|
|
ILVES (Lynx lynx)
Ilves
kuuluu petoeläinten lahkon Carnivora, kissaeläinten heimon Felidae, pieniin kissapetoihin Felinae.
Ilveslajeja maailmassa on viisi ja yksi niistä on meidän ilveksemme euraasianilves (Lynx lynx),
lyhyemmin vain ilves - josta englanniksi käytetään myös nimeä Siberian Lynx eli siperianilves.
Meidän ilveksemme kuuluu yhdessä kolmen muun ilveksen kanssa Lynx-sukuun.
Nämä muut kolme Lynx-sukuista ilvestä ovat espanjanilves eli pantteri-ilves Iberian niemimaalla Espanjassa ja Portugalissa,
sekä punailves ja kanadanilves Amerikassa. Viides ilves on aavikkoilves
eli karakali. Aavikkoilves kuitenkin kuuluu eri sukuun kuin muut neljä.
Aavikkoilveksen suku on Caracal - ja aavikkoilves on sukunsa ainut edustaja.
Tuntomerkit
Ruumiin pituus 70 - 140 cm, hartiakorkeus voi olla 75 cm ja häntä 15 - 25 cm.
Korvien pituus ilman kärkitupsua on 7,5 - 10 cm.
Paino 8 - 25 kg, uros on naarasta kookkaampi.
Ilveksen tiheä turkki on väritykseltään kesäisin punaharmaa - talvisin harmaanvalkea.
Turkissa on ruskeita taikka mustia täpliä, pilkkuja taikka juovia.
Vanhastaan ilvekset on kansan parissa luokiteltu kolmeen tyyppiin tämän pilkullisuuden
mukaan - tällä luokittelulla ei siis ole tieteellistä pohjaa.
Niinsanotulla "kissailveksellä" pilkkuja on selässä selvästi erottuvina
ja kolmessa rivissä. "Kettuilveksellä" pilkkuja on ainoastaan
jaloissa ja säärissä. "Susi-ilveksellä" selkeät täplät puuttuvat - sillä on
epäselviä laikkuja muualla
paitsi selässä, jossa musta väri sulautuu kahdeksi pitkittäisjuovaksi.
Kannattaa huomioida, että samassa pentueessa pennuilla voivat pilkullisuudet
olla erilaisia.
Korvat ovat tupsupäiset. Korvat ovat takaa vaaleat ja näkyvät hämärässä hyvin.
Ilveksen
häntä on "kuin puukolla katkaistu töpöhäntä" ja mustakärkinen.
|
Ilveksen pää on pieni, väriltään ruskean, valkean ja mustan kirjava.
Kissaeläinten tavoin ilvekset näkevät pimeässä. Niiden silmät ovat suuret ja
silmän sarveiskalvot ovat peilimäiset. Silmien väri on keltainen ja muoto pyöreä.
Ilveksen leuat
ovat kuten kissaeläinten yleensäkin, lyhyet ja voimakkaat. Kulmahampaat ovat pitkät ja
terävät ja ne sopivat hyvin saaliin kiinnipitämiseen. Raateluhampaat puolestaan
ovat kehittyneet lihan paloitteluun sopiviksi välineiksi. Jäätyneen lihan
raatelemisessa ilveksellä on vaikeuksia.
Ilveksen jalat ovat suhteellisesti pidemmät kuin kotikissalla. Jaloissa
käpälät ovat suuret. Ilves on kissaeläinten tapaan varvasastuja, joka liikkuu
tavallisimmin käyden. Myös ravia ja laukkaa mennään silloin,
kun kiire yllättää. Saalistustilanteissa ilves voi tehdä jopa
kahdeksan metrin pituisia loikkia. Ja kissaeläinten tavoin
ilveskin kykenee vetämään kynnet sisään. Kynnet ovat näkyvissä ilveksen jäljissä
vain poikkeustapauksissa, kuten kovalla hangella. Käpälästä jää
hangelle suden jälkeä pienempi jälki - kooltaan noin 8x8 cm.
Esiintyminen
Ilvestä tavataan Suomessa koko maassa. Se on Suomen ainoa luonnonvarainen
kissaeläin. 1950-luvulla elettiin ilveksen suhteen kriittisiä aikoja,
sillä ilveskanta oli romahtanut ja koko maassa oli jäljellä enää kymmenkunta ilvestä.
Ilves rauhoitettiin vuonna 1962 ja siitä kanta alkoi toipua.
Ilveksen
elinpiiri eli reviiri vaihtelee kooltaan ja on 100:n ja 1000:n neliökilometrin välillä.
Uroksella elinpiiri on kooltaan suurempi ja sen elinalueella voi elää useampiakin
naaraita. Ilves on liikkeellä hämärän aikaan ja öisin, jolloin se pimeässäkin
kissaeläinten tapaan hyvin näkee, mutta joskus myös
päiväaikaan. Yhden yön kuluessa ilves voi saalista etsiessään pisimmillään taittaa taivalta
yli 20 kilometriäkin. Vaikka ilves parhaiten viihtyykin syrjäisillä metsäalueilla, on
se muuttuneissa oloissa sopeutunut asustelemaan myös ihmisasutuksen lähettyvillä
ja siten siitä voidaan käyttää osuvaa nimitystä kulttuuripeto.
|
|
|
|
|
Ravinto ja saalistus
Ilves on lihansyöjä. Se syö myös raatoja.
Saalisvalikoimaan kuuluvat erikokoiset eläimet
pikkujyrsijöistä poroihin ja peuroihin. Jänikset ja muut pikkunisäkkäät
ovat ilveksen pääravintoa - myös valkohäntäpeurat ja porot poronhoitoalueella
ovat ilveksen saaliseläimiä. Myös linnut jäävät tämän nopean saalistajan
kynsiin. Kissaeläinten tyypilliseen tapaan saalistaa ilveskin. Ensiksi
se hiipii matalana ja huomaamattomasti saaliinsa lähelle - ja tekee
loppuvaiheessa rajun yllätyshyökkäyksen mahtavilla loikillaan!
Jos saalis ei heti tässä vaiheessa jää ilveksen kynsiin, voi seurata lyhyt
ja raju takaa-ajo. Pitkään takaa-ajoon ei sprintterin ominaisuuksin varustettu
ilves kykene. Saalistamisessa ilvekselle tärkeä aisti on kuulo - kuuloaistinsa
avulla se paikantaa saaliinsa. Näköaisti ilveksellä on kohtuullisen
hyvä, kun taas hajuaisti on heikompi, kuin muilla suurpedoillamme.
Suurissa saaliseläimissä kaulassa siisti purentajälki, paisteista on monesti syöty
vain osa. Peittää joskus saaliinsa, mutta ei palaa sille yhtä varmasti kuin karhu.
Jäätyneen lihan kanssa ilves on vaikeuksissa. Useinkin kova pakkanen aiheuttaa
sen, että ilves ei kykene hyödyntämään saalistamaansa eläintä kokonaan.
Etelässä pystyy käyttämään saaliinsa ja haaskan paremmin, pohjoisessa kova pakkanen
estää usein ilvestä syömästä koko ruhoa.
Lisääntyminen
Ilveksen kiima-aika sijoittuu helmi-maaliskuulle. Uroksilla voi tällöin
olla rajuja kiimataisteluita. Taistelut voivat olla niin rajuja, että heikompi
yksilö joutuu suinpäin pakenemaan tai haavoittuu hengenvaarallisesti.
Kantoaika on 63 - 72 vuorokautta. Pentuja syntyy tavallisesti 2 - 3.
Ensimmäiset pari viikkoaan pennut ovat sokeita - sitten niitten silmät avautuvat.
Pennut ovat
riippuvaisia emostaan seuraavaan kevääseen asti.
Sukukypsyyden naaras saavuttaa keväällä juuri ennen kuin se täyttää kaksi vuotta,
uros vuotta myöhemmin. Ilves voi luonnossa saavuttaa 17 vuoden iän.
Ilvesten määrä vuonna 2009 noin 2000
RKTL:n lokakuussa vuonna 2009 ministeriölle toimittaman arvion mukaan Suomessa elää vähintään 1905-2060
ilvestä. Vuotta aikaisemmin kannan arvioitiin olevan 1485-1560 yksilöä.
Ilveksiä kaadetaan runsaasti 2009-2010
Maa- ja metsätalousministeriö on
syksyllä 2009 antanut luvan kaataa 340 ilvestä talven 2009 - 2010 aikana. Määrä on 120 eläintä enemmän
kuin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) esittää kestäväksi verotukseksi.
Ministeriön mukaan poikkeuksellisella toimenpiteellä pyritään hidastamaan ilveskannan kasvua.
Poronhoitoalueen ulkopuolella suurimman sallitun saalismäärän nostaminen katsottiin erityisen
tarpeelliseksi ilveksenvastaisen mielialan lisääntymisen estämiseksi. Määrän nostamisen
katsottiin myös hidastavan kannan kasvua tihentymäalueilla.
Ilveksen metsästys alkaa joulukuun alussa ja päättyy helmikuun lopussa.
Ympäristöhallinto ja luontojärjestöt ovat vastustaneet suurimman sallitun saalismäärän nostoa
ja vaativat pitäytymistä RKTL:n esittämissä verotusmäärissä.
|
Tutkimustenkin mukaan suomalaiset suhtautuvat petoeläimistämme ilvekseen
kaikkein myönteisimmin. Ilvestä ei pelätä saatika kammota, kuten sutta
taikka karhua. Eikäpähän se mikään ihme olekaan. Kissamaisine olemuksineen,
tupsukorvineen ja sulavalinjaisine, kauniine piirteineen ilves on upea eläin, johon
on helppoa liittää myönteisiä ajatuksia ja tuntemuksia.
Hämeen maakuntavaakunaa koristaa ilves.
Hyvin harvoin ilveksen
pääsee kuitenkaan luonnossa näkemään, sillä tarkkojen aistiensa avulla
se karttaa ihmistä. Ahdistettuna ilves saattaa kiivetä
pakosalle puuhun, josta se sähisten osoittaa ylenkatsettaan ahdistelijalleen.
Luontaisia vihollisia ilveksellä ei ole - mutta suden
kohtaamista se karttaa. Ilves on yksineläjä. Lukuun ottamatta sitä noin yhdeksän
kuukauden pituista ajanjaksoa, jonka pennut seuraavat emoaan, on hyvin
epätavallista jos kaksi aikuista ilvestä on yhdessä. Yksin, äänettömästi
illan varjoissa ja yön pimeydessä liikkuillen, ilves säilyttää salaperäisyyttään ja mystisyyttäänkin.
Silmälläpidettävä laji. Maailman luonnonsuojeluliitto eli IUCN
(The World Conservation Union) on määrittänyt vuonna 2006 uhanalaisuusluokituksessaan,
että ilves on silmälläpidettävä laji (NT, Near Threatened). Eli se on taantunut tai
harvinainen laji, joka lähes täyttää uhanalaisuuden kriteerit. Ryhmään lasketaan myös huonosti
tunnetut lajit, joiden elinympäristöt ovat taantuneet tai uhanalaisia.
Ilves muualla Euraasiassa
Ilves on levittäytynyt hyvin laajalle alueelle läntisestä
Euroopasta aina kaukaisimpiin, itäisiin Aasian ja Siperian kolkkiin - sinne,
missä Tyynen valtameren hiljaiset aallot vyöryvät Sahalinin saaren
vieläkin hiljaisemmille rannoille. Sahalin on äärimmäisen sijaintinsa
vuoksi myös sikäli poikkeuksellinen paikka, että sinne ilvekset
ovat levittäytyneet vasta 1900-luvulla. Pohjoisessa
ilveksistä on tehty havainto aivan Aasian mantereen reunalta, 72° pohjoista leveyttä.
Etelän suunnalla ilvekset elävät Iranin ja Intian pohjoisissa osissa.
Ilves on siten yksi kaikkein laajimmalle levittäytyneistä kissaeläimistä.
Vaikka ilves asusteleekin enimmäkseen metsäseuduilla, niin sitä tavataan
myös kallioisilta, aavikkomaisilta seuduilta ja se nousee joskus
vuoriseuduilla, kuten Himalajalla, puurajan yläpuolellekin.
Ilves oli levittäytynyt aikoinaan laajalti Eurooppaan. Se on puuttunut alkuperäiseläimenä
vain Pyreneitten niemimaalta (siellä elää Pyreneitten vuoriston eristämänä
omalla alueellaan espanjanilves) sekä saarivaltioista -
Englannista, Tanskasta ja Islannista. Myös Pohjoismaiden pohjoisimmat, tundramaiset osat,
Kreikan eteläisimmät osat ja Välimeren saaret, Sardiniaa lukuun ottamatta, ovat olleet ilveksettömiä.
1900-luvun puoliväliin tultaessa ilves oli tapettu sukupuuttoon laajoilta
alueilta Euroopan keski- ja länsiosista. Tällä hetkellä ilvestä yritetään
palauttaa monien maiden eläimistöön ja siinä on saavutettu myös
positiivisia tuloksia. Koko Euroopan ilvesmäärä tällä hetkellä on noin
7000 yksilöä.
|
|
|
|
