Yhdysvallat USA PINTO

Pinton historiaa

Pinton historia on juuri sama, kuin paintinkin - koska on alunalkaen kyse juuri samasta hevosesta. Espanjalaisen Hernando Cortezin jo vuonna 1519 Uuteen maailmaan tuomien hevosten joukossa oli myös pintoja. Tutkimusretkellä mukana olleen espanjalaisen historioitsija Diaz Del Castillon mukaan yhtä hevosista kuvattiin sanalla "pinto". Sitä kuvattiin niin, että se on hevonen, "jolla on valkoiset sukat etujaloissaan". Toista hevosta kuvattiin "tumman päistäriköksi, jolla on valkoisia läiskiä". Nämä ovat ensimmäiset muistiin merkityt kuvaukset varhaisista pinto- taikka paint-hevosista uudella mantereella.

Amerikan intiaanit tunsivat vetoa näihin kauniisiin, kirjaviin hevosiin ja alkoivat kouluttaa niistä itselleen taisteluratsuja. Myös cowboyt ihastuivat pinton näyttävyyteen, ja niistä tuli palominon ja appaloosan tapaan suosittuja näytöksissä, rodeoissa ja paraateissa.

Läpi 1800-luvun 1900-luvulle asti näitä läikikkäitä, lehmänkirjavia hevosia kutsuttiin eri nimillä: pinto, paint, skewbald ja piebald.

All rights reserved
*Kuva oikealla Pintabian - John Zink ranch, Oklahoma, USA - 29.5.2010 - Copyright - All rights reserved: © IB Photography & Graffix/Flickr - © IB Photography & Graffix/Website - Used with permission.
Pintabian
Pinto
Paint ja pinto

Pinto on kuvioinniltaan ja väreiltään varsin samannäköinen, kuin paint. Molemmat ovat kirjavia, tarkemmin ilmaistuna lehmänkirjavia. Perusväri voi olla mikä tahansa. On syytä huomioida, että appaloosat ovat tiikerinkirjavia. Tiikerinkirjavat ja lehmänkirjavat hevoset ovat aina erillään toisistaan, ne ovat eri tyyppejä ja omissa rekistereissäänkin.

  • Paint on hevosrotu. Se on myös yleisnimitys useissa eri hevosroduissa esiintyville lehmänkirjaville, eli paint-hevosille.
  • Pinto on myös yleisnimitys useissa eri hevosroduissa esiintyville lehmänkirjaville, eli pinto-hevosille. Jos pinto kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, se tarkoittaa mitä hyvänsä tämän väristä hevosta. Jos pinto kirjoitetaan englanniksi isolla alkukirjaimella, Pinto horse, on kyseessä yhdysvaltalainen, hevosten värirotu, johon rekisteröidään lehmänkirjavia hevosia, riippumatta näiden suku- ja rotutaustasta. Suomeksi tämä rotunimikin kirjoitetaan pienellä, pinto.

    Kerraten: pinto voi olla mikä hyvänsä lehmänkirjava hevonen hevosrodusta riippumatta, taikka pinto voi olla Yhdysvalloissa, tietyin kriteerein pintorekisteriin hyväksytty hevonen. Yhdysvalloissa näitä pintorekistereitäkin on useampia ja niillä vielä vaatimukset rekisteriin hyväksyttäville, erilaisille pintotyypeille vaihtelevat. Värityksen mukaan rekisteröitävällä pintolla pitää olla huomattavan isot valkoiset alueet rungossaan, ei kuitenkaan päässä eikä jaloissa. Näiden valkoisten alueiden on oltava ehdottomasti riittävän suuret ja pintolle tyypilliset. Tumma poski tai päälaki tai laikukas pää valkoisessa hevosessa ovat hyvin tyypillisiä pinton merkkejä.
  • Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
    *Kuva Copyright Bogwan
    Pinto
    Pinto - 2.8.2009. Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
    *Kuva Copyright Matthew Musgrove
    Käyttö

    Pintot ovat hyvin suosittuja lännenratsastuksessa. Tyypillisesti tämän rodun edustaja on ilmeeltään ja rakenteeltaan karjahevosen tyyppinen - erinomainen yleisratsu, joka näyttää vankalta ja hyvin sopusuhtaiselta.

    Yhdistys

  • Suomen Paint Hevosyhdistys SPHY - Finnish Paint Horse Association ry - Yhdistyksen tarkoituksena on herättää ja ylläpitää paint-hevosharrastusta sekä edistää ja kehittää paint-hevoskilpailutoimintaa Suomessa.

  • Ratsastus Lännenratsastus linkkejä

  • Kari Vepsä - KV-Stable - Lännenratsastusvalmennusta, ongelmahevosten koulutusta sekä ratsukoulutusta esim. ravurista ratsuksi, nuoret hevoset sekä lännenratsastuksen eri lajit.
  • Western Riders Finland ry WRF - Lännenratsastus lähti käyntiin Suomessa v. 1990 vierailleen amerikkalaisen rodeon myötä, josta jäi muutama hevonen Suomeenkin. Virallinen toiminta Suomessa alkoi v.1990 perustetun lännenratsastusta tukeneen yhdistyksen Western Riders Finland ry:n (WRF) myötä.
  • Western Riders Savo ry - Seuran toiminta keskittyy tällä hetkellä Pohjois-Savon alueelle ja seuran kotipaikka on Iisalmessa.
  • Western Training - Sanna Onkamo tarjoaa lännenratsastusopetusta ja palveluihin kuuluu mm. hevosten valmennus ja ratsastusopetus, sekä kilpailutus.
  • Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
    *Kuva Copyright Carrot Mama
    Pinto
    Pinto Yhdysvallat USA Lännen hevosia

  • Yhdysvaltain hevosia
  • Cowboyt
  • Lännenratsastus - Western riding
  • Rodeo
  • Tynnyripujottelu - Barrel racing
  • Intiaanit
  • Amerikanratsuhevonen
  • Appaloosa
  • Appaloosakuvia
  • Mustangi
  • Paint
  • Palomino
  • Pinto
  • Quarterhevonen
  • Tennesseenwalker
  • Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
    *Kuva Copyright Jessica W
    Pinto
    Pinto - Florida, USA - 3.10.2009. All rights reserved
    *Kuva Copyright - All rights reserved: © Christie Jackson - Used with permission.
    *** www.tunturisusi.com ***