Tunturisuden sivut
Poroja Pallaksella Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä, poroja Pallaksella - Copyright © Timo
METSÄPEURA (Rangifer tarandus fennicus)

Metsäpeura, eli suomenpeura eli petra, näyttää ensinäkemältä tavalliselta porolta, joka se ei ole, vaan on kyse eräästä Suomen luonnon harvinaisuudesta.

1600-luvulla metsäpeuraa tavattiin vielä koko Suomesta. K.R. Melanderin mukaan sitä voitiin nähdä silloin Hämeessäkin, jossa se tunnettiin muun muassa silloisessa Sääksmäen kihlakunnassa.

1800-luvun lopulle tultaessa metsäpeura liiallisen metsästämisen ja mahdollisen peuraruton vuoksi oli kadonnut maastamme - viimeiset yksilöt ammuttiin vuosisadan lopulla Kittilässä.

Uhanalainen metsäpeura rauhoitettiin vuonna 1913. Sen jälkeen kanta vahvistuikin sotavuosiin asti, jolloin se holtittoman pyynnin vuoksi jälleen taantui.

Kuhmon metsäpeurakanta vahvistui uudelleen 1950-luvun alussa, jolloin rajantakaisesta Karjalasta tuli runsaasti eläimiä Kuhmon erämaihin.

Kuhmon Elimyssalo

Eteläinen ja pohjoinen metsäluonto vaihettuvat Kuhmossa. Mahtavan itäisen havumetsävyöhykkeen, taigan, vaikutus on suurin. 1950-luvulla ensimmäiset metsäpeurat palasivat Venäjän puolelta maahamme, Kuhmoon ja siellä Elimyssaloon.

Elimyssalo on osa suomalais-venäläistä Ystävyyden puistoa - sen laajat suot, naavaiset korpikuusikot ja ikipetäjiä kasvavat kankaat, rehevät puronvarret, järvet ja lammet ovat Ystävyyden puiston keskeinen osa. Suomen puolen Ystävyyden puistoon kuuluvat Elimyssalon, Iso-Palosen ja Maariansärkkien sekä Lentuan luonnonsuojelualueet, Ulvinsalon luonnonpuisto sekä Juortanonsalon ja Lapinsuon soidensuojelualue.

Elimyssalo - pinta-alaltaan noin 5 400 hehtaaria - sijaitsee lähes rajanpinnassa, noin puolensataa kilometriä Kuhmon keskustasta. Venäjä on niin lähellä, että huonossa kelissä sinne voisi eksyä rajamerkinnöistä huolimatta.

Elimyssalon suojelualue on ollut hyvin tärkeä suomalaisen metsäpeurakannan vahvistumisen kannalta. Sen salaisissa sopukoissa arka metsäpeura sai rauhassa vasoa ja käyskennellä lähes äänettömästi, ikihonkain hiljaisessa huminassa - ja näin kanta pääsi vahvistumaan.

Salon soilla kulkeekin ristiin rastiin peuralaumojen polkuja. Jatkossa myös Pohjois-Karjalaan on saapunut joitakin metsäpeuroja rajan takaa. Vuonna 1967 alkoi Kuhmon Lentuan alueelle ilmestyä Venäjän puolelta metsäpeuralaumoja.
Karibut

Karibuja eläinmuseon dioraamassa. Dioraama on osittain kolmiulotteinen maisemamalli tai asetelma, joka esittää esimerkiksi historiallista tapahtumaa tai tilannetta luonnossa. Tässä dioraamassa, Saskatchewanissa Kanadassa, esitetään karibujen vuosittaista vaellusta.

Metsäpeuran ravinto

Metsäpeuran ravinto koostuu erilaisista ruohokasveista, heinistä, puiden lehdistä ja jäkälästä, jota se kuopii talvella porojen lailla lumen alta.

Kesällä mieluisia ovat suokasvit kuten raate. Myös lehtipuiden lehdet kelpaavat, suurinta herkkua ovat pajut.

Syksyllä kasvillisuuden lakastuessa ne etsiytyvät jäkäläkankaille, mutta käyttävät myös esim. varpuja ravinnokseen.
Porot

Poroja.

Levinneisyys

Metsäpeura on elänyt vain Venäjän Karjalassa ja Suomessa. Suomessa metsäpeuroja on elänyt kolmella erillisellä alueella, Kainuussa, Suomenselällä ja Lieksan suunnalla.

Metsäpeurojen määrä vuonna 2017 noin 2 000 metsäpeuraa

Vuonna 2017 Suomen metsäpeurakannan koko on noin 2 000 metsäpeuraa.

Kainuussa eli vielä 2000-luvun alussa noin 1 700 metsäpeuraa, mutta nykyinen määrä on ainoastaan noin 750.

Suomenselällä elää 1 200 - 1 300 metsäpeuraa.

Metsäpeurojen määrä ei ole lisääntynyt Suomessa kymmeneen vuoteen. Vasoja syntyy normaalisti, mutta niistä tarpeeksi moni ei selviä kesän yli hengissä. Vasojen seuranta ja kuolinsyytutkimukset viittaavat siihen, että suurpedot verottavat vasoja. Toinen tekijä on ihmisen vaikutus luontoon. Metsärakenteen muutos ja eläinten elinympäristön muutokset väistämättä vaikuttavat peurojenkin selviämiseen. (Yle Uutiset 18.3.2017: Kruunupää-vaadin johtaa metsäpeuralaumaa talvilaitumilla - kanta on vakaa, mutta vasat joutuvat petojen suuhun)

Uudet populaatiot Lauhavuoreen ja Seitsemiseen

Metsäpeurakannan tukemiseksi Metsähallitus on käynnistänyt yhdessä Luonnonvarakeskuksen, Suomen Riistakeskuksen sekä muutaman eläintarhan kanssa hankkeen, jolla peurojen lisääntymistä tuetaan. Merkittävin ponnistus on kahden uuden populaation synnyttäminen.

Toinen perustetaan Etelä-Pohjanmaalle Lauhavuoren kansallispuistoon ja toinen Pirkanmaalle Seitsemisen kansallispuistoon. Molempiin siirretään luonnosta ja eläintarhoista reilut kymmenen metsäpeuraa. Niille perustetaan kansallispuistojen alueelle 15 hehtaarin kokoiset tarhausaitaukset. (Yle Uutiset 18.3.2017: Kruunupää-vaadin johtaa metsäpeuralaumaa talvilaitumilla - kanta on vakaa, mutta vasat joutuvat petojen suuhun)
Metsäpeura
Metsäpeuran ominaisuuksia

Harjaantuneella katseella eroja poroon löytyy useitakin, mutta maallikolle tunnistaminen ei ole helppoa.

Metsäpeura eroaa kesystä porosta siten, että se on korkeajalkaisempi. Sillä on yleensä tummempi ja tasaisempi väritys ja se on hoikempi. Sen sarvet ovat pystymmät, kapeammat ja tummemmat - vaikkakin rykimä- eli kiima-aikaan valtahirvaan sarvet voivat olla hyvinkin mahtavat.

Kiimatokassa isoilla sarvilla lunastetaan tilaa ja kunnioitusta. Tiheän puuston joukossakin liikkuvalla metsäpeuralla kapeat sarvet ovat käytännöllisemmät.

Metsäpeuralla on leveämpi kuono sekä suuremmat sierainten hajuonkalot, kuin porolla. Se on myöskin käytökseltään erilainen. Tarhaoloissakaan se ei koskaan tule yhtä kesyksi kuin poro - sillä on villieläimen luonne.

Metsäpeuran ja poron hyvin samanlaiset, puolikuun muotoiset, jäljet erottaa askelvälistä: pitempijalkaisella peuralla askelväli on luonnollisesti pitempi.

Maastossa koon ja pituuserojen vertailu ei ole helppoa, vertailukohdetta kun ei yleensä ole näköpiirissä. Tosin talvitokkiin eksyy silloin tällöin poroja ja syksyisin porojen kiimatokkiin peurahirvaita. Metsäpeurojen talvitokasta poro erottuu noin 15 senttiä matalampana.
Lisääntyminen

Metsäpeura on hidas lisääntymään, sillä vaadin synnyttää vain yhden vasan vuodessa. Metsäpeuran vasat syntyvät touko-kesäkuussa ja vasa on syntyessään kauniin punaruskea. Kesän aikana väri vaihtuu vähitellen aikuisen harmaaksi. Elinikä metsäpeuralla on 15 - 20 vuotta.

Mitat ja sarvien pudotus

Ruumiin pituus 180 - 242 cm, häntä 10 - 15 cm. Naaraan eli vaatimen paino 60 - 100 kg, uroksen eli hirvaan 150 - 250 kg.

Urokset pudottavat sarvet kiima- eli rykimäajan jälkeen marraskuussa, naaraat vasta vasonnan jälkeen touko-kesäkuun vaihteessa.

Uhanalaisuus

Uhanalaisluokituksessa metsäpeura on silmällä pidettävä (NT), ei varsinaisesti uhanalainen. Suomella on erityisasema metsäpeuran säilymisessä ja suojelussa, sillä lajia tavataan käytännössä nykyisin vain Suomesta. Venäjällä metsäpeuroja enimmilläänkin nykyisin on vain hyvin vähäinen määrä.
Suomen lajit

Kahden lajin tieteellisessä nimessä esiintyy Suomi. Euroopassa tavattava harakan alalaji on Pica pica fennorum. Suomenpeura on toinen tyypillisesti Suomesta tavattava laji, joka on saanut kunnian tulla nimetyksi suomalaisittain Rangifer tarandus fennicus.

Kinnulan nimikkolaji

Metsäpeura on Kinnulan nimikkoeläin. Kinnula sijaitsee pohjoisessa Keski-Suomessa ns. Suomenselän vedenjakaja-alueella. Sitä ei suotta sanota Keski-Suomen Lapiksi. Kalaisat vedet, riistarikkaat erämaat ja marjaisat metsät takaavat kävijälle muistorikkaat retket puhtaassa luonnossa - ja mahdollisuuden nähdä metsäpeurankin.

Lähteinä
Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja - Tammi
Suomen luonto Nisäkkäät Eläimet - Weilin+Göös
Luonnossa Nisäkkäät - Weilin+Göös
Suomen metsäpeurakannan hoitosuunnitelma
Suomen Luonnonsuojeluliitto: Metsäpeura uhanalaistuu?


Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Pieni kuva oikeassa yläkulmassa, porot - Copyright Lars Falkdalen Lindahl
*Pieni kuva vasemmassa yläkulmassa, täytetyt karibut - Copyright daryl_mitchell
*Ylin iso kuva metsäpeura Korkeasaaressa - Copyright Jani Uusitalo
*Alin iso kuva Rangifer tarandus osborni - Copyright Dom Dada
Rangifer tarandus osborni
*** tunturisusi.com linkit ***