Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © Patrick Angberg


HIRVI (Alces alces) Hirvi

Hirvi on tärkein riistaeläimemme, jonka levinneisyysalue kattaa koko maan, tunturialueita lukuun ottamatta.

Koko

Euroopan suurin hirvieläin, joka kilpailee visentin ja jääkarhun kanssa Euroopan suurimman maanisäkkäänkin arvosta. Ruumiin pituus voi olla 300 cm, hartiakorkeus jopa 220 cm, painoa uroksella eli sonnilla 250 - 600, mutta jopa 800 kg, naaraalla 240 - 450 kg ja lyhyen hännän pituus 2 - 6 cm. Kaadetun hirven lihapaino aikuisella n. 180 kg, vasalla 80 kg.

Elintapoja ja ominaisuuksia

Hirvi on hämärä- ja päiväeläin, nopea ja kestävä juoksija. Hirvi elää yksin, naaras elää vasojen kanssa - joskus hirvet talvisin kerääntyvät laumoiksi. Keväisin ja syksyisin hirvi voi tehdä pitkiä vaelluksia. Hirven kuuloaisti suuntii äänet äärimmäisen hyvin jopa kilometrien päästä. Näkökyky on rajoittuneempi, hirvi ei näe ilmeisesti värejä mutta hyvin kontrasteja harmaa-asteikolla. Vain uroshirvelle eli sonnille kasvaa sarvet, jotka voivat painaa kymmenisen kiloa ja olla kärkiväliltään yli kaksi metriä. Sarvet pudotetaan vuosittain, tavallisesti tammikuussa ja uudet kasvavat tilalle kevään ja kesän kuluessa.

Lisääntyminen

Hirvet tulevat kiimaan syys-lokakuussa. Kiimakausi on erittäin raju ja eläinten käytös suuresti tavallisesta poikkeavaa. Silloin hirvisonnit virtsailevat hajumerkkejään ympäriinsä ja hankaavat sarviaan puihin. Ne myös puskevat sarvillaan puita ja pensaita nurin ja kuopivat maahan kiimakuoppia. Sonni virtsaa kuoppaan ja kieriskelee ja piehtaroi siinä naaraita houkuttelevan hajun aikaansaamiseksi. Myös lehmä ja jopa vasa voi kieriskellä kuopassa.

Uroksilla on keskenään rajuja kiimataisteluita naaraista, jotka ovat paritteluun halukkaita ainoastaan yhden vuorokauden verran. Sonnit kohtaavat yhä useammin - pienemmät eläimet lähtevät tällöin karkuun, mutta tasavahvojen sonnien kesken voi syntyä valtaisia mittelöitä. Viimeisen viikon ajan ennen pariutumista sonni vartioi lehmää malttamatta juuri syödäkään. Kahdeksan kuukauden eli 235 vuorokauden kantoajan jälkeen hirvilehmä synnyttää touko-kesäkuussa yhden tai kaksi kymmenkiloista punaruskeaa vasaa. Nuori lehmä saa yleensä vain yhden vasan, kolmossynnytyksiä on vain muutama prosentti. Neloset ovat erittäin harvinaisia.

Vasat imevät emonsa maitoa nelisen kuukautta. Syntyneen vasan paino kaksinkertaistuu kuukaudessa ja tämän jälkeen paino lisääntyy yli 1 kg/vrk kesän runsaan ravinnon ansiosta. Pituuttakin tulee lisää noin 1 cm päivässä. Elo-syyskuussa vasa painaa jo 85 - 90 kg. Noin vuoden ikäisenä vasa ylittää jo 200 kg painorajan. Vasat seuraavat emoaan talven yli ja tulevat vieroitetuiksi 10 - 15 päivää ennen seuraavaa synnytystä. Hirvi synnyttää ensimmäisen vasansa yleensä 2-vuotiaana. Suuri osa etenkin 5 - 8-vuotiaista lehmistä saa kaksosvasat. Vasojen vauhdikas kasvu jatkuu kolmen vuoden ikään asti. Suurimmillaan hirvi on kuitenkin vasta 8 - 9 vuoden iässä.

Hirvikannan rajut vaihtelut

Hirvien määrä maassamme on kokenut rajuja muutoksia. Nykyisin, kun hirviä on jopa yli 100 000, puhutaan hirvikannan räjähdysmäisestä kasvusta. Tämän kasvun ovat mahdollistaneet alunalkaen hirven rauhoittaminen, hirven hyvä lisääntymisteho ja metsästyksessä siirtyminen vasaverotukseen.

1800-luvulla hirvikanta maassamme oli huvennut hyvin vähiin. Hirvi rauhoitettiin vuonna 1868 julkaistulla asetuksella. Hirvien metsästys tuolloin loppui, mutta rehottanutta salametsästystä se ei hillinnyt. 1800-luvun lopulle tultaessa hirvikanta oli kuitenkin sen verran runsastunut, että vuonna 1898 voitiin rauhoitusasetusta lieventää ja uroshirvien metsästys sallittiin syyskuun kahdeksana ensimmäisenä päivänä. Tähän metsästykseen oli lupa saatava maaherralta.

1900-luvun alkuvuosina salametsästys koetteli hirvikantaa rajusti ja näin hirvien määrä jälleen lähti laskuun. Tällöin koettiin huonoin tilanne ja vähimmillään hirviä oli maassamme enää muutama sata. Maailmansodan aikainen elintarvikepula sekä kansalaissodan edellä ja aikana vallinnut yleinen laeista piittaamattomuus ja kurittomuus aikaansaivat hillittömän hirvien salametsästyksen ja hirvikanta katosi sukupuuton rajoille.

Vuonna 1923 saatiin aikaan asetus, jolla hirvi rauhoitettiin täydellisesti muualla paitsi Petsamossa, jossa uroshirviä sai metsästää annetun luvan nojalla syyskuun kahdeksana ensimmäisenä päivänä. Hirvi oli rauhoitettu Suomessa vuodesta 1923 lähtien kymmenen vuoden ajan. Keväällä 1933 Suomen Metsästäjäliiton vuosikokous kuitenkin esitti maan hallitukselle, että erillisin pyyntiluvin säädelty hirvenmetsästys sallittaisiin, sillä rauhoituksen vuoksi hirvikanta oli alkanut hiljaa vahvistua. Esitys johti tulokseen, sillä jo heinäkuun kymmenentenä päivänä tällainen asetus vahvistettiin. Saman vuoden syksystä alkaen hirviä on saanut metsästää joka syksy, asetuksella siis mahdollistettiin ”uuden hirviajan” alkaminen.

1940-luvulla talvisodan jälkeen arvioitiin maamme hirvikannan suuruudeksi 6 000 hirveä. Hirvien määrästä vuonna 1952 kertoo kaatotilasto - maassamme kaadettiin tuolloin hieman alle 2 000 hirveä. Vuosisadan alusta 1950-luvulle hirvi oli harvalukuinen metsiemme asukki. Hirvikanta lähti 1950-luvun alussa kasvuun lähinnä muuttuneen metsätalouden, rauhoituskausien ja metsästyksen suuntaamisen johdosta.

Kuitenkin, hirvikannan pysyessä varsin pienenä, vielä 1960-luvulla ja sen lopulla hirvi oli rauhoitettu suuressa osassa maatamme. Hirvi oli rauhoitettu vuosina 1969 - 1971 ja sen jälkeen kanta lähti reippaaseen kasvuun. Vuonna 1970 hirven talvikanta oli vain reilut 15 000 yksilöä, kun vuosikymmentä myöhemmin, vuonna 1980 talvea vietti metsissämme jo 95 000 hirveä. Tämän jälkeen alkoivat hirvien aikaansaamat vahingotkin nousta jo merkittäviksi ja kannan ollessa nykyisin vuonna 2006 reilusti yli 100 000, on sen kasvua pyritty hillitsemään jokasyksyisillä suurilla kaatomäärillä. Kaatomääristä antaa kuvaa syksy 2003, jolloin maassamme kaadettiin ennätykselliset 84 466 hirveä. Syksyn 2005 hirvisaalis oli 74 020 hirveä. Samana syksynä koko maahan myönnettiin 61 000 hirvenpyyntilupaa. Yhdellä luvalla saattoi ampua yhden aikuisen tai kaksi vasaa, mikäli riistanhoitopiiri ei asettanut tästä poikkeavia ehtoja.

Hirvi

Maijala haluaa hirvenmetsästyksen alkavan aiemmin pohjoisessa - 2013

Kansanedustaja Eeva-Maria Maijala on tehnyt toimenpidealoitteen hirvenmetsästyksen aikaistamisesta Pohjois-Suomessa. Maijala haluaa, että metsästyksen aloitus siirretään syykuun alkuun. Näin on kokeilun seurauksena jo tehty Enontekiöllä, Utsjoella, Inarissa ja Muoniossa.

- Pohjois-Suomessa poronhoitotyöt ja niiden huomioiminen hirvenmetsästyksessä on tärkeää, lumi tulee maahan aikaisemmin, lumipeite on paksumpi ja ilma on paljon kylmempi, mikä hankaloittaa metsästäjien ja metsästyskoirien liikkumista maastossa. Päivän valoisa aika on loppuvuodesta myös paljon lyhyempi kuin Etelä-Suomessa. Pakkanen ja vähäinen valaistus joulukuussa lisäävät myös vaaratilanteiden riskiä aseen käytön suhteen, Maijala perustelee.

Muina perusteluina Maijala esittää poronhoitotöiden päällekkäisiä aikatauluja ja koirien hyvinvointia. Koirien juoksuttamista upottavassa lumikinoksessa hän pitää lähes eläinrääkkäyksenä.
Hirvi Pohjolan Sanomat 19.4.2013
Hirvi

Ravinto

Hirvi on metsien avainlajeja, joka suuren ravinnontarpeensa tähden - 10-15 kiloa oksia päivässä - vaikuttaa puuston kasvuun ja lajisuhteisiin.

Kesällä hirvet syövät pääasiassa puiden ja pensaiden lehtiä sekä erilaisia heinäkasveja. Kesällä hirvi käyttää ravinnokseen myös suuria määriä vesi- ja suokasveja ja siirtyy soille ja rannoille, syöden kortteita, ulpukoita, vitoja ja raatteita, joista se saa runsaasti hivenaineita. Niitä etenkin uros tarvitsee sarviensa kasvattamiseen - jopa yli sadan gramman päivävauhtia. Vesikasveista hirvi saa elintoimintoihin, kasvuun ja lisääntymiseen tarvitsemaansa natriumia. Koska talvella ei vesikasveja ole tarjolla, syö hirvi kesällä niin paljon vesikasveja, että natriumia jää ”varastoon”. Runsaan viherravinnon aikana keväällä ja kesällä hirvi voi syödä kymmeniä kiloja ruokaa vuorokaudessa. Hirven mieliruokaan kuuluvat myös maitohorsmat ja puunlehdet.

Syksyllä pääruokaa ovat mustikka, puolukka, vaivaiskoivu ja muut varvut. Myös kaurapelloille ja muille viljelyksille saattaa syksyllä ilmestyä vaihtelua ruokavalioonsa hakeva hirvi.

Talvella ravintoa on tarjolla niukemmin ja puisevan talviravinnon tärkeimmän osan muodostavat koivut ja männyt - näiden puiden oksat. Hirven suosikkioksat löytyvät helposti sulavista pihlajasta, pajusta, haavasta ja katajasta - mutta eniten käytetty ravintokasvi talvella on kuitenkin mänty, jonka neulasia ja oksia on runsaasti tarjolla. Kuusentaimia hirvet syövät harvoin, mutta rehevillä mailla tai tiheän hirvikannan alueella kuusetkin ovat ravintona. Kuusistakin oksat ja latvukset maistuvat hirville parhaiten, mutta joskus ne kaluavat myös etenkin haavan ja pajujen kuorta. Taimikot ovat tärkeitä elinpiirejä etenkin talvisin, jolloin hirvet kokoontuvat yli kymmenenkin yksilön laumoiksi ja liikkuvat syvän lumipeitteen vuoksi mahdollisimman vähän, tyypillisesti muutaman neliökilometrin alueella. Hirven syömät taimet vioittuvat ja tuuhettuvat. Ainakin pajulla hirven sylki kiihdyttää katkaistujen oksien kasvua, mikä tihentää pensaikkoja entisestään. Suomen talvesta iso hirvi selviytyy vain syömällä kaikkialla yleisesti saatavilla olevaa ravintoa. Esimerkiksi karhu ei voi ravintopulan vuoksi selvitä Suomen talvesta kuin vaipumalla talviuneen. Suomen pienipiirteisessä maastossa hirvelle sopivia elinympäristöjä on kaikkialla, eikä meikäläisten hirvien tarvitse yleensä vaeltaa pitkiä matkoja parhaiden talvi- ja kesälaidunten välillä.

Hirven merkitys riistaeläimenä

Hirvi on taloudellisesti tärkein riistaeläin. Hirvistä saatava lihatuotto on ylivoimaisesti suurin, suurempi kuin kaikkien muiden riistaeläinten yhteensä. Hirvisaaliin taloudellinen arvo on suurempi kuin porotalouden elinkeinotuotto. Riistasaaliin painosta hirvet muodostavat 90 prosenttia. Hirvijahtiin osallistuu vuosittain n. 120 000 metsästäjää. Alueellisten kaatolupien määrä vahvistetaan joka vuosi kanta-arvioiden perusteella. Yleisimpiä pyyntitapoja ovat ajometsästys, metsästys koiran haukusta ja pelloilla ruokailevien hirvien kyttääminen. Metsästys on Suomessa ylivoimaisesti tärkein hirven kuolleisuustekijä. Hirvikanta pienenee syksyisin lähes puolella metsästyksen vaikutuksesta. Enimmillään saalis on kohonnut yli 84 000 hirveen. Hirvenmetsästysaika alkaa syyskuun viimeisenä lauantaina ja päättyy kunakin vuonna 15.12.

Hirvi on ylivoimaisesti merkittävin saaliseläin lihantuotoltaan ja taloudellisesti

Vuonna 2012 koko riistasaaliin laskennallinen lihantuotto oli 7,4 miljoonaa kiloa, josta hirven osuus oli 5,3 miljoonaa ja muiden hirvieläinten 1,0 miljoonaa kiloa. (Rktl, Tilastoja: Metsästys 2012)

Vasatuotto - hirvihavaintokortti - hirvikannan ikärakenne

Suomen hirvenmetsästykseen omaksuttiin 1970-luvun alussa valikoivan metsästyksen periaatteet, joiden tavoitteena oli maksimoida vasatuotto hirvikannan ikärakennetta muuttamalla. Metsästysstrategiassa tapahtui huomattava muutos, kun hirvisaaliin vasaosuutta lisättiin selvästi. Tämän seurauksena naarashirvien keski-ikä ja vasatuotto kohosivat. Vasojen suuri osuus saaliissa oli keskeinen tekijä hirvikannan rajuun kasvuun. Valikoivaan metsästykseen siirryttiin, koska hirvikannan ikä- ja sukupuolirakennetta haluttiin muuttaa mahdollisimman tuottavaksi lisääntymisen kannalta.

Vasojen valikoiva metsästys nostaa naaraiden keski-ikää, josta on seurauksena vasatuoton kohoaminen. Kestävän metsastyksen harjoittamiseksi tarvitaan mahdollisimman tarkkoja tietoja vasatuotosta. Suomen hirvikannan tärkein seurantamenetelmä on ollut jo 1970-luvulta lähtien hirvihavaintokortti. Kultakin alueelta saadut havainnot naaraista ja vasoista ovat tietoja, joiden avulla saadaan indeksi vasatuotosta.

Naarashirvien tuottoteho oli huipussaan meillä vuonna 1999, jolloin Suomessa syntyi keskimäärin 97 vasaa/100 naarasta. Lapin riistanhoitopiirin vasatuotto oli heikoin, 78 vasaa/100 naarasta. Tuottavin oli Pohjois-Hämeen riistanhoitopiirin naaraskanta, joka tuotti 109 vasaa/100 naarasta. Kaksosprosentti tässä yhteydessä tarkoittaa kaksossynnytysten osuutta kaikista synnytyksistä. Kaksosprosentti koko Suomessa vuonna 1999 oli 47.

Hirvisaaliin vasaosuus on erittäin tärkeä hirvikannan ikärakenteen ja vasakannan säätelykeino. Saaliin vasaosuus on mietittävä huolella, jotta hirvikannan vakaa ikärakenne voidaan turvata. Se ei saa olla vakiona vuodesta toiseen pidettävä prosentti, vaan siinä on oltava myös joustavuutta. Hyvänä esimekkinä on hirvikannan pienentämisvaihe, jolloin saaliin vasaosuutta on monesti syytä pienentää. Hirvikannan hoitoa voidaan tehostaa ikärakennetietojen avulla, sillä niiden hyödyntäminen metsästyksen suunnittelussa auttaa ehkäisemään hirvikannan ikärakenteen vääristymiä. Ikärakennetiedot ovat myös arvokkaita hirven kannanvaihtelujen ennustamisessa. (Miska Kopponen: Valikoivan metsästyksen vaikutus hirvikannan ikärakenteeseen ja vasatuottoon Savonrannan ja Sodankylän riistanhoitoyhdistysten alueilla).

Hirvikärpänen - syksyisen metsän kiusa

Litteä, puolen sentin mittainen hirvikärpänen tavattiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1960. Sen jälkeen se on levinnyt nopeasti kaakosta länteen ja on nykyisin yleinen koko Suomessa, paitsi ihan pohjoisimmassa osassa maata. Sitkeähenkinen täikärpänen on hirven ulkoloinen, mutta se on tullut tutuksi myös sienestäjille, marjastajille ja muille metsässä liikkujille.

Hirvitutkimusta 2011

Yksilöiden habitaatinvalintaa ja liikkumista säätelee pääasiassa resurssien esiintyminen, mutta myös vuorovaikutus lajitovereiden ja muiden lajien yksilöiden kanssa. Hirvi on yksi Pohjoismaiden tärkeimmistä riistaeläimistä ja sen ekologinen vaikutus metsäekosysteemeissä on suuri.

Hirvieläinkantojen koolla, yksilöiden liikkumisella ja elinympäristön valinnalla on yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutuksia myös hirvieläinten aiheuttamien liikenne- ja taimikkovahinkojen vuoksi. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos aloitti 2008 hirvieläinten liikkeitä GPS-GSM -radiopannoin selvittävän tutkimuksen, minkä myötä yhteensä 137 hirveä (77 naarasta ja 60 urosta) on pannoitettu Etelä-Suomessa, Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa.

Tutkimuksessa selvitetään hirvien elinympäristön valintaa, vaelluskäyttäytymistä ja liikkumista erilaisissa ympäristöolosuhteissa ja eri vuodenaikoina. Lisäksi tutkitaan rannikon, suurpetojen, metsästyksen ja liikenteen vaikutuksia hirvieläinten liikkumiseen, kuolevuuteen ja elinympäristön käyttöön.

Tutkimus on keskitetty maantieteellisesti ja teemallisesti alueille, joilla hirven yhteiskuntavaikutukset ovat suurimmat. Alustavien tulosten mukaan hirvien elinpiireissä ja liikkumisessa on suurta vaihtelua niin yksilöiden välillä mm. sukupuolesta ja iästä riippuen kuin alueellisestikin elinpiirien kasvaessa etelästä pohjoiseen siirryttäessä. Tutkimuksesta saatavaa tietoa hyödynnetään hirvien kannanhoidossa sekä metsätuhojen ja hirvikolareiden ehkäisyssä. (Raisa Tiilikainen: Hirven elinympäristön valinta ja liikkuminen Suomessa - huhtikuu 2011/ 1. Suomen nisäkästieteen päivät)
Hirvi
Hirvensarvet

Hirven sarvet

Keväällä syntynyt uroshirvenvasa saa jo seuraavana syksynä päähänsä kasvavan sarven tyviosan, ihon peittämän "ruusutapin", mutta varsinaista sarvea siinä ei vielä ole. Seuraavana keväänä, siis vuoden vanhana, se saa pienet tappisarvet, jotka varisevat talvella. Kaksivuotisena sillä on tavallisesti kaksihaaraiset puikkosarvet, mutta vasa voi vielä silloinkin olla sarvineen yksihaaraisen tappisarven asteella.

Vuosi vuodelta sarviin kasvaa aina yksi haara lisää. Haarojen luvun lisääntyminen ei kuitenkaan ole säännöllistä, vaan riippuu mm. ravinnon saannin runsaudesta tai niukkuudesta. Sarvien kasvattaminen vaatii runsaasti erilaisia hivenaineita ja erityisesti natriumia, jota on runsaasti vesikasveissa. Hirvisonnit saattavatkin syödä alkukesästä lähes yksinomaan tuoreita vesikasveja ja niiden juurakoita. Sarvien kasvun ollessa kiihkeimmillään, niiden paino kasvaa päivässä jopa 100 grammaa. Hivenainepitoiset sarvet katoavat maastosta nopeasti pikkujyrsijöiden syödessä ne. Vain kuivilla kallioalueilla sarvet saattavat säästyä jyrsijöiden hampailta.

Suurimmillaan sarvet ovat, hirven ollessa 8 - 10 vuoden ikäinen, sen jälkeen ne jäävät pienemmiksi ja niiden haarojenkin luku vähenee, kunnes yli 20-vuotiaalla hirvellä joko ei ole enää sarvia ollenkaan tai korkeintaan vain tappi niistä jäljellä. Näin ollen ei haarojen luvusta voi päätellä varmuudella hirven ikää. Lapiosarvimuotoa kutsutaan palmata-tyypiksi. Menneiden aikojen suurimmat hirven sarvet olivat vuonna 1930 Jaalassa ammutulla hirvellä. Sen sarvien piikkien luku oli 13 + 13, sarvien leveys leveimmältä kohdalta 115 cm ja lapion leveys noin 32 cm. Hoikkahaaraisempia, pitkäkärkisempiä sarvia, joissa lapiolaajennusta ei ole juuri lainkaan, kutsutaan tyypiltään hankosarviksi, eli cervina-tyypiksi.

Sarvensa hirvi pudottaa jokainen talvi ja kevään ja kesän kuluessa kasvavat uudet tilalle. Hirvet kelovat sarviaan heinä-elokuussa, jolloin sarvia peittävä nahka irtoaa - ja hankaavat tällöin sarviaan puunrunkoa vasten. Hirven kelomispuut ovat yleensä reilun ranteenvahvuisia kuusia tai mäntyjä, ja niistä on kuori irronnut parin metrin korkeudelle saakka.

Sarvien osien nimitykset

Hirven sarvien osat ovat sarven tyvi, tyviruusuke, sarvipuolikkaat, etulapio/hanko, takalapio/hanko ja piikit. Tyvi alkaa ruusukkeesta ja päättyy sarvipuolikkaan runkoon. Sarvipuolikas jaetaan tyven päälinjan mukaan etulapioon/etuhankoon ja takalapioon/takahankoon. Kumpaankin liittyy joukko piikkejä, joita lapiosarvessa on tyypillisimmillään vähintään viisi ja hankosarvessa korkeintaan viisi sarvipuolikkaassa.

Hirvisaalis Hirvisaalis

Kivikautinen hirvenpääveistos

Kuvassa oikealla kivestä tehty, Ruotsista löydetty hirvenpääveistos ajalta noin 4 000 vuotta sitten, jolloin elettiin Pohjolassa vielä kivikauden loppuaikoja. Samantyyppisiä veistoksia on löydetty myös Suomesta ja Venäjältä. 21 cm pitkällä veistoksella on työkalumainen muoto, mutta oletetaan, että sitä ei kuitenkaan ole käytetty työkaluna, vaan kyseessä on seremoniallinen esine. Hirvi on varmasti koettu hyvin tärkeäksi ja arvokkaaksi riistaeläimeksi, kun siitä on tehty tällaisia veistoksiakin. Kivikauden hirviveistokset Pohjolassa ovat aina sarvettomia, mikä selittynee sillä, että sarvien veistäminen noina aikoina teknisesti olisi ollut ehkä liian vaikeaa.

Emme tietenkään tiedä sitä, kuka oli tuo kivikauden ajan taiteilija, joka tällaisen mestarillisen veistoksen kivestä kykeni noihin aikoihin luomaan. Kannattaa kuitenkin hetkeksi hiljentyä miettimään sitä, millaistahan onkaan elo ollut noihin aikoihin Pohjolan metsämailla - ja miten tavattoman pitkä ja rikas historia meillä ihmisillä on. Ja kuinka kaikkina aikoina on olemassa aina ihmisiä, jotka kykenevät luomaan taikka tekemään jotakin sellaista, mikä tavoittaa ihmiset vielä tuhansia vuosiakin myöhemmin. Klikkaa kuvasta iso.
Suomen suurimpia hirviä ja hirven sarvia - 800 kg painava hirvisonni on Suomen painavin nisäkäs

Hirvisonni on Suomen painavin nisäkäs, ja se voi painaa enimmillään 800 kg. (Yle - Opettaja.tv - Hirvisonni on Suomen painavin eläin)

Ruho- eli teuraspainoltaan painava, kaadettu hirvi Kuhmossa 2007. Kuhmossa kaadettiin vuonna 2007 tuon kyseisen vuoden ruhopainoltaan painavin hirvi, 350 kg. Se vastaa elopainoa 650 - 700 kg. Metsästys ja Kalastus-lehdessä 11/2008 Jere Malinen kirjoittaa, että hirvitutkijoiden mukaan hirvisonnin ruhopaino kipuaa Suomessa enimmillään 330 - 350 kiloon. (Kysy.fi: Kuinka paljon painaa suurin Suomessa kaadettu hirvi?)

Ruho- eli teuraspainoltaan painava, kaadettu hirvi Inarissa 2010. Inarissa ammuttiin ns. Sevetin suurhirvi ensimmäisen aikaistetun hirvenjahdin aikaan 12.9.2010. Ruhopainoa Sevetin sarvipäällä oli 368 kiloa. Kyseessä on paino ilman sisälmyksiä eli Sevetin mammuttihirven elopaino on ollut noin 670 kiloa. Eläin oli 8 ja puolivuotias uroshirvi. Piikkejä sillä oli sarvissaan yhteensä 21.

Ruho- eli teuraspainoltaan hyvin painava, kaadettu hirvi Utsjoella 2011 - Aslak Pieskin jätti - sarvet kuin hävittäjälentokoneen siivet ja sieraimet kuin ketunkolot. Aslak Pieski ampui Utsjoella jättimäisen hirven, jonka lihoja ei koskaan punnittu, mutta josta on olemassa kuvia. Hän kuvaili hirveä näin: "Ja kun se tuli semmosen parinsadan metrin päähän niin minä näin ne sarvet että ne oli niin kuin hävittäjälentokoneen siivet. Ja ko se nuuhki ilmaa, sieraimet oli kuin ketunkolot, ajattelin että kohtako sieltä kettu vilahtaa." Hirven näki kaadettuna myös paikallinen biologian opettaja, joka lähes lensi hämmästyksestä selälleen, hirven nähdessään.

Ylä-Lappi on suurhirvien reviiriä. Ylä-Lapista, Inarin, Enontekiön ja Utsjoen alueelta löytyvät Suomen suurimmat hirvet. Viime vuosinakin siellä on kaadettu useita hirviä joilla on ollut sarvissa yli 20 piikkiä. - Lapissa on yleensäkin suuremmat hirvet. Vasat ovat pienempiä kuin etelässä, mutta aikuiset hirvet ovat isompia kuin etelän serkut, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen hirvitutkija Tuire Nygrén kertoo. - Tuollaisia 360 - 370 -kiloisia hirviä saadaan saaliiksi aina silloin tällöin, se ei ole erityisen ihmeellistä. Oikeastaan yllätyn vasta jos jostain löytyy ruhopainoltaan sellainen 390 kiloa painava uros, hirvitutkija Tuire Nygren sanoo. (Yle Uutiset 29.11.2013: Norjalaisten hirvijättiläinen kalpenee Sevetin mammutille)

Suurimpia hirven sarvia - Jaala 1930. Menneiden aikojen suurimmat hirven sarvet olivat vuonna 1930 Jaalassa ammutulla hirvellä. Sen sarvien piikkien luku oli 13 + 13, sarvien leveys leveimmältä kohdalta 115 cm ja lapion leveys noin 32 cm. (Tunturisuden hirvisivut)

Suurimpia hirven sarvia - Ylivieska 1982. Ylivieskalainen Veikko Sipilä ampui 14. marraskuuta 1982 Ylivieskan Kantokylällä hirvisonnin, jonka 24-piikkiset lapiosarvet saivat näyttely- ja trofeekomission arvostelussa aikanaan 392,7 pistettä, mikä on yhä SE-lukema. Sarvien paino on reilut kymmenen kiloa. Hirvi oli ruhopainoltaan 265-kiloinen.

Maan kookkaimpien sarvien kantajat löytyvät Kalajokilaaksosta. Lapiosarvien pisteytyslistan hopeasijan hirvi on kaadettu Nivalassa ja pronssisijan hirvi Alavieskassa. 4 - 10-vuotiaat hirvet kantavat komeimpia kruunuja. Hirvisonnit kantavat joko lapio- tai hankosarvia. Pohjoisessa lapiosarvet ovat yleisempiä. Tutkijoiden mukaan perintötekijöillä on sarvien kasvuun suurin vaikutus. (Kaleva 10.9.2007: 24-piikkinen kääntää katseet)

Suurimmat hirvikannat ja -saaliit - talvikanta 140 000 hirveä ja saalis yli 84 500 hirveä

Vuosituhannen vaihtuessa, 2000-luvun alun ensimmäisinä vuosina hirvien talvikanta Suomessa oli suurimmillaan noin 140 000 hirveä. Vuonna 2002, hirvisaalistuksen huipulla, maassamme kaadettiin ennätykselliset yli 84 500 hirveä. (mmm.fi - 26.1.2009 Metsästäjäin Keskusjärjestö)

Suomessa 85 000 hirveä vuonna 2012

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on arvioinut hirvikannan kooksi noin 85 000 hirveä syksyn 2011 metsästyskauden jälkeen. Kanta pieneni edellisvuodesta.

Hirvieläinten liikenteelle, maataloudelle ja metsätaloudelle aiheuttamat vahingot

Hirvi on maamme vaarallisin eläin - iltapäivälehtien lietsomasta susi- ja karhuhysteriasta huolimatta. Nykyaikainen metsätalous luonnottoman laajoine taimikkoineen ja vesakkoineen on kasvattanut hirvitiheyksiä keinotekoisen korkeiksi, eikä pieni karhu- ja susikantamme pysty niitä merkittävästi alentamaan. Hirvieläimet aiheuttavatkin huomattavia metsävahinkoja, joita valtio joutuu asetuksen nojalla korvaamaan (Valtioneuvoston asetus hirvieläinvahinkojen korvaamisesta - annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2000 - 1162/2000).

Suomessa hirvi aiheuttaa metsätaloudellisesti merkittävimmät vahingot. Hirven aiheuttamat vahingot syntyvät yleisimmin 1 - 3 metriä korkeisiin havu- ja lehtipuuntaimiin. Mutta hirvet saattavat napsia myös aivan pieniäkin taimia. Hirvien laumautuminen sekä vähäinen liikkuminen talviaikana sekä niiden uskollisuus talvilaitumilleen vuodesta toiseen johtavat siihen, että vahingot keskittyvät voimakkaasti tietyille alueille, joilla talvikannat ovat jatkuvasti keskimääräistä tiheämpiä. Vuomma 2009 hirvien aiheuttamat metsävahingot nousivat lähes 5,3 miljoonaan euroon, kertoo maa- ja metsätalousministeriö.

Hirvisaalis pieneni yli kolmanneksella 2012

Syksyn 2012 hirvijahdeissa kaadettiin kaikkiaan noin 40 000 hirveä, kertoo Suomen riistakeskus. Määrä on 32 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Vähennys johtui hirvikannan pienenemisestä. Viime vuosina hirvikantaa on vähennetty erityisesti Oulun alueella, Kainuussa ja Lapissa. Näillä alueilla hirvisaalis oli 30 - 40 prosenttia edellisvuotta pienempi.

Lukumääräisesti eniten hirviä metsästettiin edelleen Lapin ja Oulun alueilla. Myönnetyistä pyyntiluvista käytettiin koko maan alueella noin 82 prosenttia. (Kaleva 13.1.2013)

Valkoisia hirviä

Syksyllä 2012 kuvasi harrastajavalokuvaaja Sastamalan ja Vesilahden rajalla kaksi valkoista hirveä. Tutkija Tuire Nygrén Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta arvioi, että Suomessa on noin 20 - 30, mutta mahdollisesti jopa 50 valkoista hirviyksilöä. Kyseessä ei ole albinismi, vaan tämä pigmenttimuunnos esiintyy toiselta vanhemmalta saatuna värimuunnoksena.

Etelä-Hämeessä tehtiin kesällä 2012 useita havaintoja valkoisista hirvistä. Useimmat alueen metsästysseurat ovat rauhoittaneet valkoiset hirvet niiden harvinaisuuden vuoksi. (YLE 11.7.2012 ja Iltalehti 13.9.2012)

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
Kaatokuvat vasemmalla Copyright © Sini Merikallio
Kivikautinen hirvenpääveistos alla Copyright © The Swedish History Museum, Stockholm


Hirvi
Hirvi


Hirvet historian lehdillä

Vasana ihmisen huostaan otettu hirvi kesyyntyy verraten helposti. Niiden sanotaan oppivan tuntemaan hoitajansa ja tämän lähestyessä vasa kiireesti "tunkee kuonoaan hoitajansa taskuille, yritellen hamuta sieltä suuhunsa namusia". Vapaasti pihapiirissä liikkuneet kesyt hirvet saattoivat yllättäen työntää pitkän turpavärkkinsä sisään keittiön avoimesta ikkunasta "ruikuttaen itselleen suupalaa äänellä, joka sai tylyimmänkin keittäjättären sydämen heltymään".

Kesyjä hirviä on opetettu myös vetojuhdiksi, vetämään sekä rekeä että kärryjä. Tällaisen juhdan perässä kyyti olikin todella lennokasta ja nopeaa. Niin nopeaa, että Ruotsissa on pitänyt oikein säädetyllä lailla kieltää hirvien käyttö kaikenlaisessa ajossa, koska muka rikolliset voisivat käyttää sen nopeutta ja kestävyyttä hyväkseen, paetessaan heitä takaa-ajavia viranomaisia.

Tartossa kiellettiin niinikään 1600-luvulla hirvillä ajaminen, mutta toisesta syystä kuin Ruotsissa: Tarton seudun hevoset säikkyivät sarvipäisiä virkaveljiään. Ruotsissa Kaarle XI:llä oli hirvillä ratsastavia pikalähettejä.

Salametsästys

Hirvi on etenkin menneinä, köyhyyden ja pulan aikoina, ollut himoittu kohde myös salametsästäjille. Hirvet on ammuttu kohdattaessa, mutta erityisesti hirvikannan ollessa pieni, on salametsästyskin vaatinut suuria ponnistuksia. Etenkin hankikelien aikaan yleistä on ollut suksin tapahtunut takaa-ajo eli hirvenhiihto. Useinkin terävä hanki saattoi hangata pakokauhussa rientävän hirven nilkat verille ja eläin tuupertui tuskan ja verenvuodon vuoksi maahan. Tällöin hirveä ei tarvinnut edes ampua, vaan lopettaminen tehtiin hiljaa ja salaa, mitä vaati jo salametsästyksen luonnekin. Vanhaan, hirveä esittelevään eläinkirjaan on kirjoitettu seuraavanlainen kehotus:

"Toivottavasti yleinen mielipide meilläkin yhä yleisemmin tuomitsee moisen raa'an menettelyn, jonka seurauksena on paitsi takaa-ajetun eläimen tuskat ja kärsimykset, myös hirvikannan väheneminen ja sukupuuton uhan alaiseksi joutuminen. Toivottavasti metsiemme uljain nisäkäs saa edelleen tyyssijan ja turvapaikan maassamme, jonka alkuperäisen eläimistön kaikkein arvokkaimpia muistoja se on. Toivottavasti ei jälkipolvilta riistetä tätä Suomen salojen komeata kruunupäätä".

"Juoksi tästä Hiitten hirvi,
Silosorkka sorkutteli;
Potkaisi koasta korvon,
Kaatoi kattilan tulelta,
Selin keitot keikautti,
Vellit lietehen levitti."


Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Ylin pieni kuva Copyright mamanat
*Toiseksi ylin pieni kuva Copyright Dave Spier
*Alin pieni kuva Copyright Ilkka Laukkanen
*Iso kuva yllä, hirvi kesämetsässä - Copyright Sergey Yeliseev
*Hirvimaalaus Copyright sofi01
Ikiaikainen hirvi

Hirvi on aina kuulunut suomalaisten elämään. Se vaelsi maahamme ensimmäisten nisäkkäiden joukossa n. 9 000 vuotta sitten jääkauden jälkeen ja on siitä asti ollut tärkeä osa sekä taloudellista että henkistä kulttuuriamme. Hirven hahmossa on jotakin ikiaikaista. Kalastuksen ohella hirven, metsäpeuran, hylkeiden, majavan ja vesilintujen pyynti olivat avainasemassa Suomen asuttamisessa viimeisen jääkauden jälkeen.

Jo kivikauden ihmisille hirvi oli keskeisen tärkeä saaliseläin, jonka poikkeuksellinen merkitys kuvastuu mm. kalliomaalauksissa ja hirvenpääkoristeisissa esineissä. Hirveen liittyy suomensukuisilla kansoilla mitä erilaisinta mytologiaa. Perustellusti esi-isiämme voidaan pitää hirvikansana, joskin myös vesilinnut ja karhu olivat keskeisessä roolissa heidän luonnonuskonnossaan ja metsänkäynnissään.

Hirvi kalliomaalauksissa

Suomessa ei ole kalliopiirroksia, mutta Suomesta on vuoden 2003 syksyyn mennessä löydetty noin 120 kalliomaalausta ja punamultaläiskää. Ensimmäisen löysi Jean Sibelius Vitträskistä Kirkkonummelta vuonna 1911 ja viimeisimmät tässä mainitut löytyivät Lahden museon inventoinneissa Päijät-Hämeestä kesällä 2003.

Valtaosa kalliomaalauksista on suurten vesistöjen varrella Saimaalla ja Kymenlaaksossa; muualta Suomesta niitä ei ole järjestelmällisesti etsittykään. Kalliomaalausten oletetaan liittyvän metsästystaikuuteen, koska ne sijaitsevat muinaisilla pyyntipaikoilla. Maalaukset koostuvat erilaisista figuureista, joista yleisimmin edustettuina ovat hirven kuvat. Hirvi on samanaikaisesti ollut kivikauden pyyntikulttuurien ihmisille sekä tärkein riistaeläin että mytologinen heimon kanta- ja alkueläin. Suomesta on löydetty yli 140 hirvieläinkuvaa.

Hirvieläinaiheen on usein tulkittu kalliokuvissa liittyvän ne maalanneiden ihmisyhteisöjen myytteihin ja mytologioihin. Suomen hirvieläimet ovat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta kuvattu ilman sarvia, mutta ns. veneaiheiden on joissain paikoin tulkittu muodostavan kuvaparina hirvelle sarvet. Kalliomaalausten sisältämän symboliikan selvittely on vaikeaa. Hirveä pidetään ehkä auringon, tähtien, taivaan ja maailmankaikkeuden vertauskuvana. Kivikauden ihminen saattoi sen avulla kuvata maailmankaikkeuden keskipistettä.

Esimerkiksi Raidanlahdesta löytyneessä hirvimaalauksessa hirvet on kuvattu notkoselkäisinä ja tälle on yritetty etsiä erilaisia selityksiä. Vain arvauksena voi esittää sen viittaavan esimerkiksi eläimen tiineyteen ja tätä kautta hedelmällisyyteen ehkä yleisemminkin. Toisaalta piirteen voi arvailla liittyvän eläimen pyyntiin. Selän notkahdus voisi tällöin symboloida esimerkiksi eläimen taipumista pyydystäjän edessä. Vai onko selän kaarella jäljitelty useissa venekuvissa esiintyvää varsin jyrkkää pohjan kaarta, niiden köliä?

Lähteinä
Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja - Tammi
Suomen luonto Nisäkkäät Eläimet - Weilin+Göös
Luonnossa Nisäkkäät - Weilin+Göös
RKTL
Verkkouutiset
Hirvi
Hirvi liikkeellä

Tuusula 8.10.2012 klo 9.15.
All rights reserved
*Kuva - Copyright © Mikko Sarén
Kuva käytetty luvalla.
*** www.tunturisusi.com ***