Kuva yllä, Santa Cruzin kaliforniankettu (Urocyon littoralis santacruzae). Kuva - Copyright © Grigory Heaton - Creative Commons.

Susisivut

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä, kaliforniankettu - Copyright oliver.dodd

KALIFORNIANKETTU (Urocyon littoralis)

Kaliforniankettu on Amerikan harmaaketun kääpiömuoto, Yhdysvalloissa elävistä ketuista toiseksi pienin. Aikoinaan jotkut harmaaketut ovat kulkeutuneet Kalifornian edustan saariin ja siellä niistä on eristyksissä kehittynyt tämä uusi laji.

Ruumiin pituus 48 - 50 cm, pää mukaan lukien. Hartiakorkeus alle 25 cm. Hännän pituus 11 - 29 cm. Urokset ovat hieman naaraita suurempia.

Kalifornianketut ovat huomattavasti pienempiä, kuin mantereella elävät sukulaisensa. Siinä, kun harmaaketulla painoa on viisi kiloa, sitä kalifornianketulla on vain 1,3 - 2,8 kiloa.

Suojelu

Kaliforniankettuja yritetään suojella kaikin mahdollisin tavoin ja niiden metsästys on ankarasti kielletty. Kaliforniankettujen suuri uhka on liikenne. Suurin uhka on kuitenkin maakotka, joka on ilmaantunut saarille viime vuosikymmenten aikana - ja aiheuttaa kalifornianketuille suurimmat tuhot. Maakotka on neljä kertaa isompi, kuin kaliforniankettu ja saalistaa siksi sen helposti. Kaliforniankettuja oli vuonna 2002 alle 1200 - kun määrä vielä vuonna 1994 oli 6000.

Ravinto

Kaikkiruokaisen kalifornianketun perusravinnon muodostavat hedelmät ja hyönteiset, mikä sopii hyvin yhteen pienen koon kanssa.

Lajin pieni koko on sopeumaa saarten niukkaan ravintoon. Ravintoon kuuluu myös liskoja, pieniä nisäkkäitä ja kaikenlaisia kasvikunnan tuotteitakin sen mukaan, mitä milloinkin sattuu löytymään.

Lisääntyminen

Kaliforniankettu on yksiavioinen ja se muodostaa pariskunnan lisääntymisajaksi. Kantoaika 50 - 63 vrk. Kaliforniankettujen pentue on pieni, yleensä pentuja on vain pari, mutta niitä voi olla 1 - 5.

Pennut syntyvät pesäluolaan keväällä, ja kömpivät sieltä kurkkimaan Kalifornian ihanasti porottavaa aurinkoa ulos kesän alussa. Imetyksessä ne ovat 7 - 8 viikkoa. Itsekin ne saavuttavat lisääntymiskyvyn jo 10 kuukauden ikäisinä ja kiirehtivät lisääntymään jo yhden vuoden iässä.

Elinikä luonnossa 4 - 6 vuotta, tarhassa 8 vuotta.

"Melko" kesyjä villieläimiä

Naalien tapaan kalifornianketuista on tullut ihmisen suhteen täysin pelottomia. Jos ihminen asettuu rannalla makuulle viltilleen ja sitten herää torkuiltaan - niin hän saattaa huomata, että kaliforniankettu on tullut samalle viltille ja käpertynyt siihen vierelle nukkumaan.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä, kaliforniankettu - Copyright oliver.dodd

Kalifornianketun alalajit

Urocyon littoralis littoralis - San Miguel.
Urocyon littoralis catalinae - Santa Catalina - suurin alalajeista.
Urocyon littoralis clementae - San Clemente.
Urocyon littoralis dickeyi - San Nicholas.
Urocyon littoralis santacruzae - Santa Cruz - pienin alalajeista.
Urocyon littoralis santarosae - Santa Rosa.

Vuonna 2009 Santa Cruzin kaliforniankettupopulaation suuruus oli pudonnut aiemmasta 700:sta vain 100 yksilöön.

Äärimmäisen uhanalainen

Maailman luonnonsuojeluliitto eli IUCN (The World Conservation Union) on määrittänyt uhanalaisuusluokituksessaan kalifornianketun tilan äärimmäisen uhanalaiseksi (CR, Critically Endangered). Äärimmäisen uhanalaiseen lajiin kohdistuu äärimmäisen suuri välitön uhka hävitä luonnosta.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä, kaliforniankettu - Copyright Tom Benson

Kalifornian harmaat ketut

Kalifornian edustalla on kahdeksan pienehköä saarta, Channel Islands, joista lähin on vain 30 kilometrin päässä mantereesta. Ensimmäiset harmaaketut saapuivat näistä saarista pohjoisimpaan noin 16 500 vuotta sitten Kalifornian mantereelta. Tuohon aikaan nuo saaret olivat vielä yhteydessä toisiinsa ja merimatka mantereellekin oli vain viisi-kuusi kilometriä. Ketut saattoivat joko uida kapean salmen yli tai sitten ne pääsivät saareen ajelehtivan puunrungon mukana.

Joka tapauksessa on ilmeistä, että harmaaketut pääsivät saariin vain kerran ja saarten ketut ovat siis peräisin yhdestä ainoasta kolonisaatiosta. Kaukaisempiin eteläisiin saariin ketut kulkeutuivat mahdollisesti intiaanien mukana noin 10 000 vuotta sitten. Harmaaketut kesyyntyvät helposti ja pentuja on saatettu pitää lemmikkeinä. Ehkä niitä myös syötiin ja niiden nahkoja käytettiin hyväksi. Niitä kohdeltiin siten samoin kuin muinoin koiriemme esi-isiä.

Jääkauden päättyessä jääminen eristyksiin

Jääkauden lopulla merenpinta nousi ja saaret joutuivat kauemmaksi mantereesta ja eristyksiin myös toisistaan. Kussakin saaressa ketut alkoivat kehittyä omaan suuntaansa.

Kuudella saarella kullakin oma kettu

Nykyään kuudessa saaressa elää oma saarikettumuoto: San Miguelin, San Nicholasin, Santa Cruzin, San Clementen, Santa Catalinan ja Santa Rosan saarilla on kullakin omat saarikettunsa.

Mantereen harmaaketuista kalifornianketut eroavat DNA-tutkimusten mukaan jo niin paljon, että ne muodostavat oman lajinsa. Ero on suunnilleen yhtä suuri kuin suden ja kojootin välinen ero. Eri saarissa elävät ketut sen sijaan katsotaan kuuluviksi samaan lajiin, mutta kukin niistä muodostaa oman alalajinsa kalifornianketulle.

Koiraeläimet

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva, kaliforniankettu - Copyright mstickmanp

Lähteet
Island grey fox (Urocyon littoralis)
Kaarina Kauhala: Koiran villit sukulaiset
Nature Conservancy
Center for Biological Diversity: Saving The island Fox