Orava Sciurus vulgaris

Orava (Sciurus vulgaris), tieteellinen nimi Linnaeus, 1758 - kuuluu lahkoon jyrsijät Rodentia. Suvun tieteellinen nimi sciurus viittaa siihen, että orava aivan kuin istuu oman häntänsä varjossa. Kreikan skia tarkoittaa varjoa - oura on häntä. Jyrsijöiden lahkon luonteenomaisin piirre on hampaiston rakenne. Sekä ylä- että alaleuassa on kaksi vahvaa etuhammasta. Etuhampaat ovat avojuuriset ja ne kasvavat sitä mukaa kuin ne kuluvat kärjestä. Kiilteen peittämät ne ovat ainoastaan etupuolelta. Siksi hampaan takalaita kuluu nopeammin ja hammas on muodoltaan talttamainen. Jyrsijöiden lahko on suurin nisäkäslahko; siihen kuuluu yli 1500 lajia.

Oravien silmät ovat melko suuret ja eteenpäin työntyvät, minkä vuoksi niiden näkökenttä on laaja. Vatsa on aina valkea ja pään sivut ovat yleensä punertavan harmaat, mutta selän ja kylkien väritys voi vaihdella punaisen ja ruskean sävyistä lähes mustaan. Suomen oravakannassa tavataan erilaisia värityyppejä: mustahäntäinen tumma kuusiorava, punahäntäinen vaalea mäntyorava sekä ruskeahäntäinen orava lukuisine välimuotoineen. Korvien karvatupsut kehittyvät syksyn kuluessa ja putoavat keväällä pois. Uros ja naaras muistuttavat toisiaan sekä ulkomuodoltaan että kooltaan.

Ominaisuudet. Orava on helppo tunnistaa: sillä on pitkä pörröhäntä ja erityisesti talvella tupsupäiset korvat. Se istuu ympäristöä tähystellessään pystyasennossa takajalkojensa varassa, päästelee maiskuttavia ja naksuttavia ääniä ja kiirehtää jo taas samassa juoksuun! Yhtä männyn runkoa se laskeutuu pää edellä vauhdilla alas, hyppelehtii yli pellonreunaman ja kipuaa jo vauhdilla kohti toista männyn latvusta! Puista toisiin se hyppii vaivatta, loikkien tarkoin ja harkitusti, pitäen pitkää häntäänsä suorana tasapainottamassa. Alunalkaen orava on havumetsien laji, mutta se on sopeutunut elämään myös lehti- ja sekametsissä ja asutusalueilla puistoissa ja puutarhoissa.

Oravan ruumiilla on mittaa 19 - 28 cm ja hännällä 14 - 24 cm. Painoa on 200 - 480 grammaa. Vatsa on harmaanvalkoinen, selkä kesällä lämpimän punaruskea, talvella harmaa.

Ravinto. Oravalla on monipuolinen ruokavalio, vaikka sen pääravintona ovatkin kasvit. Kuusen ja männyn siementen lisäksi orava syö myös sieniä, marjoja, pähkinöitä ja tammenterhoja siellä missä niitä on sekä vihreitä kasvinosia ja linnunmunia. Syksyllä se tekee ruokavarastoja puunkoloihin taikka maahan ja yrittää varmistaa näin koko vuoden ravinnonsaannin. Huonoina käpyvuosina orava joutuu talvella turvautumaan omaan "pettuleipäänsä", kuusen silmuihin. Tällaisina talvina suuret määrät oravia voi kuolla nälkään. Lintulaudoillakin orava on tuttu näky. Orava liikkuu päiväaikaan - yöt kuluvat pesässä nukuskellen. Orava liikkuu mieluiten yksin, mutta ruokailee myös muiden oravien läheisyydessä.

Makeasti oravainen
Makaa sammalhuoneessansa;
Sinnepä ei hallin hammas
Eikä metsämiehen ansa
Ehtineet milloinkaan.
Siellä torkkuu heiluhäntä
Akkunalla pienoisella,
Linnut laulain taivaan alla
Saattaa hänet iltasella
Unien kultalaan.

Levinneisyys. Oravaa tavataan koko Euroopassa ja Pohjolassa sekä Aasiassa, lukuun ottamatta pohjoisia alueita, mistä havupuut puuttuvat. Yhdistyneessä kuningaskunnassa on amerikkalainen harmaaorava lähes syrjäyttänyt eurooppalaisen oravan. Euroopan Unioni pelkääkin harmaaoravan syrjäyttävän eurooppalaisen oravan alueellaan.

Lisääntyminen. Orava kantaa 35 - 40 vuorokautta. Oravanaaras voi synnyttää mihin aikaan hyvänsä maalis-syyskuussa. Kehnon ravintotilanteen aikana oravakanta voi olla niin harvaa, että lisääntyminen voi olla vähäisempää. Hyvinä ravintovuosina poikueita voi syntyä kolmekin ja niissä voi olla enimmillään jopa kymmenkunta poikasta kerrallaan, tavallisimmin kuitenkin 3 - 6. Oravat ovat reviiristään tarkkoja. Oravan reviirialue on yleensä kolmen hehtaarin suuruinen. Reviirialuetta hallitsee naaras, joka ajaa muut naaraat pois reviiriltään. Se kuitenkin yleensä sallii useiden urosten jäämisen alueelleen.

Oravalla on useampi kesä- ja talvipesä reviirin merkkeinä. Kesäpesät on rakennettu lehtevistä risuista puun oksahankoihin. Talvi- ja poikaspesät ovat suurempia ja lähellä puun runkoa. Niissä voi olla useampi sisäänkäynti tai kaksi osastoa. Läpimitaltaan talvi- ja poikaspesät ovat 30 – 40 senttimetriä. Katettu, pallonmuotoinen pesä voi olla tuuheassa kuusessa taikka puunkolossa - myös linnunpöntössä. Sisältä pesäkammio on vuorattu naavalla ja sammalilla. Ollessaan pesässä orava sulkee kulkuaukon. Pesä on sammalhuone, jota Aleksis Kivi on niin kauniisti kuvannut.

Orava vaihtaa karvan kaksi kertaa vuodessa. Pitkä häntä ja tupsukorvat eivät vaihda väriä.

Kurre! Orava eli orkku taikka kurre, on yksi satujen suosituimmista eläinhahmoista, eikäpä ihme. Herättäähän se hyvää mieltä siellä, missä milloinkin viipottaakin!

Orava riistaeläimenä laissa. Suomessa metsästyslain piiriin kuuluvaa eläinlajia nimitetään riistaeläimeksi. Metsästyslaki 28.6.1993/615 ja sen 1 Luvun 5 § määrittelee riistaeläimet ja rauhoittamattomat eläimet, joista yksi on orava. Metsästysvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä heinäkuuta. Oravaa saa metsästää talvella koko maassa kahden kuukauden ajan aikavälillä 1.12. - 31.1. (Tällöin oravan talviturkki on tuuheimmillaan).

Metsästysasetus (666/93) 20 § määrittää oravan riistaeläimeksi, jota saa metsästää myös jousiaseella. Asetuksen 24 § yleisistä rauhoitusajoista määrittää oravan rauhoitetuksi ajalla 1.2. - 30.11.

RKTL:n tilastojen mukaan vuonna 2002 maassamme saatiin riistasaaliina 4200 oravaa. Vuosina 1997 - 2001 on oravia saalistettu riistana keskimäärin 4400 vuodessa.

Oravakannat romahtivat täysin 1900-luvun alussa, kun niitä metsästettiin useita satojatuhansia yksilöitä vuodessa. Nahkoja vietiin lähinnä Englantiin ja Saksaan. Lopulta laji rauhoitettiin vuonna 1929 ja metsästysaikaa lyhennettiin. Nopeasti lisääntyvänä eläimenä oravakannat elpyivät hyvin. Esimerkiksi vuosina 1943 - 1944 tapettiin Suomessa nahkan takia yli kaksi miljoonaa oravaa. Oravasta tuli uudestaan Suomen tärkein turkiseläin 1950-luvulla. Metsästäminen kuitenkin kiellettiin useana vuotena peräkkäin 1970-luvulla ja oravakanta pääsi jälleen kasvamaan.

Oravannahkoja! Oravannahka on ensimmäinen suomalainen raha. Vuosisatoja sitten oravannahka oli tärkeä maksuväline, jolla oli suuri taloudellinen merkitys ja useimmiten maksettiin verotkin oravannahkoina. Jo keskiajalla vietiin Suomesta runsain määrin oravan nahkoja muualle maailmaan. Erään turkulaisen kauppiaan kerrotaan laivanneen vuonna 1391 Tallinnaan 400 000 turkista, joista noin puolet oli oravan nahkoja. Oravan nahat toimivat vaihtokaupan ja verotuksen välineenä. Asiakirjat kertovatkin keskiajalla oravan olleen paikoitellen jopa niin harvinainen, ettei rahvas voinut saada niitä metsästetyksi. Oravan nahkoja ei käytetty vain vaihtokaupassa maksuvälineenä, niistä saatiin yhdistelemällä lämpimiä vaatteita. Varsinkin 1800-luvun alussa oravan nahkaa käytettiin hattujen raaka-aineena yleisestikin. Historian tutkijoiden mukaan nykykielen sana raha oli alkuaan oravan nahkojen nimitys, josta sen käyttö vähitellen yleistyi. Taitava oravamies sai hyvänä oravavuonna 10 - 15 oravaa päivässä. Niinpä lehmän hankinta onnistui ahkeralta metsämieheltä runsaan viikon uurastuksen jälkeen, sillä yksi lehmä vastasi 100 oravannahkaa.

Lue aiheesta Juha K. Kairikko: Pihkahännännahat taloutemme perusta.

Oravan vihollisia. Ihminen on oravan vihollisista pahin. Oravia jotkut ihmiset myös jopa syövät, aterian nimi tällöin voi olla vaikkapa Orava Stroganoff. Oravan vihollisia luonnossa ovat kotka ja huuhkaja, sekä pahimpina kanahaukka ja näätä. Orava varoittaa muita oravia vihollisesta maiskuttamalla, heiluttamalla häntäänsä ja taputtamalla jalkojaan yhteen. Orava havaitsee vihollisensa jo kaukaa hyvän näkönsä ansiosta.

Orava henkilön nimenä. Suomalaisessa, vanhassa henkilönnimistössä on vierasperäisten nimien ohessa vain satakunta suomalaista. Yksi niistä on orava. Vanhastaan, kansallisromantiikan peruina, on lähdetty siitä, että suomalainen "pakanuudenaikuinen" henkilönnimistö on myös alkuperältään enimmäkseen suomalaista. Jo tähänastisen tutkimuksen perusteella voi kuitenkin sanoa, että suomalaisten vanhin tunnettu henkilönnimistö on pääosin vierasperäistä. Paristatuhannesta tunnetusta nimestä vain runsas sata on riidattomasti suomalaisia. Tähän nimistöön sisältyy muun muassa eläimistä juontuvia nimiä, kuten Haukka, Karhu ja - Orava. (Jouko Vahtola).

Lähteet mm:
Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja
Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen orava-info
Luonnossa Net

Kuvat tällä sivulla Copyright © Mikael Rantalainen

Alin kuva Copyright © U.S. Fish and Wildlife Service