|
|
Laulava uudenguineankoira (Canis familiaris halstromi)
Uudessa Guineassa elää laulava villikoira, jolle tieteelliseksi nimeksi käy
joko yllä oleva tai Canis lupus hallstromi tai Canis lupus familiaris halstromi
ja muitakin viritelmiä löytyy. Koira kuitenkin on sama ja ollut jo pitkään, sillä
tämän lajin tausta ulottuu melkein yhtä kauas kuin dingonkin, eli aikaan noin
4000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Silloin kivikauden ihmiset toivat mukanaan
Uuteen Guineaan tämän koiran, joka sitten villiintyi ja elelee nyt Uuden Guinean
rosoisilla ja mutkikkailla vuorilla
ja tiheissä, trooppisissa metsissä. Ehkäpä alun alkaenkaan nämä villikoirat eivät ole olleet sillä tavalla
domestikoituneita, kuten ovat tämän päivän koiramme. Ne on vain kesytetty ihmisen
tarpeisiin. Koirat tuolloin
liikkuivat ihmisten kanssa ja osallistuivat metsästykseen, mutta eivät varmaankaan
olleet seurakoiria eivätkä lemmikkejä, vaikka elivätkin ihmisen seurassa.
Tiedeyhteisön huomio tähän koiraan kiinnittyi ensimmäisen kerran 1950-luvulla.
Sir Edward Halistrom kuljetti Papualta kaksi yksilöä Taronga-eläintarhaan, joka
sijaitsee Sydneyssa Australiassa. Tällöin tätä villikoiraa pidettiin vielä
omana lajinaan ja se sai tieteellisen nimen Canis hallstromi.
Vuonna 1969 koira luokiteltiin uudelleen ja sen katsottiin olevan dingon
tapaan villikoira, ihmisen kesyttämän koiran Canis familiaris alalaji. Hyvin
omaperäinen ja primitiivinen villikoira kuitenkin, sillä ajalta 4000 vuotta ennen ajanlaskua
aina 1950-luvulle saakka laulava uudenguineankoira oli elänyt eristyksissä kaikista muista
koiratyypeistä ja -roduista.
Laulava uudenguineankoira on kooltaan pienempi, kuin dingo, joka sen kohdalla kuitenkin
eittämättä tulee mieleen. Paljon samaakin näiden kahden ulkonäössä on.
Jalostetuista rotukoirista villit koirat eroavat raateluhampaidensa suhteen, sillä ne
ovat pidemmät, kuin rotukoirilla. Yksi eroista on myös se, että kiima-aikoja
vuodessa laulavalla koiralla on vain yksi, kun niitä ihmisen jalostamilla
koirilla on kaksi. Korvien liikuttelusta löytyy myös ero: siinä missä rotukoirat ja sudet
taivuttelevat korviaan taaksepäin, taivuttelevat laulavat uudenguineankoirat korviaan
joko eteen ja alas, tai sivuille ja alas, kuin "lentokoneen siipiä".
Eksoottisessa ja henkeäsalpaavan kauniissa Uuden Guinean
satumaisemassa, missä elää harvinaisia paratiisilintuja ja jättiperhosia, joiden
siipien väli on jopa 28 cm - laulava koira eksoottisena lajina on kuin kotonaan.
Nimensä se on saanut laulua muistuttavasta ulvonnastaan.
Äänivalikoima on monipuolinen ja siihen kuuluu uikahduksia, lyhyitä haukahduksia
ja vingahduksia.
Villikoirat muodostavat oman ryhmittymänsä koiraeläinten heimossa. Kun niiden
alkuperän selvittäminen on ongelmallista eikä niitä aina ole helppo selkeästi sijoittaa
luokittelussakaan paikoilleen koiraeläimiin, niin ne jotenkin halutaan sivuuttaa.
Niitä on tutkittukin varsin vähän.
Ne jäävät johonkin välimaille: ne eivät ole alkuperäisiä villejä eläimiä ja lajeja
eivätkä kesyihin koiriinkaan verrattavia.
Jo käytetty nimitys paariakoira (paaria=hylkiö) kertoo omaa kieltään asenteista.
Näitä muinaisajoilta tähän päivään säilyneitä aitoja villikoiria ei tule verrata
niihin irtokoiriin eli nyky-paariakoiriin, joita vilistelee pitkin
suurkaupunkien slummeja ja kaatopaikkoja.
Aidoilla villikoirilla on kuitenkin oikein miellettynä oma tärkeä asemansa. Ne viestivät
ihmisen historiasta, koiran historiasta ja kotikoiramme alkuperästä, samaten kuin
myös laajemmin lajien sopeutumisesta ja evoluutiostakin.
Laulavia uudenguineankoiria on otettu jonkin verran myös ihmisen seuraan sekä
tutkittaviksi että kotikoiriksi.
Koira sopeutuu ihmisen seuraan hyvinkin, mutta vaatii erityisen kasvatuksen, joka edellyttää
paljon tietoa yleensä koirista ja erityisesti tästä koirasta. Villikoirat ovat sopeutuneet
selviämään luonnossa itsenäisesti omilla kyvyillään ja sopeutuminen
ihmisen käskyihin on jotakin muuta.
Villikoirien tapaan myös
laulava uudenguineankoira on hyvä kiipeilijä, sillä se on tiheissä sademetsissä
ja jyrkillä vuoren rinteillä
tottunut kiipeilemään ja hyppimään peräti kuin kissa.
Se on myös tehokas kaivaja. Pikkuaidat ja esteet eivät sitä pidättele ja jo perusluonteensa
mukaisestikin se lähtee
herkemmin irti päästessään omille teilleen,
joten kiinnipitoon
on kiinnitettävä erityistä huomiota. Sillä tätä koiraa et ainakaan juosten saa koskaan kiinni.
Kotikoiraksi kesytettynä laulava uudenguineankoira on vieraita kohtaan varautunut,
mutta ei aggressiivinen ja puree mahdollisesti vain silloin, kun se kokee asemansa
uhatuksi ja puolustautuu.
New Guinea Singing Dog
(Canis lupus familiaris dingo)
The New Guinea Singing Dog (NGSD)
New Guinea Highland Dogs (NGHD)
Kuva © John White
CalPhotos California Academy of Sciences
Koiraeläimet
|
|
