Joululahjat
Kristinuskon mukaan joululahjaperinne on syntynyt Itämään tietäjien vastasyntyneelle Jeesus-lapselle tuomien lahjojen myötä.
Jo keskiajalla ihmiset antoivat toisilleen lahjoja joulun aikaan. Nykyperinne saavutti Skandinavian 1700-luvulla.
Ruotsissa oli 1800-luvun alussa tapana käydä jouluaaton hämärässä viskaamassa pieniä lahjakääröjä ovenraosta: lahjan tuoja koputti oveen,
heitti lahjansa ja riensi kiireen vilkkaa pois, ettei häntä tunnistettaisi. Tästä tavasta on peräisin ruotsin kielen joululahjaa tarkoittava
sana "julklapp" (klappa ~ kolkuttaa). Perinne on tunnettu myös Suomen puolella Pohjanmaalla sekä ruotsinkielisellä rannikolla ja saaristossa.
"Joulu tullessaan tekee taikojaan
on kuin vuosia ei olis ollutkaan
poikki pihamaan kuljen uudestaan
askel kevyt on kuin viisivuotiaan
ehkä jouluna taas lapsi olla saan."
Menneiden aikojen joulu
Menneiden aikojen joulun nostalgisen kaihoisa muistelu ei ole vain meidän
yksinoikeutemme. Sillä jo vuonna 1857 kuvaili tuntematon kirjoittaja Aamurusko-lehdessä
lapsuuden joulukaihoa.
Luultawasti ei löydy niin ketään, joka ei muistoillaan wähemmiten kerran wuodessa
kääntyisi takaisin, jo ammoin ohitse menneihin lapsuuden aikoihin, joista joulu
kynttiläineen on ilahuttawimpia kohtauksia.
Waksi-kynttiläin walossa,
jotka loistawat joulunäreen oksilla, häwiää joka rytty, minkä huolet
ovat nostaneet wanhempiin otsalle, sillä nyt juohtuwat heille suloiset
entiset ajat mieleen, ja lapsilla on lysti.
Joulupuu on rakennettu:
joulu on jo ovella;
namusia ripustettu
ompi kuusen oksilla.
Joulun henki
"Ja joulun henki nosti kannen kallisarvoisesta maljastaan. - Silloin juuri
sytytettiin kuusen pienet kynttilät, silloin virisi joululaulu, pikkusisko painoi
untuvaisen päänsä äidin rinnalle ja suuremmat lapset seisoivat isän ja äidin ympärillä
lähellä toisiaan. - Taivaan siunaus täytti pienen kodin sanomattomalla onnella - siellä
riemuittiin suuresta joululahjasta: Jeesuksesta, Vapahtajastamme.
Ja iloiten liiteli joulun henki eteenpäin löytääkseen monta kotia, missä rakkauteen pukeutuneet
ihmiset odottivat oikeata joulua. Siellä he antoivat toisillensa anteeksi ja unohtivat menneet erimielisyydet -
siellä levitettiin rakkauden lämmin viitta yli kaiken viluisen ja yksinäisen, yli pahuuden
ja kovuudenkin, kunnes vähitellen sen lämmössä sydämet sulivat ja pehmenivät ja löysivät toisensa
rauhassa ja sovinnossa.
Sillä suurin kaikista on rakkaus."
K.B., Emäntälehti 1934 NO 12.