Kansan ja kirjallisen kulttuurin antamia eläinten nimiä - eufemismi: kultaisia omenoita
Kaikilla luonnon eläimillä on omat lajinimensä, siten karhu on karhu ja susi on susi.
Näiden virallisten lajinimien ohella eri lajeilla on erilaisia kansan parissa taikka
kirjallisuudessa ja runoudessa muokkaantuneita nimityksiä. Monet näistä kauniisti soljuvista, kuin Kalevalasta kaikuvista nimistä
ovat saaneet runomuotoisen asunsa erilaisissa loitsuissa ja taioissa.
Joillakin lajeilla tällaisia rinnakkaisnimityksiä on vähemmän, joillakin enemmän.
Omassa luokassaan tällaisen nimistön runsaudessa Suomessa on karhu. Karhunimistön runsauteen -
karhulle tunnetaan erilaisia nimiä ainakin parisataa - on useampia syitä.
Karhu on suuri ja pelottavakin eläin, metsän kuningas, ja siksi sille on tahdottu osoittaa erityistä
huomiota ja kunnioitusta.
Usein tällaiset kansan antamat nimitykset eri lajeille kuvastelevat niitä ominaisuuksia,
joita eläimillä on kansan mielestä ollut. Jäniksethän meidän mielikuvissamme ovat arkoja, ketut
ovelia, harakat varkaita - ja karhut maailman mahtavimpia ja voimakkaimpia eläimiä, metsän kuninkaita.
Osasyynsä, eikä ihan pienikään, karhunimistön runsauteen on siinä, että muinoin
ei taikauskon ja uskomusten vuoksi ole tahdottu taikka uskallettu lausua karhun nimeä, karhu.
Sen on katsottu tuovan vahinkoa ja epäonnea, ja siksi on turvauduttu kiertoilmaisuihin (euphemismi, eufemismi),
jotka yleensä ovat olleet kunnioittavan sävyisiä.
Ei ilveksenkään nimeä saanut lausua,
sillä silloin ilves saattoi "kuohoontuu" ja käydä lampaiden kimppuun. Siksi ilvestäkin kutsuttiin
metsänkissaksi - mutta erona karhuun on se, että siinä, missä karhulla on eräänlaisia lempinimiä sadoittain,
ilveksellä niitä on juuri vain yksi, ehkä joku muu.
Kun Suomi on laaja maa, maakuntia ja murteitakin on paljon, niin on nimiä juuri karhulle tullut
todella paljon.
Kuva - Copyright
© Timo Seppäläinen
Hänet on nähty illalla menossa kohti Piippolaa!
Aikamme näkökulmasta se, että karhun nimeä ei saanut lausua, voi joissakin yhteyksissä vaikuttaa
huvittavaltakin. Esimerkiksi, kun joku oli kuullut siitä, että jossakin oli nähty karhu,
hän saattoi ilmoittaa asian lähes kuiskaillen, käyttäen kolmatta persoonapronominia seuraavasti:
"Hänet on nähty eilen iltasella siellä Rajalan takaniityllä - ja hän oli kuulemma suunnannut siellä
kulkunsa kohti Piippolan taloa!"
Kansan ja kirjallisen kulttuurin antamia eläinten nimiä - dysfemismi: paskasilmiä ja pirunrakkeja
Vain suden kohdalla suurissa nisäkkäissä on kansallinen nimityspolitiikka ollut toisenlainen.
Kunnioitus on heitetty täydellisesti lantalaan ja sutta on rienattu milloin paskahännäksi ja milloin paskasilmäksi.
Eikä näitä nimityksiä todellakaan ole tarvinnut lausua hiljaa,
vaan ne on huudettu mitä rienaavimmin äänenpainoin. Suden erityiskohteluhan tässä suhteessa
jatkuu meidänkin aikanamme, sudet ovat häirikkösusia ja pihasusia, joiden
paholaismaista olemusta manataan pyhän raivon vallassa.
Tulkoon vielä mainituksi, että kansanpiirissä on ollut toinenkin varsin syvästi vihattu eläin, ja se on käärme.
Nämä kaksi, susi ja käärme, on tavattaessa aina pyritty tappamaankin - ja kaikki
mielikuvat, sanonnat, vertaukset, sananparret ja nimitykset niistä ovat olleet kielteisiä.
Näiden lajien kohdalla on eufemismin sijaan harjoitettu sen vastakohtaa, joka tuntee nimityksen dysfemismi;
sen avulla jokin asia pyritään saattamaan mahdollisimman huonoon valoon.
Kieli kulkee kulkuaan - jäävät nimet unholaan
Monet, suurin osa, näistä kansan eläimille antamista hyvin kauniista nimityksistä on jo aikapäiviä sitten
kadonnut käytöstä, kansan ja kielen (ikävä kyllä) muuttuessa.
Näin monet kauniit ja kuvaavat nimitykset ovat jääneet unholaan.
Osa nimityksistä, kuten kontio, otso ja mesikämmen, on kuitenkin jäänyt elämään
meidänkin aikanamme.
Lähteet
Juha K. Kairikko: Riistan monet nimet
Seija Ruponen, Karhuseura: Mesikämmenen matkassa metisiltä mättäiltä Otavaisen olkapäille
Susikko: Musta mies, Metsäukko
Suomen Kansan Muinaisia Taikoja I - Metsästystaikoja
Heikki Lehikoinen: Tuo Hiisi hirviäsi. Metsästyksen kulttuurihistoria Suomessa. Teos, 2007.
Jari Aula: Pro gradu -tutkielma - Eläinten nimistä johdetut fraasit, idiomit ja muut ilmaukset tsekin ja suomen
kielessä