Alku   Villi Länsi   Intiaanit   Sodat   Seriffit   Lainsuojattomat   Cowboyt   Kultaa   Rautatie   Eläimistö   Viihde   Westernit   Forum

POHJOIS-AMERIKAN ALKUPERÄISTEN KANSOJEN YHDEKSÄN RYHMÄÄ Yhdeksän ryhmää. Nykyisin kansatieteilijät jakavat Pohjois-Amerikan alkuperäiset asukkaat yhdeksään ryhmään ja tässä jaottelussa maantieteellinen sijoittuminen on tärkein peruste. Varhaiset ihmiset sopeuttivat elämänsä ympäristön olosuhteisiin ja niin samoilla seuduilla elävien kansojen kulttuurit muotoutuivat samankaltaisiksi. Kahdeksalla alueella väestön ovat muodostaneet intiaanit - arktiset seudut ovat eskimoiden, aleuttien ja inuitien kotimaata. Tämä jaottelu on kirjasta Colin F. Taylor - William C. Sturtevant: Suuri Intiaanikirja - Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat. Englanninkielinen alkuteos The Native Americans, julkaistu vuonna 1991. Kaakkoisalueen intiaanit. Muinoin Pohjois-Amerikan kaakkoiset osat olivat luonnonolosuhteidensa puolesta alkuperäisten asukkaiden asuinseuduiksi hyvin suotuisia. Nykyisistä osavaltioista Louisiana, Mississippi, Alabama, Georgia, Etelä-Carolina ja Florida muodostavat tämän alueen ytimen. Suurin osa kaakkoisalueesta sijaitsee leveällä rannikkoalueella, joka on Atlantin valtameren ja Meksikonlahden välissä. Joet, järvet ja hedelmälliset vesijättömaat tarjosivat yllin kyllin sekä kalaa, että peltomaapohjia viljelylle. Eteläisimmässä osassa, Etelä-Floridassa, ilmasto on oikeastaan subtrooppinen. Alueen koillisosassa on vuorten juuria ja Appalakkien ylämaan matalia vuoria. Ympäristö siellä on erilainen, mutta sekin kuitenkin suotuisa. Runsaslukuiset nisäkkäät, kuten valkohäntäpeurat, sekä villeinä kasvavat hedelmät, pähkinät ja marjat mahdollistivat aina runsaan ja riittävän ravinnon saannin. Intiaanien elämä seurasi vuodenaikojen rytmiä viljelyn, kalastuksen ja metsästyksen myötä. INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN KAAKKOISALUEET Lounaisalueen intiaanit. Lounaisalueilla ei ole tarkkoja rajoja, mutta niiden voidaan määritellä käsittävän Arizonan ja Uuden Meksikon osavaltiot Yhdysvalloissa ja Sonoran ja Chihuahuaa Meksikossa. Alueeseen kuuluvat pienet osat Coloradoa, Texasia, Utahia ja Sinaloa. Vaikka alue käsittää kaksi nykyaikaista osavaltiota, se on silti yhtä kulttuurialuetta, jota luonnehtivat kuivat ilmasto-olosuhteet ja ympäristö sekä monikulttuurinen nykyisyys joka on perua monikulttuurisesta menneisyydestä. Lounaisalueen intiaaneja ovat Arizonan ja Uuden Meksikon pueblo-intiaanit (esp. pueblo = kylä). Heidän kylänsä muodostuvat taloryhmistä, jotka on penkereittäin rakennettu yhteen. Varsinaiset pueblot asuvat pääasiassa Rio Granden varrella, ja heidän länsipuolellaan hopi-intiaanit, joiden ympärillä elävät navajot. Yhdessä myöhemmin saapuneiden apassien kanssa navajot muodostivat pysyvän uhan maata viljelevillä rauhanomaisille puebloille. Toisin kuin muissa Pohjois-Amerikan osissa, yli kaksikymmentäviisi alkuperäistä amerikkalaisheimoa on selvinnyt eurooppalaisten hyökkäyksiltä ja kyennyt pysyttelemään perinteisillä asuinalueillaan sekä säilyttämään perinnäistapansa. INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN LOUNAISALUEET Osa 1 INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN LOUNAISALUEET Osa 2 Tasankojen intiaanit. Suuret tasangot (Great Plains) muodostaa hiukan alle kolmanneksen USA:n 48 ns. alisen osavaltion (Lower 48) pinta-alasta. Tasangot ulottuvat pohjoisessa myös Kanadan alueelle, ns. preeriaprovinssien (Manitoba, Saskatchewan ja Alberta) etelä-osiin. Tasankoalue rajautuu pohjoisessa Pohjoisen Saskatchewanjoen alueelle ja Kanadan kilpeen (Canadian Shield) Metsäjärven (Lake of Woods) alueella, lännessä Kalliovuoriin ja idässä suunnilleen Mississippijokeen, ja etelässä Keski-Texasin kukkula-alueeseen (Hill Country). Suurilla tasangoilla on kaksi merkittävää ja muusta ympäristöstä poikkeavaa metsäistä kukkula-aluetta. Toinen on pohjoisilla tasangoilla Black Hills, suomeksi useimmiten Mustat Vuoret, ja toinen eteläisten tasankojen koillisreunalla Ozarkin ylänkö (Ozark Plateau). Suurille tasangoille sijoittuu laskutavasta riippuen viisi tai kuusi USA:n osavaltiota. Suurten tasankojen nykyisiksi osavaltioiksi luetaan Pohjois-Dakota (North Dakota), Etelä-Dakota (South Dakota), Kansas, Nebraska, Oklahoma ja usein myös Texas. Keskiset ja pohjoiset osat tasangoista liitettiin Yhdysvaltoihin Louisianan kaupaun yhteydessä vuonna 1803. 1600-luvulle saakka preeriat uinuivat neitseellisessä luonnonrauhassa, sillä intiaanitkaan eivät vielä tuolloin asuneet näillä mailla, vaan tyytyivät tekemään puhvelinmetsästysretkiä tasankojen reunamilla. Kun intiaanit saivat alleen hevoset ja käsiinsä tuliaseet, muuttui tilanne ratkaisevasti. Heimo toisensa jälkeen siirtyi tasangoille, jättäen maanviljelyksen ja ryhtyen metsästämään puhveleita, joka musketein ja ratsuin kävi helposti. Hevosen käyttöön oton myöt kehittyi myös tiipii, jonka kuljettaminen hevosilla onnistui paremmin, kuin koirilla. Varis-intiaanit (crow), comanchet, kiowat, shoshonit, pawneet, mustajalat, siouxit ja monet muut heimot kehittyivät ja menestyivät. Mainittujen heimojen elinkeinon perustana olleen puhvelin hävittyä valkoisten toimesta 1870-luvulla, ja sotien riehuttua tasangoilla, joutuivat jäljelle jääneet tasanko- eli preeriaintiaanit ahtaalle. Villin Lännen näyttämöistä tärkein on juuri tasankoalue. Suurista intiaanisodista tärkeimmät käytiin näillä alueilla ja suuret karjanajot etenivät pitkin preerioita. Useat Lännen historian tunnetuimmista kaupungeista sijaitsevat Suurilla tasangoilla, näitä ovat Deadwood, Rapid City, Texasin El Paso, Kansasin Abilene ja sisällissodan problematiikkaan verilöylyineen liittyvä Lawrence. INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN TASANGOT Osa 1 INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN TASANGOT Osa 2 INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN TASANGOT Osa 3 INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN TASANGOT Osa 4 - tasankojen heimot1 Sarcee. Tasankojen cree. Mustajalat (Blacfeet). Gros ventre. Assiniboin. Tasankojen ojibwa eli chippewa. Varis (Crow). Hidatsa. Mandan. Arikara. Cheyenne. Ponca. Omaha. Quapaw. Kansa. Osage. Iowa. Oto. INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN TASANGOT Osa 5 - tasankojen heimot2 Sioux=Lakota + Dakota + Nakota. Pawnee. Arapaho. Missouria. Kiowa-apassi. Kiowa. Komanssi (Comanche). Wichita. Tonkawa. Kitsai. Ylätasankojen ja Suuren Altaan intiaanit. Ylätasanko levittäytyy Kanadan puolelta, keskisestä Brittiläisestä Kolumbiasta Yhdysvaltain rajan yli itäiseen Oregoniin ja Washingtoniin, käsittää pääosan pohjoisesta Idahosta ja jatkuu mantereen vedenjakajan yli luoteiseen Montanaan. Sitä halkovat monet joet, joiden nimet viittaavat niiden luonteeseen taikka muuhun niihin liittyvään - kuten esimerkiksi Clearwater (Kirkas vesi), Boulder (Siirtolohkare), Salmon (Lohi), Beaverhead (Majavanpää) ja Cascade (Putous). Alueen vuoristoja ovat Siniset vuoret ja Bitterroot-vuoret, jotka reunustavat Columbian ylätasankoa. Alueelle, jolla on pinta-alaa lähes 200 000 neliömailia, on tunnusomaista vastakohtien sävyttämä kauneus: metsäiset vuoret, syvät laaksot ja kanjonit, kirkasvetiset tulvivat virrat, avarat niittymaat ja etelässä, Suuren Altaan (Ison Altaan) reunalla, tuulen pieksemät tasangot ja autiomaa-alueet, joiden autiudessa on vain siellä täällä marunatyppäitä ja kallioita. Ylätasankojen joissa on runsaasti kalaa, kuten lohia, sampea, meriankeriaita ja siikaa. Puhvelit puuttuivat muinoin suurimmasta osasta tätä aluetta, mutta yleisiä olivat hirvi, peura, vuorilammas, saukko ja majava. Suuri Allas, jota kutsutaan suomeksi myös Isoksi Altaaksi, rajoittuu idässä Kalliovuoriin ja lännessä Sierra Nevadaan. Se kattaa Oregonin ja Idahon eteläosat, sekä koko Utahin ja Nevadan ja vielä Wyomingin ja Coloradon länsiosat. Allasalueelta ei johda mereen yhtään jokea ja erityisesti sen länsi- ja eteläosassa sataakin vain rajoitetusti. Aluetta luonnehtivat tasaisen maan ylle nousevat vuoret, mutta maisema vaihtelee kuitenkin huomattavasti. Keski- ja lounaisosassa, jossa Coloradojoki on uurtanut valtavia kanjoneita, joiden jyrkät seinämät paljastavat voimakkaan värisiä maakerroksia, dominoivat suolapensaiden ja marunan täplittämät autiomaat. Pohjoisessa ja idässä, alueilla, joilla virtaavat Snake- ja Greenjoet - on laajoja, pehmeästi kaartuvia, vaihtelevia ruohikkomaita sekä korkeammilla paikoilla hajanaisia, avoimia havupuumetsiköitä ja alppityyppisiä yrttimaita. Tällä valtavalla, vaihtelevalla alueella, joka käsittää noin 250 000 neliömailia, asui pääasiassa shoshonin kieltä puhuvia kansoja. Näillä Pohjois-Amerikan näennäisesti karuimmilla, mutta silti monin tavoin rikkailla seudulla, Suuressa Altaassa ja sitä ympäröivillä ylätasangoilla - on elänyt monia paimentolaisintiaaniheimoja. Valkoiset uudisasukkaat nimittivät heitä nimellä diggers, keräilijät, kaivajat, koska he olivat kaikista alkeellisimmalla kehitysasteella harjoittaen keräilyä. Metsästys oli myös tärkeää seudun kansoille, mutta heidän pääasiallinen toimeentulonsa oli lohikalastuksen varassa. INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN YLÄTASANGOT JA SUURI ALLAS Kalifornian intiaanit. Kalifornia, Yhdysvaltain länsiosassa, Tyynen Valtameren rannalla, on vastakohtien maa. Sen rannikolla on mittaa 1200 mailia. Matalin kohta Death Valleyssa jää merenpinnan alapuolelle, kun korkein kohta Mont Whitneyn huippu Sierrassa kohoaa ylemmäksi, kuin mikään muu 48 osavaltion alueella. Great Valley on Kalifornian kaikkein vaikuttavin luonnon aikaansaannos. Kaliforniaan mahtuu kaikkiaan kuusi erilaista elinvyöhykettä: arktinen, kanadalainen, hudsonilainen, siirtymävyöyhyke, ylä-Sonora ja ala-Sonora. Kaikilla näillä kuudella vyöhykkeellä on erilaiset kasvillisuudet ja eläimistöt. Muinoin seuduilla elivät runsaslukuisina mustakarhu, ilves, villikissa, mustahäntäpeura, puuma, hirvi, kettu, näätä, minkki, vuoristosaukko, tyynenmeren pesukarhu ja pussirotta. Kalifornia houkutteli luonnollaan asukkaikseen intiaaneja, joiden elinkeinoiksi täällä luontaisesti muotoutuivat keräily, kalastus ja metsästys. INTIAANIKULTTUURIT - KALIFORNIA Luoteisrannikon intiaanit. Luoteisrannikon heimot, muun muassa tlingit, haidat, tsimshianit ja kwakiut elivät kalastuksella, ja näin heidän kulttuurinsa erosi merkittävästi muiden alueen intiaanien kulttuureista. Luoteisrannikon intiaanit eivät tavallisesti hankkineet omaisuutta taloudellisen hyödyn, vaan sosiaalisen arvostuksen vuoksi. Mielikuvitusrikkaan tarustonsa he esittävät muun muassa taitavin puuleikkauksin kanooteissa, arkuissa, taloustarvikkeissa ja erityisesti toteemipaaluissa. Europidien kanssa kohdatessaan luoteisrannikon intiaanit hylkäsivät kalastuksen ja ryhtyivät käymään kauppaa. INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN LUOTEISRANNIKKO Koillisalueiden intiaanit. Alue ulottuu Superiorjärven luoteisrannikolta Ohio- ja Cumberlandjokien yhtymäkohtaan ja idässä Atlantin valtameren rannikolle. Pohjoisessa tämän koillisalueen raja asettuu Woodsjärven eteläpuolelle ja etelään päin alue ulottuu aina Virginian ja Pohjois-Carolinan rannikkotasanteille asti. Koillisella alueella asuvien intiaaniheimojen tavoissa oli suuria eroavaisuuksia. Yrityksessä jäsentää heimoja, on koillista kolkkaa jaettu vielä kolmeen maantieteelliseen alueeseen: rannikko, St Lawrencen alanko sekä suurten järvien ja jokien alue. St Lawrencen alanko oli voimakkaan irokeesiliittymän kotiseutua - heidät tunnetaan myös pitkistä asuintaloistaan. Intiaaniheimojen pienehköstä koosta antaa kuvaa se, että irokeeseja oli 1600-luvun lopulla enimmillään 16 000. Huroneita 20 000 ennen isorokkoepidemiaa talvella 1639 - 1640, epidemian jälkeen puolet vähemmän. Chippewoiden määrä oli arviolta 25 000 vuonna 1760. INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN KOILLISALUEET Subarktisten alueiden intiaanit. Tämä valtava alue ulottuu Pohjois-Amerikan mantereen yli Labradorin niemimaalta idässä - Newfoundland mukaan luettuna - kaartuen etelään Hudsonlahden tienoilla ja sitten länteen Alaskaan. Sen kokonaispinta-ala on noin 5,5 miljoonaa neliökilometriä ja siellä eli vain noin 60 000 athapaskan ja algonkinin kieltä puhuvaa asukasta. Pääelinkeinot metsästys ja kalastus. Karibu oli merkittävä saaliseläin. Näiden pohjoisimpien intiaaniheimojen pohjoispuolella, rannikkokaistaleella asuivat eskimot, aleutit ja inuitit. INTIAANIKULTTUURIT - POHJOIS-AMERIKAN SUBARKTISET ALUEET Arktisten alueiden eskimot, aleutit ja inuitit.

Intiaanien alueellinen jaottelu toisin tavoin. Pohjois-Amerikan intiaaneista puhuttaessa voidaan heidän sijoittumisensa mukaan käyttää myös seuraavanlaista aluejakoa kulttuurin ja historian mukaan (Pentti Virrankoski): Etelän intiaanit Rio Granden intiaanit Lounaisen ylängön intiaanit Suuren syvänteen intiaanit Kalifornian intiaanit Preerian maanviljelijät Preerian metsästäjät Pohjoisvaltioiden intiaanit Columbian ylängön intiaanit Pohjoisten havumetsien intiaanit Luoteisintiaanit Luoteisen vuoriston intiaanit

Intiaanien ulkomuoto. Rotua ei enää ole syytä käsitteenä käyttää, emme puhu enää intiaanirodusta vaan intiaaneista kansana ja eri heimoina. Fyysisiltä ominaisuuksiltaan ja ulkonäöltään intiaanit vaihtelevat suuresti, etenkin kun tarkasteluun otetaan mukaan myös latinalaisen Amerikan intiaaniväestö. Lähes kaikkien intiaanien tukka on suora, karkea ja musta - vaalea- taikka punatukkainen intiaani on harvinainen poikkeus. Intiaanien silmät ovat useimmiten ruskeat. Samoin ihonväri on useimmiten ruskeahko, tosin eräillä seuduilla aika vaalea. Miehillä parrankasvu on heikko. Intiaanien poskipäät ovat yleensä korkeahkot, silmänaukko joskus vino mongolipoimun takia. Nenän muodossa on eri heimoilla eroja. "Kotkannenä" on yleinen Pohjois-Amerikan itäisissä osissa eläneillä intiaaneilla ja he ovat myös pitkäkasvuisempia, kun taas suuri osa Yhdysvaltain lounaisosan ja Länsi-Kanadan intiaaneista on ollut lyhyehköjä. Intiaanien ominaisuuksia. Jos ylipäänsä jollakin kansalla on kansalle ominaisia, periytyviä luonteenpiirteitä, niin niiden seulominen erilleen kulttuuriperinteeseen liittyvistä käytöstavoista on mahdotonta. Kun esimerkiksi jotakin intiaanikansaa, vaikkapa apasseja, sanotaan sotaisaksi, kyse on kansan ja heimon perinteistä eikä geeneistä. Intiaanit kuvataan usein myös täysin tunteettomiksi, eleettömiksi, kylmäverisiksi, kavaliksi ja julmiksi. Tämän kuvan heistä antavat ne Amerikkaan Euroopasta tulleet siirtolaiset ja heidän jälkeläisensä, jotka ovat joutuneet sotimaan intiaaneja vastaan. Omissa oloissaan intiaanitkin olivat ihan normaaleja ihmisiä, jotka käytökseltään tuskin poikkesivat Euroopan kivikautisista ihmisistä. Ja mitä tulee julmuuteen, jota intiaanit osoittivat vihollisiaan kohtaan, niin siinä suhteessa ei valkoinen mies jäänyt yhtään jälkeen, päinvastoin.

Lähteet ja kuvat: Frederick Remington (1861-1909) on maalannut sivun alimman kuvan The Smoke Signal/Savumerkki 1905, kuva Mark Hardenin arkistosta. Lähteinä mm: Villi Länsi - toimittaneet William C. Davis ja Joseph G. Rosa. Mike Sotter: Villi Länsi. Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit. Royal B. Hassrick: The Colourful Story of The American West. Norman Bancroft-Hunt ja Werner Forman: The Indians of The Great Plains. Suuri Intiaanikirja - Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat (Colin F. Taylor, William C. Sturtevant, 1991) Wikipedia Markku Henriksson: Johdatus Pohjois-Amerikan tuntemiseen.

"The Smoke Signal" Frederick Remington The Smoke Signal 1905 Mark Harden.

Tombstone   Jäljitystä   Texas Rangers   Tex Willer   Pecos Bill   Buffalo Bill   Musiikki   Kirjat   Aseet   Guestbook Viekku

www.tunturisusi.com