|
|
TUNTURISOPULI (Lemmus lemmus) - (Linnaeus, 1758)
Tunturisopulin alkukoti löytyy Käsivarren ylimpien suurtunturien lumenviipymäalueilta, sieltä minne talven tuiskut kasaavat jopa kolmen metrin paksuisia nietoksia, jotka kesän kuluessa eivät kenties sula lainkaan. Siellä tämä kotoperäinen nisäkäslajimme on kehittynyt jo ehkä miljoona vuotta sitten. Tunturisopuli on suurtunturialueen tunnusomainen pikkunisäkäs, jonka elämä on sopeutunut tunturipaljakoiden olosuhteisiin. Tieteellinen luokittelu
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta. *Kuva yllä Copyright dration *Kuva oikealla Copyright photo.andersson.es |
|
|
|
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Leo-setä |
|
Ominaisuuksia
Tunturisopuli on kooltaan reilun nyrkin kokoinen, useimpia muita pikkujyrsijöitä selvästi kookkaampi lyhythäntäinen myyrä. Tunturisopulin turkki on mustan, keltaisen ja kellanruskean kirjava. Päässä ja etuselässä on selkeinä kuvioina mustaa, korvien välissä niskassa on oranssit laikut. Selässä kulkee musta viiru. Alapuoli on kellertävä, kaulan tienoilla on vaaleampi laikku. Eläin on niin helppo tunnistaa, että siitä on mahdotonta erehtyä, vaikka sen näkisi vain vilahtavan koloonsa. Heikkoina sopulivuosina tunturista löytyvät jäänteet, kuten kuivat nahankappaleet, ovat ainoita merkkejä lajista. Kun kanta jälleen toipuu ja tulee sopulivuosi, tunturisopuleita sekä näkee että kuulee helpommin kuin mitään toista pikkujyrsijää. Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta. *Kuva vasemmalla Copyright kgleditsch |
|
|
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright kgleditsch |
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta. *Levinneisyyskartta Copyright Udo Schröter Levinneisyys Tunturisopuli on pohjoisen Fennoskandian ainoa endeeminen nisäkäslaji. Sitä tavataan Skandinavian tunturialueella. Norjassa se esiintyy ihan etelää myöten, idässä levinneisyysalue käsittää Kuolan niemimaan. Pysyvä sopulikanta Suomessa elää Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa. Suomen puolella tunturisopuli elää Lapin suurtunturien äärikolkilla - siellä suurtunturien ylärinteillä, painanteissa, joihin talvituiskujen ansiosta kertyy jopa kolmimetrisiä kinoksia. Talvisin tunturisopuli elää korkealla tuntureilla lumipeitteen alla, kesäisin soiden reunoilla ja kosteikoissa. Tällainen kuvio jatkuu vuosia, kunnes jossain vaiheessa lisääntyminen tehostuu eikä ylätunturin elintila enää riitä kaikille. Silloin alkaa jatkuva levittyminen alaspäin ja sen seurauksena varsinainen vaellus. Sopulivuosina alue laajenee eläinten vaeltaessa tunturiniityiltä sekä paju- ja koivuvyöhykkeeltä ympäröiviin havumetsiin. Meillä lajin eteläraja voi tällaisina vuosina siirtyä yli 200 km etelämmäksi. Kannanvaihtelut ja muuttoliikkeet Kannanvaihtelut ovat suuremmat kuin millään toisella pikkujyrsijälajilla. Huippu on suunnilleen joka 4.vuosi ja populaatiotiheys voi tällöin olla 100 - 250 yksilöä/ha. Joidenkin huippuvuosien aikana tapahtuu laajoja vaelluksia, jolloin suuret sopulilaumat lähtevät elinalueiltaan. Suurvaelluksia tapahtuu vain noin 30 vuoden välein. Tosin, tämä 30 vuotta on Asko Kaikusalon mukaan vain myytti. Eikä hän pidä käsitettä suurvaellus myöskään oikein kuvaavana. Itse asiassa suurvaelluksia esiintyy kaksi-kolme vuosisadassa. Sopulikannan voimakas kasvu liittyy yleensä suotuisiin talviin, jolloin lisääntyminen on onnistunut. Ensimmäinen suuri sopulivaellus on Suomessa dokumentoitu vuonna 1753 ja viimeksi 1969-70. Vuonna 1938 tunturisopulien vaellus ylsi Kolarin ja Sodankylän tasalle. Syksyllä 1970 sopuleita juoksi Rovaniemen kaupungissa, ja vaellus ulottui jopa kolmisenkymmentä kilometriä napapiirin eteläpuolelle. Tämän vaelluksen eri puolille Lappia levinneet populaation osat lisääntyivät menestyksellisesti aiheuttaen paikallisia vaelluksia aina vuoteen 1982 saakka. Vaelluksen aikana suurin osa eläimistä kuolee, mutta hengissä selviytyneet voivat tilapäisesti vallata jopa uusia asuinalueita. Yleensä sopulit liikkuvat hämärissä ja yöllä, jolloin niitä näkee erityisen helposti auton valoissa tiellä. Monet myös kuolevat liikenteessä ja aamulla tienvarsi saattaa olla täynnä kuolleita sopuliparkoja. Onneksi puhtaanapito toimii yleensä tehokkaasti, sillä sopulivainaat maistuvat monille haaskansyöjille ja petoeläimille. |
Eivät syöksy sopulimattona kallioilta mereen
Vaeltaessaan tunturisopulit eivät etene tunturien kupeilla elävinä sopulimattoina, eivätkä suinkaan syöksy kallioilta tunturijärviin taikka mereen itsemurhavietin riivaamina. Tarinat tällaisesta käyttäytymisestä ovat legendaa. Vesistöä ylittävät vaeltajat hukkuvat aallokossa, minkä jälkeen tuuli kerää lahden pohjukkaan jopa sadoittain menehtyneitä. Tällaisiin näkyihin perustuvat uskomukset sopulien laumavaelluksiin liittyvistä joukkohukuttautumisista. Ne vain etsivät ylisuureksi paisuneessa populaatiossa itselleen tilaa ja ravintoa. Näitä perustarpeita on löydettävissä vain tavallisen tunturiympäristön ulkopuolelta ja siksi sopulit pyrkivät – kuka minnekin – pois tungoksesta. Koska tarkoitus on päästä eroon rähinöivistä kavereista, sopulit eivät todellakaan vaella laumoissa johtajaansa seuraten. Mutta koska liikekannalla on lukemattomia - itsenäisesti taivaltavia eläimiä - metsässä liikkuva turisti yhdistää mielessään kaikki näkemänsä otukset samaan laumaan kuuluviksi. Vaellus ei suuntaudu mihinkään tiettyyn ilmansuuntaan vaan ylimalkaisesti alaspäin turvallisimpia maastonmuotoja noudatellen. Nykyään sopuleita itseään näyttää vaivaavan itsetuhoviettiä pahempi vitsaus eli ilmastonmuutoksen tuomat vetiset talvet. Viime vuosina vaellukset ovat vähentyneet ja syyksi esitetään ilmastonmuutosta. Muutenkin lauha ja vesisateinen talvi tekee sopulien elämän lumen alla tukalaksi, eikä esimerkiksi lisääntyminen onnistu märissä oloissa. Jos sopulivaelluksia ei tulekaan totuttuun tapaan, se vaikuttaa myös muiden pohjoisten eläinlajien kantoihin. Tehty tutkimus väittääkin, että säännöllisesti toistuvien runsaiden sopulivuosien puuttuminen on vähentänyt naalien ja tunturipöllöjen määrää. Vuodenaikojen vaihtelun myötä tunturisopulit liikkuilevat myös tunturissa paikasta toiseen, tähän niitä pakottaa olosuhteiden raju vaihtelu. Kun kevät voittaa, sulamisvedet valtaavat alaa ja eläminen näillä paikoin käy mahdottomaksi. Kuluu vain kuukausi, ja samat, juuri vettä hylskyneet alueet ovat elinkelvottomia kuivuuden vuoksi. Tunturisopulit liikkeellä 2008 Syksyllä vuonna 2008 olivat suuret tunturisopulimäärät liikkeellä Lapissa. Sopulitutkija Asko Kaikusalon mukaan Ylä-Lapissa ei ollut näkynyt yhtä paljon sopuleja yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Esimerkiksi Utsjoella oli harvinaisen paljon sopuleita. Etelään suuntautuvaksi suurvaellukseksi ei tämä sopuleiden yhteisesiintyminen kuitenkaan riittänyt ja muodostunut. Niinpä vuosia povattu suurvaellus jäikin monelle sitä odottaneelle vain haaveeksi. Sopuleiden myötä Utsjoelle ilmaantui poikkeuksellisen suuri määrä petolintuja. Yhdellä peltoaukealla nähtiin jopa kolmisenkymmentä piekanaa sopulinpyynnissä ja pienellä tienpätkällä yli 20 suopöllöä. Myös hiiripöllöjä oli poikkeuksellisen paljon. Arktisten olojen selviytyjä Tunturisopuli on erinomaisesti arktisiin oloihin sopeutunut myyrä. Sopulit selvisivät paikallaan pysyen jopa Pohjolan viimeisimmästä jääkaudesta. Vaikka jää peitti lähes kaiken, jäivät Skandien vuoriston jyrkkärinteiset huiput pistämään jään keskeltä ns. nunatakkeina. Näillä jäälakeuden eristämillä saarilla sinnittelivät sopulit sammalravintoonsa turvaten. Samaisten huippujen lumenviipymäalueet ovat yhä sopuleiden turvapaikka niinä aikoina, joina kanta on pieni. Sopulitutkimus Sopuleita, niiden selviytymistä, elämää ja vaelluksia on tutkittu ja tutkitaan sekä seurataan paljon. Sopulitutkimus ei tule koskaan valmiiksi, sanoo tutkija Asko Kaikusalo. Kysymys vaellussopulien alkukodista tarjoaa vastaukseksi runollisen lumenviipymäalueen, jollainen löytyi muun muassa Norjan suurtuntureilta, ikijäätikön liepeiltä. Sinertävä laikku kaukaisen tunturin kyljessä on läheltä nähtynä valtava jäämassa, joka täyttää laajan laakson. Jääluolien lasinkirkkaissa seinämissä voi nähdä sopuleita, jotka menehtyivät satoja vuosia sitten. |
Äänet ja vaelluskäytös
Tunturisopulin äänet ovat enimmäkseen vikinää ja hampaiden narskuttelua. Jos kanta on runsas, eläin voi päästellä voimakkaampia, kirskuvia ääniä. Tällöin tunturisopuli käyttäytyy uteliaasti, jopa hyökkäävästi, sähisten ja piipittäen äänekkäästi. Tavallisesti muiden myyrien tapaan varsin piilossa elävä tunturisopuli muuttuu sopulivaelluksen oloissa kärttyisäksi ja pelottomaksi. Eläimet stressaantuvat jatkuvasta törmäilystä lajitovereihinsa. Vaeltava sopuli ei tyypillisesti vilahda heti piiloon, vaan saattaa ruveta ärhentelemään vastaantulijalle, olipa tämä sitten toinen sopuli, ihminen, ahma tai auto. Pahimmillaan sopuli voi menehtyä omaan vihaansa. Kuuluisa tunturisopulitutkija Asko Kaikusalo näki kerran, kuinka mättään kyljessä raivoava sopuli tuupertui kuoliaaksi kesken karjaisunsa. Ravinto Tunturisopuli syö useimpia maaperän kasveja, mutta vaihtelut eri vuodenaikoina ovat kuitenkin suuret. Talvella ovat sammalet tärkeitä, lukuunottamatta rahkasammalta. Nukkamaisena mattona tunturia verhoavat maksa-, kynsi- ja karhunsammal ovat tärkeitä ravintolähteitä. Kesällä taas ovat heinät, varvut, vihvilät, variksenmarjat ja ruohot vallitsevina. Metsävyöhykkeelle vaeltaneet tunturisopulit syövät myös lehtiä, varpuja ja kukkannuppuja. Tunturisopuli muiden saalistamana Tunturisopulin käyttäytyminen, väritys ja ääntely tekevät siitä varsin helposti havaittavan. Tämän luulisi lisäävän saaliiksi joutumisen vaaraa, mutta näin ei uskota olevan. Todennäköisesti asia on niin, että tunturisopuli on muita pikkujyrsijöitä huonompi saalis. Hyökkäävyytensä vuoksi se on vaikeammin käsiteltävä ja mahdollisesti se on myös vähemmän maukas. Viime mainitun seikan puolesta puhuu se, että varsinkin petolinnut mutta myös esimerkiksi koirat oksentavat usein puoliksi sulaneita tunturisopuleita. Sopuleiden tyypillisiä vihollisia ovat piekanat ja tunturikihut, etelämpänä pöllöt, sekä ketut ja näätäeläimet. Lisääntyminen Lisääntyminen vaihtelee suuresti eri vuosina. Naaras synnyttää vuoden aikana jopa 6 poikuetta, joissa on 2 - 13 poikasta kussakin. Tavallisimmin poikasia on 5 - 9. Emo imettää poikasiaan kolmen neljän viikon ajan. Nämä poikaset pystyvät jatkamaan sukua nopeimmillaan jo viisiviikkoisina. Talvellakin, kaamoksen syleilyssä, poikueita voi syntyä lumen alla. Monimetrisen kinoksen suojissa lämpötila pysyttelee nollan tuntumassa pahimmillakin pakkasilla. Vähemmän suotuisissa oloissa lisääntyminen rajoittuu kesään, poikuekoko pienenee ja ainakin myöhemmin syntyneet poikaset tulevat sukukypsiksi vasta seuraavana vuonna. Tunturisopulin jäljet Tunturisopuli jättää tunturiin omia jälkiään. Sopulivuosina sekä heti niiden jälkeen tapaa ulostekasoja, joita sulamisvedet joskus kasaavat suoranaisiksi kinoksiksi. Lumeen sopuli jättää pienen ravijäljen. Tässä se eroaa kaikista muista likimain samankokoisista elinalueensa nisäkkäistä, jotka liikkuvat hyppimällä. Lumen sulettua tunturisopulin kuivista heinistä ja sammalista kyhätyt talvipesät tulevat näkyviin. Usein ne ovat kiven kupeella, joskus pensaan juurella tai jopa pensaassa. |
|
|
Lähteet
Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja - Tammi 1985. IUCN ADW Animal Diversity Web Suomen Luonnonsuojeluliitto: Tunnista tunturisopuli www.galilei.fi - Tunturisopulien vaellus hyytyy jäiseen lumeen Minna Ertimo: Maailman eläimiä - tunturisopuli HS - Karvakansan kaveri Asko Kaikusalo haluaisi tietää, kuinka kauas tunturisopulin vaellushurma kantaa Luontoon.fi Lappi.fi Asko Kaikusalo: Tunturisopulien vaellukset eivät toistu kolmenkymmenen vuoden välein YLE - Sopulivaellus tuonut Utsjoelle valtavasti petolintuja MTV3 - Sopulit rynnivät syksyllä ehkä Sodankylään saakka |
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright kgleditsch |
| TUNTURISUDEN ELÄINSIVUJA AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ |
| ESIHISTORIALLISEN AJAN ELÄIMIÄ |
| LEMMIKIT - HARRASTUS- JA HYÖTYELÄIMET |
| *** tunturisusi.com linkit *** |