Tunturisuden sivut

Juhani Aho: "Lastut: Joulu" - joulujuhla on kaikista juhlista jykevin ja jaloin

Pitkässäperjantaissa on jotain alakuloista, harmaata ja ikävää. Pääsiäinen on jo iloisempi, samalla kuin sitä kuvaa leveys. Helluntai tekee keveän, kirkkaan vaikutuksen, se on kuin kuultavan puhdasta lasia, jonka läpi näkee kauas valoisan kesän maailmaan. Juhannus on hentoinen ja hieno, niin hieno, että pelkää sen käsistään haihtuvan, niinkuin se haihtuukin, sillä siitä pitäenhän alkavat päivät lyhetä ja yöt pitenevät.

Mutta joulujuhla on jykevä juhla. Aina kun muistuu mieleeni joulu, seuraa sitä tunne jostain, joka on tanakkaa ja tukevatekoista.

Olen usein miettinyt, mistä se on tullut tuo tunne ja miksi jykevyys juuri joulua kuvaa.

Minä luulen sen tulevan ensiksikin siitä, että juuri silloin on pimeää paksummalta kuin milloinkaan muulloin. Se täyttää ääriään myöten taivaan koko kupukannen, sen valta voittaa kaikki ja ruhjoo alleen. Välistä-ja juuri vähää ennen joulua-tuntuu melkein siltä kuin olisi päähän putoamaisillaan näköpiirin täyteinen, mustamarmorinen hautakivi.

Ja sitten on silloin jo maa rautaisessa roudassa, pakkanen jymähtelee juhlallisesti, metsät ovat lunta täynnä, ja puut seisovat kankeina, jäätyneinä ja huurusta turvonneina. Suuret selät, jotka viimeiseen saakka pyrkivät vapauttaan ylläpitämään, ovat menettäneet vastustusvoimansa, ja ulvahdeltuaan heittäytyvät ne nyt viimeisine huokauksineen pitkään talviseen uneensa. Halkeilevat ne vielä silloin tällöin, mutta se on kuin unissaan huokailemista.

Joulu juhlista jaloin, sanotaan. Ja jalous kuvastui minulle lasna ollessani aina jonakin suurena, vankkana, leveähartiaisena urhona, melkein jättiläisen kokoisena miehenä, joka pimeyden kupukantta hartioillaan kannatti, ettei se aivan kokonaan saanut muserretuksi maailmaa alleen. Silläkin on osansa joulun jykevyyteen.

Mutta aivan varmaan ovat siihen vaikuttaneet muutamat muistot lapsuuteni kotoisesta pappilasta.

Laihoilta laitumilta sitä silloin palattiin koulukaupungista isän täyteläiseen taloon, joka oli kuin tiukkaan ahdettu riihi, lattiasta lakeen pullollaan lihavuutta ja hyvinvointia. Lattiat täydessä villamatossa, kupit kukkurana paksua puuroa, ruuat rasvaiset ja jokapäiväisenä juomana kotitekoista, tiivisvaahtoista olutta.

Joulunaattoiltana astuu sisään takkukarvainen, isovatsainen joulupukki, kaivaa esiin tukevat tavarakäärönsä ja nakkaa ne kuusen juureen lattialle, niin että koko huone jymähtää.

Juhani Aho

Kirjailija Juhani Ahon lukutuokio. Solbackan mökillä Vähä-Laukkoskella jouluna 1920.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Museovirasto - Musketti


Joulukalenteri luukku 17

Kuva Designed by Prostooleh.

Ja jouluaamuna varhain, kun pimeä ei päivää vielä aavistakaan, alkaa pappilan piha täyttyä kirkkomiehillä, reenjalakset natisevat kuivassa lumessa, reet ovat leveitä sydänmaan resloja ja hevoset talojen suurimmat ja voimakkaimmat. Ja sisään työntäytyy vanhan tavan mukaan mäkikyläläisiä isäntiä suurissa turkeissaan, puuhkalakeissaan, koirannahkarukkasissaan, ja villavöillä moneen kertaan vyötettyinä.

Ja emännät ovat vieläkin pyöreämpiä ja täyteläisempiä, pysyvät tuskin tuolin laidalla istumassa särpiessään pulleihin poskiinsa kuumaa kahvia palleroisista kouristaan.

Se on kaikki tuo jouluun kuuluvaa; en osaa ajatella sitä muuten enkä toista toisestaan erottaa.

Minä itsekin, minä näen ja tunnen itseni tukevana ja jykevänä eilisiltä illallisiltani. Minut viedään kirkkoon minutkin. Vedetään ylleni kahdet villapaidat ja jalkaan kahdet parit jäykkiä uusia sukkia. Äidin suuret päällyskengät, monet palttoot, kaulahuivi ja kintaat. Suuri hattu painetaan korvia myöten päähän. Istutetaan rekeen niin kankeana, että silmä tuskin voi rävähtää. Ja suuriäänisen aisakellon soidessa mustaan, pimeään metsään ajaa roihuutetaan kirkolle.

Kirkko ei ole entisensä näköinen. Se on kuin suuri valaistu vuori, jonka harja näyttää köyristyvän korkealle pilviin, ja tornin huippu katoo sinne yläilmojen synkkyyteen, josta näkymätön kello soi.

Kirkkomäki kuohuu rekiä ja hevosia metsän rajaa myöten, ja vielä niitä lienee siellä edempänäkin, kukaties kuinka pitkällä petäjikön sisässä. Ja kirkko on kuoriaan myöten sullottuna, ja lehterit ja käytävät vieri vieressään kiinni sarkaturkkeja ja lammasnahkakauluksia.

Ulkona on yhä pimeä, ikkunat ihan mustat. Kirkko on nyt kuin rotko äärettömän paksun vuoren sisässä, omilla tulillaan valaistuna. Sillä vuorella ei tunnu täältä katsoen olevan rajaa eikä loppua. Se on koko avaruuden suuruinen.

Lukkari aloittaa virren. Sadat, tuhannet suut tarttuvat säikeeseen kiinni, ja iso ääni nousee huuruisena soihtuna ylös kattoon. Semmoinen veisuu - niin jykevä ja kumajava - ei kykene kohoamaan muulloin kuin jouluna.

Juhani Aho

Kirjailija Juhani Ahon asuintalo. Armfeltintie 6. Engelinaukio 10. Helsinki. Juhani Aho vietti rakennuksessa viimeisen vuosikymmenensä, jatkaen kirjailijan työtään.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva, Maaret Louhelainen - Copyright © Helsingin kaupunginmuseo


Papit tulevat miehissä alttarille. Laajahihaiset messupaidat leveille hartioille ripustettuina seisovat he tavallista kookkaampina, arvokkaampina ja totisempina. Ja kumajavaäänisin heistä messuaa:

»Kunnia olkoon Ju-ummalan korke-uudessa ja maassa rauha ja ihmisille hyvä ta-ahto!»

Se tulvii täyteläisesti, tyynesti ja juhlallisesti esille, ja kirkkokansa humahtaa seisoalleen.

Koko kristikunnan perustus tänä päivänä lasketaan, saarnaa sitten pappi. Se on kestänyt vuosituhansia eikä ole koskaan pettävä. Se on laaja kuin taivaan kansi, kova kuin kallio, vankka kuin ikivuori.

Sanat painuvat lapsen mieleen. Ja sen kaiken tähden kai hänestä tuntuu, että joulu on niin jykevä juhla, kaikista juhlista jaloin ja jykevin.

Juhani Aho

Juhani Aho (1861 - 1921)

Juhani Aho on yksi Suomen tunnetuimmista kirjailijoista. Hänen tuotantoonsa kuuluu niin realistista kansankuvausta (Rautatie) kuin psykologista realismiakin (Yksin). Juhani Aho syntyi ja kasvoi savolaisessa herännäispappilassa. Lapsena hän ei saanut lukea laisinkaan ns. "maallista" kirjallisuutta, johon tutustumiseen hänelle tarjoutui mahdollisuus vasta myöhemmin.

Juhani Ahon kirjailijanmaineeseen on selvimmin vaikuttanut hänen teostensa ehyt taiteellinen, eritoten kielellinen valmius ja tyylin varmuus. Luonnon ja luonnonläheisten ihmisten kuvaajana Aho oli Suomen kirjallisuuden ensimmäisiä impressionisteja.

Juhani Ahon tunnetuinta tuotantoa ovat hänen lastunsa eli lyhyet, novellinmuotoiset tarinansa ja tunnelmapalasensa, joista yksi on tälle sivulle kirjattu "Joulu". Tässä kauniissa joululastussaan Juhani Aho tavoittaa ne jouluumme liittyvät tunnelmat, joita pyrimme tavoittelemaan tänäkin päivänä. Jollei meillä enää nykyisin olekaan joulukirkkoon matkalla olevia hevosia rekineen ja sarkatakkista kirkkoväkeä, niin ainakin yhteisessä muistissamme kuvastelemme jouluamme juuri tuollaisena, jollaisena Juhani Aho sen eteemme tarkoin kynänvedoin maalailee.

Tunturisusi Takaisin joulutarinoiden etusivulle.

Joulukalenteri luukku 17

Kuvat Designed by Prostooleh.
Joulu
Tunturisuden sivut