|
Joulusaari - Christmas Island
Intian valtamerellä sijaitsee koralliriuttojen ympäröimä Joulusaari.
Sitä peittävät sademetsät ja sen taivaalla lentelee eksoottisia lintuja,
kuten joulusaarenfregattilintu. Saaren nimen kohdalla voi hetken aikaa
ihmetellä, että mistähän kummasta tälle kuumalle paratiisisaarelle
on annettu näin jouluinen nimi. Nimensä Joulusaari sai siitä yksinkertaisesta
syystä, että kapteeni William Mynors saapui saarelle juuri joulupäivänä,
25.12. vuonna 1643 - ja antoi sille nimeksi Christmas Island.
Saari on nykyisin Australialle kuuluva territorio ja siellä ovat
voimassa Australian lait. Joulusaarelta alkuperäisväestö
puuttuu täysin. Sen nykyisistä asukkaista, joita on noin 1500, suurin osa on kiinalaisia.
Joulusaaren ei kovin kauniiseen historiaan kuuluvat Britannian
siellä tekemät ydinasekokeet vuosina 1952-1962. Sotilaista, jotka
tuolloin kokeiden aikaan olivat saarella, on elossa vielä
liki tuhat.
Kuvassa oikealla Joulusaaren mallinuket jouluasuisina.
joulutonttua juuri nyt kurkkimassa Tunturisuden Joulusivuilla!
|
|
|