Alku   Hirvieläimet   Hirvi   Poro   Metsäpeura   Metsäkauris   Valkohäntäpeura   Kuusipeura   Saksanhirvi   Japaninpeura

HIRVIELÄIMET Hirvellä, metsän uljaalla kruunupäällä, on vanhastaan ollut tärkeä asema eri kansojen mytologioissa. Metsästyksen taidon eri muodoista on hirvenmetsästys ollut pisimmälle kehitetty ja siinä ovat eläimen ajoon ja surmaamiseen liittyvät seremoniat olleet yksityiskohtaisimmat ja monimutkaisimmat. Ei ole sattumaa, että metsästäjien suojelija Pyhä Hubertus, näyssään eräänä yönä näki ristin juuri hirven sarvien välissä. Nykyään länsimaissa hirvieläimiin liittyy niin taloudellisia kuin virkistyksellisiä arvoja. Suomessa hirvijahtiin osallistuu joka vuosi yli satatuhatta metsästäjää ja hirvi on myös taloudellisesti tärkein riistaeläimemme. Hirvieläimiä on Antarktista, Australiaa ja Saharan eteläpuolista Afrikkaa lukuun ottamatta maapallon joka kolkalla. Ne ovat hyvin sopeutuneet vallitseviin oloihin. Esimerkiksi pohjoisessa hirveä auttavat sen suuri koko ja lämpöä hyvin eristävät ontot karvat. Lumessa liikkumista helpottavat pitkät raajat ja leviävät sorkat. Paikoin hirvieläimet ovat yleisimpiä ja laajimmalle levinneitä isoja nisäkkäitä, näin ovat muuli- ja valkohäntäpeura Pohjois-Amerikassa. Monipuoliset ravinnonkäyttäjät, kuten saksan- ja japaninhirvi, taas mukautuvat nopeasti uusiin olosuhteisiin ja ravintokasveihin. Niitä onkin hyvällä menestyksellä siirretty eri puolille maailmaa. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa, jossa ei alun perin ollut hirvieläimiä, istutetut hirvieläimet ovat aiheuttaneet jopa ylilaidunnusongelmia. Kuvassa vasemmalla hirvi (Alces alces). Kuva Yellowstone Digital Slide File Home Page.

Hirvieläinten ominaisuuksia. Solakat ja hoikkarajaiset hirvieläimet ovat ulkonäöltään sutjakkaan antilooppimaisia, mutta poikkeuksiakin on, muun muassa Huippuvuorten pedottomissa olosuhteissa elävä peuran alalaji huippuvuortenpeura on matalajalkainen käyskentelijä. Pienin hirvieläin pudu on alle kymmenkiloinen, kun taas suurimmat alaskanhirvisonnit voivat painaa yli 800 kg. Väriltään useimmat hirvieläimet ovat harmaita tai ruskeita. Sopusuhtaiset hirvieläimet ovat melkoisia pikakiitureita: hirven huippunopeudeksi on mitattu 56 ja tunturi- ja metsäpeuran jopa yli 70 kilometriä tunnissa. Juoksemalla pedot eivät siis saa kiinni tavallisissa oloissa vaikkapa metsäpeuraa. Hirvieläimet ovat myös erinomaisia uimareita, minkä vuoksi ne ovat levinneet moniin saariin. Vaellukset. Yhteinen piirre monille hirvieläimille ovat vuodenaikaisvaellukset. Perussyy vaelluksiin on ravinnon riittävyyden varmistaminen. Amerikassa karibut vaeltavat jopa 1 000 kilometriä talvi- ja kesälaiduntensa välillä. Meillä metsäpeurojen vaellusten keskipituus on 60 kilometriä ja hirvet voivat laidunta vaihtaessaan vaeltaa jopa 300 kilometriä. Valkohäntäpeura (Odocoileus virginianus) - kuva Copyright Jaakko Ruola. Suomen Luonnonvalokuvaajat ry.

Sarvet. Hirvieläimet ovat tunnettuja päätään koristavista, luumaista ainetta olevista sarvistaan. Sarvien malli eri lajeilla vaihtelee: metsäkauriilla ne ovat yksinkertaiset pistoaseet, saksanhirvellä ja kuusipeuralla monihaaraiset kruunut. Hirvellä on suurimmat sarvet, jotka voivat painaa kymmenisen kiloa. Valkohäntäpeuralla (kuva ylhäällä) symmetriset ja säännölliset sarvet kaartuvat epätavallisesti ensin ulospäin ja sitten eteenpäin. Jättiläispeura eli jättiläishirvi taikka jättisarvihirvi (Megaloceros giganteus). Kaikkein suurin tunnettu hirvieläin oli esihistoriallisella ajalla elänyt jättiläispeura. Jättiläispeura ilmaantui Euraasiaan noin 400 000 vuotta sitten, ja sen jäänteitä on löydetty Irlannista Baikal-järvelle ulottuvalta alueelta. Jättiläispeurat olivat nykyisiä hirviä suurempia, korkeudeltaan yli kaksimetrisiä ja suuria olivat erityisesti niiden sarvet. Jättiläispeura olikin maapallon historian suurisarvisin hirvieläin. Valtavien monisakaraisten lapiosarvien kärkiväli saattoi olla 3,7 metriä ja painoakin sarvilla oli 45 kg. Ne olivat varmasti eläimelle raskas taakka, ja ne onkin mainittu esimerkkinä raiteiltaan suistuneesta kehityksestä - ottaen huomioon myös sen, että nämä valtavat sarvet oli kasvatettava joka vuosi uudestaan. Itse asiassa ne olivat kuitenkin sosiaalisia elimiä ja täyttivät varmasti tehtävänsä eli tekivät vaikutuksen vastustajaan. Mahtavuuden vaikutelmaa jättiläispeurassa vahvisti suippo, kyttyrämäinen hartianseutu, joka lienee ollut musta. Tämän voi päätellä kuvasta, joka on löydetty eräästä luolasta Ranskassa. Viimeiset jättiläispeurat elivät Uralin liepeillä vielä noin 7000 vuotta sitten, vaikka aiemmin niiden oletettiin kadonneen 3 000 vuotta aiemmin. Häviämisen syy on ollut hämärän peitossa. Yhdysvalloissa, Minnesotan yliopistossa tehty tutkimus viittaa siihen, että sarvipäiden kohtaloksi koitui ehkä osteoporoosi eli luukato. Hirvet kasvattavat sarvensa uudestaan joka vuosi. Tietokonemallien perusteella tutkijat laskivat, että jättiläispeura tarvitsi sarviensa kasvattamiseen 7,6 kg kalsiumia ja 3,8 kg fosforia. Tällaisen määrän saaminen ravinnosta talven jälkeen kevään parittelukauteen mennessä oli mahdotonta, joten sarvet kasvatettiin muun luuston kustannuksella. Peuraurokset kärsivät siis kausittaisesta osteoporoosista. Tavallisesti ne pystyivät kuitenkin kesän ja syksyn aikana palauttamaan muidenkin luuston osien normaalin kalsium- ja fosforipitoisuuden. Siitepölyfossiilit viittaavat siihen, että 10 000 vuotta sitten ilmasto viileni ja peurojen elinalueiden kasvillisuus muuttui 400 vuodeksi paju- ja kuusivaltaisesta lähinnä tundramaiseksi. Köyhäravinteisissa kasveissa ei ehkä enää ollut kesälläkään kylliksi kalsiumia ja fosforia luuston vahvistamiseksi. Jatkuvan luukadon vaivaama laji ei sopeutunut uusiin oloihin vaan kuoli muutaman vuosituhannen kuluessa sukupuuttoon. Jättiläispeuran lähin, edelleen elävä sukulainen, on kuusipeura. Vanhat peuransarvet. Täältä Pohjoismaista ei ole löydetty paljonkaan jääkauden eläimiä. Muutamia sentään tiedetään: esimerkiksi Torniosta peräisin oleva peuransarvi on todettu noin 34 000 vuoden ikäiseksi.

Poro (Rangifer tarandus). Poro on yksi Lapin tunnetuimmista symboleista. Porotalous on ollut pohjoisessa vuosisatojen ajan tärkeä elinkeino. Poro on selviytynyt hyisissä ja karuissa olosuhteissa ja antanut samalla ihmiselle mahdollisuuden elää niillä ääriseuduillakin, joilla toimeentulo muuten olisi ollut mahdotonta tai niukkaa. Poro on saamelaisen, vanhan kulttuurin tukipylväs ja poronjäljet näkyvät laajasti pohjoisimman Suomen historiassa ja kulttuurissa. Poro on myös tätä päivää monin tavoin, sen ympärillä elää nykyaikainen ja kehittyvä porotalous - ja se on yli koko maailman tunnettu Joulupukin reen vetäjänä. Poro on tunturipeuran (R. t. tarandus) jälkeläinen, siitä puolikesyksi ihmisen haltuun otettu ja toisen peuramme, metsäpeuran (R. t. fennicus) "serkku", eli sekä poro että metsäpeura ovat saman lajin, peuran eli karibun, alalajeja. 1800-luvun lopulla metsäpeurat maastamme kovassa metsästyspaineessa katosivat, ja Lapissa kasvavat porotokat työnsivät tuntureilta viimeisetkin tunturipeurat rajojen ulkopuolelle. Villiporoja, eli tunturipeuroja elää nykyisin enää eteläisessä Norjassa ja Kuolassa. Metsäpeurat ovat tehneet paluun maahamme. Kuva poroista Rovaniemi Media.

Saksanhirvi (Cervus elaphus) elää Ahvenanmaalla ja koristaa maakunnan vaakunaakin. Kuva Yellowstone Digital Slide File Home Page. Saksanhirvi on ilmeisesti kohta isopeura, sillä Suomessa istuu parhaillaan ja edelleen, keväällä vuonna 2006 nisäkkäiden nimistötoimikunta, joka on suunnitellut saksanhirvelle uutta nimeä isopeura. Kuusipeuralle ehdotetaan nimeksi täpläpeura - ja valkohäntäpeuralle nimeä valkohäntäkauris. Nimimuutoksen taustalla on halu saada eläimille kuvaavammat nimet. Uudet lajinimet saattavat tulla voimaan kesän 2006 kuluessa. Näillä hirvisivuilla otetaan heti uudet nimet käyttöön, kun ne on virallisesti julkistettu. Nimistötoimikunta huomioi ehkä myös sen, että metsäkaurislajeja on kaksi, vaikka niitä aiemmin on katsottu olevan vain yksi - ja antaa kummallekin metsäkauriille oman lajinimen. Palautevieraskirja.

Otsikon kuva vapiteista, ylin hirvikuva ja alin saksanhirvestä Yellowstone Digital Slide File Home Page Turun biologinen museo. Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja Kuva poroista Rovaniemi Media. Tiede: Jääkauden Euroopassa komeita eläimiä (30.11.1999). Nature 7.10.2004 Science 1.10.2004 Tieteen kuvalehti 7/2000

Hirvi (Alces alces).

Saksanhirvi (Cervus elaphus).

Poro (Rangifer tarandus).

Valkohäntäpeura (Odocoileus virginianus).

Kuusipeura (Dama dama).

Metsäkauris (Capreolus capreolus).

www.tunturisusi.com