Intiaanien voimaeläimet

Intiaanien henki- eli voimaeläimet

Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat eli intiaanit elivät syvässä yhteydessä ympäröivään luontoon ja sen eläimistöön. Eläinkunnalla oli ratkaiseva merkitys intiaanien elämässä, se tarjosi heille edellytykset selviytymiseen ja olemassaoloon. Eläimillä on intiaanien uskon mukaan fyysisten ominaisuuksiensa ohella myös henkisiä ominaisuuksia ja kullakin lajilla erityisiä voimia.

Intiaanien voimaeläimet

Eläimet kykenevät opettamaan, parantamaan ja johdattamaan. Ne kykenevät auttamaan ihmistä ja kuljettamaan häntä läpi elämän kuin suojelusenkelin tavoin. Intiaanit tavoittelivat ja tunsivat voimakasta, henkistä yhteyttä eri eläimiin, ja pyhittivät tätä suhdettaan monin tavoin, tanssein, loitsuin, rukouksin ja toteemein.

Intiaanienkin mielestä eläimillä on niitä ominaisuuksia, jotka tunnetaan muuallakin maailmassa. Niinpä koirat ovat uskollisia ja pöllöt viisaita. Heidän suhteensa eläimiin eroaa siinä, että he pyhittävät eläimiä ja rukoilevat niiltä niiden ominaisuuksia ja voimia itselleen. Eläimet ovat intiaaneille toteemieläimiä, henkieläimiä ja voimaeläimiä.

Intiaanien voimaeläimet

Toteemipaaluja intiaanien mailla

Toteemipaaluja on löytynyt etupäässä Yhdysvaltain luoteisosista, Alaskasta ja myös Kanadasta.. Toteemipaalun merkitys intiaanikulttuureissa on ollut samankaltainen, kuin länsimaisella uskonnollisella taiteella ja taiteella ylipäänsä. Toteemipaalu on herättänyt tunteita ja tuntemuksia, välittänyt sanomia ja kuvannut maailmaa ja sen menneisyyttä, ihmisiä ja heidän asemaansa ja historiaansa. Se on joskus ollut kuolleen päällikön haudalla kuin muistomerkkinä.

Toteemipaalu kohottautuu kohti korkeuksia ja hallitsee ihmisten yläpuolella näkyvänä ympäristöään, vangiten ihmisten katseet ja mielenkiinnon. Taivaita tavoittelevana se luontevasti kohottaa ihmisen ajatukset ikäänkuin maanpinnan yläpuolelle, henkevöittää, ylevöittää, saa aikaan ihailun, kunnioituksen ja hiljentymisen ja virittää henkiseen ja uskonnolliseen tilaan ja kokemukseen. Samalla kun se saa muistamaan ja kunnioittamaan menneiden sukupolvien ja suurten päälliköiden elämää ja työtä.

Lähempää tarkasteltuna toteemipaalu on hienosti kaiverrettu ja veistetty kooste erilaisia kuvia. Mitä hienommin veistetty, sitä suurempi on katsojan ihastus ja ilo. Toteemipaalun sisältämä kuvakieli ei aukea meille samoin, kuin se on aikoinaan auennut sitä katsoville intiaaneille. Me näemme vain taidokasta ja kaunista kaiverrustyötä, eläin- ja ihmishahmoja siinä, missä intiaanit ovat aikanaan lukeneet ja nähneet ja kokeneet tarinoita, kertomuksia ja viestejä.

Toteemit toistavat ja runsastuttavat sitä rikasta kuvallista kieltä, joka näkyi intiaanikulttuurissa kauttaaltaan - monissa käyttöesineissä, vaatetuksessa ja muissa tarpeissa. Monet toteemipaalut ovat yhä pystyssä ja kertovat niihin vihkiytyneille tutkijoille paljon paalut veistäneiden intiaanien elämästä.

Tutustu intiaanien värikkääseen kulttuuriin:

Tunturisusi Intiaanien mailla.

Intiaanien voimaeläimet

Eräitä intiaanien henkieläimiä ja niiden voimia

Biisoni. - Pyhyys, elämä, suuri voima, runsaus, kiitollisuus.
Haukka. - Tunturisusi Haukka.
Hevonen. - Liikkuvuus, kestävyys, nopeus, voima.
Hirvi, kauris. - Lempeys, armollisuus, selviytyminen.
Hämähäkki. - Luovuus, elämän kankaan kudonta.
Karhu. - Tunturisusi Karhu.
Kettu. - Ennakointi, havainnointi, varkaus.
Kilpikonna. - Terveys, pitkäikäisyys.
Koira. - Uskollisuus.
Kojootti. - Oveluus, huijaus.
Korppi. - Tunturisusi Korppi.
Kotka. - Jumalallinen henki, luominen, vapaus.
Käärme. - Kaaos, korruptio, pimeys.
Lisko. - Suojelu, itsesuojelu.
Majava. - Määrätietoisuus, vahvuus, tavoitteellisuus.
Opossumi. - Ohjaus, strategia, petos.
Orava. - Suunnittelu, koti.
Perhonen. - Muutos, transformaatio.
Pesukarhu. - Uteliaisuus, sopeutumiskyky, kekseliäisyys.
Piikkisika. - Viattomuus, kumppanuus, luottamus.
Preeriakoira. - Nopeus, valmius.
Pöllö. - Viisaus, harkitsevaisuus.
Sammakko. - Puhdistautuminen, herkkyys, sopeutuminen, muutos.
Skorpioni. - Muutos, voima, sekasorto.
Sudenkorento. - Onnellisuus, nopeus, puhtaus.
Susi. - Tunturisusi Susi.

Lähteinä mm:
Villi Länsi - toimittaneet William C. Davis ja Joseph G. Rosa
Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit
Mike Sotter: Villi Länsi
Royal B. Hassrick: The Colourful Story of The American West
Norman Bancroft-Hunt ja Werner Forman: The Indians of The Great Plains
United States Marshals Service
Finn Arnesen: Intiaanikirja - WSOY
Näin elettiin Villissä Lännessä - Otava
Ulf Sindt: Intiaanit ja cowboyt - SCHILDTS
Apassit sotapolulla - Apassisoturien historiaa - Art House Oy
Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen - Otava
Michael Johnson: Villi Länsi - Otava
Kultainen Villi länsi - Tammi
The Apaches - Osprey Publishing
Colin F. Taylor, William C. Sturtevant: Suuri Intiaanikirja - Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
Karhuseura