ULVONTA

Susista puhuttaessa muistamme aina, että ne ulvovat! Romanttisissa jännitystarinoissa ulvonta kaikuu tietenkin vielä mielellään täysikuun valossa. Sudet karttavat ulvomista, jos ne tietävät, että ihmisiä on lähistöllä. Ulvomisellaan sudet viestivät toisilleen monenlaisia asioita - ja etenkin muille laumoille se on varoitus: tämä on meidän aluettamme ja tänne ei ole tulemista!

Ulvonnan sisältämiä viestejä

Jos susilauma hajotetaan metsästyksen yhteydessä, niin silloin lauman jäsenet ulvovat toisilleen - ja löytävät toisensa. Ulvonta toimii siis ikäänkuin kokoon kutsuna.

Jos lähistöllä on vaikkapa jokin kaadettu hirvi, tai pesä pentuineen - voivat kaikki laumassa yhtyä ulvontaan.

Myöskin herätessään sudet saattavat ulvoa - ne ulvovat ehkä "huomenta" toisilleen!? Ihminen voi matkia suden ulvontaa - ja saada lähistöllä olevan suden taikka susilauman vastaamaan ulvomalla.

Jossakin päin maailmaa järjestetään oikein "ulvontaretkiä" - joissa susista kiinnostuneet ihmiset saavat yrittää ottaa ulvomalla yhteyttä susiin.

Jim Brandenburgin mietteitä susien ulvonnasta

"Susilla on kyky ulvoa eri äänenkorkeudella. Joka sudella on mahdollisuus muuttaa ääntään ja erottua lauman muista ulvojista. Tämä antaa ihmisille, ja luultavasti myös toisille susilaumoille, sen vaikutelman, että paljon susia on liikkeellä. Erityisesti ne hämäävät ihmisiä. Melkein aina kuultuaan suden ulvontaa ihmiset ovat sitä mieltä, että suuri lauma on liikkeellä. Minä ihmettelen suden kyvykkyyttä, kunnioitan luontokappaleitten oveluutta. Luonnossa on aina etu, jos voi esiintyä suurempana ja monilukuisempana kuin onkaan, se pitää kilpailijat ja saalistajat loitolla. Että sen voi tehdä petollisilla äänillä, on minusta hämmästyttävää.

Hämärän laskeutuessa, juuri kun olin saanut askareeni toimitettua, ne tulivat. En nähnyt niitä pimeässä, mutta ne olivat lähellä. Susien kuoroulvonta halkaisi jääkylmän ilman: minä jähmetyin ihastuksesta. Kuuntelin ja yritin kuvitella niitä metsässä.

Sulje silmäsi. Näetkö ne? Pää takakenossa, silmät kiinni, kuonot kohti taivasta, suu vähän auki, mustat huulet erillään. Niiden hengityshuurut näkyvät kylmässä ilmassa. Kuinka monta niitä on? Kuulostaa siltä kuin metsä olisi täynnä susia. Laumassa on varmaan kymmenen taikka viisitoista yksilöä. Kuoro jatkoi muutaman hetken. Tuijotin pimeään metsään äänen suuntaan, sudet lopettivat äkisti ja mieleni jäi kunnioituksen valtaan". (Jim Brandenburg: Veljemme susi).

Ulvonnan kuvaus

"Ulvonta on jatkuva ääni, joka kestää puolesta sekunnista yhteentoista sekuntiin. Se käsittää perustaajuuden jossa voi olla 150-170 jaksoa sekunnissa ja jopa 12 sopusointuisessa suhteessa olevaa yliääntä.

Suurimman osan aikaa sävelkorkeus pysyy samana tai vaihtelee hiukan ja voi muuttaa suuntaa jopa neljä-viisi kertaa. Voimakkuus ei paljon vaihtele ulvonnan aikana. Ulvomisessa saattaa olla yksilöllisiä eroja - ja sama yksilö voi ulvoa eri kerroilla hiukan eri tavoin". (J.B. Theberge - J.B. Falls)

Suden äänivalikoima

P.W.B Joslin on tutkinut ja analysoinut susien ääntelyitä. Hän jakaa ne neljään ryhmään: vikinään, murinaan, haukuntaan ja ulvontaan. Eräät tutkijat lisäävät noihin neljään vielä viidennen, eli "sosiaalisen vikisemisen".

Joslinin mukaan vikinä on alistuva ja ystävällinen tervehtimisääni.

Murina kertoo ihan toisenlaisista tunteista: se ilmentää vihamielisyyttä, uhkausta ja epäystävällisyyttä. Susi murisee esimerkiksi silloin - kun toinen susi tulee häiritsemään sen ruokarauhaa.

Haukkuminen puolestaan on hälytyshuuto, joka päästetään ilmoille silloin, kun vieraita yksilöitä tunkeutuu suden asuinalueelle.

Sosiaalinen vikiseminen on sudella hiirimäistä, hyvin hentoa ääntä, jolla eräät tutkijat otaksuvat olevan jonkinlaisen sosiaalisen merkityksen silläkin.

Hurjasti ulvovat hyökkääjät!

"Susi ei metsästä väijyksistä, vaan käy suoraan kohtaamansa uhrin, ihmisenkin, kimppuun hurjasti ulvoen. Talvella sudet liittyvät suuriksi laumoiksi, jotka vaeltavat öisin nälkiintyneinä sinne tänne. Tuliaseiden yleistyttyä on sudet saatu hävitetyksi lähes kaikkialta asutuilta seuduilta."

Näin kuvattiin sutta vielä vuonna 1974 ilmestyneessä "Suuressa eläinkirjassa". Tuo lainaus kuvaa hyvin menneitten aikojen suhtautumistamme suteen, joka "käy ihmisenkin kimppuun hurjasti ulvoen". Tuollainen ihan väärä taikka väritetty tieto ei ole tiennyt hyvää - ajatellen sitä, miten olemme kuvaa itsellemme sudesta muovanneet.