|
|
Kettu (Vulpes vulpes).
Yleisin ketun luonnossa tavattava värimuoto on punainen tai punaruskea.
Tämän vuoksi kettua kutsutaankin myös punaketuksi.
Turkin selkäpuoli on punertavan kellanruskea mutta kaula ja rinta ovat valkeita,
jolloin punertava yleisvaikutelma entisestäänkin korostuu.
Ketun ruumiilla on pituutta 58 - 90 cm
ja sillä on painoa 4 - 10 kg.
Suomessa keskipaino on hieman yli viisi kiloa.
Ketun erityisiä tuntomerkkejä on pitkä ja tuuhea, usein valkokärkinen
ja hieman alas suuntautuva häntä, jolla on pituutta 32 - 48 cm.
Satujen Repolainen.
Ei ole toista eläintä Euroopan eläimistössä, josta olisi sepitetty niin
paljon satuja ja tarinoita ja ihmeellisiä juttuja kuin Kettu eli Mikko Repolaisesta.
Se on kaikkien kansojen keskuudessa eräänlainen sankari: suuri veijari,
röyhkeä varas, mutta viekkautensa, kekseliäisyytensä, häikäilemättömyytensä
ja ainaisten keppostensa johdosta sentään suosiota nauttiva. Sitä kiroillaan,
sille puidaan nyrkkiä, sitä ajetaan takaa koirin ja pyssyin, sille viritetään
satimia ja loukkuja, koetetaanpa se salamyrkyttääkin myrkkysyöteillä,
mutta samalla sille nauretaan ihailevaa, hyväntahtoista naurua. Jo vanhoina aikoina
kettu on ollut kansansatujen, metsämiesten muisteloitten ja mökineukkojen
voivottelujen sankari ja turkillaan se sai sovittaa "pahat" tekonsa.
Sen turkki kelpasikin aikoinaan mitä moninaisimpiin tarkoituksiin, jopa
alusvaatteitakin siitä tehtiin.
|
|
|
|
|
Levinneisyys
Vain harva eläin on Euroopassa levinnyt yhtä laajalle kuin kettu. Vain Islannista ja
Baleaareilta se puuttuu. Muualla maailmassa kettu elää myös Pohjois-Afrikassa, Aasiassa
ja suuressa osassa Pohjois- ja Keski-Amerikkaa. Kettu on erittäin sopeutumiskykyinen
ja elää kaikenlaisilla biotoopeilla.
Kettu onkin maailman levinnein maalla liikkuva petoeläin:
Se lisääntyy ja viihtyy yhtä hyvin kaupunkien
puistoissa kuin paljaalla tunturilla metsäalueen yläpuolella. Hyvä sopeutumiskyky
perustuu samaan kuin kojootilla - kettu kykenee käyttämään hyödykseen hyvin
monipuolista ravintoa aina sen mukaan, mitä kulloinkin on tarjolla ja saatavissa.
Lisääntyminen.
Pariutumisaika on tammi-helmikuussa ja kantoaika on noin 52 vuorokautta. Keskimääräinen
koko pentueella on 4, mutta pesueessa voi pentuja olla jopa liki 10.
Ketun lisääntyminen riippuu paljon ravintotilanteesta. Hyvinä vuosina se synnyttää jopa
10 pentua, mutta huonoina vuosina voi määrä jäädä 2 - 3 pentuun.
Kukin pentu painaa
syntyessään 100 grammaa. Pennut syntyvät sokeina ja ovat täysin riippuvaisia vanhemmistaan.
Uroskin kantaa kortensa kekoon pentueen hoidossa. Keväällä
syntyvät pennut pysyttelevät pesällä loppukesään, mutta jo syksyn saapuessa on aika
lähteä omille teille.
Aistit
Haju- ja kuuloaisti ovat ketun tärkeimmät aistit, joilla se tekee tarkkoja
havaintoja ympäristöstään. Myös ketun näkökyky on varsin hyvä, vaikkakin
sillä on vaikeuksia paikoillaan olevien, liikkumattomien kohteiden hahmottamisessa.
Pienimmänkin liikkeen kettu havaitsee heti.
Erinomaisiin aistitoimintoihin yhdistyy sillä
hyvä muisti ja uskomaton reaktiokyky.
Ravinto
Ketun hyvä sopeutumisvalmius erilaisiin oloihin perustuu siihen, että se on kaikkiruokainen
ja kykenee käyttämään kulloinkin tarjolla olevaa ravintoa. Ravinnon tärkein osa
muodostuu pikkunisäkkäistä - pikkujyrsijöistä ja jäniseläimistä. Pikkujyrsijöissä
kettu suosii mieluummin myyriä kuin hiiriä, mikäli valinnanvaraa on - erityisesti
Microtus-suvun myyriä. Myös vesimyyrät ja piisamit
ovat ketun saaliseläimiä.
Etenkin havumetsävyöhykkeellä
myyrät ovat tärkeitä. Kettu syö myös isompaa riistaa aina metsäkauriin
kokoisiin saakka.
Erityisesti maassa pesivät linnut, niiden poikaset ja munat
ovat ketun tärkeitä saalistuskohteita - metsäkanalinnut, mutta
myös kanat kanaloissa. Myös kalat, marjat ja hedelmätkin siellä, missä niitä
on, tulevat innolla syödyiksi. Kovakuoriaiset, perhoset, maassa vilistävät toukat
ja syksyisin punaisina helottavat pihlajanmarjat monipuolistavat ruokavaliota.
Viljapelloiltakin kettu hamuaa aterioita, suosikkilajike sille on kaura.
Talvisin oravatkin ovat vaarassa joutua ketun suihin.
Saalistustaktiikat ja tekniikat
Kettu on hämäräeläin, joka kulkee metsästysmatkoillaan etupäässä iltayöstä ja sen jälkeen.
Kiima-aikana ketut liikkuvat päivisinkin ja saattavat muulloinkin viivytellä päiväsijalle
asettumistaan pitkälle aamuun. Tavallisimmin kettu
viettää päiväajan kuitenkin pesäluolassaan tai suojaisessa makuupaikassa.
Kettu tarkkailee mieluusti, naalien tapaan, isompien
petojen saalistustouhuja ja hakeutuu tilaisuuden tullen niiden jättämille haaskoille.
Haaskan se voi löytää vain, seuraamalla näitä petoja joko haju- ja näköetäisyydeltäkin,
taikka seurailemalla jälkiä. Näin seuraillessaan kettu ottaa kuitenkin varsin suuren riskin,
sillä sekä susi että ilves kääntyvät joskus itseään seurailevan ketun puoleen ja
tappavat tämän.
Ketun tyypillinen
saalistustapa on vahtia jyrsijän kololla ja hyökätä salamannopeasti saaliin kimppuun sen
tullessa ulos aukosta. Ketulle hyvin tyypillistä on tehdä saaliseläimestään,
paikoillaan päätään ja korviaan keikutellen, tarkkoja kuulohavaintoja - ja sitten
hypätä kohteen kimppuun korkealla loikkauksella. Tällaista saalistustapaa
voi hyvällä syyllä nimittää ketun myyrätanssiksi, ketun hypähdellessä
hullunkurisesti korkealle ilmaan ja tömähtäessä sitten etutassut ojossa myyrän niskaan.
|
|
|
|
|
Reviiri ja pesä
Ketun reviiri on 5 – 20 km²:n laajuinen; sen keskellä on hajustaan
kuuluisa ketunpesä.
Ketut voivat tehdä pesänsä latojen tai autiotalojen alle ja muihin vastaaviin paikkoihin.
Yleensä ne majoittuvat mäyrien jäljiltä jääneisiin tai
luonnon valmiiksi muovaamiin onkaloihin ja luoliin. Pesä voi olla myös kiviröykkiössä
tai hiekkaisessa rinteessä ja siinä on usein monta sisäänkäytävää.
Lukuisine sivu- ja rengaskäytävineen, monine kammioineen ja useine
suuaukkoineen pesä saattaa muodostaa monimutkaisen labyrintin, johon
asukkaat tarvittaessa katoavat todellakin maan nieleminä.
Jos pesässä on poikasia,
sen ympärillä on usein saalisjätteitä ja kasvipeite on poikasten telminnän kuluttamaa.
Varsin voimakas ja pistävä löyhkä ympäröi tätä asumusta ja kantaa tuulen mukana kauas,
mutta ei tunnu vaivaavan lainkaan itse asukkaita.
Pesää käyttää usea kettusukupolvi peräkkäin.
Sairaudet
Kettukantaa harventaa loisen aiheuttama kapi-syyhytauti,
joka aiheutta karvanlähdön. Tartunnan saanut eläin hankaa
ihonsa rikki, jolloin haavaumat tulehtuvat. Lopulta turkiton kettu paleltuu hengiltä.
Myös raivotautia eli vesikauhua eli rabiesta saattaa
kettukannassa esiintyä.
Metsästys
Vuosittain metsästetään 50 000 - 60 000 kettua pääasiassa luonnonhoitosyistä.
Ketunmetsästys kiellettiin Isossa-Britanniassa vuonna 2004.
|
|
|
|
|
Ketun värimuotoja
Kettu eli punakettu tunnistetaan punaruskeasta turkistaan. Ketusta tunnetaan kuitenkin
muitakin värimuotoja, kuten hopeakettu ja mustakettu, jota tavataan etenkin pohjoisilla
alueilla. Ristikettu on mustan ja punaisen muodon risteymä. Onpa joskus tavattu
täysin valkoisiakin kettuja. Sen sijaan tarhoilla kasvatettavat "siniketut" eivät
ole kettuja, vaan naaleja. Hännänpää on ketuilla valkoinen, myös kurkussa tai rinnassa
voi olla valkoista ja poskia ketulla saattaa koristaa kaunis "kyynelmerkki".
Jalat ovat usein mustat. Joskus ketulta puuttuu peitinkarva; silloin kyseessä
on samsonkettu. Normaalikin kettu voi olla karvanvaihdon aikaan läikikäs, kun pitkät
peitinkarvat puuttuvat osasta ruumista.
|
|
|
|
|
Tähtikettu.
Kettu (latinaksi Vulpecula, genetiivi Vulpeculae) on myös himmeä tähdistö
Joutsenen vasemman "siiven" alla Delfiinin yläpuolella. Tähdistön poikki kulkee Linnunrata.
Ketussa on yksi tunnetuimmista planetaarisista sumuista, Nostopainosumu M27, joka erottuu
jo kiikarilla.
Happamia - sanoi kettu pihlajanmarjoista!
Aisopoksen tarina ketusta ja pihlajasta.
Olipa kerran kettu, joka etsi syötävää. Se tuli pihlajan luo ja näki mehevät, punaiset
marjat. Ketulle herahti vesi kielelle. Se kohottautui takajaloilleen ja yritti kurkottaa
niin korkealle kuin suinkin, mutta ei ulottunut pihlajan marjoihin.
Kettu istuutui hännälleen ja katseli vihaisena herkullisia terttuja. Olenpa minä tyhmä,
kun näen näin paljon vaivaa muutaman pihlajanmarjan vuoksi. Ne ovat varmasti happamia joka
tapauksessa, sanoi kettu itsekseen.
Tämän tarinan mukaan on tapana sanoa:
"Happamia, sanoi kettu", kun joku ei tahdo tunnustaa, ettei ole selviytynyt jostakin.
Elinvoimainen kanta. Maailman luonnonsuojeluliitto eli IUCN
(The World Conservation Union) on määrittänyt vuonna 2006 uhanalaisuusluokituksessaan ketun
tilan elinvoimaiseksi (LC, Least Concern) - eli
kyseessä on hyvin tunnettu laji, jonka kanta on runsas tai vakaa.
Lähteet:
Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja
Kaarina Kauhala: Koiran villit sukulaiset
Eläinten Maailma; Otava; vuodelta 1954
IUCN Red list
Kuva toista silmäänsä siristävästä ketusta
U.S. Fish and Wildlife/Public domain - levinneisyyskartta Public domain.
Creative Commons
Iso talvikuva ylhäällä Copyright
Rob Lee -
istuva punakettu talvikuvan alapuolella Copyright
MsBeazley45 ( Bev ) -
kettu pentuineen Copyright
Kickus -
punakettu kesän vihreydessä Copyright
Malene Thyssen -
alin kuva Copyright
Rob Lee -
Creative Commons:
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
Koiraeläimet
|
|
|
|
