|
|
Sakaali eli kultasakaali (Canis aureus)
Kuten useimmat koiraeläimet, sakaalit ovat notkealihaksisia, pitkäjalkaisia juoksijoita,
joilla on pitkä häntä.
Sakaali painaa 7 - 15 kg ja sen ruumiin pituus on 65 - 105 cm ja hännän noin 25 cm.
Säkäkorkeus on 38 - 50 cm.
Sakaali on siis kooltaan suden ja ketun välimailla, ollen hieman jykevämpi kuin vaippasakaali.
Se muistuttaa enemmän sutta, mutta on
punertavampi - aureus merkitsee kultaista. Suteen verrattuna sillä on myös pienemmät
tassut, mutta suhteellisesti suuremmat korvat.
Karkeakarvaisen turkin yleisväri on kellanharmaa ja siinä on kauttaaltaan laikullisesti
jonkin verran mustaa ja valkoista - hännänpää on usein musta. Sakaalin ääni
on valittava ulvonta, joka joskus muuttuu haukunnaksi. Ääni on voimakas
ja voi suotuisissa oloissa kuulua hyvinkin kauas, kilometrien päähän.
Sakaalien käyttäytyminen on vivahteikasta: ilmeiden, eleiden, asentojen ja hajumerkkien
lisäksi siihen sisältyy ääniä ja äännähtelyjä - on haukahtelua, murinaa, kiljumista
ja ulvomista susien tapaan kuono kohti taivasta.
|
|
|
|
|
|
Levinneisyys.
Itä-Afrikasta aina Myanmarille asti ulottuu sakaalin asuttama alue.
Sitä tavataan Pohjois- ja Itä-Afrikassa, suuressa osassa Aasiaa ja myös Euroopan puolella,
Kreikassa ja paikoin siitä pohjoiseen olevissa Balkanin maissa. Kukkulat ja vuoriset maastot
ovat sakaalille tasankoja mieluisampia. Siellä, missä ihmisiä on lähellä, pysyttäytyvät
sakaalit päiväsajan tiukasti piiloissaan ja vasta yön saapuessa ne uskaltautuvat retkilleen.
|
|
|
|
|
Ravinto.
Sakaali on kaikkiruokainen ja sillä on pitkät terävät kulmahampaat sekä hyvin kehittyneet
raateluhampaat, jotka pystyvät sitkeään nahkaan.
Sakaalit elävät yksin tai pieninä ryhminä.
Yhdessä metsästyksellä on sakaaleille suuri merkitys: sakaalipari saalistaa kolme
kertaa tehokkaammin kuin yksinäinen sakaali. Sakaaliparin on havaittu onnistuvan
saalistamaan thomsoningasellin vasoja. Sakaalit kuljettavat mahoissaan ruokaa
oksennettavaksi pennuilleen tai imettävälle emolle. Ne myös kätkevät ruokaa.
Ruokavalio on samantapainen kuin ketulla,
mutta sisältää enemmän marjoja ja hedelmiä - maissi- ja viiniviljelmätkin tulevat
aterioilla käydyiksi. Linnut ja nisäkkäät myyristä kauriin kokoisiin saakka ovat
ruokalistalla. Sakaalin tarkka katse erottaa antilooppien
ja gasellien joukosta nuoret ja sairaat, joiden kimppuun sakaalinkin kokoinen eläin
voi menestyksekkäästi käydä. Myös kaatopaikat saavat sakaalin vieraakseen. Sakaalit väijyvät
myös siellä, missä isommat pedot, kuten leijonat aterioivat, näiltä
jääviä tähteitä, yhdessä korppikotkien ja hyeenojen kanssa. Tästä johtuu ehkä sakaalin huonohko maine, sitä pidetään
raadonsyöjänä. Vaikka tutkimuksissa on saatu selville, että vain 3 prosenttia
sakaalin ravinnosta koostuu raadoista.
Lisääntyminen.
Sakaalit ovat yksiavioisia
ja reviirieläimiä.
Kosiskeleva uros lähestyy naarasta korvat hörössä, niskakarvat pörhöllään
ja häntä vaakasuoraksi ojennettuna. Se nuuhkii nartun takapäätä, mutta aina ei narttu
olekaan siihen mielistynyt, vaan saattaa käännähtää ympäri, antaa urokselle
"korvapuustin" etukäpälällään ja kipaista jonkin kilpakosijan seuraan.
Kun uros ja naaras ovat kerran löytäneet toisensa, ne vahvistavat yhteenkuuluvuuttaan
tuon tuostakin tervehtimällä toisiaan ja nuolemalla toistaan joskus jopa
neljännestunnin yhteen menoon.
Kun uros ja naaras ovat pariutuneet, ne muodostavat pesimäpiirin. Ne merkitsevät
sen rajat ravaamalla peräkkäin alueen ympäri ja tekemällä heinätuppaista rajapyykkejä niin,
että ne virtsaavat ja ulostavat niiden päälle. Merkityn elinpiirin läpimitta
on 1 - 3 kilometriä. Pariskunta puolustaa reviiriään kiihkeästi kaikilta muilta
sakaaleilta. Kun reviiri on merkitty ja saatu hallintaan, pariskunta kaivaa
yhdessä itselleen pesäluolan.
Sakaalien pariutuminen Euroopan puolella tapahtuu varhain keväällä ja pennut syntyvät
tavallisesti
huhti-toukokuussa. Muualla lisääntymisajat osuvat vuoden kierrossa eri kohdille - itäisessä
Afrikassa pennut syntyvät jo tammi-helmikuussa.
Kantoaika kestää 63 vuorokautta ja pentuja syntyy 6 - 9.
Sekä uros- että naarassakaalit saavuttavat sukukypsyyden 11 kuukauden iässä, mutta
eivät välttämättä heti ala lisääntyä. Jotkut nuoret jäävät apureiksi auttamaan vanhempiaan
seuraavan pesueen hoidossa.
Salaperäinen sakaali kuoleman ja onnen jumala
Sakaali on aina herättänyt ihmisissä voimakkaita tuntemuksia, siinä missä susikin.
Yleensä nuo tuntemukset ovat olleet sekä kielteisiä ja jopa kauhun sekaisia - että
myöskin ihailevia ja kunnioittavia. Illan hämärillä poluilla luikkivan sakaalin
hahmo on saanut mielikuvituksen kiitoon ja loihtinut esiin kuoleman mysteerit.
Sen illansuussa alkava kimakka ulvonta on jo ammoisista ajoista
kiihottanut ihmisten mielikuvitusta ja antanut sille tarunhohtoisen
ja pelottavankin maineen.
Antiikin Egyptissä sakaali oli yksi niistä eläinlajeista, joita kohdeltiin
kunnioittaen ja joiden ruumiit jopa palsamoitiin. Egyptiläiset kunnioittivat
näiden eläinten ominaisuuksia, jotka olivat samalla kertaa ihailtavia ja
pelottavia: leijonan hurjuutta, krokotiilin voimaa, lehmän lempeää huolehtivaisuutta
vasikastaan. Sakaalin ominaispiirteet tekivät siitä kuoleman jumalan. Tutankhamonin
hautaan kaivettuun aarteeseen kuuluu myös patsas, joka esittää lepäävää
sakaalia. Sillä on pitkä suippo kuono ja hopeiset kynnet. Egyptin jumaltarustoon
kuuluu Anubis - sakaalinpäinen hautojen vartijajumala.
Afrikkalaisissa tarinoissa ja heimojen juhlamenoissa sakaalilla on vielä
nykyisinkin olennainen osa. Joillakin alueilla sakaalin kimeää ulvontaa
pidetään uhkaavan kuoleman ennustuksena. Mutta sama eläin voi tuottaa
myös onnea: esimerkiksi Kampalan torilla kaupitellaan sakaalinnahkoja
ja -kynsiä taikakaluiksi pitämään pahat henget loitolla.
Sakaali - koiran esi-isä?
Melkein kaikki sakaalin käyttäytymistavat ja eleet tuovat mieleen koiran.
Vaikka nykytiede pitääkin sutta koiran esi-isänä, on sakaalillakin
tässä tarkastelussa ollut omat puolustajansa. Erityisesti Jonathan Kingdon,
joka on perustanut tutkimuksensa lähinnä käyttäytymistieteelliselle pohjalle,
väittää koiran juurien johtavan pikemminkin sakaaliin. Kingdonin mielestä susi ei
ole voinut olla
kovinkaan sovelias liittolainen ihmiselle, olihan se pikemminkin tämän
kilpailija saalistaessaan samoilla apajilla. Leikkisät sakaalit olivat hänen
mielestään paljon helpompia ja vähemmän pelottavia kuin jurot ja ihmisarat sudet.
Sakaalit viihtyvät myös ihmisasutuksen liepeillä, mistä ne löytävät aina jätteitä tai
jotakin muuta syötäväksi kelpaavaa. Saksalaisen Konrad Lorenzin teoria koiramme
alkuperästä puolestaan esittää, että osa koiraroduista polveutuisi sudesta ja
osa sakaalista.
Alalajit
Canis aureus aureus
Canis aureus algirensis
Canis aureus anthus
Canis aureus bea
Canis aureus lupaster
Canis aureus maroccanus
Canis aureus riparius
Canis aureus soudanicus
Elinvoimainen kanta. Maailman luonnonsuojeluliitto eli IUCN
(The World Conservation Union) on määrittänyt vuonna 2006 uhanalaisuusluokituksessaan sakaalin
tilan elinvoimaiseksi (LC, Least Concern) - eli
kyseessä on hyvin tunnettu laji, jonka kanta on runsas tai vakaa.
Lähde Afrikan savannit - Eläinten maailma
IUCN Red list
Creative Commons
Ylhäällä logossa aavikkokettu
Copyright
Joachim S. Müller -
ylin kuva Copyright
gary.fotu -
alin kuva Copyright
Paul Mannix
-
levinneisyyskartta
-
Creative Commons:
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
Koiraeläimet
|
|
|
|