Antiikin seksuaalietiikka

Antiikin mytologiaan tutustuvalle välittyy vääjäämättä myös näkökulmia antiikin seksuaalietiikkaan. Nykypäivänä kreikkalaisiin ja roomalaisiin filosofeihin viitataan usein, kun pohditaan sellaisia ajankohtaisia teemoja, kuin sukupuolista suuntautuneisuutta, sukupuolisten vähemmistöjen oikeuksia tai miehen ja naisen välisiä suhteita ja sukupuolirooleja. Kreikkalaisten ja roomalaisten, suurten filosofien parhaat argumentit pätevät edelleen.

Komediakirjailija Aristofaneen mukaan ihminen oli aikoinaan yksi ainut, pyöreä pallo. Sitten Zeus halkaisi tämän pallon, rangaisten siten ihmistä ylimielisyydestä. Tämän halkaisun jälkeen nämä osapuolet ovat tunteneet kaipuuta toisiinsa, pyrkien eheytymään taas yhdeksi. On miehiä, jotka kaipaavat miehiä, naisia, jotka kaipaavat naisia, sekä miehiä että naisia, jotka kaipaavat vastakkaisen sukupuolen edustajaa.

Platon (n. 427 - 347 eaa.) - Homoseksuaalisuus parempaa, koska sen myötä syntyy parempi pohja filosofisille harrastuksille

Platonin hahmottelemassa ihanneihmisen mallissa hallitsee järki, jonka toimintaa tukevat tunteet ja jolla nautintoa tavoittelevat ruumiinhalut mukautuvat järjen ylivaltaan. Nautinnon tavoittelussa piti himokkaan sielunosan tavoitella kohtuullisuutta ruoan, juoman ja seksin nautinnoissa. Nautinnoilla on kuitenkin luontainen taipumus häiritä järkeä ja houkutella sitä hyveen poluilta mässäilyn tielle.

Keskituotannossaan Platon katsoi kahden miehen välisten seksuaalisuhteiden olevan heteroseksuaalisia suhteita parempia, koska niiden antaman pohjan myötä mahdollistuu paremmin filosofian harrastaminen. Platonin mukaan miehen ja naisen välisessä suhteessa ruumis pyrkii aina hallitsemaan sielua. Homoseksuaalisten miesten parissa juuri filosofinen pohdiskelu muunsi eroottista sidettä vähemmän himokkaaksi, vaikka seksuaalitoimintoja toki sai jatkaa.

Platon näki myös homorakkaudessa ongelmia. Erityisesti silloin, kun kyse oli vanhemman miehen ja pojan välisestä suhteesta, poikarakkaudesta. Kun tällaisessa suhteessa on vanhempi, aktiivinen puoli ja nuorempi, passiivinen puoli, niin ongelmaksi tulee se, että miten varmistetaan nuoremman, poikarakastetun kasvu myöhempään, aktiiviseen ja täysivaltaiseen kansalaisen rooliin. Koska kreikkalaisen ajattelun mukaan politiikkaan osallistuvan miehen piti olla aktiivinen ja siellä passiivisuus katsottiin heikkoudeksi, joka vei uskottavuuden. Platonin hahmottelemassa miesmallissa nuorukaisen kehitykseen kuului aina poikarakastettuna oleminen.

Sokrates (n. 470 - 399 eaa.) - Sukupuolitoiminnoilla ei ole erityistä arvoa

Vaikka Platon oli Sokrateen oppilas, niin näiden kahden ajatukset seksuaalisuudesta ja seksuaalietiikasta tuntuvat varsin erilaisilta. Sokrateen mielestä seksi voi orjuuttaa järjen ja houkutella sen pois filosofian parista. Sokrates kuvataan poikkeusyksilönä, joka kykeni uskomattomalla hengenvoimalla vastustamaan seksin ja muiden nautintojen houkutuksia. Hän pysytteli viileänä silloinkin, kun nuori ja komea Alkibiades lähenteli häntä, ja tuli jopa alastomana saman peiton alle.

Ksenofon kertoo Sokrateen verranneen sukupuolihimon tyydyttämistä kutinan raapimiseen. Siinä on sen mukaan aina se vaara, että mitä enemmän raapii, sitä enemmän kutisee.

Platonin Pidoissa Sokrates puheenvuorossaan puhuu kasvuprosessista, jossa alkujaan nautintoon suuntautunut ruumiillinen himo jalostuu abstraktin filosofiseksi ja viisaaksi rakkaudeksi. Sokrateen lähtökohtana on aikuisen miehen nuorukaista kohtaan tuntema eroottinen halu. Tämän halun on Sokrateen mukaan tasoituttava niin, että järjen toiminnot eivät häiriinny. Heteroeroottista suhdetta Sokrates piti hyveelle hyvin vaarallisena.

Aristoteles (n. 384 - 322 eaa.) - Eroottinen rakkaus mahdollista myös avioliitossa

Avioliitto oli kreikkalaisen yläluokan piirissä lähinnä vain laillisten perillisten tuottamisen väline. Aristoteles ei suoraan puhunut aviopuolisoiden välisestä eroottisesta rakkaudesta, mutta piti sitä mahdollisena. Hyveellinen ja eroottinen suhde voi vallita vain miehen ja vaimon välillä, koska avioside oli Aristoteleen mukaan kaikkein perustavin yhteisöllinen suhde ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä.

Homoseksuaalisia suhteita Aristoteles ei juurikaan käsitellyt, vaikkakin hän arvosteli eräitä Platonin ajatuksia, joissa sallittiin seksi jopa biologisten veljesten ja isien ja poikien kesken.

Epikuros (n. 342 - 270 eaa.) - Nautinto on elämän ainut arvokas asia

Epikuroksen kannattaman eettisen hedonismin mukaisesti nautinnot ovat elämän ainut, arvokas asia. Onnellisuutta saatiin siten vain maksimoimalla nautinnot, myös seksuaaliset nautinnot. Seksin ainoana hyvänä puolena Epikuros pitikin vain sen tuottamaa nautintoa ja totesi, että sukupuolinen kanssakäyminen ei koskaan tuota kenellekään mitään hyvää ja päinvastoin hyvin onnekkaana voi itseään pitää sellainen henkilö, jolle se ei tuota suurta ja suoranaista vahinkoa.

Epikuroksen mukaan rakkautta oli vältettävä ja seksiäkään ei saanut harjoittaa, jos oli olemassa vaara siitä, että se onkin muuttumassa peräti rakkaudeksi. Avioliittoon ja lasten saamiseen Epikuros suhtautui kielteisesti, pitäen heteroeroottisia suhteita vaarallisempina kuin homoeroottisia.

Zenon (333 - 264 eaa.) - Vapaata rakkautta ja intohimoa ilman seksiä - insestikin sallittua

Stoalainen filosofikoulu syntyi Ateenassa vuoden 300 eaa. tienoilla ja vaikutti myöhäisantiikkiin asti sekä Kreikassa että Roomassa. Sukupuolitoiminnot olivat stoalaisessa luokituksessa samantekeviä ja siten hyveeseen verrattuna arvottomia asioita. Ihan samantekevää oli myös se, että kohdistuiko halu samaan vaiko eri sukupuoleen. Vain sielun tilalla oli merkitystä seksuaalisten halujenkin ohjautumisessa. Filosofikoulun perustaja Zenon ehdotti, että seksiä piti saada harjoittaa täysin vapaasti, piittaamatta kumppanin sukupuolesta tai sukulaisuudesta. Jopa insesti oli sallittua.

Stoalaiset eivät nähneet mitään ristiriitaa eroottisen rakkauden ja tunteettomuuden välillä. Heidän mielestään viisas ihminen rakastuu luonnostaan sellaiseen, nuoreen ihmiseen, jonka kaunis ulkomuoto jo heijastaa taipumusta hyveelliseen elämään. Stoalaiset arvostivat myös naisia ja heidän sukupuolietiikkansa koski yhtä lailla sekä miehiä että naisia. Stoalaisten mukaan nainen voi olla sukupuolisuhteessa yhtä hyvin aktiivisessa kuin passiivisessakin suhteessa. (Kulttuuri antiikin maailmassa, Kustannusosakeyhtiö Teos)

Antiikissa ei jaottelua homoihin ja heteroihin

Nykypäivän länsimaisessa yhteiskunnassa luokittelemme ihmiset sen mukaan, onko heillä suhteita vastakkaisen vaiko oman sukupuolen kanssa. Näin saadaan kaksi suurta pääryhmää - heteroseksuaalit ja homoseksuaalit.



Antiikin aikana ihmisten jaottelu ei perustunut edellä esitettyyn, vaan siihen, oliko suhteen aktiivinen vaiko passiivinen osapuoli. Antiikin aikana, sekä Kreikassa että Roomassa, miehet eivät suinkaan määrittyneet homoseksuaaleiksi sillä perusteella, että heillä oli seksisuhteita muiden miesten kanssa.

Täysin heteroseksuaaleja miehiä pidettiin outoina. Rooman keisareista vain Claudius ainoana ei ollut miesten kanssa, tosin hänkin kyllä oli sekä tyttöjen että poikien kanssa. Nykypäivän kategorisointi homoseksuaaleihin ja heteroseksuaaleihin ei päde antiikin maailmassa, vaan päinvastoin johtaa harhapoluille. Edes sellaista käsitettä, kuin heteroseksuaalisuus, ei ollut olemassa antiikin aikana.

Roomalaiset ja kreikkalaiset elivät erilaisessa maailmassa kuin me, heidän fyysinen, henkinen ja sielullinen maailmansa erosi meidän maailmastamme ja ajattelustamme - ja niin erosi myöskin heidän seksuaalimaailmansa. (Holt N. Parker: "The Teratogenic Grid." In Roman Sexualities, ed. by Judith P. Hallett and Marilyn B. Skinner. Princeton: Princeton University Press)

Kreikkalaisten miesten keskinäisen rakkauden ja sisäänpäin kääntyneen maailman alkuperä löytynee sotilasmaailmasta ja sen varhain muodostuneesta sotatoveruudesta. Pelkästään miesten kokoontumisen gymnasioneihin ja päivällisille on katsottu edistäneen homoeroottista ilmapiiriä. Vaikka sitä ei virallisesti hyväksytty kaikkialla, käytännössä homoseksuaalisuus hyväksyttiin laajalti, kuten lyriikka, kaiverrukset ja muut lähteet todistavat.

Eräät filosofit ja kirjailijat olivat valmiita osoittamaan, että miehen ja pojan rakkaus oli korkeammalla tasolla kuin miehen ja naisen välinen rakkaus. Tässä ihannoidussa homoseksuaalisten suhteiden versiossa vanhempi mies on in loco parentis, joka rakastavasti ohjasi nuorta ystäväänsä kohti henkistä ja älyllistä kypsyyttä. Pederastiaan kuului kasvatustehtävä - aikuinen mies oli kaikessa kasvavan pojan esikuva ja pojan kuului ottaa hänestä oppia.

Ateenalaisten lähteiden mukaan homoseksuaalisuus ja biseksuaalisuus tunnustettiin avoimesti, mutta loppujen lopuksi ne eivät välttämättä olleetkaan sen yleisempiä, kuin ne ovat nykyajan yhteiskunnassa. (Nathaniel Harris: Antiikin Kreikka)

Kamppailua kauneimmista oppilaista

Erityisesti Ateenassa pederastiasta ja homoseksuaalisesta rakkaudesta tuli institutionalisoitu osa ylimysnuorukaisten kasvatusta. Kasvatukseen liittyi flirttikulttuuri. Niinpä sellaisissa laitoksissa, joissa alastomat pojat ja nuorukaiset kilvoittelivat keskenään fyysisen suorituskyvyn kehittämisen myötä, kilvoittelivat vanhemmat miehet puolestaan uusien "oppilaiden" saamisesta, yrittäen näin valikoida itselleen kaikkein miellyttävimmät ja kauneimmat pojat ja nuorukaiset.

Olojen ja arvojen muuttuessa hellenistisenäkin aikana, alettiin julkisuudessa suhtautua homoseksualismiin aiemman myönteisyyden sijaan tuomitsevasti. Roomalainen, agraarinen väestö suhtautui homoseksualismiin kielteisesti, mikä ei kuitenkaan suinkaan merkitse sitä, etteikö roomalaisessakin kaupunkikulttuurissa olisi esiintynyt homoseksuaalista käyttäytymistä.

Prostituoidut Antiikin Kreikassa ja Roomassa

Prostituution tarkka määrittely antiikin ajalla on vaikeaa, sillä erilaisten avioliiton ulkopuolisten seksuaalisuhteiden välillä ei aina ollut selviä rajoja. Prostituution harjoittamista pidettiin häpeällisenä, mutta se sallittiin, koska sitä pidettiin yhteiskunnalle monin tavoin välttämättömänä ja tärkeänä.

Prostituoidut Antiikin Kreikassa ja Roomassa - temppelihuorat ja siniveriset ilotytöt.

"Antiikin ihminen rakasteli iloiten vanhojen ja nuorten, miesten ja naisten kanssa - sillä rakkaus oli lahjaa jumalilta, kuten terveys ja kaunis ulkonäkökin."

Naiset antiikin Kreikassa

Kreikkalaiset mielsivät avioliiton lähinnä hyötynäkökulmasta perustelluksi järjestelmäksi. Mies piti vaimoaan vain lastensa äitinä ja kotinsa valtiattarena. Rakkaudesta ja sisäisestä suhteesta ei juurikaan ollut kysymys.

Kreikkalainen nainen oli huomattavasti alemmassa asemassa kuin mies, sekä käytännössä että lain edessä. Tyttärenä hänen oli oltava täysin tottelevainen isäänsä kohtaan. Tämä päätti, kenen kanssa tytär meni naimisiin, ja häiden jälkeen hän ei saanut itsenäisyyttä vaan vaihtoi vain isäntää.

Avioliitossa kreikkalainen mies sai tehdä suunnilleen mitä halusi. Kreikkalaiset miehet menivät naimisiin myöhään, noin 30-vuotiaina ja kun tytöt naitettiin teini-ikäisinä, on ikäero entisestäänkin vahvistanut miehen määräysvaltaa. Vaimon odotettiin viettävän suurimman osan ajastaan kotona, pitäen silmällä palvelusväkeä, jos perhe oli varakas. Kreikkalaisen naisen osa ja kohtalo oli siten varsin rajoitettu ja usein onneton. Ei toki aina, koska avioliitoissa kautta aikain on suurta merkitystä myös osapuolten yksilöllisillä ominaisuuksilla, ja vahva nainen saattoi saada miehensä vaikka tossunsakin alle. (Nathaniel Harris: Antiikin Kreikka)

Naiset ja Rooman synty

Eräässä tarinassaan Aristoteles kertoi, että Aineiaan ja hänen toveriensa, Troijan väsyneiden pakolaisten, matka päättyi Italiaan, koska miesten lähdettyä metsästämään heidän väsyneet vaimonsa erään Rome- nimisen naisen yllytyksestä sytyttivät laivat palamaan. Näin matkan jatkaminen kävi mahdottomaksi. Tätä laivojen polttamista lukuun ottamatta naiset eivät juuri loistaneet esiintymisellään Rooman tarunomaisessa perustamisessa.

Eräällä naisella eli jumalattarella on kuitenkin Roomankin perustamisessa erityisasema, hän on Venus. Sillä Aineias oli Venuksen poika ja hänellähän on erityinen asema Rooman myyttisessä historiassa. Aineiaasta polveutuivat Rooman perustajat Romulus ja Remus, sekä Julius Caesar ja keisari Augustus. Vergiliuksen mukaan Aineiaassa personoituvat ja kiteytyvät roomalaisten jaloimmat piirteet, kunto ja hyvyys.

Ihannenaisen ominaisuuksia - siveä ja ahkera, leveälanteinen ja pienirintainen

Naista pidettiin antiikin aikana riippuvaisena ja kyvyttömänä kontrolloimaan itseään. Tästä seurasi myös naisten sosiaalinen, poliittinen ja oikeudellinen alistaminen. Ehkä tämän vuoksi naista kuvattiin myyteissä ja näytelmissä voimakkaaksi ja vaaralliseksi.

Keskivertonaisen ihannehahmo kuvastuu lukuisista hautakirjoituksista, jotka ovat säilyneet meidän päiviimme. Noiden kirjoitusten mukaan nainen parhaimmillaan oli vaatimaton, viisas, uskollinen ja uhrautuva. Hän oli myös hyvä ja kaunis, ahkera kehrääjä, säästäväinen, kotona viihtyvä, kunniallinen ja siveä. Muita roomalaiselta naiselta odotettuja ihanneominaisuuksia olivat nöyryys, ystävällisyys, myöntyvyys, taikauskosta vapaa hurskaus, kaiken huomioita herättävän ja liioittelun välttäminen mitä koruihin ja vaatteisiin tulee ja kotoiset hyveet.

Kotitöistä neulonta oli jostakin käsittämättömästä syystä miesten työtä, neulovaa naista pidettiin hyvin emansipoituneena.

Ruumiinrakenteeltaan naisihanne oli leveälanteinen ja pienirintainen. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi tyttöjen rintoja kiristettiin siteillä jo varhaisina vuosina. Oma äiti ei yleensä imettänyt eikä kasvattanut pikkulapsia, tämä oli imettäjän tehtävänä.

Rakkautta ja romantiikkaa

Miehet toki rakastuivat antiikin aikana naisiinkin. Gladiaattorinäytöksiinkin mentiin siksikin, että yleisön joukossa oli mahdollisuus tutustua vastakkaiseen sukupuoleen. Aina leikkisä Ovidius muistuttaa Rakastamisen taidossaan, että katsomossa pääsi istumaan aivan tahtomansa naisen viereen ja aloittamaan keskustelun, niin että lopulta katsojakin saattoi saada rintaansa eräänlaisen haavan.

Plutarkhos taas kertoo Sullan elämäkerrassa, miten tämä tutustui tulevaan vaimoonsa Valeriaan: kulkiessaan Sullan ohi Valeria nappasi pienen langan hänen vaatteestaan sanoen tahtovansa Sullalta vain vähän hänen onnekkuuttaan itselleenkin. Tämän jälkeen katsomossa näiden kahden välillä vaihdetut katseet ja hymyt johtivatkin pian avioliittoon.

Rakkauden parannuskeinoissa Ovidius suositteli matkailua ja koko Rooman jättämistä hetkeksi silloin, kun rakkaussuhde jostakin syystä tuotti liikaa vain tuskaa. Roomassa rakkaudesta riutuva Propertius esimerkiksi lähti matkalle oppineeseen Ateenaan vain siksi, että hän saattoi edes hetkeksi unohtaa rakastettunsa Cynthian, eli "koko hupakon".

Ovidius antoi miehillekin tarkkoja ohjeita siitä, miten he saattoivat rakentaa viehättävän rakastajan ulkomuodon. Eleganttiin olemukseen kuului kynsien ja hampaiden siistiminen, sieraimet eivät saaneet olla karvaiset, parran piti olla huoliteltu, mutta hiuksia ei saanut kihartaa liikaa raudalla. Olemuksen oli oltava huoliteltu mutta ei keikarimainen. Rusketus puki hänen mukaansa kyllä miestä hyvin, mutta rakastuneen piti näyttää mieluummin riutuneelta ja kalpealta.

Juvenalis puolestaan pilkkasi liikaa meikkaavia naisia. Hän varoitti päästämästä miehiä tutkimaan kosmetiikkarasioita, koska tahnojen määrä sai heidät voimaan pahoin. Myöskään hampaita ei saanut harjata näkösällä, sillä se oli vastenmielistä, vaikka lopputulos miellyttikin. (Kulttuuri antiikin maailmassa - Kustannusosakeyhtiö Teos)

"Mainett' ei uroll' uljaampaa ole maill' eläessään,
kuin mink' ansaitsee käsi vahva ja jaksava jalka."

Homeros: Odysseia, suom. Otto Manninen

Roomalainen avioliitto

Varhaisessa Roomassa avioliitot solmittiin yleensä sukuyhteisöjen ja samojen kansanluokkien sisällä. Vielä XII taulun laeissa avioliitto patriisin ja plebeijin välillä oli kielletty, mutta kielto poistettiin laissa hieman myöhemmin, 444 eaa.

Varhaisimmat roomalaiset avioliiton muodot korvattiin tasavallan ajalla liitolla, joka perustui osapuolten väliseen sopimukseen. Liittoa edelsi kihlaus.

Häät olivat perhejuhla, joka ei ole noista päivistä kovinkaan paljon muuttunut. Jo noina aikoina oli tapana kantaa morsian kynnyksen yli. Hääiltana uusi aviomies sai lähestyä vaimoaan vain pimeässä ja riisua tämän traditionaalisen asun, johon kuuluivat sahraminvärinen huntu ja villavyöllä varustettu tunika.

Naisen omaisuutta, jolla oli merkittävä vaikutus aviosuhteen aikaansaamisessa, ei suinkaan yhdistetty ilman muuta miehen omaisuuteen, pikemminkin avioliiton taloudellisena pohjana ja perustana oli omaisuuksien erillisyys. Mies ei siis voinut vapaasti käyttää vaimonsa omaisuutta eikä määrätä sitä.

Naiset antiikin Roomassa - naimisiin jo 12-13-vuotiaana

Naiset viettivät elämäänsä antiikin aikana varsin taka-alalla ja yksityisesti. Antiikin Rooman yhteiskunnassa oikos, kotitalous ja perhetalous, miellettiin naisten toiminta-alueeksi, kun taas polis, kaupunkivaltio, oli mieskansan elämänpiiri. Jos olikin koti antiikin Roomassa naisten valtakuntaa, niin siltikin roomalaiset naiset olivat mukana myös julkisuudessa ja seuraelämässä enemmän, kuin ateenalaiset sisarensa. Roomassa vaimo seurasi miestään vieraspitoihin ja teatteriin, eivätkä hänen esiintymistään julkisuudessa rajoittaneet juuri mitkään pakotteet. Naisen vapautuminen, jota luullaan meidän päiviemme keksinnöksi, koettiin jo kauan aikaa sitten muinaisessa Roomassa kaikkine etuineen ja haittoineen.

Koska naimisiin mentiin jo 12-13-vuotiaana, tytön tuli jo varhain oppia käyttäytymään matronan tavoin. Joissakin tapauksissa tyttö saatettiin naittaa jo ennen kuin hän täytti 12 vuotta. Naista, joka ei kahdeksantoistavuotiaana vielä ollut naimisissa, pidettiin Roomassa vanhanapiikana.

Roomalainen perhe oli pieni mutta sen merkitys oli suuri antiikin ajan sukujen varaan rakentuvassa yhteiskunnassa. Perheessä puolisoiden väillä ei ollut aina suuria tunteita, eikä rakkauttakaan - kun taas vanhempien ja lasten välillä oli. Perheiden perustamisen motiivinakin oli usein juuri lasten hankkiminen ja suvun jatkuvuuden takaaminen. Silti, koska perheessä vääjäämättä elettiin hyvinkin lähekkäin, myös aviopuolisoiden väliset suhteet saattoivat olla tärkeitä.

Oikeudellisesti, nainen sai periä, hänellä oli isän kanssa sama oikeus vaatia lapsilta tottelevaisuutta, hän sai laatia testamentin, myötäjäisten avulla hän pääsi avioliiton ikeestä ja hän sai erota ja mennä uusiin naimisiin mielensä mukaan.

Käytösohjeita naisille

Ovidius antoi kirjoituksissaan varsin seikkaperäisiä ohjeita naisille siitä, miten heidän tuli käyttäytyä. Erityistä huomiota tuli kiinnittää puhtauteen ja käytöstapoihin. Nauraa naisen piti "heleän hillitysti", ei luonnottomasti hohottaen, itkua muistuttaen tai kirkuvalla äänellä niin kuin "ruma aasi, joka kiljuu vääntäessään rosoista myllynkiveä". Kävellessään nainen ei saanut keinutella viettelevästi lanteitaan, eikä myöskään harppoa jalat levällään.

Miesten avioitumisikä Roomassa - lastenkihlat

Miehet avioituivat Roomassa naisia huomattavasti vanhempina. Tuskin ainutkaan mies solmi avioliittoaan kahdeksaatoista vuotta nuorempana. Lapsettomuudesta rankaisevaa lakia sovellettiin vasta 25-vuotiaisiin miehiin.

Esimerkiksi Nero oli vain poikkeustapaus. Kun hänet kihlattiin kaksitoistavuotiaana ja pakotettiin avioliittoon Claudiuksen tyttären Octavian kanssa kuusitoistavuotiaana, oli kyse vain hänen äitinsä Agrippinan kunnianhimosta ja järjestelyistä.

Lasten keskinäiset kihlaukset Roomassa olivat yleisiä. Näissä suvut varmistelivat sitä, että suuri omaisuus yhtyi suureen omaisuuteen, säilyi ja karttuikin.

Roomatarten elämää.



"Drei Mädchen ein Knabe" - Kolme tyttöä ja poika - Wilfried Fitzenreiter (1932 - 2008) - Berliini, Saksa.

All rights reserved
*Kuva - Copyright © Sylvie Bergere
Photo used with permission.