Susilauman elämää reviirillään
Susilauman
elinpiiri eli reviiri vaihtelee kooltaan hyvin suuresti, riippuen mm.
ravinnon saannista. USA:ssa Minnesotan valkohäntäpeuroja vilisevissä metsissä
reviirin halkaisija on vain 10 - 15 kilometriä, Suomen ja Luoteis-Venäjän
havumetsissä 25 - 40, arktisilla alueilla 60 - 80 kilometriä.
Susireviirien pinta-alat vaihtelevat
Suomessa 1 000 - 1 300 km² välillä ja käytännössä
reviiri on noin 30 x 40 km kokoinen alue. Ja nyttemmin Suurpedot.fi ilmoittaa sivullaan
uudet, hieman pienemmät lukemat: Suomessa keskimääräinen vuotuinen reviirin koko on noin 700 - 900 neliökilometriä laskutavasta riippuen.
Susilauma puolustaa tarvittaessa kiihkeästi omaa reviiriään - vieraat susilaumat häädetään
niitten alueelle yritellessä
voimakeinoin pois. Sudet merkitsevät asuinalueensa rajoja virtsaamalla hajumerkkejä
maastoon.
Siellä, missä susien esiintymistiheys on suuri, muodostuu reviirien välisille
alueille sudettomia puskurivyöhykkeitä, mikä vähentää laumojen välisiä yhteenottoja.
Laumadynamiikan merkitys
Sudet eivät muodosta laumaa vain seurallisuuttaan,
eivätkä höykytä siinä alempiarvoisia vain huvikseen. Lauman perustarkoitus
on yrittää pitää sudet hengissä - siksi lauma on olemassa,
ja siksi vain parhaat ja vahvimmat sudet
ylenevät johtamaan laumaa.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright ©
Flickr/Ralf
Hierarkia elää
Laumassa keskinäisistä arvojärjestyksistä käydään
myös sudenhännänvetoa - ja arvoasemat voivat vaihdella.
Etenkin lisääntymisaikana ovat mahdollisia yhteenotot, joissa lauman
sisäisistä asemista taistellaan. Vanhempi susi voi tällöin menettää
yhdessä hetkessä korkean asemansa laumassa, tai jopa henkensä - taikka
päinvastaisessa tapauksessa, sen asema vain vahvistuu.
Aggressiivisemmat yhteenotot ovat harvinaisempia, tavallisimmin
sudet pitävät yllä suhteita laumassa toisiinsa omalla keskinäisellä
kielellään. (Katso
elekielestä tarkemmin elekieli-sivulta).
Saturaatiopiste
Susikannan saturaatio- eli kyllästyspiste tarkoittaa sitä, että jollakin tietyllä
alueella susia on jo niin paljon, että kaikkien reviirien ollessa vallattuja -
yhtään enempää susia ei alueelle mahdu, vaan on tässä tilanteessa osan susista lähdettävä
liikekannalle etsimään uusia asuinalueita.
Susilauman suuruus
Yhtä reviiriä hallitsevien susien määrä vaihtelee
yleensä kolmesta
viiteentoista eläimeen. Yhden lauman koosta ei saa täyttä varmuutta,
jos lauman näkee yhden kerran, sillä kaikki laumalaiset eivät aina liiku
yksissä. Mitä enemmän susia seuduilla on, eli mitä suurempi on susien
esiintymistiheys - sitä suuremmiksi kasvavat myös laumat. Myös tarjolla
olevien saaliseläinten koko määrittää lauman suuruutta.
Itä-Suomessa vuosina 1999 - 2004 tutkituissa perhelaumoissa on ollut talvella
keskimäärin 7,0 yksilöä. Laumakoko on samaa luokkaa kuin Skandinavian
susikannassa ja suurempi kuin
esimerkiksi Puolassa tai Italiassa. Eräänä syynä voi olla se, että tärkeimmät
saaliseläimet ovat lehtimetsävyöhykkeellä pienempiä.
Fennoskandiassa laumakoko on samaa luokkaa kuin Alaskassa hirveä pääasiallisena
ravintonaan käyttävillä susilla. Suurimmissa
itäsuomalaisen tutkimusalueen perhelaumoissa oli 12, pienimmissä kolme sutta.
Suurin tunnettu susilauma luonnossa on tavattu Brittiläisessä Kolumbiassa,
Kanadassa - siinä oli 32 sutta.
Laumakoolla on selkeä yhteys lauman historiaan. Parin ensimmäisen pentueen syntymistä
seuranneena talvena keskimääräinen laumakoko on 5,4 yksilöä. Myöhempien lisääntymisten jälkeen
lauman koko on ollut tutkituissa laumoissa keskimäärin 8,4 sutta.
Laumassa elämisestä on sudelle monenlaista hyötyä - suurikokoisen hirven
saalistaminenkin käy joukolla helpommin. (Katso tarkemmin
saalistus-sivulta.)