Varpuspöllö on aktiivisimmillaan aamu- ja iltahämärissä. Silti se saalistaa usein myös päivisin,
kuten se tekee talvisin koko valoisan ajan.
Varpuspöllön näkee usein istuskelemassa aivan avoimesti puun latvassa, tai muulla näkyvällä paikalla.
Kiihtyneenä ollessaan, paikannettuaan saaliin, varpuspöllö nykii lepinkäismäisesti pyrstöään ja lentoon syöksähtäessään
se lentää nopeasti ja tikkamaisesti aaltoillen. Häirittynä
se saattaa tekeytyä hyvin kapeaksi, jolloin se näyttää myös pienet korvatupsunsa.
Talvisilla vaelluksillaan varpuspöllö ei sanottavasti pelkää ihmistä. Pihalle tulleita
pöllöjä saa usein tarkastella 2 - 3 metrin etäisyydeltä ilman, että linnut
osoittaisivat pelkoa. Käytös on ihan toisenlaista ja hyvin piilottelevaa pesäpaikalla.
Tuntomerkkejä
Kottaraistakin pienempänä, vain vähän punatulkkua suurempana varpuspöllö on kääpiö pöllöjen joukossa, onhan se koko
Euroopankin pienin pöllö ja pienin petolintu. Pienestä koostaan huolimatta varpuspöllö on
pulleavartaloinen ja voimakasrakenteinen.
Pää on pieni, pyrstö suhteessa hieman pidempi. Lyhyt pyrstö on tummanruskea, kapein,
valkoisin poikkijuovin.
Pituutta linnulla on 16 - 19 cm, siipiväli on 34 - 36 cm ja painoa on
60 - 70 g. Naaras on aina koirasta suurempi.
Höyhenpuku on päältä tumman harmaanruskea pienin kellanvalkein täplin, alta harmaanvalkea
mustanruskein pitkittäisjuovin.
Varpuspöllön ympyräkuvioisen naaman ilme on hyvin tuikea; lyhyiden valkoisten silmäkulmien
alta tuijottaa kaksi rikinkeltaista silmää.
Nuoren linnun hieman punertavasävyiseen, epämääräisemmän väriseen höyhenpukuun ilmestyy aikuisen linnun valkeaa täplitystä vasta
syksyn osittaisen sulkasadon jälkeen.
Saalistus
Varpuspöllön ravintoa ovat pikkujyrsijät ja pikkulinnut. Varpuspöllö on ainoa
pöllömme, joka säännöllisesti käyttää paljon lintuja ravinnokseen,
etenkin pesimäkauden lopulla. Kookkaimmat varpuspöllön saalistamista linnuista,
kuten käpytikka, punakylki- ja laulurastas, ovat sitä itseään isompia.
Pienemmistä linnuista varpuspöllö napostelee nokkaansa tavallisimmin
peippoja ja kerttuja. Talvisin varpuspöllöt keräävät saaliistaan
varastojakin pikkulintujen pönttöihin. Ne siirtelevätkin näitä varastoimiaan
eläimiä pöntöistä toisiin, mutta eivät suinkaan syö kaikkia näin varastoimiaan
saaliseläimiä.
Erityisesti lisääntymisaikana tärkeimmän ravinnon muodostavat myyrät, ja niistä
tärkein on metsämyyrä. Varpuspöllö ja metsämyyrä ovat aktiivisia juuri samoina
vuorokauden aikoina.
Pesintä
Varpuspöllö on reviirilintu, mutta sen reviiri voi olla varsin pieni. Reviirinsä omistusoikeutta koiras kuuluttaa
laulullaan. Laulupaikakseen se valitsee tavallisesti jonkin korkean kuusenlatvan pesäkolon läheisyydessä.
Kuusi on pesäpuistakin yleisin.
Koiras esittelee naaraalle alueellaan olevia pesäkoloja, menemällä kololle
saalis kynsissään. Se jää aukolle viheltämään ja houkuttelee naaraan luokseen. Naaraan tullessa
paikalle koiras vie saaliin koloon ja poistuu itse sieltä. Naaras köy syömässä myyrän.
Jos se ei hyväksy koloa, koiras voi esitellä muitakin koloja,
joista naaras valitsee sopivimman.
Varpuspöllö pesii syrjäisillä havu- ja sekametsäalueilla Etelä- ja Keski-Suomessa.
Pesimäaikanaan lintu viettää hyvin huomaamatonta elämää ja siksi lajin ei tienoilla juuri
uskota elävänkään, koska sitä ei nähdä. Pesimäaikana lähes ainut mahdollisuus nähdä varpuspöllö
on se, että tietää sen pesimäpaikan. Vaikea havaittavuus johtuu sekä varpuspöllön pienestä koosta,
piileksivistä elintavoista, äänettömyydestä, että myös vanhojen ja tiheiden metsien
suosimisesta.
Pesä on vanhassa tikan, yleensä pohjantikan tai käpytikan, kolossa. Harvemmin pöntössä, mutta varpuspöllö voi joskus
pesiä jopa jossakin rakennuksen seinäkolossakin. Hautova varpuspöllö ei helmipöllöstä
poiketen tule pesäpuuta koputeltaessa kolonsuulle ulos asti kurkistelemaan, kuka koputtelee ja häiritsee.
Se on kuitenkin utelias ja naaras voi hieman kohottautua kolon hämärässä
kurkkimaan, jos se uskoo, että sitä ei nähdä.
Muninta on huhtikuun loppupuolella ja toukokuussa. Valkoisia munia on 5 - 8.
Naaras aloittaa hautomisen vasta, kun ainakin puolet munista on munittu, taikka kun munaluku on täynnä.
Naaras hautoo 28 vrk ja ruokkii kuoriutuneita poikasia koiraan pesän lähelle tuomalla
ravinnolla. Itse naaras lähtee saalistamaan vasta poikasajan loppupuolella. Poikaset jättävät
pesän noin 30 vrk vanhoina. Emoistaan riippumattomiksi ne tulevat kuukautta myöhemmin.
Varpuspöllö pesii myöhemmin, kuin muut pöllömme. Myöhäisyys johtuu siitä, että
näin varpuspöllö voi ruokkia omia poikasiaan muiden lintujen poikasilla.
Varpuspöllön soidinkausi alkaa helmi-maaliskuun vaihteen tienoilla ja jatkuu
toukokuun alkuun.
Soidinaikana molemmat sukupuolet ääntelevät suuresti punatulkkumaista, mutta hiukan
pitempää ja täyteläisempää "hyy hyy hyy..." tai "pyyp pyyp pyyp..." vihellystä runsaan sekunnin välein, pitkinä
sarjoina. Tästä äänestä lajilla on useita rytmillisesti poikkeavia muunnoksia. Melko yleinen on esimerkiksi
nelitavuinen "hyy-hy-hy-hy", jossa lyhyet tavut ovat matalampia kuin alun pitkä vihellys.
Innokkaimmin laulaa koiras, mutta usein myös naaras osallistuu soitimeen, vastaamalla koiraalle.
Naaras saattaa vastata koiraalle korkealla, hennosti kerjäävällä
"psii"-äänellä, joka on pesivän parin yhteysääni.
Useimmista muista pöllöistä poiketen varpuspöllön soidin keskittyy aamuyölle kahteen-kolmeen auringonnousua edeltävään tuntiin,
mutta laji laulaa myös iltayöllä. Hyvissä olosuhteissa soidinhuuto kuuluu noin 1,5 kilometriä, tuulessa
alle kilometrin. Vielä naaraan hautoessa koiras voi laulaa "itsekseen" puoliteholla
pesän läheisyydessä.
Varoitus pesän luona on samea ja korkea "spiii-i", paino lopussa. Tätä varoitusta lintu toistelee
harvakseen, itse piilossa pysytellen.
Ennen parittelua koiras huutaa voimakasta, kalasääskimäistä "pjiu"-huutoa ja parittelun aikana
linnut ääntelevät kiihkeää viserrystä ja kitinää.
Syksyisinkin varpuspöllö voi uudelleen vihellellä, silloin äänivalikoimassa
on myös läpitunkeva, nouseva "tyo-tyo-tyo"-huuto- eli vihellyssarja.
Tätä hyvin voimakasta ja kimeää, loppua kohti pingottuvaa ja nousevaa vihellyssarjaa voi kuvata myös
"tjut tjyt tjit-tjit-tjit-tjit-tji-tji-jijijijijiji". Ääntä ei uskoisi
niin pienen linnun aikaansaamaksi.
Varpuspöllöjä tavataan Euraasiassa, Keski- ja Pohjois-Euroopasta aina Tyynelle valtamerelle
asti ulottuvalla, valtavalla alueella.
Suomessa varpuspöllö esiintyy etelästä noin Sodankylän korkeudelle asti.
Suomessa pesii noin 10 000 paria. Maailman populaation kooksi arvioidaan 100 000 - 500 000 yksilöä.
Varpuspöllö on paikkalintu, mutta joinain syksyinä on todettu laajamittaistakin vaellusta etelään,
joten se on myös vaelluslintu.
Syvemmällä metsissä asuvat varpuspöllöt ilmestyvät syyskuusta lähtien ihmisasutuksen
liepeille. Talvisin varpuspöllöt ovat usein lintulaudoilla vaanimassa tiaisia.
Kuubanvarpuspöllö(Glaucidium siju)
Kuvassa vasemmalla kuubanvarpuspöllö, joka elää endeemisenä ainoastaan Kuubassa.
Uroksen pituus 17 cm, naaras on hieman suurempi. Pesintä vanhoissa tikanpesissä
ja muissa puunkoloissa maalis-toukokuussa. Valkoisia munia 3 - 4.
Ravintona liskot, pienet linnut, hyönteiset ja toukat.
Kuubanvarpuspöllöllä on Kuubassa
vakaa ja pysyvä kanta, eikä se ole siten uhanalainen.
Lähteet
Pekka Helo - Yön linnut - kirja Suomen pöllöistä
Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut
Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut
Uusi suuri eläinkirja - Linnut - WSOY
Suomen lintuatlas
IUCN
