Tikkojen heimo
Lahkossa tikkalinnut (Piciformes) on luokittelusta riippuen 3 – 6 heimoa. Yksi näistä heimoista on tikat (Picidae).
Suomessa on tavattu yhdeksän tikkalintulajia, ja ne kaikki kuuluvat tähän tikkojen heimoon. Satunnaisia harhailijoita
meillä ovat tammitikka ja vihertikka. Vakituisia pesijöitä ovat käpytikka, pikkutikka, valkoselkätikka, palokärki, käenpiika,
pohjantikka ja harmaapäätikka.
Tikoille, erityisesti käenpiialle ja vihertikalle, on luonteenomaista erittäin pitkä kieli, jonka ne voivat ulottaa kauas nokan ulkopuolelle.
Sillä ne saalistavat toukkia puun kätköistä. Tikkojen nokka on pitkä ja voimakas. Sopeutumisesta kapuilemiseen puiden rungoilla kertovat lyhyiden,
mutta vahvojen koipien kaksi eteenpäin ja kaksi taaksepäin suuntautunutta varvasta. Hyvänä tukena on lyhyehkö, jäykkä pyrstö. Siivet ovat lyhyet ja pyöreäpäiset.
Tikat ilmoittavat läsnäolostaan rummuttamalla. Niiden aivoissa on eräänlainen iskunvaimennus, estämässä
tikkoja saamasta aivotärähdystä, niiden rummuttaessa nopeasti kovaan puuhun. Kullakin lajilla on oma, tyypillinen rummutussarjansa,
josta lajit on melko helppo erottaa toisistaan.
Tikat ovat erikoistuneet lähes pelkästään puussa tai pikemminkin puun sisällä elävien hyönteisten pyydystämiseen.
Tikkojen voimakkaan aaltomaisessa lennossa vuorottelevat nopeat siiveniskut ja lyhyet liidot siivet supussa. Tikat kovertavat yleensä itse pesäkolonsa.
Sukupuolet voidaan helposti
erottaa toisistaan. Lajit ovat lähinnä paikkalintuja.
Palokärki, naaras.
Palokärki (Dryocopus martius)
Palokärki on suurin kaikista Euroopan tikoista. Se on tikkojen tapaan tarkkaavainen, valpas ja utelias lintu.
Palokärki pesii koko maassamme havumetsävyöhykkeen rajoille saakka. Pohjoisempana se kuitenkin
selvästi harvinaistuu. Kaikkialla se silti on harvalukuinen, mutta laajat elinpiirit, vanhat mänty- ja sekametsät,
kattavat tasaisesti koko esiintymisalueen. Toisin sama asia sanoen, palokärki esiintyy puhtaissa havumetsissä, sekametsissä
ja lehtimetsissä koko maassa, pohjoisinta Lappia lukuunottamatta.
Suomen kannaksi on nykyisin arvioitu jo 30 000 - 50 000 pesivää paria. Laji on viime vuosina runsastunut.
Runsastumista ovat saattaneet edesauttaa lajin sopeutuminen pesimään lähempänä ihmisasutusta ja leutojen
vähälumisten talvien yleistyminen.
(Suomen lintuatlas)
Olennaisinta lajin toimeentulolle ovat elinpiirin lähellä kasvavat,
vanhat metsät, joissa on joko kuolleita tai kuolevia puita, sekä mielellään myös muurahaiskekoja riittoisiksi ruoka-aitoiksi.
Siellä, missä palokärki elää, sen yleensä havaitsee heti ja helposti, sillä palokärki on varsin kuuluva lintu.
Puun rungolla kavutessaan palokärki pitää kaulaansa luonteenomaisesti kulmaan taipuneena,
mistä sen voi jo kaukaa vastavalossa erottaa muista tikoista.
Tuntomerkkejä
Puun rungolla kököttävää palokärkeä on melko mahdotonta sotkea mihinkään muuhun lintuumme.
Palokärjen pituus on 40 - 46 cm, paino
285 - 385 g ja siipien kärkiväli 67 - 73 cm.
Variksen kokoisena, solakkana ja pitkäkaulaisena palokärki on suurin tikkamme. Koiraalla on noenmusta, eli pikimusta sulkapuku ja punainen
päälaki, jossa on pieni niskatöyhdön alku. Naaraalla punainen väri rajoittuu päälaen takaosaan.
Luunvärisen, kellerväsävyisen nokan kärki on mustahko. Silmän värikalvo on vaaleankeltainen.
Nuori lintu on ruskehtavamman musta.
Nuoren koiraan otsa on ruosteensävyisen ruskea, muun päälaen ollessa punainen.
Nuorella naaraalla on samalla tavalla punainen niska, kuin vanhemmallakin.
Nokan kärki on epäselvemmin
musta ja silmän värikalvo on siniharmaa.
Palokärki, koiras. - Kuva Copyright ©
Tambako The Jaguar - Creative Commons
Äänet
Tunnusomainen ja kauaskantava lentoääni on raikuva "pri-pri-pri-pri". Heti laskeuduttuaan puun oksalle, palokärki
valittaa surumielisesti viheltäen "kliiu" tai toisinsanoen "kliije".
Tämän vihellyksen se toistaa toisinaan muutaman kerran harvakseltaan peräkkäin.
Palokärjen soidinhuutona on petomaisen kimeä "kui-kui-kui", tai "kly-kly-kly-kly", jonka voi kuulla uudelleen syksyllä.
Palokärjen rummutus on venytetyn pitkä, noin 2 - 2,5 sekuntia, ja huomattavan voimakas. Se kantautuu
tyynellä ilmalla kilometrien päähän.