Tunturisuden sivut

Paviaanit (Papio)

Kuvassa yllä vaippapaviaani. Paviaanien suvussa on viisi paviaanilajia: vaippapaviaani Papio hamadryas), sfinksipaviaani (Papio papio), keltapaviaani (Papio cynocephalus), anubispaviaani eli oliivipaviaani (Papio anubis, syn. P. olivaceus) ja karhupaviaani eli tsakma (Papio ursinus).

Aristoteles nimitti paviaaneja koirankuonolaisiksi ja sitä samaa merkitsee Carl von Linnén antama tieteellinen lajinimi (cynocephalus). Vanha eläinkirja ei mairittele vaan kuvaa paviaania näin:

"Pää on iso, toisinaan vallan suhteettoman iso muuhun ruumiiseen verrattuna. Ja ruma se on: matala otsa, ulkoneva kuono-osa, iso kita jossa suuret kulmahampaat, pienet, syvällä olevat ilkeännäköiset silmät - oikea roistonnaama!"

APINAT (Simiiformes)

Kädellisten lahkoon (Primates) kuuluvat apinat jaetaan kahteen alalahkoon, uuden maailman apinoihin (Platyrrhini) ja vanhan maailman apinoihin (Catarrhini). Tavallisessa kielenkäytössä tarkoitamme apinoilla mitä tahansa kädellisten lahkon edustajaa. Eläintieteellisessä luokittelussa apinat ovat kuitenkin eräs kädellisiin kuuluva ryhmä puoliapinoiden rinnalla.

1) Uuden maailman apinat, eli länsiapinat eli leveänenäiset apinat

Nämä apinat elävät Amerikan trooppisissa osissa. Niillä on leveä sierainten väliseinä, 32 tai 36 hammasta ja tarttumaelimeksi kehittynyt häntä. Tähän alalahkoon kuuluu kaksi heimoa, kynsiapinat (Callithricidae) ja kierteishäntäapinat (Cebidae).

Kynsiapinat

Uuden maailman apinoihin kuuluu heimo kynsiapinat (Callithrichinae). Kynsiapinoiden merkittävin ulkoinen piirre ovat kynnet, jotka ovat kaikissa sormissa ja varpaissa pois lukien isovarpaat. Kynsiapinoissa on neljä sukua ja niiden lajit ovat pienikokoisia apinoita, joiden karvapeite saattaa olla hyvin värikäs. Kynsiapinoiden anatomisessa rakenteessa on melko primitiivisiä piirteitä.

Kynsiapinoihin lukeutuvat mm. silkkiapinat, tamariinit ja marmosetit. Silkkiapinoihin kuuluu useita lajeja. Silkkiapinat ovat päiväeläimiä, jotka tasapainoilevat puissa pitkän, tuuhean häntänsä avulla. Pienin laji, kääpiösilkkiapina, joka omaa nykyisin nimen pikkumarmosetti, painaa vain 130 g. Se on maailman pienin apina.

Uuden maailman apinoihin kuuluu myös kynsiapinoissa suku Leontideus, jonka lajeista voi mainita vaikkapa kultaleijona-apinan (Leontideus rosalia).

Kierteishäntäapinat

Kierteishäntäapinoissa on toistakymmentä sukua. Lajit ovat päiväeläimiä, yöapinoita lukuunottamatta. Kierteishäntäapinat elävät Keski- ja Etelä-Amerikan trooppisissa sademetsissä. Kierteishäntäapinoita ovat hämähäkkiapinat, kapusiiniapinat, mölyapinat, saimirit, sakit, titit, uakarit, villa-apinat ja yöapinat.

Töyhtötamariini

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva töyhtötamariinista Copyright Brad

Töyhtötamariini (Saguinus oedipus) - (Linnaeus, 1758)

Töyhtötamariini on Kolumbian sademetsissä elävä, äärimmäisen uhanalainen kädellinen. Kannan suuruus on 6 000 - siitä aikuisia yksilöitä on 2 000.

Töyhtötamariini on oravan kokoinen - aikuisen koko ruumiin pituus on 17 cm ja paino keskimäärin 432 grammaa.

Jos on aikuinen töyhtötamariini pieni, niin vielä pienempi on sen poikanen - kuvassa yllä.

2) Vanhan maailman apinat eli kapeanenäiset apinat

Toisessa kädellisten lahkon alalahkossa, vanhan maailman apinoissa apinat ovat kapeanenäisiä. Näitä kapeanenäisiä apinoita ovat kaikki Afrikan ja Aasian apinat, mutta myös ihminen, joka kuuluu tähän ryhmään. Vanhan maailman apinoilla on kapea sierainten väliseinä ja 32 hammasta. Usein niillä on myös poskipussit ja värikkäät istumapakarat. Jos niillä on häntä, niin se ei toimi tarttumaelimenä. Tähän alalahkoon kuuluu neljä heimoa: häntäapinat (Cercopithecidae), gibbonit (Hylobatidae), ihmisapinat (Pongidae) ja ihmiset (Hominidae), joista ihminen on heimonsa ainoa laji.

Häntäapinat

Suurin kädellisten heimoista. Siihen kuuluu noin 60 Afrikassa ja Aasiassa elävää lajia. Häntäapinat ovat päiväeläimiä ja heimon lajien elintavat ja ulkonäöt poikkeavat suuresti toisistaan. Heimon suurimpia sukuja ovat makakit ja marakatit. Tämän heimon lajeilla on kaikilla hyvin kehittynyt häntä, poikkeuksena on vain magotti eli berberiapina.

Häntäapinat jaetaan yleensä kahteen alaheimoon: marakattiapinat ja lehtiapinat.

Marakattiapinoita ovat mm: husaariapina, magotti, makakit, mandrilli, mangabit, marakatit, paviaanit, tseladat ja vaippapaviaani.

Lehtiapinoihin kuuluvat gueretsat, langurit, nenäapinat ja saparoapinat. Gueretsoja lukuunottamatta kaikki lehtiapinat ovat aasialaisia lajeja. Näihin lajeihin kuuluvat mm. lumiapina ja pystynenäapina.

Gibbonit

Aasian ihmisenmuotoisia apinoita, joille tunnusomaisia ovat pitkät eturaajat ja erittäin runsas karvapeite.
Simpanssi

Simpanssi.

Ihmisapinat

Kädellisten lahkon kookkaimmat apinat löytyvät ihmisapinoiden heimosta. Näitä lajeja ovat simpanssi, oranki sekä gorilla. Näiden päiväeläjien elinympäristöä ovat trooppinen Afrikka ja Kaakkois-Aasia.

Oranki

Sumatranoranki (Pongo abelii)

Kuvassa yllä oranki. Orankilajeja on kaksi, borneonoranki, joka elää Borneon sademetsissä - ja Indonesiaan kuuluvalla Sumatran saarella elävä sumatranoranki.

Oranki on puissa elävä

Oranki on maailman suurin puussa elävä kädellinen. Orankien levinneisyysalue kattoi aikoinaan lähes koko Kaakkois-Aasian. Nyt niitä on jäljellä vain Borneossa ja Sumatran luoteisosassa. Borneonoranki on kahdesta orankilajista vähän vähemmän uhanalainen: sumatranorankeja arvioidaan olevan enää 7500, borneonorankeja noin 55 000.

Oranki

Orangit ovat laiskoja veljiämme ja sisariamme

Orang merkitsee malaijin kielessä ihmistä ja utan metsää. Näin lajin nimi viittaa kaunopuheisesti siihen yhtäläisyyteen, mikä vallitsee tämän "suuren metsienmiehen" ja ihmisen välillä. Alkuasukkaat uskovatkin, että orangit ovat alun perin ihmisiä, jotka ovat pelkkää laiskuuttaan muuttaneet metsään, missä niiden ei tarvitse tehdä työtä!

Oranki

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva, iso kuva ylempänä Copyright Mikaku
*Kuva yllä Copyright Daniel Rubio

"Epämiellyttävän" samannäköinen kuin ihminen

Pienenä oranki näyttää ihan melkein kuin ihmiseltä. Aikuisilla orangeilla kasvot muuttuvat suuresti toisenlaisiksi siksi, että naamaan kummallekin puolelle kasvavat mustansiniset, kolmiomaiset rasvapoimut - jotka nuorilta yksilöiltä puuttuvat. On vielä lisättävä, että nuorista orangeista todetaan, että ne "näyttävät epämiellyttävän samanlaisilta, kuin me ihmiset". Näin lienee toteaa ihminen, joka ei haluaisi olla liian läheinen sukulainen juuri orangin kanssa.

Kuvassa orankiteini. Söpöhän nuori oranki on, eikä lainkaan epämiellyttävän näköinen.

Borneonoranki

Borneonoranki (Pongo pygmaeus).

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Jae

Orangin mittoja ja muita ominaisuuksia

Pituus: 1,25 - 1,5 m.
Käsienväli: 2 - 2,25 m.
Paino: uros 50 - 90 kg, naaras 30 - 50 kg.

Orangit ovat hitaita lisääntymään ja synnyttävät korkeintaan viiden vuoden välein. Tämän vuoksi populaatiot toipuvat hitaasti ja laji on erityisen herkkä ylimääräiselle kuolleisuudelle. Orankien keskimääräinen elinikä on 40 vuotta.

Oranki viettää aikaansa puissa - maahan se laskeutuu vain harvoin. Joka yöksi orangit rakentavat uuden pesän.

Orankien liikkuminen puissa on oma lukunsa, se ei todellakaan ole mitään marakattimaisen kepeää ja nopeaa. Oranki etenee puissa omalaatuisin, hitain ja harkituin liikkein, ikään kuin kaiken aikaa peläten putoavansa. Se tarrautuu lujasti kiinni puiden runkoihin ja syleilee niitä molemmin käsin. Varovaisesti se siirtyy oksalta toiselle luonteenomaisessa, puolipystyssä asennossa eikä koskaan vahingossakaan erehdy hyppyyn. Päästäkseen puusta toiseen se aina etsii kohdan, jossa molempien puiden oksat ovat osittain kietoutuneet toisiinsa.

Heti edellisen perään on kuitenkin lisättävä, että voi olla näköharhaa maasta käsin se, että oranki liikkuisi puissa niin hitaasti. Väitetään nimittäin myös niin, että maassa ihmisen täytyy juosta, pysyäkseen puissa etenevän orangin vauhdissa.

Oranki on yksikseen elelijä muulloin, paitsi paritteluaikana. Naaraat saavuttavat sukukypsyyden 7 - 10 vuoden ikäisinä ja synnyttävät kerrallaan yleensä vain yhden poikasen, joskus poikkeuksellisesti kaksoset. Keskimääräinen elinikä orangeilla on 40 vuotta. Ravinnon muodostavat hedelmät, kasvit ja hyönteiset.

Magotti

Magotti eli berberiapina (Macaca sylvanus)

Pohjois-Afrikassa ja Gibraltarilla elävä, makakien sukuun kuuluva magotti on Euroopan ainoa luonnonvarainen apinalaji. Marokossa ja Algeriassa magotteja on noin 10 000, Gibraltarin kallioilla 200.

Magotin ei kuitenkaan katsota kuuluvan Gibraltarin alkuperäiseen lajistoon, vaikka sen esi-isiä onkin ollut suuressa osassa Etelä- ja Keski-Eurooppaa pleistoseenikauden lämpövaiheen aikana - noin 200 000 vuotta sitten. Laji hävisi kuitenkin seuraavan kylmän vaiheen aikana, ja magotin palaamisen katsotaan tapahtuneen ihmisen toimesta. Joka tapauksessa kantaa on myöhemmin useita kertoja täydennetty tuomalla yksilöitä Pohjois-Afrikasta.

Magotti

Taikausko on suojellut Gibraltarin magotteja

Gibraltar on pieni, brittien omistama maa-alue Espanjan eteläosassa, Gibraltarinsalmen äärellä. Magottien säilyminen Gibraltarilla on ollut mahdollista taikauskoisen luulon vuoksi. Se on peräisin vuosina 1779 - 1783 tapahtuneen ranskalais-espanjalaisen piirityksen ajoilta. Uskottiin nimittäin, että britit joutuisivat luopumaan Gibraltarista, jos magotit häviäisivät sen kallioilta. Niinpä näitä apinoita hoidetaan ja suojellaan samaan tapaan kuin Lontoon Towerin korppeja, joihin liittyy vastaavanlainen tarina.

Kun magottien määrä väheni toisen maailmansodan aikana seitsemään, Winston Churchill sähkötti vuonna 1942 Gibraltariin määräten, että magottikanta oli säilytettävä mihin hintaan hyvänsä. Täydennystä hankittiinkin sitten salmen takaa Pohjois-Afrikasta. ja "uuden veren" vaikutus oli niin tervehdyttävä, että apinoiden määrä oli sodan loppuessa noussut kahteenkymmeneen.

Magotti

Magotin ominaisuuksia

Ainakin Gibraltarilla magotin tunnistaminen on helppoa, sillä muita apinalajeja, joihin sen voisi sekottaa, ei ole. Magotin tuntomerkkejä ovat pitkät raajat sekä "nelikätisyys". Magotti on luonteeltaan hyvin rauhallinen ja sosiaalinen apina, eläen 7 - 40 apinan laumayhteisössä.

Magotit ovat päiväeläimiä, jotka viettävät yönsä onkaloissa tai kallionhalkeamissa. Päivällä ne kiertelevät suurina laumoina pitkin kallioita tai liikkuvat puissa, sillä ne ovat hyviä ja varmoja kiipeilijöitä.

Magotilla on pituutta noin 70 cm ja painoa 8 - 10 kg. Sen hännännypy on tuskin näkyvä. Vaihtelevassa ruokavaliossa on sekä kasvi- että eläinravintoa. Magotti syö siemeniä, hedelmiä, versoja, silmuja ja lehtiä sekä hyönteisiä ja muita pikkueläimiä.

Magotti saa yhden poikasen kerrallaan. Naaras kuljettaa poikasta pitkään mukanaan ja poikanen itsenäistyy noin yhden vuoden iässä. Magotille voi tulla ikää 20 vuotta.

Kultatamariini

Kultatamariini (Leontopithecus rosalia) - (Linnaeus, 1766)

Brasilian rannikkoseutujen sademetsissä elävä kultatamariini on kynsiapinoiden heimoon kuuluva uhanalainen laji. Luonnossa sitä elää runsas 1 000 ja vankeudessa noin 500.

Kullankellanpunaa

Kultatamariinin pitkä, silkkinen turkki hehkuu kellanpunaista ja kultaa. Laji on pikkuruinen: painoa on puolisen kiloa ja ruumiin pituus 20 - 36,6 cm. Häntä on suunnilleen samanmittainen - 30 - 35 cm. Pientä päätä koristaa joka puolella leiskuvan värinen harja, kasvot ovat hyvin karvattomat eli paljaat. Mielenkiintoinen piirre on se, että kynnet ovat terävät, eivät litistyneet.

Sademetsien suojelun suurlähettiläät Korkeasaaressa

Sademetsien suojelun suurlähettiläs kultatamariini viihtyy hyvin lemmikkinä ja eläintarhoissa. Korkeasaaressakin on kultatamariineja ja ne lisääntyivät siellä ensimmäistä kertaa kesällä 2010. Kultaleijonatamariinin kahta kallisarvoista poikasta hoidetaan koko tamariiniperheen voimin, kuten sademetsien pikkuapinoilla on tapana.

Apinat ja puoliapinat

Apinoiden rinnalla elää kädellisten lahkossa puoliapinoiden (Strepsirrhini) alalahko. Kun vertaillaan toisiinsa apinoita ja puoliapinoita, niin saadaan tulla havaitsemaan, että apinoilla on lyhyempi kuono, parempi näköaisti ja suuremmat aivotkin, kuin puoliapinoilla.

Puoliapinat ovat kehityshistoriallisesti vanhempia ja siten vähemmän "ihmismäisiä", kuin apinat. Puoliapinat ovat yleensä yöeläimiä, kun apinat puolestaan ovat päiväeläimiä. Puoliapinoilla poikueessa on monta poikasta kerrallaan, kun apinat saavat kerrallaan yhden poikasen.

Rengashäntämaki
Rengashäntämaki

Rengashäntämaki (Lemur catta) on Madagaskarilla elävä puoliapina.

Valkopääsaki
Valkopääsaki

Kuvissa valkopääsaki.

Valkopääsaki (Pithecia pithecia)

Uuden maailman apinoissa Etelä-Amerikassa on kierteisapinoissa heimo uakarit, ja siihen kuuluu kuvan valkopääsaki. Se syö marjoja, hedelmiä, hunajaa, lehtiä, kukkia ja pieniä nisäkkäitä, kuten hiiriä, lintuja ja lepakoita. Ruokaillessaan valkopääsaki käyttelee taitavasti pitkiä sormiaan.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat Copyright © bzd1


Lähteet
Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja, magotti
Kodin suuri eläinkirja - Weilin + Göös
ADW Animal Diversity Web
IUCN
www.korkeasaari.fi
WWF Suomi


Tunturisusi Tutustu kuvin myös veikeään japaninmakakiin.
Kädelliset