Susikirjoja - kaunokirjallisuus

[Tunturisusi]

Susikirjoja - kaunokirjallisuus

James Oliver Curwood: Sudenpyytäjät - Suomeksi vuosina 1932 ja 1957. Alkukielinen teos The Wolf Hunters ilmestyi vuonna 1908. Intiaaneja ja susia - nuorten seikkailuromaani.

Mel Ellis: Valkoisen suden pako - WSOY 1976. Alkukielinen nimi Flight of the White Wolf. Suomentaja Pirjo-Iiris Manninen.

"Susi makasi pitkän, vahvan hihnan päässä ja vahti koiraa. Vähän kauempana tammen alla, melkein kokonaan syksyn kullanruskeiden lehtien kätkemänä seisoi poika ja piti silmällä molempia".

Noin alkaa Nuorten toivekirjaston jännittävä, 154-sivuinen susiromaani. Kahdeksanvuotiaan pojan, Russet Claggin ja suden vuosia kestänyt ystävyys alkaa, kun taloon tuodaan muriseva ja kiukkuinen, pieni, harmaa karvakerä. Se on sudenpentu, joka on pelastettu kuolleen emonsa vierestä eräästä pohjoisten metsien luolasta. Poika ja susi viettävät kaiken aikansa yhdessä: he syövät yhdessä, jakavat vuoteen, vaeltavat metsissä ja kukkuloilla, leikkivät ja riitelevät.

Idylli särkyy, kun susi tappaa arvokkaan näyttelykoiran. Alkaa dramaattinen ja vaaroja täynnä oleva, loputtoman tuntuinen pakomatka. Yötä päivää taittavat poika ja susi taivalta kohti pohjoista, kintereillään koirat ja aseistetut miehet. Takana lähestyy tuho ja kuolema, mutta edessä häämöttää vapaus... (Tunturisusi).

Nicholas Evans: Suden läheisyys - WSOY 1998, alkukielinen nimi The loop. Suomentaja Hilkka Pekkanen.

Tor-Björn Hägglund: Sudenvirsta - Kajo 2000. Sudenvirsta kertoo tarinan vanhasta professorista, joka asuu erämaassa koirasutensa kanssa. Tämän psykologisen romaanin tapahtumista suurin osa on mielensisäistä. Punaisena lankana romaanissa kulkee vanha intiaanilegenda punaisesta ja valkoisesta sudesta, Nanabushista ja Toothista. Punainen susi edustaa elämänhalua, Erosta, ja valkoinen susi kuolemanviettiä, Thanatosta. Valkoinen susi on myös ihmismielen tiedostamattoman puolen vertauskuva.

Liisa Marjatta Järvinen: Susi ulvoo Saanalla - WSOY 1977. Kertomus yksinäisestä, mustasta Saanan erakkosudesta. "Se oli Saanan susi. Erakkosusi. Musta kuin yö. Se oli erakkosusi, jota luonto veti sinne missä oli hiljaisinta, rauhallisinta, yksinäisintä. Kesäisin kun Saana täyttyi retkeilijöistä, susi vaelsi itäisiin erämaihin. Mutta talveksi se tuli takaisin Saanalle. Miksi? Sitä ei kukaan tiennyt, ei se itsekään. Erakkoa vain veti yksinäisyys luokseen".

Tapahtumat kirjassa sijoittuvat joulun aikaan ja ovat täynnään Lapin eksotiikkaa räiskyvine ja loimottavine, kerubeja etsivine revontulineen. Mutta joulu ei ole tavallinen joulu! "Tänä jouluyönä mikään ei tunnu olevan kohdallaan. Pääkerubi Kaapro on tullut pienten ja keskisuurten kerubien kanssa Saanalle julistamaan ilosanomaa, mutta ketään ei ole kuulemassa. Vain yksinäinen susi ulvoo tunturissa". Musta erakkosusi elelee yksin piiloillen Saanan huipulla ja tähyilee sieltä varoen alapuolelta häämöttävää maailmaa. Olemassa olonsa se paljastaa ihmisille aika-ajoin tunturin rinteitä pitkin kiirivällä ulvonnallaan.

Jokin muuttaa kuitenkin erakkosuden mielen. Nälissään se on pakotettukin liikkeelle, sinne, missä on muita ja houkuttelevia ruuan tuoksuja. Samalla se alkaa tuntea vetoa ja kaipuuta kohti ääniä ja liikkuvia hahmoja. Aluksi se yrittää hakeutua ihmistenkin seuraan. Pian se havaitsee, että ei ole toivottu tulija ainakaan ihmisten asumusten liepeillä. "Suuren orpouden vallassa se nosti kuononsa yläviistoon ja ulvoi. Se ulvoi ihmiselle ja se ulvoi tunturille. Se ei kuulunut kummallekaan eikä sillä ollut paikkaa missään". Lopulta se oivaltaa, minne se kuuluu - muiden susien joukkoon.

Yksi joulu ihmeineen ja jännittävine tapahtumineen on takana. Ihmisten ja erakkosuden tiet ovat eronneet. Ja erakkosudesta on tullut susi. Tämän kirjansa pohjalta Järvinen on kirjoittanut myös kuunnelman "Erakkosusi ulvoo", Yleisradio 1980. (Tunturisusi).

Anu Jaantila, Timo Viljakainen (valokuvat): Anni ja susi - WSOY 2000. Anni on pieni tyttönen, joka on maalaillut koko iltapäivän vesiväreillä. Sitten hän päättää lähteä metsäretkelle. Kauniissa ja heleässä suomalaisessa kesämetsässä joku muukin on lähtenyt kävelylle - ja Anni kohtaa suden! Lyhyessä tapaamisessaan Anni ja susi ystävystyvät heti. Tämä kirja on ennen muuta katselukirja. Tekstiä on vähän, juuri sen verran, että tarina etenee. Kaikilla sivuilla on tavattoman kauniit valokuvat tytöstä ja sudesta. Ihan "oikea" ei susi ole, sillä kuvauksissa on käytetty koirasutta, mutta se ei tämän kiehtovan, pienen kuvakirjan arvoa vähennä ollenkaan. Kirjan lopussa on Kaarina Kauhalan kirjoittama yhden sivun esittely sudesta, joten kirja on myös tietokirja nuorelle lukijalle. (Tunturisusi).

R.D.Lawrence: Suden sukua - alkuperäinen nimi The North Runner. Vuonna 1969, vaimonsa Joanin kuoleman murtamana, R.D. Lawrence lähti etsimään rauhaa ja uutta alkua elämälleen Kanadan erämaista. Useiden kuukausien ajan hän vaelsi yksinään näissä jylhissä maisemissa - risteillen seitsenmetrisellä moottoriveneellään pitkin jäätynyttä rannikkoa Oregonin pohjoisosasta Alaskan Ketchikaniin valaita ja pyöriäisiä tutkien. Pisin kaikista Lawrencen vaelluksista kesti 14 kuukautta, jolloin hän ei ollut kosketuksissa ainoaankaan ihmiseen - seuranaan hänellä tällöin oli vain koiransa. Kanadasta hän löysi majesteettisen kauniin maan, jota ihmisen sivistys oli tuskin koskettanut, ja raa'asti kohdellun koiran, joka oli puoleksi alaskanmalamuutti ja puoleksi susi ja yhtä kesytön kuin pohjola itse. Lawrence ihaili eläimen rohkeutta ja älykkyyttä ja pyrki saamaan sen luottamuksen. Yhdessä he kamppailivat luonnollisia vihollisiaan vastaan, harmaakarhusta lumimyrskyyn saakka. Näin syntyvällä tosipohjaisella tarinalla on aineksinaan Kanadan jylhä erämaa, huimat seikkailut ja miehen ja koiran lämmin toveruus. Biologi, kirjailija ja luonnontutkija Lawrence kuoli 82-vuotiaana vuonna 2003. Kirja alkaa näin:

"Keltaiset silmät porautuivat omiini huulten vetäytyessä erilleen, kurtistuessa ja kiristyessä hiljaiseen murinaan niin, että valtavat kulmahampaat ja kostea suuontelo paljastuivat näkyviin. En ollut eläissäni nähnyt huonommin kohdeltua, piestympää ja mahtavamman kokoista vetokoiraa. Sen koko olemus oli uhkaava, mutta kaikkein selvimmin sen vihamielisyys kuvastui mantelinmuotoisista sudensilmistä. Tämä koira oli villi eikä varmasti epäröisi hetkeäkään käydä kiinni kurkusta. Se seisoi jalat tukevasti auton lavalla ja vastasi tuijotukseeni siinä, missä jokin muu koira olisi jo kääntänyt katseensa toisaalle. Meidän silmäillessämme siinä toisiamme Alfred, ojibway-intiaani, joka kaupitteli koiraa minulle, käyskenteli lähistöllä tukeva puunuija kädessä.

Minulta puuttui valjakostani johtajakoira, mutta tämä hirviö, joka oli enemmän susi kuin koira, ja joka oli jo pentuna oppinut vihaamaan ihmistä, aiheuttaisi varmasti vaikeuksia. Ei, se ei ollut minun kaipaamani koira. Olin pannut merkille avohaavan sen vasemmassa jalassa sekä kettingin, jolla se oli kytketty auton lavalle. Siirryin katselemaan sitä hieman lähempää ja varoin tarkasti menemästä noiden voimakkaiden valkoisten hampaiden ulottuville. Eläimessä oli jotakin, joka vetosi minuun. Koira oli pahasti nälkiintynyt, ja sitä oli selvästi kohdeltu kaltoin pentuiästä saakka, mutta siinä oli kuitenkin tiettyä arvokkuutta, ja sen mahtavat voimat kävivät ilmi sen kaikista piirteistä.
Arvioimme siinä toisiamme jonkin aikaa. Sitten sanoin sille aivan kuin sekin olisi ollut ihminen: "Olet hurjan näköinen koira, mutta ulkonäkösi alkaa miellyttää minua yhä enemmän".
Ääneni kuullessaan koira nosti korvansa pystyyn, ja sen häntä liikahti hieman; minusta näytti, että tuossa liikkeessä oli aavistus hännänheilautuksesta. Toivoin ainakin kiihkeästi niin, koska olin jo päättänyt ostaa sen vastoin parempaa tietoani. Käännyin Alfrediin päin ja valmistauduin tinkimään tiukasti."

Robert Franklin Leslie: Ystäväni Nahani - WSOY 1975. Intiaanin ja suden ystävyys Kanadan erämaissa.

Jean Craighead George: Susityttö - Otava 1974. Alkukielinen nimi Julie of the wolves. Eskimotyttö Mijaks on lapsivaimo, joka on lähtenyt avioliittoaan pakoon. Hän eksyy Alaskan rannattomalla tundralla. Susilauma on lähettyvillä ja hänen ainoa pelastuksensa on liittyä laumaan! Susien johtaja-uros Amaroq pitää huolta tytöstä. Eräänä päivänä Mijaks tapaa isänsä, jonka luuli kuolleen. Mutta isä on jotenkin muuttunut...? Yllättävän käänteen jälkeen Mijaks joutuu jättämään sudet ja palaamaan isänsä luo. Tarina on hyvin koskettava! Suomentaja Heidi Järvenpää.

R.D.Lawrence: Sudet kulkevat salaa - Lawrence osti kaksi sudenpentua juopuneelta Cree -intiaanilta kalamatkallaan Kanadan erämaassa. Kirjassaan hän kertoo kuinka hän, hänen vaimonsa ja koiransa Tundra kasvattivat pennut - ei lemmikeiksi vaan eläimiksi, jotka voivat palata luontoon sitten kun ovat valmiit siihen.

Marja-Leena Lempinen: Mustan suden aika - WSOY 2000. Musta Susi on julma tyranni, joka hallitsee kaupunkia palkka-armeijansa avulla. Tyrannia vastaan taistelee pieni, vuorilla oleva sissijoukko. Mikael (17v.) menee mukaan välttääkseen Mustan suden armeijan. Vuorilla ratsastavan kauniin Samiran kanssa Mikael alkaa kesyttää pientä, mustaa sudenpentua.

Jack London: Korpien kutsu - WSOY 1982. (Useita aikaisempiakin suomenkileisiä painoksia). Ilmestynyt myös nimellä Erämaa kutsuu. Alkukielinen nimi The Call of the Wild. Julkaisuvuosi 1903. Tämä kirja on enemmänkin koirakirja, mutta myös sudet esiintyvät vierailevina tähtinä kirjan sivuilla. Pääosassa on koira, Buck. Keskellä kaunista Kalifornian iltaa Buck varastetaan. Siihen saakka helppoa ja huoletonta perhekoiran elämää viettänyt Buck joutuu nyt vetämään koiravaljakon mukana raskaita rekiä. Lämminhenkinen, mutta Londonin tyylisesti hurja ja kovaotteinenkin kirja sopii erityisesti vetokoiraharrastajille. Suomentaja Timo Martin.

Jack London: Susikoira - Suomeksi ensi kerran Otava 1918. Ilmestynyt myös nimellä Valkohammas. Alkukielinen nimi White fang. Susikoira Valkohammas on osaksi susi, osaksi koira. Sen tarina kertoo villin eläimen selviytymisestä luonnossa ja kesyyntymisestä ihmisen palvelijaksi. Samalla se on koskettava tarina ihmisen mahdollisuuksista oppia ymmärtämään eläimen viisautta. Jos pidät koirista, kannattaa lukea tämä jännittävä tosikertomus. Susikoira Valkohammas seikkailee erämaan armottomissa oloissa.

Jack London: Valkohammas - Kirjastopalvelu 1992. Valkohammas oli osaksi susi, osaksi koira. Selkokirja.

Farley Mowat: Älä hukkaa hauku - Karisto 1979, Kanadalainen alkuteos: Never Cry Wolf 1963. Älä hukkaa hauku on kaunokirjallisesta tyylistään huolimatta myös biologin kirjoittama tietokirja ja siitä on oma esittely täällä.

Tuula Sandström: Susi hukassa: tuntee nimen Sinisilmä - WS 2001.

Tuula Sandström: Lennä, Sinisilmä, lennä - WS 2001.

Hannele Sorsa: Susisielu - Kauppiaitten kustannus 1987. Kontakti-sarja. Kirjan päähenkilö vihaa ihmisiä heidän alhaisuutensa vuoksi ja haluaa olla susi. Eräänä päivänä hän tapaa suden ja lähtee tämän mukaan etsimään suden lajitovereita. Susisielu liittyy susilaumaan ja sitten hänen toiveensa toteutuu, hänestä tulee susi. Hän rakastuu lauman johtajan puolisoon Ruskaan, joka on myös ollut ihminen ennen, kuin muuttui sudeksi. Haluaako susisielu enää olla susi? Tarinassa ei kerrota päähenkilön ihmisnimeä, eikä sitä, onko hän nainen vai mies. Mutta koska Ruska oli ollut ihmisenä mies, on susisielu luultavasti nainen.

Defonseca, Misha (kirjoittaja), Lee, Vera (kirjoittaja), Cuny, Marie-Therese (kirjoittaja), Kalliolevo, Heli (kääntäjä: Susilapsi - Otava 2005. Vuonna 1939 kuusivuotias Mishke asui vanhempiensa kanssa Brysselissä natseja ja ilmiantajia piileskellen. Erään koulupäivän aikana hänen äitinsä ja isänsä oli viety pois, ja tyttö joutui uuteen perheeseen. Mishke päätti kuitenkin karata ja lähteä itään etsimään vanhempiaan. Pienen tytön etsintämatka kesti neljä vuotta. Hän kulki tuhansia kilometrejä sodan keskellä niin Saksan, Puolan, Ukrainan, Romanian, Jugoslavian kuin Italiankin alueilla. Hän oppi selviytymään metsässä, ystävystyi susien kanssa ja eli niiden tavoin. Susilta tyttö sai hellyyttä ja huolenpitoa ihmisiin hän menetti luottamuksensa. Vanhempiaan Mishke ei löytänyt, mutta palasi lopulta Belgiaan ja sai kodin kahden vanhan neidin luota. Olen elänyt susien joukossa, tullut sudeksi itsekin ruumiiltani ja mieleltäni. Ohikulkijat eivät näe, että olen kaupunkiin eksynyt susi. Vihaan ihmisihoa ja sen kalmanhajua. Myöhemmin Mishke avioitui kahdesti ja sai pojan. Muutettuaan Yhdysvaltoihin hän kirjoitti poikkeuksellisen elämäntarinansa kirjaksi.