Tunturisuden sivut
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva sivun yläreunassa - Copyright © Aki Mykkänen




Helmipöllö (Aegolius funereus)

Helmipöllö on maamme toiseksi pienin pöllö, sitä pienempi on vain varpuspöllö, joka on koko Euroopankin pienin pöllö.

Suomen yleisin pöllö, helmipöllö, on vain räkättirastaan kokoinen, vaikkakin sitä pyylevämpi. Sen pehmeä, tuuhea höyhenpuku saa sen näyttämään kuitenkin kookkaammalta.

Kokonaispituus on 24 - 28 cm, naaras on koirasta suurempi. Koiraat painavat 110 grammaa ja naaraat 150 grammaa. Siipien kärkiväli on 50 - 62 cm.

Selkäpuoli on tummanharmaanruskea suurin valkein helmitäplin. Valkeahkossa vatsapuolessa on epämääräistä, ruskeaa täplitystä. Helmipöllön pää vaikuttaa suhteettoman suurelta. Naamakuvio on vaaleahko ja epämääräisen suorakulmainen, pyöreiden silmien ympärystät ovat tummat. Suurten silmien iiris on voimakkaan rikinkeltainen.

Helmipöllön, samoin kuin useimpien muidenkin pöllöjemme sukupuolet ovat väritykseltään samannäköiset eikä niitä puvun perusteella voi, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta erottaa toisistaan.

Nuoret helmipöllöt ovat ennen ensimmäistä sulkasatoaan touko-marraskuussa tummanruskeita, vain hartioilta heikosti valkotäpläisiä. Niitä kuvataan "suklaanruskeiksi menninkäisiksi". Silmien päällä ovat leveät, valkoiset juovat. Kuin hämmästyneiltä ilmeiltään poikasetkin muistuttavat jo aikuisia helmipöllöjä.

Paikka- ja vaelluslintu

Helmipöllö ei ole muuttolintu, vaan se talvehtii koko maassa ravintotilanteen salliessa. Vaelluslintu helmipöllö sen sijaan on, sillä se ei ole kovinkaan kotipaikkauskollinen, vaikkakin se on myös paikkalintu. Sitä kutsutaan myöskin invaasiolinnuksi sen mukaisesti, kun se suurin joukoin joinakin vuosina vaeltaa eri ilmansuuntiin. Vaellussuunnat ja -voimakkuudet vaihtelevat vuosittain, mutta noudattanevat tiettyä säännönmukaisuutta myyräkantojen suhteen. Etelä-Suomessa vaellushuippu on lokakuussa, pohjoisempana jo syyskuussa. Liikehdintää jatkuu aina talven kynnykselle saakka.

Vaeltelevia helmipöllöjä rengastetaan runsaasti ja helmipöllö onkin yksi maamme tutkituimmista lintulajeista. Muulloin helmipöllön pääsee näkemään yleensä vain öisin, sillä se on tiukasti yölintu ja silloinkin sen voi nähdä vain pesänsä tuntumassa.

Vaellusaikoina yksinäisen helmipöllön voi nähdä kököttämässä vaikkapa ulkomeren luodon ainoassa puussa. Se voi vaelluksellaan olla päivänokosilla jossakin yllättävässä paikassa, kuten puistossa tai talon takapihalla. Oletetaan, että erityisesti nuoret ja naaraspuoliset helmipöllöt ovat alttiimpia lähtemään vaelluksille, kun taas vanhat koiraat ovat uskollisempia pesimäalueilleen.
Helmipöllö

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Aki Mykkänen

Saalistus

Päiväajat helmipöllö kyyhöttää piilossa tiheässä havupuussa lähellä runkoa, eikä se silloin juurikaan välitä häiritsijöistä, jos sellaisia paikalle osuu. Ihmisen lähestyessä se päinvastoin jähmettyy täysin liikkumattomana sijoilleen. Helmipöllö lähtee saalistusretkilleen vasta iltahämärässä, pimeän lähestyessä. Silloin se lentelee pujahdellen äänettömin siiveniskuin alaoksistojen lomissa. Välillä se laskeutuu istumaan, päätä kääntelemään ja pikkujyrsijöitä tähystelemään.

Helmipöllön ravintoa ovat pikkunisäkkäät, lähinnä metsä- ja peltomyyrät, sekä metsäpäästäiset ja hiiret. Helmipöllö syö myös lintuja aina rastaan kokoisiin asti, sekä lepakoita ja kovakuoriaisiakin. Sen on joskus nähty tappavan pienemmän sukulaisensa varpuspöllönkin. Se voi silti pesiä myös puussa, jota asuttaa samaan aikaan myös kottaraispariskunta. Pesimäajan ulkopuolella helmipöllö syö vain pikkunisäkkäitä.

Pesintä

Helmipöllö on kolopesijä ja pesii luontaisesti silloin kun se on mahdollista vanhassa tikan, yleensä palokärjen kolossa. Palokärjenkoloista suurin osa on männyssä tai haavassa, pieni osa koivussa tai lepässä. Joskus hyvin harvoin pesintä voi tapahtua heinäsuovassa, jossakin ulkorakennuksessa tai vanhassa harakanpesässäkin.

Nykyisin yhä useampi helmipöllö pesii erityisesti juuri sille asetetussa pöntössä tai jollekin muulle linnulle asetetussa pöntössä, kuten telkänuutussa.

Helmipöllö ei ole turhan tarkka pesäkolon - taikka -pöntön lentoaukon koon suhteen, vaan se pesii isoreikäisistä kottaraispöntöistä hyvin laaja-aukkoisiin, isokoskelon uuttuihin. Lajille sopivin lentoaukon halkaisija on kuitenkin vain 7 - 9 senttiä, sillä sen kokoisesta reiästä eivät helmipöllölle vaaralliset, suuremmat pöllölajit pääse pönttöön.

Helmipöllön pesimäaika on hyvin pitkä, muninta voi alkaa hyvinä jyrsijävuosina jo helmikuussa, mutta tavallisimmin maalis-huhtikuussa. Joskus muninnan aloitus voi viivästyä jopa heinäkuulle asti.

Valkoisia munia pyörähtää pesään, yleensä maaliskuussa 4 - 6, ja hyvän ravintotilanteen aikana jopa 8 - 9. Myyrävuosina runsas ravinto lisää pöllönaaraan hormonitoimintaa ja saa sen munimaan useampia munia kuin heikkoina vuosina. Vain naaras hautoo, koiras tuo pesälle ravintoa. Runsaan ravinnon aikana koiras tuo jo haudontavaiheessa pesään enemmän saalista, kuin naaras pystyy syömään ja niin pesän reunalle voi kertyä ravintovarasto, jossa voi olla jopa 50 myyrää. Poikasvaiheessa tämä, useinkin pakkasessa ainakin aluksi syväjäätynyt myyrävarasto käytetään nopeasti loppuun.

Naaraalla haudonta-aika on 26 - 27 vrk. Poikaset lähtevät pesästä 30 - 32 vuorokauden ikäisinä. Yksi, poikkeuksellisesti ehkä kaksikin pesyettä vuodessa.

Helmipöllön pesän voi löytää niin, että koputtelee vanhojen metsien kelopuita. Tällöin pöllöveijari voi ilmestyä kolon suulle tuijottelemaan rikinkeltaisin silmin rauhanhäiritsijää. Jos ihminen alkaa kiivetä pesäpuuhun, pudottautuu osa naaraista takaisin pesään, osa lähtee pakoon.

Yleensä helmipöllö suhtautuu hyvin rauhallisesti pesällä olevaan ihmiseen. Pieni osa naaraista hermostuu kuitenkin sen verran, että alkaa syöksyillä. Ehkä kaksi tai kolme sadasta jatkaa syöksynsä loppuun asti ja iskee kiinni ihmiseenkin. Yleensä isku suuntautuu päähän.

Helmipöllönkin pesäpaikoilla voivat liikkua ainoastaan tutkijat ja lintujen rengastajat, muuten rauhoitetun helmipöllön pesäpaikka on myös rauhoitettu, eikä siellä tai muidenkaan lintujen pesimäpaikoilla saa touhuilla ja hääräillä yhtään mitään. Kuten esimerkiksi kytätä kameran kanssa ja koputella puunrunkoon, jotta pääsisi ottamaan kuvia. Jos salaa ja huomaamattomasti seurailee metsän varjoista, on se eri asia.

Helmipöllö

Helmipöllön poikanen.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Maik Meid

Poikaset

Pesästä lähtiessään, noin neljän viikon ikäisinä helmipöllön poikaset osaavat lentää tyydyttävästi. Liikkeelle lähdettyään ne piiloutuvat pesän lähimetsään ja niitä on hyvin vaikea löytää. Öisin niiden ruoankerjuuääni kuitenkin paljastaa niiden olinpaikan. Emot ruokkivat pesän ympäristöön hajaantunutta poikuetta useita viikkoja.

Suurin osa helmipöllön poikasista lähtee lentoon hyvinä ravintovuosina touko-kesäkuun vaihteessa. Keskikesän valoisina öinä nuoret linnut opettelevat itsenäisiksi ja harjaantuvat saalistamaan. Loppukesällä, viimeistään elokuussa ne tulevat täysin riippumattomiksi emoistaan ja lähtevät vanhempiensa elinpiiristä omille vaelluksilleen myyrämaita etsimään.

Elinympäristö ja levinneisyys

Asuinympäristönä on mieluisimmin kuusivaltainen sekametsä, mutta muutkin metsät kelpaavat helmipöllölle, kunhan vain pesäkoloja on tarjolla. Erityisen mieluisia helmipöllölle ovat kosteat kuusikorvet, suoalueiden reunojen vanhat metsät sekä pienehköjen peltojen reunametsät.

Koko maailmanlaajuisesti helmipöllö elää sirkumpolaarisesti levittäytyneenä, havumetsävyöhykkeellä Euroopan, Aasian ja Amerikan pohjoisosissa.

Suomessa helmipöllö pesii Ahvenanmaalta aina Metsä-Lapin rajoille saakka. Joskus se voi pesiä jopa Tunturi-Lapissakin. Helmipöllö on koko maata ajatellen runsaslukuisin pöllömme. Suomessa pesivien helmipöllöparien määrä on myyrätilanteesta riippuen 3 000 - 15 000. Maan eri osien pesivä kanta vaihtelee kuitenkin suuresti ravintotilanteesta riippuen. Helmipöllökantaa säätelee myyrien 3 - 5 vuoden syklissä vaihteleva kanta.

Helmipöllö

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Aki Mykkänen




Äänet

Kevättalven öinä, jopa kireällä pakkasellakin sydänmailla kantaa väreillen helmipöllökoiraan keväinen soidinhuuto. Se on koiraan kutsu naaraalle. Aluksi kuin huhutuksena "hu-hu-hu-hu-hu" alkanut kiihkeä ääntely voi toistua muutaman sekunnin välein, jopa satoja kertoja yhteen menoon. Naaraan saapuessa paikalle koiras muuttaa ääntelynsä hyväileväksi pulputukseksi ja puputukseksi.

Tämä ääntely on kuin on kuin kukkopilliin puhaltamalla aikaansaatua, tiheää ja sointuvaa, pehmeää puputusta "pu-pu-pu-pu-pu". Koiras puputtaa ahkerasti vielä yön pimeimpinä tunteinakin, jolloin monet hämäräpöllöt ovat jo vaienneet tai eivät ole vielä aloittaneetkaan.

Soidin alkaa helmikuun lopussa ja päättyy pesinnän alkaessa. Myyrähuippualueilla koiras voi aloittaa soidinhuutonsa jo joulun tienoon lauhoina iltoina. Hyvissä olosuhteissa helmipöllön puputus kantaa parinkin kilometrin päähän.

Joskus syysöinäkin voi kuulla helmipöllön puputusta. Puputuksen pituus, nopeus ja sointi voivat hieman vaihdella eri koirailla. Jos helmipöllö on jostakin syystä levoton, se ilmaisee tätä tilaansa pitkällä, värisevällä puputuksella, jossa tavuja ei voi erottaa toisistaan.

Varoitusäänenä on oravan maiskutusta muistuttava "tjak", taikka "kipp" taikka "kepp". Muita ääniä ovat käheä "vä-väää" ja nenäsointuinen "kiu-vi". Poikaset kitisevät käheästi ja kuin aivastelevat hennosti "zi-zi", tai toisin ilmaisten viheltämällä "ksrii", kerjätessään ruokaa.

Helmipöllöön pääsee helpoimmin tutustumaan juuri kevään lauhoina ja tyyninä öinä, sillä silloin se huutaa pehmeää puputustaan väsymättömän innokkaasti. Soidinaikana toisiaan takaa ajavat helmipöllöt myös surahtelevat ja kirskuvat.

Rauhoitettu laji

Helmipöllö on luonnonsuojelulain 13§:n mukaisesti rauhoitettu, silmälläpidettävä laji. Helmipöllön pahimmat viholliset ovat viirupöllö ja kanahaukka. Suurimman uhan helmipöllölle muodostaa vanhojen havumetsien häviäminen.

Lähteet
*Pekka Helo: Yön linnut - kirja Suomen pöllöistä
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*Kotimaan luonto - WSOY
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Lintukirja - Valitut Palat
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa, tunturit ja havumetsä - Tammi
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus