Ahma Gulo gulo

www.tunturisusi.com

AHMA (Gulo gulo)

Ahma, josta on käytetty myös nimitystä osma, kuuluu petoeläinten lahkon (Carnivora) näätäeläinten heimoon (Mustelidae). Se on Euroopan suurin näätäeläin.

Tuntomerkit

Ruumiin pituus 69-83 cm, hartiakorkeus 40-45 cm, hännän pituus 16-25 cm. Paino 8-28 kg, uros on naarasta kookkaampi. Keskimääräinen paino on 12,6 kg. Vahvarakenteisen, tanakkaruumiisen ahman kiiltäväkarvainen turkki on yleisväriltään tummanruskea - eräät yksilöt ovat miltei mustia, toiset paljon vaaleampia. Ahma vaihtaa turkkinsa, sillä on kesä- ja talviturkki. Kyljissä ahmalla on vaaleahko juova otsasta aina tuuhean hännän tyveen asti, myös otsa ja posket ovat vaaleammat. Kuono, häntä ja raajat ovat mustat. Sen korvat ovat kellanruskeareunaiset ja miltei turkin peitossa.

Ahma kulkee hyppien, jolloin syntyvät parijäljet, tai rytmikästä laukkaa, jolloin tassujen painallukset ovat vinossa rivissä kolmittain. Ahman ruumiin liikkeitä sen juostessa voi kuvata aaltomaiseksi hyppimiseksi. Ahman jättämässä tassun jäljessä näkyy viisi varvasta, toisin kuin ilveksen ja suden jättämissä jäljissä, joissa näkyy neljän varpaan jättämä painallusjälki. Takajalan tassun jättämän jäljen pituus 8-10 cm, etujalan tassun jälki 12-16 cm. Tassut ovat erityisen hyvin sopeutuneet lumessa liikkumiseen, ahma ei uppoa herkästi syvälle.

Kokoonsa nähden tehokkain ja vaarallisin

Ahmaa pidetään melko pieneen kokoonsa suhteutettuna tehokkaimpana ja siten vaarallisimpana petoeläimenä - suhteissaan sen saalistamiin eläimiin ja muihin, isompiin petoeläimiin.

Esiintyminen koko maailmassa

Ahman levinneisyysalue ulottuu ympäri pohjoisen pallonpuoliskon ja vanhassa maailmassa sitä tavataan tundralla tai tunturiniityllä sekä taigalla idästä Siperiasta aina Skandinaviaan. Euroopassa niitä on enää vain Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä. Noin 2000 eläimen kannasta arviolta 1500 elää Venäjällä.

Ahmoja Suomessa 150-160 vuonna 2009

Meillä ahmaa tavataan harvalukuisena Lapissa ja itärajan tuntumassa - ja satunnaisesti myös maamme sisäosissa. Ahma liikuskelee monenlaisissa ympäristöissä - tunturien paljakoilla ja tunturikoivikoissa, havumetsissä, metsäaukioilla sekä soilla ja järvien rannoilla. Se karttaa asuttuja seutuja ja vaatii laajan elinalueen. Urosahmojen elinpiiri saattaa olla useita tuhansia neliökilometrejä ja yhden uroksen elinalueella saattaa elää useita naaraita. Naaraiden elinpiiri on satoja neliökilometrejä. Ahma on Suomessa erittäin uhanalainen laji.

Karkeasti jaotellen ahmoistamme noin puolet elää Lapissa - ja toinen, hieman pienempi puolisko poronhoitoalueen ulkopuolella, lähinnä Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi Suomen ahmakannan olleen vuonna 2007 noin 150–170 yksilöä. Ahmojen arvioitu vähimmäismäärä tuolloin (150) oli kaksinkertainen verrattuna vuotta 1991 koskevaan arvioon (77 yksilöä). Vuonna 2009 ahmakannan suuruuden ei ole vuodesta 2007 kerrottu muuttuneen, joten se lienee samalla tasolla.

Lisääntyminen

Ahman kiima-aika sijoittuu kesä-heinäkuulle. Mutta alkio kiinnittyy kohtuun vasta vuodenvaihteessa tai sen jälkeen - ahmalla on viivästynyt sikiönkehitys. Kantoaika on 35 vrk.

Ahman pennut syntyvät maalis-huhtikuussa pesään, joka tavallisesti on kaivettu syvälle luminietosten alle. Lumi on hyvä lämmöneristäjä. Jos esimerkiksi ilman lämpötila on -20 astetta, lämpötila metrin vahvuisen lumikerroksen alla maan pinnan tasossa on nollan vaiheilla. Lumipeitteen ohella pentujen tiheä karvapeite ja kokoon käpertyminen estävät liiallista lämmön luovuttamista.

Pentujen syntymäpaino on 100 grammaa. Pentuja syntyy 1-3 ja emonsa elinpiirissä ja seurassa ne pysyttelevät ainakin loppusyksyyn - naaraspennut joskus pidempäänkin. Joskus pennut voivat viipyä emonsa seurassa jopa seuraavan pentueen syntymään asti. Mikäli ahmanaarasta häiritään pesällä, se siirtää pennut uuteen paikkaan.

Naaras tulee sukukypsäksi toisella ikävuodellaan. Tämän jälkeen se saa pentuja yleensä joka vuosi, mutta jos ravinnonsaanti on huonoa, lisääntyminen voi joskus jäädä tapahtumatta. Pohjois-Ruotsissa tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet ahman lisääntyvän hitaasti. Siellä naaras saa ensimmäiset pentunsa aikaisintaan kolmevuotiaana ja jättää huonon ravintotilanteen vallitessa lisääntymättä kokonaan. Runsaina myyrä- ja sopulivuosina lisääntymistulos on tavanomaista parempi.

Reviirieläin

Ahmat merkitsevät asuttamaansa aluetta liikkuessaan kaiken aikaa, jättämällä merkkejään virtsalla, ulosteella ja perärauhastensa eritteillä. Näin muut ahmat tietävät, missä niiden lajikumppani liikkuu - ja voivat välttää kohtaamisen ja yhteenotot. Ahmat eivät siedä oman lajinsa saman sukupuolen edustajaa reviirillään. Ahmojen tapoihin kuuluvat pitkät, jopa 50 kilometrin vuorokautiset vaellukset.

Aistit ja äänet

Kuulo- ja näköaisti eivät ole ahmalla erityisesti hyvin tarkoiksi kehittyneet, sen sijaan hajuaisti on. Tarkkaa hajuaistiaan se hyödyntää ravintoa etsiessään ja löytää haaskat näin hyvin kaukaa. Myös oman ruokavarastonsa se löytää hajuaistillaan syvänkin lumen alta.

Ahma on hiljainen eläjä, mutta ahdistettuna päästelee erilaisia kähähdyksiä ja urahduksia.

Ravinto

Ahmalla on suursyömärin maine, siitä se on saanut suomalaisen nimensäkin - ahma on ahmatti. Tähän viittaa myös sen tieteellinen nimi lat. gula kurkku. Ahma on havumetsävyöhykkeen raadonsyöjä. Karhun tavoin se palaa haaskalleen aterioimaan. Mutta se saalistaa myös itse pieniä ja keskikokoisia hirvieläimiä, kuten poroja ja metsäpeuroja.

Saalistajana ahma on kömpelö verrattuna muihin suurpetoihin. Porojahdinkin onnistuminen riippuu paljon suotuisista lumiolosuhteista. Pehmeässä, syvässä lumessa ahma ei uppoa läheskään yhtä paljon kuin poro. Poron paino alustan neliösenttimetriä kohden on 8-10-kertainen ahmaan verrattuna.

Otollisissa lumiolosuhteissa ahma saattaa kuitenkin tappaa kerralla useampia poroja tai metsäpeuroja. Tämä on tyypillistä käyttäytymistä näätäeläimille, ne tappavat tavallaan varastoon.

Aikuinen hirvi on ahmalle liian suuri saalistettava. Metsäkauris sen sijaan voi poron tapaan jäädä ahman saaliiksi.

Etenkin kesäaikana ahman laajaan ruokavalioon kuuluu myös lintuja, jäniksiä, kettuja, pikkunisäkkäitä, sammakoita sekä kasviravintoa ja marjoja.

Pesällään odottaville pennuilleen ahmanaaras saattaa kuljettaa ruokaa hyvin pitkien matkojen takaa - jopa kahdenkymmenen kilometrin päästä haaskalta.

Ahma häätää joskus karhun, sudet ja puuman

Ahma on kooltaan pieni susiin ja erityisesti karhuun verrattuna. Se pyrkii normaalissa elämässään karttamaan näitä suurempia petoja. Jos ahma sattuu olemaan ateriallaan haaskalla ja paikalle osuu karhu, taikka susilauma, ei ahma aina lähdekään pakosalle. Yllättävää on, että sekä karhu - että kokonainen susilauma voivat jäädä ahman kanssa tässä tilanteessa häviölle, eivätkä kykene ryöstämään haaskaa ahmalta. Samoin puuman kerrotaan väistävän suoraa kohtaamista ahman kanssa, vaikka muuten puuma luonteeltaan hurjana ei väistä juurikaan muita petoja.

Itse asiassa ahman pieni koko ja se, että se liikkuu hyvin matalalla ja maan pinnassa, tekee siitä sekä susille että karhulle vaikean kohdattavan. Ahma tavallaan suojautuu maan pintaa vasten, ollen valmiina puremaan heti kaikkea, mitä saa hampaisiinsa. Ei ahma kykenisi suoraan tappamaan karhua eikä kokonaista susilaumaa - se toki on täysin mahdotonta, mutta nämä sen viholliset tietävät tässä tilanteessa ahman hampaiden pelottavan puruvoiman. Ahman hampaat kykenevät murskaamaan luuta - ja suden jalan, taikka karhun käpälän jääminen näiden hampaiden väliin olisi näille suuremmillekin pedoille kohtalokasta. Ne eivät ota tätä riskiä, vaan vetäytyvät kohtaamisesta, jollei niitä aja eteenpäin suorastaan pakottava nälkä. Silloin ahmakin voi saada kyytiä.

Ahma on ihmiselle vaaraton

Ihmiselle ahma ei ole vaaraksi: yhtään tapausta, jossa ahma olisi tappanut ihmisen, ei ole raportoitu. Vuonna 1555 kuvaili Olaus Magnus Pohjolan kansojen historiassaan ahmaa seuraavasti:

"Kun se osuu raadolle, se syö niin ylenmäärin, että sen ruumis paisuu valtavasta ahmimisesta rumpumaiseksi. löydettyään ahtaan paikan puiden välissä se puristautuu siihen, jolloin se pian rajusti tyhjenee. Näin hoikennuttuaan se palaa haaskalle ja täyttää taas vatsansa äärimmilleen, puristautuu jälleen samaan rakoon kuin aikaisemmin, palaa uudelleen haaskalle ja niin edelleen, kunnes tämä on kokonaan syöty. Silloin se alkaa kiihkeästi etsiä uutta saalista. Vielä hän sanoo, että se joka pukeutuu ahmannahkaturkkiin, voi syödä miten paljon hyvänsä, ja että sitä joka nukkuu ahmannahkavällyjen alla vaivaa hirvittävä nälkä".

Ahma on erämaiden erakko

Tänä päivänä tiedämme jo enemmän ahmasta, kuin siitä Olaus Magnuksen aikana tiedettiin. Ahma on omituisella, kuin lyllertävällä laukallaan kaiken aikaa liikekannalla oleva ja utelias, matalarakenteinen petoeläin. Epäsosiaalisena eläimenä ahma viihtyilee yksikseen mieluiten jylhissä salomaissa ja erämailla kaukana ihmissasutuksesta - se on omien teittensä yksinäinen kulkija. Peninkulmittain se taittaa taivalta yhden päivän aikana.

Ahma on luonteeltaan hyvin utelias. Kaikki kolot ja mättäät se ehtii reitillään tutkimaan ja puuhunkin se kipaisee vauhdilla, jos se sieltä vainuaa jotakin syötäväksi kelpaavaa. Puissa ahma kiipeilee hyvin ketterästi ja puihin se kohoaa usein, ei vain saalista puusta vainutessaan - vaan leikkiessään, säikähtäessään taikka päästäkseen tähyämään ympäröivää maastoa.

Ahma Korkeasaaressa

Ahma kuuluu EEP-lajeihin. EEP (European Endangered species Program) tarkoittaa eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelmaa, jossa lajista pidetään kantakirjaa ja sen lisääntymistä säädellään koordinaattorin antamien ohjeiden mukaan. Korkeasaari osallistuu kansainväliseen suojelutyöhön koordinoimalla kahden lajin EEP-ohjelmaa, joista toinen on ahma.

Ahmojen siirrot Suomessa 1984 - 1998

Suomessa on siirretty Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen toimesta uusille elinalueille kaikkiaan 16 ahmaa ja puolenkymmentä ilvestä ja karhua. Susia ei ole siirretty. Siirrot tapahtuivat vuosina 1984-1998. Ahmat on viety poronhoitoalueelta sen ulkopuolelle pääasiassa keskiseen ja läntiseen Suomeen. Karhut ja ilvekset siirrettiin Pohjois-Hämeeseen. Siirtoistutusten tavoitteena oli kantojen palauttaminen Keski- ja Länsi-Suomeen. Vuoden 1998 jälkeen ei ole siirretty ainuttakaan ahmaa.

Ahmatutkimus

Suomessa RKTL on se taho, joka tutkii suurpetoja ja siten myös ahmaa. Viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana on yli 200 suurpetoa saanut lähetinpannan kaulaansa Suomessa. Suurin osa pantapedoista on ollut karhuja ja susia, mutta viime vuosina myös ahma ja ilves ovat tulleet kuvaan mukaan. Lähetinpantojen käytöllä etsitään vastauksia moniin suurpetokantojen hoidon kannalta tärkeisiin kysymyksiin.

Ensimmäisen kerran Suomessa asetettiin ahmalle radiolähetinpanta syksyllä vuonna 2005. Tällöin pannoitettiin nuori, 13,5 kg painanut uros Pohjois-Savossa Sonkajärvellä. Tämän ahman kautta haluttiin saada tietoa ahman elämästä ja käyttäytymisestä poronhoitoalueen ulkopuolella. Pannoituksen tarkoituksena oli muun muassa tutkia, miten ahma käyttää Itä-Suomessa susilta jääviä saalistähteitä ravinnokseen. Tunturialueiden ulkopuolella elävien metsäahmojen elämää on tutkittu ja tunnettu varsin vähän. Ruotsissa ja Norjassa ahmojen elinoloja ja käyttäytymistä on myös tutkittu, mutta sielläkin vain tunturialueilla.

Suurpedot vaikuttavat myös toinen toisiinsa. Lajien välisistä vuorovaikutuksista saadaan paras informaatio pannalla varustettuja yksilöitä seuraamalla. Muista suurpedoista hyötyy selvimmin ahma, jonka pesimäajan tärkein ravintokohde Etelä-Kainuussa ja Ylä-Karjalassa on susien tappamat hirvet. Susien kaatamaa hirveä tavoittelevan ahman tulee olla varovainen, sillä sudet haluavat päästä ruokavarkaasta eroon. Metsässä ahma pelastautuu hyökkääviltä susilta.

Uhat ja suojelu

Ahman levinneisyysalueet Euroopassa ovat kutistuneet voimakkaan pyynnin, vainon ja metsien vähenemisen takia. Suojelun ansiosta Suomen kanta on vahvistunut poronhoitoalueen eteläpuolella. Ahman uhkana sen tulevaisuuden ja selviytymisen kannalta maassamme ovat pienet populaatiot. Ahmoja uhkaa lajiin kohdistuva vaino. Laji rauhoitettiin Suomessa vuonna 1982, mutta sitä pidetään edelleen vahinkoeläimenä. Poromiesten mielestä ahmat verottavat liikaa porolaumoja, vaikka näiden kehnojen saalistajien pääravintoa ovat suurimman osan vuodesta pikkunisäkkäät ja raadot. Petovihan uhreiksi on joutunut monta lajia ympäri maailman.

Erämaassa viihtyvä ahma vaatii suuren reviirin. Sopivien elinympäristöjen vähennyttyä jäljellä olevat populaatiot ovat pieniä ja hajallaan ja siten vaarassa hävitä kokonaan. Pienissä populaatioissa myös geneettisen vaihtelun vähäisyys voi heikentää kantaa. Luontaiset viholliset ahmalta puuttuvat, mutta sutta se väistää. Ihminen on ahmankin pahin vihollinen ja ratkaisee ahman kohtalon ja tulevaisuuden.

Uhanalaisuutensa vuoksi ahma on meillä täysin rauhoitettu laji. Koska ahma on haaskansyöjä, sen tulevaisuus riippuu muiden suurpetojen, erityisesti suden esiintymisestä. Senkin, että tavataanko ahman elinseuduilta susiakaan, ratkaisee ihminen. Suomessa poronhoitoalueella ja siten koko Lapissa, sutemme on käytännössä hävitetty lähes tyystin pois. Pesiviä susia ei Lapissa ole, on vain satunnaisia kulkijoita. Tämäkin on tiennyt ahmalle kaventuneita elinmahdollisuuksia.

Poronhoitoalueen ulkopuolella ahma on osoittautunut ihmisen kannalta lähes täysin harmittomaksi eläimeksi. Norjassa ahma saalistaa myös lampaita, mutta se johtuu siellä lampaiden suuresta määrästä - siellä niitä on noin 2 miljoonaa. Suomessa ei tällaista voi tapahtua samassa mittakaavassa. Poronhoitoalueen ulkopuolella Suomessa ahman tärkein ravintokohde pesimäajalla on susien tappamat hirvet.

Salametsästäjät vaanivat ahmojamme

Suurpedoistamme erityisesti susia ja ahmoja salametsästetään kaiken aikaa häikäilemättä. Pelkästään keväällä 2009 voitiin todeta, että edellisen talven aikana oli yksinomaan Lapissa tullut julki neljä suden ja viisi ahman salakaatotapausta. Tässä on kyse vain jäävuoren huipusta. Erityisesti runsaslukuisempaa sutta tapetaan meillä laittomasti vuosittain suuria määriä koko maassa, mutta oman osansa tästä rikollisuudesta saa myös ahma. Tämän laittomuuden kitkemiseksi Suomen metsästyslakiin on haluttu uusi pykälä, jossa tämänlaatuinen salakaato luokiteltaisiin törkeäksi metsästysrikokseksi ja siitä voitaisiin antaa suurempi rangaistus.

Liikenne ja ahmat

Liikennekin uhkaa myös ahmoja. Maaningalla tapahtui talvella 2009 harvinainen liikenneonnettomuus, jossa 14,5 kg painoinen ahma jäi kuorma-auton alle, heti kuollen. Poliisi toimitti kuolleen ahman Kuopioon museolle, jossa se on täytetty yleisön nähtäväksi. Liikenteessä kuolee paljon muita eläimiä, ja näistä voi jäädä myös haaskoja, joita ahma puolestaan hyödyntää ravinnokseen.

Lähteinä

Ahma - erämaiden aave. - Luontodokumentti suurten metsien varjoissa elävästä ahmasta, jota tapaa koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Sitä arvostetaan Pohjois-Amerikan intiaanikulttuurissa ja vihataan Euroopan saamelaisten keskuudessa. Ahmalla on vuosisatojen ajan ollut erityisasema muiden eläinten joukossa, koska sillä uskotaan olevan erikoisia voimia. Ruotsi 2000.

Sarvi 4/2009

Savon Sanomat 3.2.2009

Suomen WWF

Korkeasaari: ahma

Suomensuurpedot.fi

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL

Erkki Pulliainen: Suomen suurpedot

Erkki Pulliainen: Petoja ja ihmisiä

Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kolmas kuva ylhäältä Copyright guppiecat

www.tunturisusi.com