Susilauman elämää reviirillään

Susilauman elinpiiri eli reviiri vaihtelee kooltaan hyvin suuresti, riippuen mm. ravinnon saannista. USA:ssa Minnesotan valkohäntäpeuroja vilisevissä metsissä reviirin halkaisija on vain 10 - 15 kilometriä, Suomen ja Luoteis-Venäjän havumetsissä 25 - 40, arktisilla alueilla 60 - 80 kilometriä.

Susireviirien pinta-alat vaihtelevat Suomessa 1 000 - 1 300 km² välillä ja käytännössä reviiri on noin 30 x 40 km kokoinen alue. Ja nyttemmin Suurpedot.fi ilmoittaa sivullaan uudet, hieman pienemmät lukemat: Suomessa keskimääräinen vuotuinen reviirin koko on noin 700 - 900 neliökilometriä laskutavasta riippuen.

Susilauma puolustaa tarvittaessa kiihkeästi omaa reviiriään - vieraat susilaumat häädetään niitten alueelle yritellessä voimakeinoin pois. Sudet merkitsevät asuinalueensa rajoja virtsaamalla hajumerkkejä maastoon.

Siellä, missä susien esiintymistiheys on suuri, muodostuu reviirien välisille alueille sudettomia puskurivyöhykkeitä, mikä vähentää laumojen välisiä yhteenottoja.

Laumadynamiikan merkitys

Sudet eivät muodosta laumaa vain seurallisuuttaan, eivätkä höykytä siinä alempiarvoisia vain huvikseen. Lauman perustarkoitus on yrittää pitää sudet hengissä - siksi lauma on olemassa, ja siksi vain parhaat ja vahvimmat sudet ylenevät johtamaan laumaa.

Hierarkia elää

Laumassa keskinäisistä arvojärjestyksistä käydään myös sudenhännänvetoa - ja arvoasemat voivat vaihdella. Etenkin lisääntymisaikana ovat mahdollisia yhteenotot, joissa lauman sisäisistä asemista taistellaan. Vanhempi susi voi tällöin menettää yhdessä hetkessä korkean asemansa laumassa, tai jopa henkensä - taikka päinvastaisessa tapauksessa, sen asema vain vahvistuu.

Aggressiivisemmat yhteenotot ovat harvinaisempia, tavallisimmin sudet pitävät yllä suhteita laumassa toisiinsa omalla keskinäisellä kielellään. (Katso elekielestä tarkemmin elekieli-sivulta).

Saturaatiopiste

Susikannan saturaatio- eli kyllästyspiste tarkoittaa sitä, että jollakin tietyllä alueella susia on jo niin paljon, että kaikkien reviirien ollessa vallattuja - yhtään enempää susia ei alueelle mahdu, vaan on tässä tilanteessa osan susista lähdettävä liikekannalle etsimään uusia asuinalueita.

Susilauman suuruus

Yhtä reviiriä hallitsevien susien määrä vaihtelee yleensä kolmesta viiteentoista eläimeen. Yhden lauman koosta ei saa täyttä varmuutta, jos lauman näkee yhden kerran, sillä kaikki laumalaiset eivät aina liiku yksissä. Mitä enemmän susia seuduilla on, eli mitä suurempi on susien esiintymistiheys - sitä suuremmiksi kasvavat myös laumat. Myös tarjolla olevien saaliseläinten koko määrittää lauman suuruutta.

Itä-Suomessa vuosina 1999 - 2004 tutkituissa perhelaumoissa on ollut talvella keskimäärin 7,0 yksilöä. Laumakoko on samaa luokkaa kuin Skandinavian susikannassa ja suurempi kuin esimerkiksi Puolassa tai Italiassa. Eräänä syynä voi olla se, että tärkeimmät saaliseläimet ovat lehtimetsävyöhykkeellä pienempiä.

Fennoskandiassa laumakoko on samaa luokkaa kuin Alaskassa hirveä pääasiallisena ravintonaan käyttävillä susilla. Suurimmissa itäsuomalaisen tutkimusalueen perhelaumoissa oli 12, pienimmissä kolme sutta. Suurin tunnettu susilauma luonnossa on tavattu Brittiläisessä Kolumbiassa, Kanadassa - siinä oli 32 sutta.

Laumakoolla on selkeä yhteys lauman historiaan. Parin ensimmäisen pentueen syntymistä seuranneena talvena keskimääräinen laumakoko on 5,4 yksilöä. Myöhempien lisääntymisten jälkeen lauman koko on ollut tutkituissa laumoissa keskimäärin 8,4 sutta.

Laumassa elämisestä on sudelle monenlaista hyötyä - suurikokoisen hirven saalistaminenkin käy joukolla helpommin. (Katso tarkemmin saalistus-sivulta.)