Levinneisyys
Savannikoiran asuinseutuja Afrikassa ovat Saharan eteläpuoliset alueet ja etenkin Namibia,
Botswana, Mozambique, osin Zimbabwe,
Swazimaa ja Transvaal.
Savannikoira elää näissä maissa: Botswana, Kamerun, Keski-Afrikka,
Tšad, Etiopia, Kenia, Malawi, Mosambik, Namibia, Senegal, Etelä-Afrikka,
Sudan, Tansania, Sambia ja Zimbabwe. Ehkä muuallakin - tiedot
eivät ole riittäviä.
Koska savannikoira saalistaa suuriakin eläimiä, se tarvitsee asuinseudukseen
laajoja villin luonnon alueita, jotka kaiken aikaa ihmisen vuoksi
käyvät yhä vähäisemmiksi. Se joutuu myös kilpailemaan muiden saalistajien,
erityisesti leijonan ja täplähyeenan kanssa, samoilla saalismailla.
Leijonat tappavatkin savannikoiria usein. Hyeenat roikkuvat savannikoirien
kannoilla ja pyrkivät ryöstämään niiltä saaliit.
Ei kannuskynsiä
Savannikoiralla on erityisen, kuin turkkiin maalatun kuvioinnin ohella
muitakin erityisominaisuuksia. Se on ainut koiraeläin, jolla ei ole eturaajoissa
kannuskynsiä.
|
Saalistusta laumana
Savannikoirat elävät aukeilla savanneilla
ja ruohikkoalueilla, mutta eivät viihdy metsissä.
Ne elävät ja metsästävät laumana. Tavallisesti laumassa on 7 - 10 jäsentä,
mutta siinä voi olla jopa 40 jäsentä.
Jopa 100 savannikoiran laumoja on nähty.
Kaikenlajiset nisäkkäät kuuluvat savannikoiran ruokalistalle. Se pystyy nujertamaan
kaksi kertaa itseään painavamman eläimen. Haaskalle tämä koiraeläin ei käy koskaan
aterioimaan.
Hämärän ja kuutamon kulkija
Metsästysretkillä ollaan joko aamulla
taikka illalla - öisin enimmäkseen vain kirkkaan kuutamon aikana. Alfa-uros
johtaa saalistamista.
Savannikoirat eivät yritä yllättää saaliseläimiään piiloista ja hiipimällä,
vaan luottavat juoksukestävyyteensä ja -nopeuteensa.
Kun saaliin jäljille on päästy, sitä ajetaan takaa
väsymättä kilometri toisensa jälkeen nopeuden noustessa enimmillään 55 kilometriin
tunnissa. Tällaisia saalistuksia lauma tarvitsee ruokaa kylliksi saadakseen
joka päivä - pienten saaliseläinten ollessa kyseessä useampiakin päivässä.
Toisistaan huolta pitäviä
Savannikoiria pidetään julmina tappajina. Mikään arvio ei voisi olla väärempi.
Savannikoirat tappavat saaliseläimiä vain elääkseen. Erityistä on, että
kun saaliseläin on saatu nujerretuksi - ensimmäisinä laumasta saavat
oikeuden käydä aterioimaan nuorimmat ja heikoimmat.
Elämää laajalla alueella
Laumassa on yksi pari, joka johtaa
ja lisääntyy, kuten susilaumassakin - alfa-naaras ja alfa-uros. Reviirieläimiä savannikoirat
eivät varsinaisesti ole ja niinpä ne
eivät merkkaile aluettaan virtsaamalla, kuten tekevät useimmat muut koiraeläimet.
Ja alue, jolla ne liikkuvat voi olla laaja, enimmillään 2000 neliökilometriä.
Toistensa kanssa savannikoirat kommunikoivat haukulla, joka kuulostaa naurulta.
|