Tunturisuden sivut
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Cloudtail the Snow Leopard

Saukko (Lutra lutra) - (Linnaeus, 1758)

Saukko

Viiksekäs uimamestari saukko kuuluu petoeläinten lahkoon Carnivora - ja siinä näätäeläinten heimoon Mustelidae. Saukon ruumiin pituus on 55 - 90 cm. Tukevan, kartiomaisesti kapenevan hännän pituus on 28 - 55 cm ja painoa on 3 - 15 kg. Säkäkorkeus on n. 30 cm.

Saukko on yleisväritykseltään tumman ruskea, alapuolen ja kaulan väritys on vaaleampi, harmaan ruskea.

Turkki on tiheä ja pohjavilla harmaanruskeaa.

Lajilla on kokoonsa nähden pienet silmät ja korvat.

Pään muoto on tyypillinen; litteä ja pyöreä pienehkö turpa liittyy paksuun kaulaan.

Pitkät viiksikarvat kertovat lajin sopeutumisesta vesielämään.

Erikoistuntomerkkeinä voidaan lisäksi mainita käpälien uimaräpylät ja korvien sekä sierainten ihopoimut, joilla saukko sulkee aukot vesitiiviisti sukeltaessaan.

Koiraat ovat naaraita huomattavasti kookkaampia ja painavampia, muuten sukupuolet eivät juurikaan ulkoisesti eroa toisistaan.

Saukko

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Cloudtail the Snow Leopard

Ravinto

Saukko syö lähinnä kalaa, esimerkiksi ahvenia, haukia, mateita, särkikaloja ja lohikaloja. Lohikalojen osuus ravinnosta on kuitenkin vain muutama prosentti. Kaloista käytetyimpiä ovakin pienet "roskakalat". Aikuinen saukko syö päivässä 1 - 1,5 kiloa kalaa. Tämä tekee saukosta myös haavoittuvan lajin ympäristömyrkyille, koska saukko on elinympäristönsä ravintoketjussaan viimeisenä.

Talviaikana saukko kalastelee myös jään alla. Pitkillä ja herkillä tuntoviiksillään se tekee havaintoja kaloista ja niiden liikkeistä ihan pimeässäkin. Se kykenee olemaan veden alla yhtäjaksoisesti jopa viisi minuuttia.

Ravinnon tarkempi koostumus vaihtelee paljon eri paikkojen ja vuodenaikojen välillä. Talvella kalojen osuus ravinnosta vähenee. Tällöin saattavat sammakkoeläimet olla tärkein ravintokohde erityisesti pienikokoisissa virtavesissä.

Saukon karvapeite pitää pakkasta ja märkää. Saukolla on jämerät hampaat, joilla se pystyy paloittelemaan kaloja. Paksun karvaturkin ansiosta saukon karva kastuu uidessa päältä, mutta aluskarva pysyy kuivana, joten sille ei tule kylmä.

Ruokavalioon kuuluu myös pikkunisäkkäitä, simpukoita, lintuja, rapuja, nilviäisiä ja sammakoita.
Saukko

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Rémi BONTEMPS

Saukko liikkeellä vesillä ja mailla

Saukko on pääasiassa hämäräaktiivinen, mutta liikkuu myös päivällä, Suomessa näin varsinkin talvisin. Erityisesti maalis-huhtikuussa niitä voi tavata liikkeellä päivälläkin. Saukko on erittäin hyvä uimari ja täysin vesistöihin sidottu laji, ja elää kaikenlaisissa vesistöissä.

Elinympäristönään saukko suosii vedenlaadultaan hyviä vesistöjä, joissa on sille riittävästi ravintoa. Talvella laji tarvitsee lisäksi sulapaikkoja, joissa se pystyy kovilla pakkasillakin saalistamaan avovedessä. Sulapaikoilla onkin tärkeä ja kantaa rajaava merkitys saukon elinmahdollisuuksiin alueella.

Saukko on hyvin sopeutunut vesielämään; varpaiden välissä on räpylät, sukkulamaisen ruumiin vastus vedessä on vähäinen, pitkä häntä toimii peräsimenä ja sukelluksissa sulkeutuvat sieraimet ja korvat pitävät veden poissa ruumiinaukoista.

Saukot liikkuvat laajalla alueella, pääosin vesistöjä seuraillen. Yksi urossaukko voi yhdessä tai parissa vuorokaudessa kulkea jopa 30 - 40 km. Laajalla elinalueellaan liikkuvaa saukkoa luullaankin yleisesti eri yksilöksi joka purolla tai koskella, jolla ihmiset sen jälkiä tapaavat. Helposti syntyvä virhe antaa kuvan, että saukkoja on "joka paikassa", vaikka todellisuudessa vain yksi saukko on kulkenut elinalueensa halki.

Talvella saukon tapaa todennäköisimmin virtaavien vesien sulapaikkojen ääreltä. Myös suurten järvien tai meren rannalla voi törmätä talvipuuhissa askaroivaan saukkoon.

Elinpiirin sisällä saukoilla on yleensä useita lepo- ja pesäpaikkoja. Paikat voivat sijaita rantatörmissä, juurakoiden ja siltojen alla sekä muissa vastaavissa paikoissa tai vain tiheän pensaan suojassa.

Jäljet

Parhaiten saukon olemassaolon huomaa talvisin lumijäljistä ja muulloin ulosteista, joilla ne merkitsevät alueensa. Ulosteet ovat väriltään mustia-tummanruskeita, tuoreena vihertävän ruskeita, mutta muuttavat väriään kuivuessaan harmaiksi. Ulosteissa on lajityypillinen imelä tuoksu ja niissä näkyy kalansuomuja sekä ruotoja.

Upottavassa lumessa saukko etenee yleensä parihypyin, mutta kovalla lumella se laukkaa joko kolmi- tai nelijälkeä jälkeä jättäen. Tassun jäljen leveys on noin 45 - 80 millimetriä ja liukujäljen 15 - 22 senttiä.

Saukko kulkee välimatkat yleensä vedessä tai rantaa pitkin, joskus myös maakannaksen poikki vesistöstä toiseen. Jäljissä näkyy varpaiden lyhyisiin kynsiin saakka ulottuva räpylä. Yleensä saukko liikkuu puolen metrin hypyin.

Syvässä lumessa hypyt lyhenevät ja saukko lähinnä laahustaa lyhyillä jaloillaan. Tällöin lumeen jää leveä vana, jossa joka jälkiryhmän kohdalla on kuoppa. Alamäessä saukko voi lasketella pitkät matkat vatsallaan. Mahdollista on, että se tekee näin huvikseen, mutta samalla tapahtuu reviirin hajumerkintä.

Saukko

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Ville.fi

Levinneisyys - saukkojen määrä maassamme muutamia tuhansia

Saukko elää Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa. Suomessa saukkoa tavataan harvalukuisena koko maassa.

Suojelun ansiosta kanta meillä on hitaasti kasvanut. 1990-luvun puolivälissä saukkojen määräksi maassamme arvioitiin 1 000 - 3 000 yksilöä. Riista- ja peltokolmioiden aineistosta mallintamalla tehtyjen kannanmuutosanalyysien perusteella kanta on kaksinkertaistunut vuosien 1989 - 2013 aikana. Samalla laji on levittäytynyt uudelleen etelässä, lännessä ja pohjoisessa alueille, joilta se oli aiemmin hävinnyt. Kasvusta huolimatta kanta on yhä siinä määrin heikko etenkin Järvi-Suomen vahvimpien alueiden ulkopuolella, että metsästystä ei ole edelleenkään sallittu. (Riistakolmiot.fi)

Muualla Euroopassa tilanne on huonompi ja saukko onkin hävinnyt monilta elinalueiltaan. Uhkana ovat saasteet, metsästys, kalastus, laiton tappaminen, liikenne ja vesien rakentaminen.

Äänet

Saukon lukuisista äänistä yksi on kimeä piipitys, joka on emon ja poikasten välinen yhteysääni.

Lisääntyminen

Saukon lisääntyminen tunnetaan huonosti. Lisääntyminen ei ole sidoksissa vuodenaikaan. Kiima voi toistua ympäri vuoden, yleensä se on kuitenkin keväällä-kesällä.

Pesänsä saukot tekevät puun juurakon alle tai johonkin muuhun suojaisaan paikkaan rannan läheisyyteen. Saukko on sukukypsä 2 - 3 vuotiaana. Poikasia syntyy 60 - 62 vrk:n kantoajan jälkeen 2 - 4. Sikiön kehitys voi viivästyä tai olla viivästymättä.

Poikaset seuraavat eoaan liki koko ensimmäisen vuoden ajan. Saukon elinikä on 15 - 18 vuotta.

Saukot ovat toistensa seurassa vain lisääntymisaikana. Muuten ne liikkuvat ja elävät kulkureina ja erakkoina yksin, kierrellen omalla elinpiirillään.

Viholliset ja uhat

Saukoilla on luonnossa vähän vihollisia. Jos ihmistä ja koiraa ei lasketa, niin rajoittuu saalistajien joukko suurpetoihin ja kotkiin.

Muita vaaranpaikkoja tänä päivänä saukolle ovat liikenne ja kalastus. Katiskojen nieluvahvistukset olisivatkin saukkojen kannalta suotavia.

Suurimman uhan saukoille muodostaa luontaisten elinympäristöjen katoaminen. Muun muassa vesirakentaminen on tuhonnut talvehtimiseen soveliaita virtavesipaikkoja. Aiemmin saukkoa metsästettiin kauniin turkin tähden. Metsästys heikensi kantaa voimakkaasti aina 1970-luvulle saakka.

Saukko metsästyslainsäädännössä

EU:n luontodirektiivin mukaan saukko on yhteisön tärkeänä pitämä laji ja sen suojelutaso tulee säilyttää suotuisana. Useimmissa Euroopan maissa saukko on täysin rauhoitettu. Suomessa saukko on metsästyslainsäädännöllä rauhoitettu riistalaji.

Saukko on rauhoitettu ja sen metsästys ei ole sallittua. Erityisluvin sallittua on ollut ainoastaan sellaisten yksilöiden poistaminen, jotka aiheuttavat kalankasvatuslaitoksilla erityistä vahinkoa. Poistettujen yksilöiden määrät olivat 11 - 26 vuosina 2000 - 2007 ja sen jälkeen vuosittain alle kymmenen. (Riistakolmiot.fi)

Kymenlaakson nimikkolaji

Saukko on Kymenlaakson nimikkonisäkäs.

Lähteet
Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja
IUCN
www.korkeasaari.fi
YLE
www.biomi.org - Mikko Heikkinen
www.ymparisto.fi
RanuaZoo
Suomen Luonnonsuojeluliitto - Keski-Suomen piiri: Risto Sulkavan saukkoselvitys
Lahden seudun saukkokartoitus 2009
Uudenmaan ympäristökeskus