Keisaripingviini (Aptenodytes forsteri)

Keisaripingviinit ovat kooltaan kaikkein suurimpia pingviinejä. Ne ovat viidenneksi painavimpia lintuja kaikista linnuista, ja vain strutseista löytyy niitä painavampia. Lajin nimesi George Robert Gray vuonna 1844 Johann Reinhold Forsterin kunniaksi.

"Frakkipukuiset" pingviinit ovat lentokyvyttömiä, eteläisten merialueiden merilintuja, joiden siivet ovat muuttuneet evämäisiksi airoiksi. Maalla pingviinit liikkuvat pitkänomaisina, pystyasennossa astellen. Ne ovat sopeutuneet, paremmin kuin mitkään muut linnut, elämään vedessä. Pingviinien höyhenet ovat jakautuneet tasaisesti ja peittävät tiiviisti koko ruumiin. Höyhenpukunsa ansiosta pingviinit selviytyvät Etelämantereen hyytävässä, jopa 60 asteen pakkasessa, jota voimistaa jopa 80 kilometrin tuntinopeudella puhaltava, hurja tuuli. Myrskyllä tuuli voi saavuttaa hirvittävän, 180 kilometrin tuntinopeuden. Tällaisissa äärioloissa pingviinit kamppailevat selviytymisensä äärirajoilla, pakkautumalla yhteen, suuriksi rykelmiksi, hakien suojaa ja lämpöä toisistaan.



Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Christopher Michel

Pingviinien siivet ovat muuntuneet voimakkaiksi, evämäisiksi muodostumiksi, joita niitäkin peittää tiheä, suomumainen höyhennys; ne eivät taivu samaan tapaan, kuin muilla linnuilla. Lyhyet ja tukevat jalat sijaitsevat aivan ruumiin takaosassa.

Siiventynkiensä avulla pingviinit kykenevät uimaan erittän sulavasti, hyvin ja nopeasti. Uintinopeus on enimmillään jopa 50 kilometriä tunnissa. Uintinopeutta tarvitaan myös silloin, kun pingviinit palaavat vedestä takaisin jäälle. Ne joutuvat hyppäämään silloin jopa parimetrisen jäänreunan yli.

Ekologisesti pingviinit vastaavat pohjoisen pallonpuoliskon ruokkeja. Niille ne eivät kuitenkaan ole mitään sukua, vaan muodostavat oman lahkonsa. Niiden lähimpiä sukulaisia ovat ulappalinnut, mm. myrskylinnut ja myrskysukeltajat.

Pingviinit ovat hyvin seurallisia lintuja ja oleskelevat tavallisesti sekä ruokailu- että pesäpaikoillaan suurina parvina.

Pingviinien uhat

Pingviinien pahimpia uhkia ja uhkaajia ovat ihminen ja ihmisen aikaansaama ilmastonmuutos. Pingviinejä on metsästettykin runsaasti, niistä saadun öljyn vuoksi, sillä öljy on soveltunut nahan parkitsemiseen. Myös ihmishahmoiset munanryöstäjät ovat tuhonneet tyystin monia pingviiniyhdyskuntia. Pingviinejä uhkaavat myös miekkavalaat, hait ja merileopardit, jotka väijyvät herkeämättä yhdyskuntien liepeillä ja odottavat tilaisuuttaan hyökkäykseen.



Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Christopher Michel

Tuntomerkkejä

Keisaripingviini muistuttaa suuresti lähisukulaistaan, kuningaspingviiniä, mutta sen selkäpuoli on tummempi. Pituutta on keskimäärin 120 cm, mutta sitä voi olla enimmillään 130 cm. Painoa on 20 - 40 kg, eli vaihtelu on suurta vuodenaikojen vaihtelun ja ravintotilanteenkin mukaan. Keisaripingviinillä on musta "takki", pää ja koivet - sekä kullankeltaiset, oranssivivahteiset alueet poskilla ja rinnassa.

Haudonta-aikana keisaripingviinikoiraat menettävät lähes puolet painostaan. Kaikkein painavimmalla, punnitulla keisaripingviinillä oli painoa 46 kg. Koiraat ovat naaraita kookkaampia.

Sulkapuku kuin turkki

Kylmissä oloissa elävät pingviinit tarvitsevat suojakseen hyvän lämpöeristyksen. Pingviinien sulkapuku tiheine höyhenkerroksineen muodostaakin tätä varten ihan kuin turkin. Vedessä tämä höyhen- ja sulkaturkki muodostaa hyvän sukelluspuvun, maalla se puolestaan tarjoaa suojaa pakkasta ja hyytävää viimaa vastaan.

Pingviinien vartalossa ei ole höyhenettömiä alueita, jollaisia on muilla linnuilla siellä täällä. Päällimmäinen kerros koostuu osittain toistensa päälle kaartuvista, suomumaisista peitinhöyhenistä, joista muodostuu sileä, vedenpitävä ulkopinta. Sisemmän kerroksen pikkuhöyhenet ovat runsashaaraisia untuvia, ja ne muodostavat paksun, vettä hylkivän, ja lämpöä säilyttävän eristyskerroksen.

Höyhenettömiä alueitakin pingviinistä silti löytyy ja niitä ovat jalat ja niissä olevat räpylät, mahan alaosan hautomatäplä ja siipien alapinnat. Jos ja kun pingviinille tulee kesällä liian kuumat oltavat, se voi haihduttaa lämpöään näiden pintojen kautta.

Levinneisyys

Ainoastaan Etelämantereella elävä laji, ja samalla ainut lintu, joka myös lisääntyy Etelämantereella.

Ravinto

Pitkillä ravintoreissuillaan keisaripingviinit keräävät ruumiiseensa paksun, vararavintokerroksen. Evämäisten siipiensä potkuroimana laji saalistaa krillejä, äyriäisiä, kaloja ja mustekaloja lähes 300 metrin syvyyteen asti. Saaliskalat ovat pieniä - 3 - 15 cm pitkiä. Lajin sukelluksen havaittu syvyysennätys on ollut 565 metriä. Sukelluksissa keisaripingviini voi olla enimmillään 22 minuuttia.

Lisääntyminen

Keisaripingviinit kokoontuvat pesimispaikoilleen Etelämantereella huhti - toukokuussa. Ne eivät laadi pesää, vaan hautovat ainoaa munaansa jalkojensa välissä, ihopoimun suojassa. Lisääntyminen tapahtuu lisääntymisyhdyskunnissa, joita on noin 40. Pienimmissä on 200 paria, suurimmissa 50 000 paria. Samat linnut saapuvat vuodesta toiseen pesimään aina samaan paikkaan.

Alkutalvella tapahtuneen pariutumisen jälkeen naaras munii yhden munan ja lähtee pohjoisille avo- ja rantavesille. Sitä ennen naaras luovuttaa munan koiraalle, joka huolehtii hautomisesta. Luovutuksen on oltava nopea, jotta muna ei ehdi jäähtyä, saatika jäätyä. Munalla on painoa 465 grammaa.

Koiraalla on vatsansa alaosassa höyhenpeitteinen hautomapoimu, jossa muna on yhdeksän viikon ajan. Vähentääkseen energiankulutustaan, koiras nukkuu melkein koko ajan. Se ei syö tämän pitkän haudonta-ajan kuluessa mitään. Myrskyä ja pakkasta vastustaakseen koiraat pakkautuvat tiiviisti yhteen, lämmönhukan vähentämiseksi. Tällaisessa lisääntymisyhdyskunnassa voi olla 6 000 keisaripingviinikoirasta. Koiraat seisovat pystyasennossa koko tämän ajan, "silleen mukavasti kyljelleen" ne eivät voi nukkuessaankaan asettua.

Naaras palaa takaisin munan kuoriutumisen aikoihin. Naaras löytää oman kumppaninsa suuresta pingviinijoukosta äänten perusteella. Jos poikanen on ennättänyt kuoriutua jo ennen naaraan palaamista, koiras ruokkii sitä oksentamalla kuvustaan nestemäistä ravintoa. Ja jos tässä vaiheessa koiras onkin kuihtunut jo kuin kuivatuksi kapakalaksi, niin naaras puolestaan suorastaan pullistelee rasvaa ja sen kupukin on täynnä kaloja poikaselle.

Kun naaras palaa paikalle ja poikanen on vaihdettu sen hoiviin, lähes puolet painostaan noin kolmen kuukauden paastossa menettänyt koiras siirtyy ruokailemaan ja vahvistumaan merelle. Se palaa parin viikon kuluttua auttamaan naarasta ruokinnassa. Poikasella on vastakuoriutuneena pituutta 15 cm ja painoa 120 - 160 grammaa.

Suuri määrä poikasista kuolee näinä alku-aikoina erilaisten syiden vuoksi. Untuvapeitteisen (suloisen) poikasen kuoriutumisen aikoihin vallitsee kova pakkanen, joka uhkaa hetkeksikään hangelle joutuvaa poikasta heti jäätymisellä. Jos poikanen joutuu hetkeksikään hiukankaan kauemmaksi emostaan, yrittävät muut naaraat heti ryöstää poikasen itselleen, usein siinä onnistuenkin. Suuri ryhmä naaraita saattaa kamppailla tällöin yhdestä poikasesta.

Kun kuoriutumisesta on kulunut kaksi kuukautta ja säät alkavat kylmetä, kerääntyvät poikaset puolestaan yhteen lämmönhukan vähentämiseksi. Emot jatkavat tällöin edelleenkin niiden ruokkimista. Yhteyttä emot ja poikaset pitävät äänillä, jotka kantavat yli kilometrinkin päähän. Kun poikaset ovat vielä kasvaneet ja kehittyneet, siirtyvät ne yhdessä emojensa kanssa merelle viettämään loppukesää.

Lisääntyvät yksilöt aloittavat syksyllä taas vaelluksensa lisääntymispaikalle ja nuoret lisääntymiskyvyttömät yksilöt jäävät mereen jäänreunan läheisyyteen. Lisääntymiskykyisiä keisaripingviinit ovat 4 - 8 -vuotiaina.



Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Christopher Michel

Pingviineillä on paksun, ihonalaisen rasvakerroksen myötä uimiseen erityisen hyvin soveltuva, virtaviivainen ja kalamainen muoto. Rasvakerros tarjoaa myös pesimisen ja sulkasadon aikoina tärkeän ravintovaraston. Maalla tai jäällä asteleva pingviini saa pönäkkyytensä ansiosta ikäänkuin bonuksena vielä frakkipukuiseen hahmoonsa tiettyä, erityistä arvokkuuttakin.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat Copyright © Flickr/Christopher Michel



Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Christopher Michel

Keisaripingviinit tulevat vauhdikkaasti vedestä jäälle. Jäälle hypähdystä edeltää veden alla vauhdikas sukellus ylöspäin ja sen jälkeen kaarretaan hypähtäen jäälle.

Pingviinien luut ovat umpiluuta, niissä ei ole lentäville linnuille tyypillisiä ilmapusseja. Siiventaipeen rannenivel on pysyvästi luutunut, joten pingviinit eivät pysty taivuttamaan siipiään.



Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Christopher Michel

Matka taittuu taapertamalla keikutellen

Pingviinit kävelevät taapertelamalla keikutellen jäällä varsin vaivalloisen tuntuisesti. Siltikin, ne jalkojensa ja melamaisten siipiensä avulla vaeltavat kymmenien, ja jopa satojen kilometrien matkoja, liukuen aina välillä vatsallaan. Tyypillinen pingviinien marssimuoto on jono. Nämä pitkät vaellukset toistuvat jäälakeuksilla olevien pesimispaikkojen ja avovesillä olevien saalistusalueiden välillä, säännöllisesti vuosittain.

Tasaisella pohjalla tai erityisesti myötämäessä, pingviinit heittäytyvät vatsalleen, ja melovat ja potkivat itseään eteenpäin siipien ja jalkojen avulla - näin meno on helpompaa ja nopeampaakin.



Keisaripingviinit "just hanging out" - eli tässä vain kuljeskellaan ja katsellaan, hengaillaan ja chillaillaan.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Christopher Michel

Lähteet
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat