Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright
© Ellis Lawrence
Myyrät mieluisinta saalista
Näätää pidetään erityisesti oraviin mieltyneenä. Oravien osuus sen saaliissa
voi hyvinä oravavuosina olla jopa puolet, tavallisimmin kuitenkin
vain noin 10 prosenttia.
Myyrät ovat näädälle mieluisimpia ja
tärkeitä saaliseläimiä. Näädälläkin on siten tärkeä sijansa
taimikoita riivaavien myyräkantojen joskus muuten hillittömänkin
kasvun säätelijänä.
Myös sopulit maistuvat mainiosti. Huonoina myyräsyksyinä näätä popsii sieniäkin,
myös pihlajan- ja katajanmarjoja sekä mustikoita.
Näätä etsii myös hirven- ja poronraatoja, joita se
löytää seurailemalla isompien petojen jälkiä. Talvisin näiden
raatojen osuus voi olla jopa yli kolmannes näädän ravinnosta.
Ravintolistalle kuuluvat kesällä myös lintujen munat, sammakot,
hyönteiset, hedelmät ja hunaja.
Jos muuta ravintoa ei löydy, voi
näätäkin tunkeutua myös ihmisen alueille, huviloiden ja taajamien
nurkille tutkimaan tunkioita ja muita mahdollisuuksia.
Saattavatpa tällöin öiseen aikaan hävitä läskitkin lintulaudalta ja aamulla
vain näädän jäljet lumessa kertovat tapahtumien kulun närkästyneelle talon emännälle.
Pahojen päivien
varalle näätä voi varastoida ruokaa piiloihinsa hieman sinne ja tänne - ja nämä
kätkönsä se sitten löytää tarkalla hajuaistillaan. Tällaisia kätköjä voi olla
runsaasti.
Näätä voi tappaa myös kärpän, tällainen tapaus on todettu Värriön tutkimusasemalla.
Tällöin näätä oli piilottanut nappaamansa kärpän puuhun, lumitykyn sisään.
Nämä tapaukset, joissa näädän on todettu tappaneen kärpän, ovat meillä aniharvinaisia.
Yksin kuljeskeleva erakko
Näätä on yksinäinen yöeläin.
Kiima-aikaa lukuun ottamatta näätä viettää yksinäistä ja salamyhkäistä
erakon elämää. Sen pääsee luonnossa siten näkemään varsin harvoin.
Vain lumijäljet yleensä paljastavat ja kavaltavat sen, että
näätä on liikkunut. Jollei se sitten juuri sillä kohtaa olekin liikkunut
kuusten latvoissa, puittamalla - ja koskemattomalla hangellakaan ei näy mitään.
Lumioloissa kevyt näätä liikkuu monien muiden pikkupetojen tapaan kevyesti.
Päiväajan näätä viettää nautiskellen jossakin suojaisassa puun kolossa taikka
oravan pesässä nukkumalla. Näätä voi mennä ihan oravan pesän sisälle, mutta
se voi jäädä myös pesän päälle makaamaan.
Lepopaikkana voi olla myös vanha harakanpesä, mikä tahansa suojainen
loukko käy. Paras puu on tiheä kuusi,
joka piilottaa näädän liian uteliailta ja josta pääsee
tarvittaessa huomaamattomammin pakosalle.
Lumen alla tarkenee paukkupakkasilla
Tärkeä valintaperuste talviaikana näädällä
sen asettuessa päivälepopaikkaansa, on piilosuojan ohessa lepopaikan lämpimyys.
Lepopaikan pitää antaa suojaa sekä petoja että kylmyyttä vastaan. Näädän edun mukaista
on se, että se levätessään kuluttaa energiaa vain perusaineenvaihdunnan verran.
Talvella lumenpinnan yläpuolella sopivia lepopaikkoja ovat lahopuiden onkalot
ja oravanpesät, jotka näätä pystyy omalla ruumiillaan lämmittämään
pari-kolmekymmentä astetta ympäröivää ilmaa lämpimämmäksi. Lumenpinnan
alapuolella parhaimpia leposijoja ovat kaatuneiden puiden runkojen ja kantojen
aluset sekä kivilouhikot.
Itä-Lapin näädät valitsevat viidessä tapauksessa
kuudesta lumenpinnan alapuolella olevat päivälepopaikat. Toisinaan näätä
viettää saman kaatuneen puun rungon alla perä jälkeen viikon kaikki päivät,
toisinaan se palaa vasta viikkojen taikka kuukausien poissaolon jälkeen
samaan paikkaan.
Saalistusretkellä
"Pensaan juuressa olevassa punarinnan pesässä odottavat kurkkimalla pienet poikaset emoaan
ja sen tuliaisiksi tuomaa ruokapalaa. Silloinpa yhtäkkiä rasahtavat kuivat oksat!
Pitkä, tummanruskea juova lähestyy pesää, viiksekäs nenä väreilee ahnaana
saalista vainuten - pian punarinnan poikasia ei enää ole.
Eivät näin pikkuruiset
suupalat suinkaan tätä ahmattia paljon ravitse, sillä rosvon on nälkä, oikea
ryövärin nälkä! Se nousee seuraavaan puuhun, löytää sielä hiirihaukan pesän -
ja sen avuttomina värisevät, untuvapeitteiset, isonokkaiset asukkaat häviävät samaa tietä, kuin punarinnankin
poikaset. Orava hyppelee huis-hais iloisena ja huolta vailla läheisessä puussa, huomaa
pedon ja loikkii pakosalle sen, minkä käpälistä lähtee. Turhaan! Näätä huomaa sen
ja pyyhältää aikailematta perään. Takaa-ajettava väsyy pian, mutta näädälle
väsymys on tuntematon asia ja kohta painuu uupuneen oravan kurkkuun terävä hammasrivi.
Tästäkö näädän nälkä olisi tullut tyydytetyksi - ja kittiä kanssa! Kun orava on syöty,
löytyy lihavan variksenkin pesä ja kun sen asukeista on tehty selvää,
nappaa näädän silmäkulmaan maassa piipertävä pieni metsähiiri. Vasta syötyään
tämänkin hätäisen vikisijän, tuntee näätä toviksi mahansa täydeksi. Mutta jos
tällä riivatulla ahmattirosvollamme on kotipesällään odottamassa liuta
pikkunäätiä, ei sen saalistus suinkaan ole vielä kunnolla edes alkanutkaan.
Nyt sen täytyy kiidättää yhä uutta pienempää ja isompaa naposteltavaa
pesälle pienokaisilleen." (Mukaillen: Eläinten maailma 1954).
Kuva Copyright
© caroline legg - Creative Commons.
Hämärän vaeltaja ja yön sukkuloija
Hämärän saapuessa näätä lähtee retkilleen.
Se on hämärän ja yön kulkija ja vaeltaa yhteen menoon pitkiäkin taipaleita, välillä
puihin kiipeillen ja niissä kuin voimistellen ja verrytellen.
Sen liikkeet ovat aina notkeita, sulavia ja nopeita.
Iso ahma
on kömpelö ja köntys verrattuna näätään, joka rimpuilee ja leikittelee
puissa kuin sirkustaiteilija. Yhdellä hypyllään oksalta toiselle
näätä voi leiskauttaa 3 - 4 metriä. Kesäaikaan, kun pimeitä öitä ei ole,
näätä voi liikkua retkillään päivälläkin. Myös kiima-aikana näädät ovat
liikekannalla päivisinkin.
Kaupunkeihin harhautuneet, kaupunkinäädät käyttäytyvät ihan toisin, kuin arkoina kulkevat
ja piilottelevat metsäserkkunsa. Kaupunkinäädät liikkuvat päivisinkin,
eivätkä pelkää paljon edes ihmistä.
Tuiskulla odotetaan parempia säitä
Pahojen säiden, kuten talvisen lumimyrskyn jatkuessa pidempään, näätä
voi viipyillä aloillaan, suojaisassa paikassaan päiväkausienkin ajan.
Siellä se olla jurottaa miettiväisenä piilossaan ja käväisee ulkosalla vain tarpeillaan,
puikkien nopeasti takaisin suojaansa.
Myrskyn mentyä näätä jatkaa taivaltaan.
Vaistotoiminnat ja aistit
Näätä on olemukseltaan erittäin valpas ja varovainen. Jos se toteaa, että sitä seurataan
tai yritetään pyydystää, se kätkeytyy taitavasti sotkien jälkensä. Se voi juroa
kivirakassa jopa viikon. Naaraat ovat huomattavasti arempia kuin urokset. Näädän
aistit ovat erittäin tarkat.
Näätä kuulee ihmisen lähestymisen polulla jo 300 - 400 metrin
etäisyydeltä. Myös näädän hajuaisti on tarkka. Se löytää monien muiden metsäneläinten
tekemät varastot erinomaisen hajuaistinsa avulla, jopa paksun lumikerroksen alta.
Kuulo- ja hajuaistin avulla näätä etsii suurimman osan saaliistaan.
Yöpaikannus
Näätä liikkuu öisin, jolloin voi olla hyvin pimeää. Olipa yö paksun pilvivaipan
alla kuinka pimeä hyvänsä, näädät näyttävät tietävän kaiken aikaa tarkasti
sijaintinsa. Ne suunnistavat näiltä yöretkiltään aina suoraviivaisesti
johonkin tuttuun lepopaikkaansa. Tämä suunnistustaito perustuu näädällä
sekä hyvään muistiin, että siihen, että se kulkiessaan hajumerkitsee
tuhkatiheään omaa aluettaan.
Näätä hankaa hajurauhastensa eritteitä
koholla oleviin paikkoihin, virtsaa kantojen päälle ja ulostaa lumikohoumiin.
Näin tekemänsä merkkiverkoston tuulen mukana kuljettamista hajusteista
näätä kaiken aikaa tietää, missä ollaan ja mihin mennään. Näitä hajumerkkejä
ei siis jätetä luontoon vain muita varten ja oman reviirin merkeiksi, vaan
myös itselle liikkumista mahdollistamaan.