Ilves (Lynx lynx)
kuuluu petoeläinten lahkon Carnivora, kissaeläinten heimon Felidae, pieniin kissapetoihin Felinae.
Ilveslajeja maailmassa on viisi ja yksi niistä on meidän ilveksemme euraasianilves (Lynx lynx),
lyhyemmin vain ilves - josta englanniksi käytetään myös nimeä Siberian Lynx eli siperianilves.
Meidän ilveksemme kuuluu yhdessä kolmen muun ilveksen kanssa Lynx-sukuun.
Nämä muut kolme Lynx-sukuista ilvestä ovat espanjanilves eli pantteri-ilves Iberian niemimaalla Espanjassa ja Portugalissa,
sekä punailves ja kanadanilves Amerikassa. Viides ilves on aavikkoilves
eli karakali. Aavikkoilves kuitenkin kuuluu eri sukuun kuin muut neljä.
Aavikkoilveksen suku on Caracal - ja aavikkoilves on sukunsa ainut edustaja.
Tuntomerkit
Ruumiin pituus 70 - 140 cm, hartiakorkeus voi olla 75 cm ja häntä 15 - 25 cm.
Korvien pituus ilman kärkitupsua on 7,5 - 10 cm.
Paino 8 - 25 kg, uros on naarasta kookkaampi.
Ilveksen tiheä turkki on väritykseltään kesäisin punaharmaa - talvisin harmaanvalkea.
Turkissa on ruskeita taikka mustia täpliä, pilkkuja taikka juovia.
Vanhastaan ilvekset on kansan parissa luokiteltu kolmeen tyyppiin tämän pilkullisuuden
mukaan - tällä luokittelulla ei siis ole tieteellistä pohjaa.
Niinsanotulla "kissailveksellä" pilkkuja on selässä selvästi erottuvina
ja kolmessa rivissä. "Kettuilveksellä" pilkkuja on ainoastaan
jaloissa ja säärissä. "Susi-ilveksellä" selkeät täplät puuttuvat - sillä on
epäselviä laikkuja muualla
paitsi selässä, jossa musta väri sulautuu kahdeksi pitkittäisjuovaksi.
Kannattaa huomioida, että samassa pentueessa pennuilla voivat pilkullisuudet
olla erilaisia.
Korvat ovat tupsupäiset. Korvat ovat takaa vaaleat ja näkyvät hämärässä hyvin.
Ilveksen
häntä on "kuin puukolla katkaistu töpöhäntä" ja mustakärkinen.
Ominaisuuksia
Ilveksen pää on pieni, väriltään ruskean, valkean ja mustan kirjava.
Silmät ilveksellä ovat keltaiset ja silmäterät ovat muodoltaan pyöreät. Ilveksen leuat
ovat kuten kissaeläinten yleensäkin, lyhyet ja voimakkaat. Kulmahampaat ovat pitkät ja
terävät ja ne sopivat hyvin saaliin kiinnipitämiseen. Raateluhampaat puolestaan
ovat kehittyneet lihan paloitteluun sopiviksi välineiksi. Jäätyneen lihan
raatelemisessa ilveksellä on vaikeuksia.
Ilveksen jalat ovat suhteellisesti pidemmät kuin kotikissalla. Jaloissa
käpälät ovat suuret. Ilves on kissaeläinten tapaan varvasastuja, joka liikkuu
tavallisimmin käyden. Myös ravia ja laukkaa mennään silloin,
kun kiire yllättää. Saalistustilanteissa ilves voi tehdä jopa
kahdeksan metrin pituisia loikkia. Ja kissaeläinten tavoin
ilveskin kykenee vetämään kynnet sisään. Kynnet ovat näkyvissä ilveksen jäljissä
vain poikkeustapauksissa, kuten kovalla hangella. Käpälästä jää
hangelle suden jälkeä pienempi jälki - kooltaan noin 8x8 cm.
Ilvestä tavataan Suomessa koko maassa. Se on Suomen ainoa luonnonvarainen
kissaeläin. 1950-luvulla elettiin ilveksen suhteen kriittisiä aikoja,
sillä ilveskanta oli romahtanut ja koko maassa oli jäljellä enää kymmenkunta ilvestä.
Ilves rauhoitettiin vuonna 1962 ja siitä kanta alkoi toipua.
Suomessa on yli tuhat ilvestä.
Suomessa oli vuoden 2005 lopulla arviolta 1100 - 1200 ilvestä.
Ilvesten lukumäärä on edelleen jatkanut runsastumistaan.
Vuoden 2005 ilveskanta on 40 % runsaampi kuin vuoden 1996
ilveskanta. Ilveksillemme arvioitiin vuonna 2005 syntyneen
185 pentuetta. Loppuvuoden ilveskannassa pentuja oli
280 - 300. Riistanhoitopiireittäin ilveksille arvioidaan
vuonna 2005 syntyneen pentueita seuraavasti: Etelä-Häme
10, Etelä-Savo 18, Keski-Suomi 12, Kainuu 10,
Kymi 17, Lappi 2, Oulu 1, Pohjanmaa 9, Pohjois-Häme 9,
Pohjois-Karjala 27, Pohjois-Savo 35, Ruotsinkielinen Pohjanmaa 12,
Satakunta 7, Uusimaa 17, Varinais-Suomi 2.
Vuosittain ilveksiä metsästetään maassamme 50 - 70 yksilöä.
Reviiri
Ilveksen
elinpiiri eli reviiri vaihtelee kooltaan ja on 100:n ja 1000:n neliökilometrin välillä.
Uroksella elinpiiri on kooltaan suurempi ja sen elinalueella voi elää useampiakin
naaraita. Ilves on liikkeellä hämärän aikaan ja öisin, jolloin se pimeässäkin
kissaeläinten tapaan hyvin näkee, mutta joskus myös
päiväaikaan. Yhden yön kuluessa ilves voi saalista etsiessään pisimmillään taittaa taivalta
yli 20 kilometriäkin. Vaikka ilves parhaiten viihtyykin syrjäisillä metsäalueilla, on
se muuttuneissa oloissa sopeutunut asustelemaan myös ihmisasutuksen lähettyvillä
ja siten siitä voidaan käyttää osuvaa nimitystä kulttuuripeto.
Ilves on notkea ja äänetön liikkuja. Kissaeläinten tavoin ilvekset näkevät pimeässä.
Niiden silmät ovat suuret ja silmän sarveiskalvot ovat peilimäiset. Ilveksen kuulo
on hyvin kehittynyt toisin kuin hajuaisti. Ilves paikantaa saaliinsa pääosin
kuulollaan ja tarkalla näöllään.
Ravinto
Ilves on lihansyöjä. Saalisvalikoimaan kuuluvat erikokoiset eläimet
pikkujyrsijöistä poroihin ja peuroihin. Jänikset ja muut pikkunisäkkäät
ovat ilveksen pääravintoa - myös valkohäntäpeurat ja porot poronhoitoalueella
ovat ilveksen saaliseläimiä. Myös linnut jäävät tämän nopean saalistajan
kynsiin. Kissaeläinten tyypilliseen tapaan saalistaa ilveskin. Ensiksi
se hiipii matalana ja huomaamattomasti saaliinsa lähelle - ja tekee
loppuvaiheessa rajun yllätyshyökkäyksen mahtavilla loikillaan!
Jos saalis ei heti tässä vaiheessa jää ilveksen kynsiin, voi seurata lyhyt
ja raju takaa-ajo. Pitkään takaa-ajoon ei sprintterin ominaisuuksin varustettu
ilves kykene. Saalistamisessa ilvekselle tärkeä aisti on kuulo - kuuloaistinsa
avulla se paikantaa saaliinsa. Näköaisti ilveksellä on kohtuullisen
hyvä, kun taas hajuaisti on heikompi, kuin muilla suurpedoillamme.
Lisääntyminen
Ilveksen kiima-aika sijoittuu helmi-maaliskuulle. Uroksilla voi tällöin
olla rajuja kiimataisteluita. Taistelut voivat olla niin rajuja, että heikompi
yksilö joutuu suinpäin pakenemaan tai haavoittuu hengenvaarallisesti.
Kantoaika on 63 - 72 vuorokautta. Pentuja syntyy tavallisesti 2 - 3.
Ensimmäiset pari viikkoaan pennut ovat sokeita - sitten niitten silmät avautuvat.
Pennut ovat
riippuvaisia emostaan seuraavaan kevääseen asti.
Sukukypsyyden naaras saavuttaa keväällä juuri ennen kuin se täyttää kaksi vuotta,
uros vuotta myöhemmin. Ilves voi luonnossa saavuttaa 17 vuoden iän.
(Lynx lynx dinniki). Kaukaasian vuorialueet, Turkki sekä Iranin
pohjoisosat.
(Lynx lynx isabellinus). Keski-Aasia - Kiina, Nepal, Pakistan ja Kasakstan.
(Lynx lynx kozlovi). Pohjoinen Mongolia ja eteläinen Siperia.
(Lynx lynx lynx). Suomi, Ruotsi, Norja, läntinen Venäjä ja Siperia,
- Viro, Latvia, Liettua, sekä myös Valko-Venäjä ja Ukrainan pohjoisosat.
(Lynx lynx martinoi). Balkanin alue.
(Lynx lynx stroganovi). Siperian Kaukoitä ja koillinen Kiina.
(Lynx lynx wardi). Lounainen Mongolia ja eteläinen Siperia.
(Lynx lynx wrangeli). Itä-Siperia.
Myönteistä ilveskuvaa välittää tehokkaasti menestyselokuva
Poika ja ilves,
pääosissa Konsta Hietanen ja Väiski-ilves.
Kuva Copyright Wildcat Production Oy.
Tutkimustenkin mukaan suomalaiset suhtautuvat petoeläimistämme ilvekseen
kaikkein myönteisimmin. Ilvestä ei pelätä saatika kammota, kuten sutta
taikka karhua. Eikäpähän se mikään ihme olekaan. Kissamaisine olemuksineen,
tupsukorvineen ja sulavalinjaisine, kauniine piirteineen ilves on upea eläin, johon
on helppoa liittää myönteisiä ajatuksia ja tuntemuksia.
Hämeen maakuntavaakunaa koristaa ilves.
Hyvin harvoin ilveksen
pääsee kuitenkaan luonnossa näkemään, sillä tarkkojen aistiensa avulla
se karttaa ihmistä. Ahdistettuna ilves saattaa kiivetä
pakosalle puuhun, josta se sähisten osoittaa ylenkatsettaan ahdistelijalleen.
Luontaisia vihollisia ilveksellä ei ole - mutta suden
kohtaamista se karttaa. Ilves on yksineläjä. Lukuun ottamatta sitä noin yhdeksän
kuukauden pituista ajanjaksoa, jonka pennut seuraavat emoaan, on hyvin
epätavallista jos kaksi aikuista ilvestä on yhdessä. Yksin, äänettömästi
illan varjoissa ja yön pimeydessä liikkuillen, ilves säilyttää salaperäisyyttään ja mystisyyttäänkin.