|
KETTU (Vulpes vulpes)
Yleisin ketun luonnossa tavattava värimuoto on punainen tai punaruskea. Tämän vuoksi kettua kutsutaankin myös punaketuksi. Turkin selkäpuoli on punertavan kellanruskea mutta kaula ja rinta ovat valkeita, jolloin punertava yleisvaikutelma entisestäänkin korostuu. Ketun ruumiilla on pituutta 58 - 90 cm ja sillä on painoa 4 - 10 kg. Suomessa keskipaino on hieman yli viisi kiloa. Ketun erityisiä tuntomerkkejä on pitkä ja tuuhea, usein valkokärkinen ja hieman alas suuntautuva häntä, jolla on pituutta 32 - 48 cm. Ketun muita värimuotoja Ketun turkki voi olla punaruskean ohessa väriltään myös hopeaa taikka mustaa. Hopeakettuja ja mustakettuja tavataan etenkin pohjoisilla alueilla. Ristikettu on mustan ja punaisen muodon risteymä. Onpa joskus tavattu täysin valkoisiakin kettuja. Sen sijaan tarhoilla kasvatettavat "siniketut" eivät ole kettuja, vaan naaleja. Hännänpää on ketuilla valkoinen, myös kurkussa tai rinnassa voi olla valkoista ja poskia ketulla saattaa koristaa kaunis "kyynelmerkki". Jalat ovat usein mustat. Joskus ketulta puuttuu peitinkarva; silloin kyseessä on samsonkettu. Normaalikin kettu voi olla karvanvaihdon aikaan läikikäs, kun pitkät peitinkarvat puuttuvat osasta ruumista. Aistit Haju- ja kuuloaisti ovat ketun tärkeimmät aistit, joilla se tekee tarkkoja havaintoja ympäristöstään. Myös ketun näkökyky on varsin hyvä, vaikkakin sillä on vaikeuksia paikoillaan olevien, liikkumattomien kohteiden hahmottamisessa. Pienimmänkin liikkeen kettu havaitsee heti. Erinomaisiin aistitoimintoihin yhdistyy sillä hyvä muisti ja uskomaton reaktiokyky. |
|
Levinneisyys Vain harva eläin on Euroopassa levinnyt yhtä laajalle kuin kettu. Vain Islannista ja Baleaareilta se puuttuu. Muualla maailmassa kettu elää myös Pohjois-Afrikassa, Aasiassa ja suuressa osassa Pohjois- ja Keski-Amerikkaa. Australiaankin se on levitetty. Kettu on erittäin sopeutumiskykyinen ja elää kaikenlaisilla biotoopeilla. Kettu onkin maailman levinnein maalla liikkuva petoeläin. Se lisääntyy ja viihtyy yhtä hyvin kaupunkien puistoissa kuin paljaalla tunturilla metsäalueen yläpuolella. Hyvä sopeutumiskyky perustuu samaan kuin kojootilla - kettu kykenee käyttämään hyödykseen hyvin monipuolista ravintoa aina sen mukaan, mitä kulloinkin on tarjolla ja saatavissa. Kannassa on suuriakin vaihteluita sen mukaan, miten ravintoa on tarjolla. Jyrsijöiden lisääntyessä kettukantakin lisääntyy - ja päinvastoin käy, kun jyrsijäkanta pienenee. Kettujen seuranta ja määrä Suomessa Kettujen määrän ja esiintymisen seuranta meillä perustuu ns. riistakolmioihin ja lumijälkilaskentaan. Talvella vuonna 2009 ketun jälkitiheyden keskiarvo oli jonkin verran alhaisempi kuin edellisenä talvena. Aivan erityisesti Pohjois-Suomessa jälkitiheys oli selvästi pienempi kuin edellisenä talvena ja vain Uudellamaalla se oli edellistalvista korkeampi. Koko maan keskiarvoinen jälkitiheys oli 30 % alhaisempi kuin kymmenenä edellistalvena keskimäärin. Sama piirre nähdään jokaisessa riistanhoitopiirissä. Nyt havaitut tiheydet olivat kaikkein selvimmin (yli 40 %) pitkäaikaiskeskiarvoja pienemmät Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa ja Hämeessä. Kettuja esiintyy meillä enemmän etelässä kuin pohjoisessa. Runsaimmin meillä on kettuja maan lounaisissa osissa. Kettujen kokonaismäärä riippuu vuoden ajasta. Syksyllä, kun kettukannassa ovat mukana pennut, kettukanta on noin kaksinkertainen aikuiskantaan verrattuna. RKTL:n mukaan ketuistamme metsästetään vuosittain noin 40 %. Kun toisaalla todetaan, että vuosittain meillä metsästetään 50 000 - 65 000 kettua, voidaan tästä laskea, että meillä kettuja on enimmillään vuosittain runsaat 100 000. 
|
Reviiri ja pesä
Kettu on reviirieläin - ja se pysyttelee tällä omalla alueellaan eli reviirillään, jolla on pinta-alaa 5-30 neliökilometriä. Tosin ravinnonpuute voi ajaa sen pois reviiriltään, myös ihmisasutuksen liepeille. Ketun pesä sijaitsee reviirin keskiosissa, usein mäyrien kaivamassa onkalossa. Pesä voi olla yksi selkeä pieni luola, mutta myös monimutkainen luolasto lukuisine sivu- ja rengaskäytävineen, monine kammioineen ja useine suuaukkoineen. Tällaisiin luolalabyrintteihin sen asukkaat katoavat vaaran uhatessa todellakin kuin maan nieleminä. Luontaisia pesintäpaikkoja ketulle ovat hiekkarinteisiin kaivetut kuopat, taikka erilaiset kivikasat ja -röykkiöt, joiden lomista löytyy suojaisia ja piiloisia pesäpaikkoja. Nämä luonnon itse tekemät, valmiit, pesintään sopivat onkalot ja louhikot ovat ketulle kaikkein mieluisimpia. Ketun ei silti tarvitse löytää valmista paikkaa pesinnälleen, vaan se osaa itsekin tarvittaessa kaivaa ja rakentaa itselleen pesän, vaikkapa vanhan ladon taikka suuren juurakon alle. Pesältä leviävät vienot aromit Vaikka pesäpaikka onkin piilossa, se paljastuu ympäristöön siitä leviävävästä voimakkaasta hajusta, joka tulee mätänevistä saalisjätteistä. Tämä pistävä löyhkä kantaa tuulen mukana kauas, mutta ei tunnu vaivaavan lainkaan itse asukkaita. Myös pesäluolan edustalla olevat luut, siivet ja muut saaliin jätteet ovat selkeä merkki siitä, että paikalla asustaa kettu. Samoin pesäpaikan paljastaa se, että maan pinta on pentujen telminnän jäljiltä kulunutta ja paljasta. Pesää käyttää usea kettusukupolvi peräkkäin. Lisääntyminen Pariutumisaika on tammi-helmikuussa ja kantoaika on noin 52 vuorokautta. Keskimääräinen koko pentueella on 4, mutta pesueessa voi pentuja olla jopa liki 10. Ketun lisääntyminen riippuu paljon ravintotilanteesta. Hyvinä vuosina se synnyttää jopa 10 pentua, mutta huonoina vuosina voi määrä jäädä 2 - 3 pentuun. Kukin pentu painaa syntyessään 100 grammaa. Pennut syntyvät sokeina ja ovat täysin riippuvaisia vanhemmistaan. 5 - 6 viikon ikäisinä pennut tulevat kauniilla ilmalla jo pesän edustalle, päivänpaisteeseen lekottelemaan taikka lyömään leikkiä keskenään taikka emonsa kanssa. Jos osuu tällaisen kettupentueen pesällään näkemään, voi todeta, että ihastuttavampaa näkyä ei kai ole olemassakaan. Mutta tarkkailijan on syytä olla hyvin hiljaa, sillä pieninkin häly - ja koko pesue on kadonnut vilahtamalla takaisin pesään! Kettuemo on hellä ja varovainen äiti, ja jos jokin pesäpaikalla tuottaa sille turvattomuuden tunteen - se voi kantaa koko pentueensa yön pimeydessä, niskanahasta roikottaen, toiseen pesäpaikkaan. Uroskin osallistuu kettuperheessä pentujen hoitoon. Keväällä syntyvät pennut pysyttelevät pesällä loppukesään, ja pennut pääsevät kesän kuluessa vanhempiensa mukana pyydystelymatkoillekin, saaden asiaan kuuluvaa havainto-opetusta. Syksyn saapuessa perhe hajoaa pentujen lähtiessä omille teilleen, elämään ketun elämää, joka ei sekään ole aina helppoa ja vaaratonta. Sukukypsyyden kettu saavuttaa 10 kuukauden ikäisenä. |
Ravinto
Ketun hyvä sopeutumisvalmius erilaisiin oloihin perustuu siihen, että se on kaikkiruokainen ja kykenee käyttämään kulloinkin tarjolla olevaa ravintoa. Ravinnon tärkein osa muodostuu pikkunisäkkäistä - pikkujyrsijöistä ja jäniseläimistä. Pikkujyrsijöissä kettu suosii mieluummin myyriä kuin hiiriä, mikäli valinnanvaraa on - erityisesti Microtus-suvun myyriä. Myös vesimyyrät ja piisamit ovat ketun saaliseläimiä. Etenkin havumetsävyöhykkeellä myyrät ovat tärkeitä. Kettu syö myös isompaa riistaa aina metsäkauriin kokoisiin saakka. Erityisesti maassa pesivät linnut, metsäkanalinnut ja niiden poikaset ja munat ovat ketun tärkeitä saalistuskohteita. Ruokalistalla linnuista ovat mahdollisuuksien mukaan myös sorsat ja varikset. Myös ravut, kalat, marjat kuten mustikat ja hedelmätkin siellä, missä niitä on, tulevat innolla syödyiksi. Kovakuoriaiset, perhoset, maassa vilistävät toukat ja syksyisin punaisina helottavat pihlajanmarjat monipuolistavat ruokavaliota. Viljapelloiltakin kettu hamuaa aterioita, suosikkilajike sille on kaura. Talvisin oravatkin ovat vaarassa joutua ketun suihin. Pikällä ruokalistalla ovat mukana myös sammakot, heinäsirkat ja jopa ampiaiset. Kettuko kanavarkaissa? Kettu nähdään usein saalistajana kuvituksissa, saduissa ja tarinoissa saalistamssa kanoja - ja ehkäpä jo kantamassa kanaa suussaankin. Kanat kettujen ruokalistalla kuuluvat enää vanhoihin tarinoihin, sillä nykyaikaisiin tehokanaloihin ketulla ei ole enää minkäänlaista pääsymahdollisuutta. Saalistustaktiikat ja tekniikat Kettu on hämäräeläin, joka kulkee metsästysmatkoillaan etupäässä iltayöstä ja sen jälkeen. Kiima-aikana ketut liikkuvat päivisinkin ja saattavat muulloinkin viivytellä päiväsijalle asettumistaan pitkälle aamuun. Tavallisimmin kettu viettää päiväajan kuitenkin pesäluolassaan tai suojaisessa makuupaikassa. Kettu tarkkailee mieluusti, naalien tapaan, isompien petojen saalistustouhuja ja hakeutuu tilaisuuden tullen niiden jättämille haaskoille. Haaskan se voi löytää vain, seuraamalla näitä petoja joko haju- ja näköetäisyydeltäkin, taikka seurailemalla jälkiä. Näin seuraillessaan kettu ottaa kuitenkin varsin suuren riskin, sillä sekä susi että ilves kääntyvät joskus itseään seurailevan ketun puoleen ja tappavat tämän. Ketun tyypillinen saalistustapa on vahtia jyrsijän kololla ja hyökätä salamannopeasti saaliin kimppuun sen tullessa ulos aukosta. Ketulle hyvin tyypillistä on tehdä saaliseläimestään, paikoillaan päätään ja korviaan keikutellen, tarkkoja kuulohavaintoja - ja sitten hypätä kohteen kimppuun korkealla loikkauksella. Tällaista saalistustapaa voi hyvällä syyllä nimittää ketun myyrätanssiksi, ketun hypähdellessä hullunkurisesti korkealle ilmaan ja tömähtäessä sitten etutassut ojossa myyrän niskaan. |
|
Yksin viihtyvä
Kettu ei ole seuraa rakastava eikä laumana pyydystävä eläin, kuten susi. Eivät edes uros ja naaras asusta yhdessä muulloin kuin hääaikana ja poikasten ollessa pieniä. Isäkettu osallistuu myös jälkikasvunsa huoltoon ja kasvattamiseen ja ottaa pikkuketut mukaansa pyyntiretkillekin. Se onkin siten mitä mallikelpoisin isähahmo, eikä lainkaan sellainen kuljeskeleva ja lapsistaan piittaamaton kulkurirenttu, jollaisena se tarinoissa ja saduissa kuvataan. Sairaudet Kettukantaa harventaa loisen aiheuttama kapi-syyhytauti, joka aiheutta karvanlähdön. Tartunnan saanut eläin hankaa ihonsa rikki, jolloin haavaumat tulehtuvat. Lopulta turkiton kettu paleltuu hengiltä. Myös raivotautia eli vesikauhua eli rabiesta saattaa kettukannassa esiintyä. Metsästys Nykyisin vuosittain metsästetään 50 000 - 65 000 kettua pääasiassa luonnonhoitosyistä. Vuonna 2008 meillä metsästettiin 63 200 kettua. Vuonna 2007 määrä oli pienempi, 50 500. Ennen vuotta 2007, vuosina 2003-2006, kettuja metsästettiin kunakin vuonna suunnilleen saman verran, määrien vaihdellessa välillä 61 500 - 65 000. Kettusaaliit ovat meillä viime vuosina säilyneet siis ennallaan, vaikkakin ketun lumijälki-indeksi on paikoin pienentynyt. Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa kettusaaliit ovat kuitenkin kasvaneet hieman vuoden 2007 selvityksen mukaan. Mielenkiintoista on vanhoista tilastoista tässä yhteydessä todeta, että vuosina 1881-1910 Suomessa metsästettiin vuosittain vain keskimäärin 338 kettua. Vuosina 1911-1930 määrä oli vieläkin pienempi, eli keskimäärin 270 vuodessa. Tästä kettukanta edelleen heikentyi ja kettu rauhoitettiin vuonna 1938 koko maassa. Tällöin kettukanta alkoi vahvistua niin nopeasti, että jo vuonna 1940 kettu julistettiin uudelleen lainsuojattomaksi. Vuosina 1940-1943 pyydystettiin kettuja jo keskimäärin 7443 vuodessa. |
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta. *Kuva Copyright © Flickr/Peter G Trimming Kettu on mestari Ketun tavoista saalistaa kertoo hyvin kuvailevasti vanha eläinkirja. "Kettu käyttää saalistaessaan loputonta kirjoaan erilaisia taitojaan. Se ajaa takaa, se hiipii hiljaa uhrinsa lähelle, se vaanii väijyksissä, se kahlaa ja ui ruovikossa ja kaislikossa, se kiipeää kallistuneisiin puihinkin, joissa on semmoiset oksat ja kyhmyt, että se saa niistä jalansijaa. Se tekeytyy kuolleeksi ja makaa kärsivällisesti odotellen, kunnes varikset taikka korpit uskaltautuvat kyllin lähelle, jolloin se kuin joustimilla ponnahtaa pystyyn ja sieppaa lähinnä olevan hampaittensa väliin - jos saa. Mutta ei noita noin hyviä ja lihavia herkkuja ole aina saatavissa, ja silloin kettu osaa panna suun säkkiä myöten. Kalastaessaan kettu menettelee siten, että se kahlaa kutuaikana matalaan veteen, seisoo liikkumatta siksi kunnes kaloja alkaa kerääntyä sen ympärille - ja iskee sitten salamannopeasti leuoillaan uhriin kiinni". |
|
Satujen Repolainen
Vanha kuvaus ketusta kertoo näin. "Ei ole toista eläintä Euroopan eläimistössä, josta olisi sepitetty niin paljon satuja ja tarinoita ja ihmeellisiä juttuja kuin Kettu eli Mikko Repolaisesta. Se on kaikkien kansojen keskuudessa eräänlainen sankari: suuri veijari, röyhkeä varas, mutta viekkautensa, kekseliäisyytensä, häikäilemättömyytensä ja ainaisten keppostensa johdosta sentään suosiota nauttiva. Sitä kiroillaan, sille puidaan nyrkkiä, sitä ajetaan takaa koirin ja pyssyin, sille viritetään satimia ja loukkuja, koetetaanpa se salamyrkyttääkin myrkkysyöteillä, mutta samalla sille nauretaan ihailevaa, hyväntahtoista naurua. Jo vanhoina aikoina kettu on ollut kansansatujen, metsämiesten muisteloitten ja mökineukkojen voivottelujen sankari ja turkillaan se sai sovittaa "pahat" tekonsa. Sen turkki kelpasikin aikoinaan mitä moninaisimpiin tarkoituksiin, jopa alusvaatteitakin siitä tehtiin". Tähtikettu Kettu (latinaksi Vulpecula, genetiivi Vulpeculae) on myös himmeä tähdistö Joutsenen vasemman "siiven" alla Delfiinin yläpuolella. Tähdistön poikki kulkee Linnunrata. Ketussa on yksi tunnetuimmista planetaarisista sumuista, Nostopainosumu M27, joka erottuu jo kiikarilla. 
Lähteinä *Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja *Kaarina Kauhala: Koiran villit sukulaiset *Eläinten Maailma; Otava; vuodelta 1954 *RKTL - Kettu *Animal Diversity Web *Hannu Hautala, Reijo Heikkinen: Kalevalaista luontoa - Articmedia 2009 Kettu ennustuksissa ja kansanviisauksissa Vihdissä on tiedetty, että jos kettu parkuu illalla taikka yöllä, ovat huonot ilmat tulossa. Keiteleellä puolestaan un uskottu, että jos joku näkee punaisen ketun, niin jossakin lähistöllä on odotettavissa tulipalo. Oulun seudulla talon lähellä liikkuva kettu tiesi sitä, että talossa pian asukkaat vaihtuvat. Hyvinkäällä, lähellä taloa uikutellut kettu on tiennyt, että pian talosta joku kuolee. Jos joku sortui ahneuden syntiin, hänestä sanottiin: "Vahtii kuin repo ketun huulta". Ketun taitavaa ja äänetöntä saalistusta on ihailtu eri puolilla Suomea. Kainuusta on sananparsi: "Ketulla on keviät jalat, jotka ei pauka pakkasella eikä kolka kovalla säällä". Jos ketturukka kuitenkin sitten jäi metsämiehen saaliiksi, niin ketulle rallateltiin: "Repo juosta rellotteli, alla vuoren vaivatteli. Onpa juoneen joutunut, piispan pitkiksi hihoiksi, papin paian kauluksiksi." |
Happamia - sanoi kettu pihlajanmarjoista! Aisopoksen tarina ketusta ja pihlajasta. Olipa kerran kettu, joka etsi syötävää. Se tuli pihlajan luo ja näki mehevät, punaiset marjat. Ketulle herahti vesi kielelle. Se kohottautui takajaloilleen ja yritti kurkottaa niin korkealle kuin suinkin, mutta ei ulottunut pihlajan marjoihin. Kettu istuutui hännälleen ja katseli vihaisena herkullisia terttuja. Olenpa minä tyhmä, kun näen näin paljon vaivaa muutaman pihlajanmarjan vuoksi. Ne ovat varmasti happamia joka tapauksessa, sanoi kettu itsekseen. Tämän tarinan mukaan on tapana sanoa: "Happamia, sanoi kettu", kun joku ei tahdo tunnustaa, ettei ole selviytynyt jostakin. Paistetun kissan käyttö metsästyksessä Säräisniemellä, joka nykyisin on nimeltään Vaala, eli muinoin taitava metsästäjä, Johannes Juuso. Hänellä oli omat, oivat keinonsa ketunpyynnissä. Hän paistoi ensiksi kissan uunissa, ja veteli sitten tätä paistikasta pitkin metsiä - ja ketut juoksivat kilvan hänen rautoihinsa. Tuntureiden tulikettu luo revontulet Yksi myyttisistä taruista kertoo, että kun tuntureilla vaeltaa suuri, punahäntäinen tulikettu, joka huiskauttaa hännällään taivaanlakea, niin näin syntyvät revontulet. Repo Repo on lienee kettuakin vanhempi sana. Revon nimihistoria ulottuu aina indoeurooppalaisen kantakielen sanaan rebh, joka tarkoittaa punaista väriä. Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta. *Ylin kuva Copyright Minette Layne *Toiseksi ylin kuva Copyright Kamia the Wolf *Pikkukuvassa sivun keskellä ketun pää, Copyright Sean Clawson *Kolmanneksi ylin kuva, ketunpentu kasvokuva, Copyright Rob Baldwin Photography *Toiseksi alin iso kuva, Copyright teddy llovet *Pihlajanmarjat Copyright Matti Mattila *kolmanneksi alin iso kuva, Copyright Rob Baldwin Photography Huom! Älä koskaan lähesty ja ruoki petoeläimiä, kuten kettua. Mutta katsokaamme silti videolta, miten tyttö Kanadassa onnistuu isänsä ohjeilla ruokkimaan kädestä ihan villiä kettua! |
|
Koiraeläimet aakkosjärjestyksessä
Amazoniankoira * Andienkettu * Atamarankettu * Bengalinkettu * Brasiliankettu * Darwininkettu * Dingo * Eteläafrikankettu * Etiopiansusi * Falklandinkoira * Fennekki * Harjasusi * Harmaakettu * Hiekkakettu * Isoandienkettu * Juovasakaali * Kaliforniankettu * Kettu * Kit fox * Kojootti * Korsakki * Korvakoira * Kultasakaali * Laulava uudenguineankoira * Mustatäpläkettu * Naali * Pampakettu * Preeriakettu * Punasusi * Ravustajakoira * Sahelinkettu * Savannikoira * Suokoira * Supikoira * Susi * Tiibetinkettu * Vaippasakaali * Viidakkosusi * |
|
| Kesäkettu (Vulpes vulpes) |
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Peter G Trimming |
| TUNTURISUDEN ELÄINSIVUJA AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ |
| ESIHISTORIALLISEN AJAN ELÄIMIÄ |
| LEMMIKIT - HARRASTUS- JA HYÖTYELÄIMET |
| *** tunturisusi.com linkit *** |