hänen äitinsä Annan hallitsija-aika kesti kolmetoista kuukautta. Pietari Suuren tytär Elisabet kaappasi Iivanalta keisarivallan itselleen joulukuussa vuonna 1741 ja Iivana suljettiin Pähkinäsaaren vankilaan. Siellä hän kasvoi yksinään eristysvankeudessa, jonka kypsyttämänä hänen puheensa oli hidasta ja käsittämätöntä ja synkät varjot täyttivät hänen mielensä. Iivanaa pidettiin pienessä, ahtaassa ja kylmässä sellissä ja häneltä puuttuivat monet elämän perustarpeista.

Niin pitkään, kuin Iivana oli hengissä, hän muodosti uhan Venäjän hallitseville keisareille, sillä Iivananhan olisi kuulunut laillisuuden mukaan olla keisari. Kurjan ja kärsimyksiä täynnä olleen vankiajan lopuksi vartijat surmasivat Iivanan, kun hän oli 23-vuotias. Surmakäskyn takana oli keisarinna Elisabet.

Elisabet

Elisabet (1709 - 1762) - hallitsijana 1741 - 1762 - vallankaappaaja

Elisabet oli Pietari Suuren tytär ja keisarinna Annan serkku.

Elisabet oli Romanovien dynastiassa viimeinen sellainen hallitsija, joka isän puolelta kuului Romanovien sukuun.

Elisabet oli muodoiltaan täyteläinen, olemukseltaan sievä ja piti useimpien Romanovien naisten tapaan kovasti miehistä. Kersantit ja kasakkapaimenet seurasivat rakastajina toinen toistaan. Elisabethan oli ihmisenä mielettömän tuhlailevainen, hillittömän nautinnonhaluinen ja miehiin menevä. Hän piti itsellään useita, nuoria rakastajia yhtä aikaa. Keisarinnana hän saattoi viedä nautiskelunsa vapaasti irstauteen saakka, mutta ennen keisariaikaansa hän yritti touhuilla salaisemmin. Erään nuoren, komean kasakkapaimenen, Aleksei Razumovskin, hän palkkasi itselleen "luutunsoittajaksi". Ehkäpä lähipiirissä kuitenkin monet näkivät, millaista luuttua Elisabetin kamarissa yöt soitettiin. Elisabetia voi siten hyvällä syyllä pitää pikemminkin luuttumusiikin, kuin kirkkomusiikin ystävänä.

Kun Elisabet ilmoitti tyynesti kaartin upseereille ottavansa itselleen keisarivallan Iivana VI:lta, ja kysyi, seuraisivatko miehet häntä, hän sai vastaansa innostuneen huutomyrskyn. Sitten Elisabet ajoi Talvipalatsiin, mukanaan 400 miestä, joilla kaikilla oli pistimet esillä ja kranaatteja taskuissaan. Hän meni Anna Leopoldovnan makuuhuoneeseen, herätti tämän ja kertoi, että tämän poika oli syösty valtaistuimelta.

Keisarinna Elisabet toteutti lukuisia suuria rakennushankkeita yhdessä hoviarkkitehtinsä, italialaisen Francesco Bartolomeo Rastrellin kanssa. Tämän kaksikon jälkeensä jättämiä rakennustaiteen mestariteoksia ovat mm. Katariinan palatsi, Anitskovin palatsi, Smolnan luostari ja Talvipalatsi. Uuden, kivisen Talvipalatsin tieltä Elisabet ensiksi puratti pois vanhan, isänsä Pietari Suuren rakennuttaman puisen palatsin. Talvipalatsia rakennettiin vuosina 1754 - 1762, aina keisarinna Elisabetin kuolemaan asti.

Elisabet oli sekä hallitsijana että ihmisenä poikkeusyksilö. Ei vain kampauspöydän ääressä, vaan muutenkin.

Tunturisuden sivut Elisabet sai äkkinäisiä raivokohtauksia, jolloin hän löi ja sivalteli voimakkain täsmäiskuin kaikkia ympärillään olevia ihmisiä.

Tunturisuden sivut Hän saattoi lähettää suuttumuksen aiheuttaneen ihmisen välittömästi tuosta paikasta kidutuskammioon tai karkottaa hänet maasta.

Tunturisuden sivut Elisabet nukkui päivät ja valvoi yöt, tanssien ja korttia pelaten - ja rakastellen.

Tunturisuden sivut Hän oli kyltymättömän himokas ja piti kaiken aikaa rakastajinaan useita miehiä ja myös hyvin nuoria poikia, jotka olisivat sopineet hänen lapsikseen.

Tunturisuden sivut Elisabet oli sivistymätön ja laiska ja hän piti lukemista terveydelle vaarallisena.

Tunturisuden sivut Hän rakasti kiihkeästi naamiaisia ja pukeutui mieluiten mieheksi, yleensä hollantilaiseksi merimieheksi. Miesten oli pukeuduttava hänen naamiaisissaan naisiksi.

Tunturisuden sivut Kaikista "pienistä inhimillisistä piirteistään ja puutteistaan" huolimatta, Elisabet jätti jälkipolville eräitä rakennustaiteen suurimmista mestariteoksista. Katariinan palatsin lisäksi Elisabet oli italialaisen hoviarkkitehtinsä, Francesco Bartolomeo Rastrellin kanssa luomassa Talvipalatsia, Anitskovin palatsia, Smolnan luostaria ja monia muitakin rakennushankkeita.

Tunturisuden sivut Suomalaiset muistavat Elisabetin pikkuvihasta. Venäläiset joukot hyökkäsivät Suomeen ja vuoden 1742 loppuun mennessä koko Suomi oli miehitetty. Turun rauhassa 1743 osa Kaakkois-Suomesta siirtyi Venäjän omistukseen.


Pietari III

Pietari III (1728 - 1762) - hallitsijana 1762 - vallasta syösty ja murhattu

Pietari III oli Pietari Suuren tyttären, herttuatar Anna Petrovnan poika.

Keisarinna Elisabet oli Pietari III:n äidin sisar, eli Pietari III:n täti. Pietari III:n isä oli Holstein-Gottorpin herttua, joten Pietari III oli ensimmäinen Holstein-Gottorp-sukuinen hallitsija Romanovien dynastiassa. Kaikki Venäjän keisarit hänen jälkeensä kuuluivat Holstein-Gottorp-sukuun, vaikkakin suku omaksui Romanovien nimen.

Pietari III oli liikuttavan näköinen ilmestys. Hän oli kalpea ja laiha, ohut vaalea tukka oli kammattu suoraan kauluksen päälle. Hän seisoi ojennuksessa kuin vartiosotilas ja puhui pistävällä, kimeällä äänellä. Kasvojaan hän väänteli rumasti ja roikuttipa vielä kieltäänkin.

Tällaiseksi Pietari III oli tullut siksi, että pienestä pitäen häntä oli lyöty ja kiusattu. Joskus hän oli saanut olla tuntikausia polvillaan hernesäkkien päällä, kunnes jalat punoittivat pahoin ja olivat mustelmilla. Pietarin todettiinkin olevan henkisesti jälkeen jäänyt, ja vaikka hänelle hankittiinkin parhaat opettajat, ei häntä saatu kiinnostumaan mistään.

Pietari soitti hiukan viulua, mutta kaikkein mieluiten hän leikki sadoilla tina- ja puusotilaillaan. Hän pakotti kaikki palvelijansakin yhtymään leikkeihin ja vietti päivänsä taistelujen ja kunnian pienoismaailmassa.

Pietarin ollessa 16-vuotias, keisarinna Elisabet etsi hänelle vaimon. Tämä oli preussilaisen sotilaan häikäisevän kaunis tytär, nimeltään Sofia. Sofiasta tuli Katariina, kun hän kääntyi ortodoksiseen uskoon ja historiassa hänet tunnetaan Katariina Suurena. Morsiamen kertoman mukaan hänen aviomehensä oli kykenemätön rakastelemaan ketään naista, eikä avioliitto siksi koskaan kehittynyt lähellekään täydellistä. Mikä on totuus, on epäselvää, mutta pariskunnan saamaksi on kirjattu kuitenkin yksi poika, sittemmin Venäjän keisari Paavali I.

Kun Elisabet vuonna 1762 kuoli, tuli Pietarista keisari. Alamaiset hätkähtivät nuoren keisarinsa omituista, lähes mielipuolista käytöstä; hänen pöyhkeilyänsä Elisabetin hautajaisissa, hänen esiintymistään kaikkialla piippu suussa ja hänen ilveilyänsä juhlapäivällisillä. Pietarin keisariaika jäi kuuden kuukauden mittaiseksi. Hänen vaimonsa Katariina kaappasi vallan ja samassa yhteydessä Pietari poistettiin päiviltä. Lääkärien ehdotuksesta Katariina ei voinut osallistua miehensä hautajaisiin. Keisariaikansa lyhyydestä huolimatta Pietari III ennätti tehdä melkomoisen joukon hyviäkin uudistuksia. Hän mm. kielsi solmuruoskan käytön, uudisti laivanrakennustekniikkaa ja poliisitointa sekä rakennutti Pietariin uuden katuvalaistusjärjestelmän.

Katariina Suuri

Katariina II Suuri (1729 - 1796) - hallitsijana 1762 - 1796 - vallankaappaaja

Katariina II Suuri oli syntyjään saksalainen prinsessa Sofia.

Katariina II Suuri on ollut Venäjän historiassa maan suurimpia hallitsijoita. Hänellä oli ilmiömäinen työkyky. Politiikan, sodankäynnin ja hovielämän ohella hänellä riitti suunnattomasti tarmoa ja aikaa kulttuurielämän harrastuksiin - ja rakkausakteihin.

Katariina II Suuri oli syntyjään saksalainen, ruhtinaskunnan prinsessa. Hän syntyi Pommerissa Anhalt-Zerbstin ruhtinas Christian Augustin ja ruhtinatar Johanna Elisabethin tyttärenä, saaden kasteessa nimekseen Sofia (Sophie) Auguste Friedrike.

Katariina II Suuri oli Venäjän keisarinna vuosina 1762 - 1796. Keisarinna tästä "portosta ja kyltymättömästä nymfomaanista" tuli 33-vuotiaana siten, että hän peri, tai itse asiassa anasti viran edelliseltä keisarilta, vähämieliseltä ja nuhjakkeelta mieheltään Pietari III:lta, joka kuolla kupsahti hämärissä olosuhteissa. Pietari III ehti olla keisarina vain muutaman kuukauden ajan.

Ennen Pietari III:n kuolemaa Katariina oli järjestänyt vuonna 1762 rakastajansa Grigori Orlovin ja tämän johtamien kaartin upseereiden avulla vallankaappauksen. Pietari III vangittiin ja pianpas keisari jo kuolikin. Miehen kuoleman syyksi ilmoitettiin "yllättävä ähkykohtaus". Kukaan ajan Euroopassa ei uskonut tällaiseen selitykseen. Uskottavimpana pidettiin sitä selitystä, että Katariina oli Grigori Orlovin avulla toimittanut miehensä pois päiviltä ja tieltä.

Siltikin, Katariinan nousu puolisonsa Pietari III:n varjosta Venäjän pitkäaikaiseksi hallitsijaksi kaartinupseerien tuella oli suoranainen ihme. Se ei olisi onnistunut ilman säkenöivää älykkyyttä, viehätysvoimaa ja diplomaatin taitoja.

Vaikka saksalaissyntyisen Katariinan keisarinnaksi tulo tapahtui näin ikävissä olosuhteissa, hän ei piitannut vähääkään ortodoksisen Venäjän nurinasta eikä Euroopan hovien paheksunnasta. Katariina jatkoi Pietari Suuren alullepanemaa alueellista laajentamista ja maansa länsimaistamista. Kaapattuaan vallan epäsuositulta puolisoltaan Pietari III:lta Katariina teki Pietarista Pariisin kilpailijan kulttuurielämän keskuksena, tuki italialaista oopperaa, maalaustaidetta, kuvanveistoa ja arkkitehtuuria.

Pietari suuren ajoista alkaen Venäjä oli laajentunut länteen päin, ja sen merkitys valtiona oli lisääntynyt. Sotarintamilla Katariinakin koki suurta menestystä. Erinomaisten sotapäälliköidensä, joihin kuuluivat mm. Suvorov sekä Potemkin, avulla hänen joukkonsa valloittivat suuren osan Puolaa vuonna 1772 ja sen jälkeen, sekä anastivat Krimin Turkilta. Venäjä sai näissä Turkin sodissa haltuunsa suuren osan Mustanmeren pohjoista rannikkoa sekä oikeuden vapaaseen laivaliikenteeseen Mustallamerellä.

Tunturisusi Katariina Suuri.

Paavali I

Paavali I (1754 - 1801) - hallitsijana 1796 - 1801 - vallasta syösty ja murhattu

Paavali I oli Pietari III:n ja Katariina Suuren poika.

Katariina on tosin esittänyt, että Paavalin isä ei olisi Pietari III, vaan eräs Katariinan lukuisista vuodeystävistä, kamariherra Sergei Saltykov.

Tultuaan äitinsä kuoltua hallitsijaksi Paavali ensitöikseen haetutti esille isänsä, Pietari III:n arkun ja järjesti uudet hautajaiset. Hän halusi näin palauttaa isänsä kunnian ja julisti Venäjälle vuoden mittaisen suruajan sekä isänsä että äitinsä poismenon kunniaksi. Niin tottunut kuin Venäjän kansa olikin tottunut keisarihuoneen merkillisiin tapahtumiin, se hämmästyi, kun sitä vaadittiin suremaan miestä, joka oli ollut kuolleena jo 34 vuotta. Paavali kuitenkin uskoi, että kunnioittamalla isänsä muistoa hän saisi kansan halveksumaan Katariinaa, kuten hän itsekin teki.

Paavalin mielipuolisuus, joka näytti kasvavan päivä päivältä, teki hänen keisariajastaan jännittävää kaikille. Hän sai hirvittäviä raivonpuuskia, jotka eivät olleet vain huutamista, vaan hän käytteli myös ruoskaansa ja nyrkkejäänkin.

Hallitusaikansa ensimmäisenä vuorokautena Paavali tarttui ripeästi asioihin, jotka hänen mielestään vaativat kiireellisiä toimenpiteitä. Hän kielsi liivien käytön, tuomiten ne "ranskalaisiksi vallankumousvaatteiksi". Hän myös määräsi hattujen muodon, kaulusten leikkauksen ja jopa senkin, kuinka syvään daamien tuli niiata ja kuinka monta ihmistä sai kutsua juhlatilaisuuksiin. Ulkomaisten kirjojen tuonti kiellettiin, myös kaikki ulkomaanmatkat kiellettiin ja kirjesensuuria kiristettiin.

Yhdessä yössä Paavali muutti Talvipalatsin kasarmiksi. Vartiokoppeja pystytettiin muutaman metrin välein rakennuksen ulkopuolelle. Tuhannet saivat lähteä siinä samassa maanpakoon, suututettuaan keisarinsa tavalla taikka toisella. Paavalin mukaan maailman ainut jotakin merkitsevä ihminen oli se, jolle hän sattui juuri sillä hetkellä puhumaan. Ensimmäisenä hallintovuotenaan Paavali antoi 48 000 ukaasia.

Seuraava keisari, eli hänen oma poikansa Aleksanteri I kaappasi vallan Paavalilta itselleen niin, että Paavali pahoinpideltiin hyvin julmasti makuuhuoneessaan kuoliaaksi. Surmatyötä edelsi salaliitto, jonka panivat toimeen Paavalin kaikista luotettavimmat henkilöt, jotka Aleksanteri I oli voidellut puolelleen.
Aleksanteri I

Aleksanteri I (1777 - 1825) - hallitsijana 1801 - 1825 - vallankaappaaja

Aleksanteri I oli Paavali I:n poika.

Kun pitkä, vaaleatukkainen, 24-vuotias Aleksanteri II ratsasti kruunajaisiinsa vuoden 1801 lopulla, joku huomautti, että "hänen edellään kulkivat miehet, jotka olivat murhanneet hänen isoisänsä, hänen seurueessaan miehet, jotka olivat murhanneet hänen isänsä ja hänen jäljessään miehet, jotka eivät epäröisi murhata häntä".

Keisareiden salamurhat seurasivat Venäjällä toinen toistaan, eivätkä vallantavoittelijat karttaneet näissä yhteyksissä surmaamasta jopa isäänsä. Aleksanteri I julisti tekopyhänä virkakautensa alussa, että hän keisarina ollessaan omistautuisi täysin vain maansa palvelemiseen eikä antaisi siitä enää koskaan tulla mielipuolen leikkikalua. Muistikuva Paavalin mukiloidusta ruumiista vaivasi Aleksanteria koko hänen elämänsä ajan.

Ei ole tarkkaa selvyyttä siitä, mikä oli Aleksanteri I:n osuus Paavali I:n surmaamisessa, mutta on täysi syy olettaa, että hän tiesi, että niin tulisi vallankaappauksessa käymään. Hän joka tapauksessa antoi tapahtumien virrata siihen vaiheeseen, jossa surma oli mahdollinen. Isänsä murhan aikaan hän istuskeli Mikaelinlinnan alakerrassa ja kun hänelle tultiin kertomaan, että "kaikki oli ohi ja Paavali I oli kuollut", hän lyyhistyi teatraalisen itkevänä kauhistelemaan tapahtunutta, alkaen siitä paikasta jankata omaa syyttömyyttään.

Aleksanteri I oli ensimmäinen ja ainoa Romanov, joka vapaaehtoisesti luopui keisarillisesta loistosta. Hänellä ei ollut saattuetta, hän ei käyttänyt jalokiviä eikä sallinut ihmisten laskeutua satulasta heidän tavatessaan hänet. Keisarilliset juhlat toki olivat entiseen tyyliin loistokkaita, mutta niitä ei pidetty jokaisena iltana, kuten Katariinan aikana. Aleksanteri I käytti ajastaan paljon raamatun lukemiseen ja pohdiskeli Jumalaan ja ihmiskuntaan liittyviä kysymyksiä. Ehkäpä omatuntokin kolkutteli, kun keisariksi oli tultu oma isä murhauttamalla.

Aleksanteri I:n kaudella käytiin Suomen sota, jonka seurauksena Ruotsi luovutti Haminan rauhassa vuonna 1809 Suomen Venäjälle. Aleksanteri I kuoli vilustumisen jälkiseurauksiin 47-vuotiaana.

Nikolai I

Nikolai I (1796 - 1855) - hallitsijana 1825 - 1855

Nikolai I oli Aleksanteri I:n veli.

Ennen Nikolain asettumista keisariksi Venäjän valtaistuin oli kolmen viikon ajan ilman hallitsijaa, kun edesmenneen tsaarin kaksi veljeä, suuriruhtinas Konstantin ja suuriruhtinas Nikolai, kumpikin vaativat toinen toistaan astumaan valtaistuimelle. Lopulta, mutkikkaiden kuvioiden jälkeen keisariksi tuli Nikolai, varsin vastentahtoisesti.

Nikolai I vaikutti olemukseltaan pelottavalta ja hänen jäinen katseensa sai monen mielen myllerryksiin. Kuningatar Viktoriankin mielestä Nikolain silmien katse oli "niin kammottava, ettei hän koskaan ollut nähnyt mitään vastaavaa".

Venäjän tsaari ja Suomen suuriruhtinas Nikolai I oli hallitsijana taantumuksellinen. Valtakautensa alussa Nikolai kukisti vapaamielisten upseerien ja aatelisten toimeenpaneman dekabristikapinan. Myöhemmin hän kukisti Puolan kapinan ja auttoi Itävaltaa nujertamaan kapinoivat unkarilaiset.

Perheenisänä Nikolai I oli monen tyrannin tavoin esimerkillinen. Nikolai rakasti sotilaallista kuria yli kaiken ja siksi häntä inhottiin laajasti kansan ja armeijan piirissä. Häneltäkin tulvi loputtomiin omituisia määräyksiä. Viikset sai olla vain sotilailla ja vain mustat sallittiin, muunväriset piti värjätä. Lähes kaikkien kansanryhmien oli käytettävä jonkinlaista virkapukua. Harmaat silinterit olivat "liian juutalaisina" kiellettyjä.

Nikolai I ajeli kaiken aikaa vaunuillaan ympäri kaupunkia tehden tarkastuksia kouluissa, kasarmeissa ja sairaaloissa siitä, että kaikki oli niin kuin hän halusi. Vaikka hän oli armoton, löytyi häneltä myös ihmeellistä armollisuutta. Kerran hän näki, että kaupungilla kulki yksinäinen ruumisvankkuri, ilman ainuttakaan saattajaa. Hän alkoi oitis, pää alas surevaisesti painettuna, astella vankkureiden perässä - ja pian hänen peräänsä kertyi tuntematonta vainajaa saattamaan peräti 8 000 surevaa.

Nikolai I:n ehdotettua Osmanien valtakunnan erottamista Turkki julisti sodan Venäjälle vuonna 1853, mikä puolestaan johti Krimin sotaan. Nikolai I kuoli Krimin sodan loppuvaiheessa vilustumiseen ja keuhkokuumeeseen.

Aleksanteri II

Aleksanteri II (1818 - 1881) - hallitsijana 1855 - 1881 - murhattu

Aleksanteri II oli Nikolai I:n poika.

Aleksanteri II:n kruunajaiskulkue oli loistokkuudessaan ylittämätön. Yli puolentoista kilometrin mittaisena se eteni täynnä uljaasti astelevia hevosia, marssivia joukkoja ja kimaltavia rintahaarniskoja. Viimeisinä tulivat Romanov-perheen 30 kullattua vaunua, joiden matkustajilla oli yllään samettiasuja ja häikäiseviä jalokiviryöppyjä.

Aleksanteri II itse istui kahdeksan valkoisen hevosen vetämissä, suurenmoisissa lasista ja hopeasta valmistetuissa vaunuissa. Hän istui yksin avopäin. Hänen lähestyessään kirkkoa, 8 000 kelloa alkoi soida Moskovan 1 600 kirkossa. Kansa polvistui Aleksanterin lähestyessä, osoittaakseen äärimmäistä suosiotaan - oli ilmeistä, että uusi aikakausi Venäjällä oli alkanut.

Aleksanteri II oli keisarina täysin erilainen, kuin itsevaltainen isänsä. Hän vihasi sotaa. Aleksanterin luontainen herkkyys ja hyvä mielikuvitus, sekä hänen runouden maailmasta kumpuavat aatteensa saivat hänet uskomaan, että hänen tehtävänsä keisarina oli parantaa kansan asemaa. Tällainen ideologiahan oli ihan vallankumouksellista, jos sitä vertasi edeltäjien omia nautintoja ajaneeseen elintapaan.

Aleksanteri II halusi lopettaa maaorjuuden ja totesi kuin tulevia vallankumouksen pyörteitä ennustellen: "On parempi lakkauttaa maaorjuus ylhäältä päin, kuin odottaa hetkeä, jolloin se itsestään alhaalta päin hajoaa". Maaorjuuden vapauttamisjulistus julkaistiin maaliskuussa vuonna 1861, ja sen mukaisesti Venäjän liberaalit alkoivat kutsua Aleksanteria vapauttajatsaariksi. Maaorjien vapautus ei kuitenkaan sujunut suunnitellusti, sillä pian vapautuksen jälkeen orjuudesta vapautuneet talonpojat saivat huomata maksavansa runsaasti veroja ja olevansa vieläkin köyhempiä.

Aleksanteri II oli kuuluisa sekä isännän taidoistaan, että tyylikkäästä pukeutumisestaan. Eräissä hovitanssiaisissa vuonna 1865, jolloin tsaari oli 47-vuotias, kuvattiin hänen asuaan suorastaan sensaatiomaiseksi: "Tsaarilla oli yllään kultanyörinen, valkea, reisien puoliväliin ulottuva tunika, jonka kaula-aukkoa, hihansuita ja helmaa reunusti siperialainen sinikettu ja jonka rintamus oli täynnä kunniamerkkejä. Hänen sääriään peittivät vartaloa myötäilevät, taivaansiniset housut ja jalassa hänellä oli tiukat kaulussaappaat".

Suomelle Aleksanterin hallituskausi merkitsi ns. perustuslaillista kautta: valtiopäivät kokoontuivat vuonna 1863 ensimmäisen kerran yli 50 vuoteen, sensuuria lievennettiin ja suomi kohotettiin virkakieleksi.

Aleksanteri II joutui kokemaan useita murhayrityksiä, ja kuoli pommihyökkäyksen jälkeen Talvipalatsissa vuonna 1881.

Aleksanteri III

Aleksanteri III (1845 - 1894) - hallitsijana 1881 - 1894

Aleksanteri III oli Aleksanteri II:n poika.

Venäjän keisarin ja Suomen suuriruhtinaan Aleksanteri III:n hallituskaudelle antoivat leimansa juutalaisvainot ja liberaalien ajatusten tukahduttaminen, jonka seurauksena syntyi ensimmäinen venäläinen marxistinen ryhmittymä vuonna 1883. Ainoa Suomea koskeva venäläistämistoimenpide oli ns. postimanifesti vuonna 1890.

Vastaiskuksi Saksan laajentumispyrkimyksille Aleksanteri III teki Ranskan kanssa vuonna 1894 salaisen sopimuksen. Tämä kaksiliitto näytteli tärkeää osaa valtasuhteiden tasapainottamisessa ennen 1. maailmansotaa.

Aleksanteri III oli kooltaan kuin Venäjän karhu ja kuuluisa voimistaan. Hänellä oli pituutta 195 cm ja painoa 120 kg.

Nikolai II:n isä, tsaari Aleksanteri III kuoli iltapäivällä, marraskuun 1. päivänä 1894. Voimakkaan tsaarin kuolema neljänkymmenenyhdeksän vuoden ikäisenä oli järkytys koko Venäjälle. Kaksikymmentäkuusivuotias Nikolai peri hänen valtaistuimensa, hänestä tuli Venäjän keisari.

Nikolai II

Nikolai II (1868 - 1918) - hallitsijana 1894 - 1917 - vallasta syösty ja murhattu

Nikolai II oli Aleksanteri III:n poika.

Nikolai II seurasi Aleksanteri III:tta valtaistuimelle 1894. Nikolai II:n tarkoituksena ei suinkaan ollut jäädä viimeiseksi Romanoviksi. Hän piti itseään uskonnon ja itsevaltiuden puolustajana, mutta oli luonteeltaan heikompi, kuin isänsä ja sopi paremmin lastensa ja koiriensa kanssa leikkivän perheenisän osaan kuin kansansa kohtaloiden johtajaksi.

Nikolai II nimitti ja erotti ministereitä mielivaltaisesti. Tasapainottomat ja häikäilemättömät neuvonantajat saivat helposti otteen häneen ja saattoivat näin ajaa omia pyrkimyksiään. Näihin neuvonantajiin kuului tietenkin erityisesti Rasputin, joka pääsi ei vain neuvonantajaksi, vaan ikäänkuin keisarillisen perheen jäseneksi. Näin kaikki keisarillisessa hovissa mätäni myös ihan sisältäpäin.

Nikolai II ei millään hinnalla halunnut luopua yksinvallasta, mutta 1890-luvulla Venäjää ajoivat eteenpäin uudet poliittiset ja taloudelliset voimat. Ilmassa oli uusi vapauden ja riippumattomuuden henki, jonka padot olivat avautumassa musertavasti ryskyen ja jota voimakastahtoisempikaan halltsija ei enää olisi kyennyt nujertamaan.

Sitä mukaa kuin Venäjä kehittyi teollisesti ja kansan sivistystaso nousi, alkoivat tsaari ja hänen hovinsa näyttää yhä enemmän menneisyyden jäänteiltä. Tuntui melkein siltä, kuin jokin korkeampi voima olisi valinnut viime aikojen keisariksi juuri Nikolai II:n, joka teki itse asiassa oivaltamattaan kaikkensa sen eteen, että hänelle niin rakas keisarivalta ajautuisi tuhoon.

Lopun ajan viimeiset vuodet keisarilliselle Venäjälle koittivat 1900-luvun puolella. Silloin käytiin Venäjän - Japanin sota vuosina 1904 - 1905 ja oli ensimmäinen vallankumous vuonna 1905. Ennen kaikkea käytiin ensimmäinen maailmansota vuosina 1914 - 1918. Se heikensi Venäjän valtakuntaa niin, että monarkia helmikuun vallankumouksessa 1917 luhistui Nikolai II:n kruunustaluopumisen myötä. Keisarillista Venäjää ei enää ollut.

Bolsevikit surmasivat vallankumouksensa yhteydessä Nikolai II:n perheineen vuonna 1918.

Tunturisusi Nikolai II.

Sivuston lähteitä
*Virginia Cowles: Romanovit - koko Venäjänmaan keisarit, Uusi kirjakerho 1972
*Encyclopedia Britannica: Romanov dynasty
*Deyan Mitevski: How much Russian blood ran through Romanov veins?
*Encyclopedia Britannica: Vasily Vasilyevich, Prince Golitsyn
*Wikipedia