Tunturisuden sivut

Sakari Topelius: "Jouluyö" - vain pukki sortui rikkomaan joulurauhaa ja sitä joulupukki yrittää sovittaa, tuomalla lahjoja

Kaikkihan tuntevat joulu-ukon, mutta kuka tuntee joulupukin? Ennen oli hän lasten hyvä ystävä, kun hän nelinkontin ryömi aatto-iltana saliin, yllänsä tuuhea turkki ja leuvassa pitkä parta, sarvina puulusikat, kantaen koriansa, joka oli täynnä kauneimpia lahjoja. Nyt hän jo on tullut vanhanaikaiseksi ja jättänyt virkansa joulu-ukolle, joka astuu kahdella jalalla eikä ole säästänyt pukin tuntomerkeistä mutta kuin turkin ja parran.

Ajat muuttuvat, iloinen joulu muodostelee itseään monella tavalla toisenlaiseksi. Mutta vaikkapa joulupukki ei enää käykään niissä paikoissa, joissa on ennen käynyt, niin hän sen sijaan käy toisissa paikoissa; jossakin hänen pitää käydä, sillä hänen virkansa tässä maailmassa on astua, astua, astua lakkaamatta.

Kukas se joulupukki on? Niin, jospa se tiedettäisiin! Minä panen vetoon kolmekymmentä rusinatötteröä vanhaa veskunan sydäntä vastaan, että sinä et osaa sanoa, kuka joulupukki on. Jos sinä tiedät sen sanoa, niin saat kolmekymmentä rusinatötteröä; mutta jos et sitä osaa sanoa, vaan minä osaan, niin minä saan sinulta vanhan veskunan sydämmen.

Ja siitä saattaa kasvaa puu ja silloin minä myöskin saan kaikki ne veskunat, jotka siinä puussa kasvavat. Ja paitsi näitä veskunoita saan minä myöskin kaikki ne puut, jotka niistä kasvavat, ja sitte niiden lukemattomain puiden veskunat, ja kaikki puut ja veskunat, kuin aikain kuluessa kasvaa näistä lukemattomista veskunoista, se on koko maailman veskunat. Uskallatko lyödä sellaista vetoa.

Kukas se sitte on se joulupukki? Ahah, oletko utelias? Pitääkö minun sanoa se sinulle? Mutta jospa menetät vedon? Ei, älä uskottelekaan, että Antti tai Maija on pukeutunut turkkiin joulupukiksi! Ikäänkuin minä sitä en tietäisi. Ikäänkuin minä en olisi löytänyt hänen tarinaansa vanhasta joululahjain käärepaperi-korista vinniltä silloin, kuin olin kahdeksan vuoden ijässä. No, saat kuulla sen tarinan; ei se olekaan pitkä.

Oletko lukenut joulupäivän evankeliumin? No, tietystihän sen olet lukenut; mitenpä sinä muuten tietäisitkään, mikä joulu on? Ei joulu ole joululahjat, ei se ole kynttilöillä koristettu kuusi; joulu ei ole lipeäkala, puuro ja torttu, eikä myöskään vapaus kaikista läksyhuolista, eikä kirkon monet kynttilät ja kaunis virsi, ei, kyllä joulu on paljon, paljon enempi, ja sen saat kuulla joulupäivän evankeliumista. Mutta se on niin suurta ja ylevää, että se ei voi sopia pieneen satuun. Minä sentähden kerron sinulle jotakin jouluyöstä, pyhästä yöstä.

Oli se aika vuodesta, jolloin talvi peittää koko pohjolan lumivaippaan. Etäisessä Ruotsissa ja tuntemattomassa Suomessa oli jäätävän kylmä, mutta lämpöisessä Juudaanmaassa oli talviyö samanlainen kuin lokakuun yö meillä. Lähde kiehui ennellään, puut seisoivat vähän untelompina kuin ennen, mutta pudottamatta lehtiänsä; ylinnä vuorten kukkuloilla näkyi vähä lunta, mutta laaksoissa oli ruohonkorsia vielä jäljellä karjalaumoille.

Luonto ei ollut valekuollut niinkuin pohjoisissa maissa; se vain levähti kesäkuuman jälkeen; se makasi kuin onnellinen lapsi; se lapsi oli heittänyt peitteensä eikä sitä kuitenkaan palellut.

Oli ihmeellisen hiljainen ja rauhallinen yö. Se oli tullut äkisti, niinkuin yö etelässä aina tulee, viipymättä, hämärtämättä. Aurinko vaipui taivaanrantaa kohti ja vielä oli täysi päivä; se vaipui taivaanrannan taa ja silloin tuli yht'äkkinä pilkko pimeä. Tähdet alkoivat välkkyä taivaalla kuin kynttilät, ei yksitellen niinkuin meillä, suurimmat ensin ja pienimmät viimeksi, vaan kaikki yht'aikaa, ikäänkuin esirippu äkkiä nousisi ylös ja sen takaa loistaisi kaunis ilotulitus. Vuorilla, joissa ilma oli tummansininen ja läpikuultavampi kuin ohuin lasi, loistivat taivaan tähdet suurimmassa komeudessaan ja kuitenkin niin ihmeellisen rauhallisina, kuin yksikään niistä ei tahtoisi kiiltää toistansa loistavammin.

Heikoimmat kiintotähdet tuikkivat yhtä rakastettavan iloisesti kuin suuret salaperäiset auringot äärettömän etäältä. Sirius iski silmää heikolle linnunradan valonhämylle, ikäänkuin sanoen: "valvo, älä nuku, nyt meidän täytyy kaikkein loistaa Jumalan kunniaksi!" Ja suuri täyskuu, joka muuten niin kopeasti purjehtii taivaankantta pitkin, hiivi nyt kuin varpaillaan, koettaen olla peittämättä ainoatakaan tähteä kultakilpensä taa.

Paimenet kaitsivat laumojansa laaksossa Betlehemin vuorten juurella ja näkivät uuden, suuren ja komean tähden nousevat ylös ilman kannelle aivan keskelle. He olivat valvoneet yönsä kedolla, tähdet olivat heidän uskolliset ystävänsä, mutta tätä uutta tähteä he eivät tunteneet. Ja heidän ihmetellen ajatellessaan, mitähän se merkitsi, tuli heille se iloinen sanoma enkelien laulussa, joka kerrotaan joulupäivän evankeliumissa.

Eräällä paimenella oli kanssansa kaksi pientä lastansa, poika ja tyttö, ja hän oli tehnyt heille pehmoisen vuoteen ylös vuorenrotkoon. "Pukki", sanoi paimen suurelle vahvasarviselle pässilleen, "katso minun lapsiani sill'aikaa, kuin minä pikimmältään käyn kaupungissa! Minä laittelin heille palsamiheiniä alaseksi tuonne koloon, että heillä olisi hyvä ja lämmin maata. Katso, ett'ei kukaan laumasta pääse syömään heidän vuodettansa!"

Joulukalenteri luukku 21

Kuva Designed by Prostooleh.

Pukki oli laiska, uninen ja vihainen. Hän ei uskaltanut olla tottelematta, mutta ajatteli itsekseen: "pitääkö minun nähdä nälkää tässä huonolla laitumella, kun paimenen kannattaa makuuttaa lapsiansa palsamiheinillä?"

Hän äkeissään asettui luolan eteen vartioimaan. Ei paimen eikä pukki silloin vielä tiennyt, että oli jouluyö. Koko luonto sen jo kyllä tiesi; enkelit olivat tuoneet käskyn, että sinä yönä ei kenenkään pitänyt tekemän mitään pahaa kellekään elävälle olennolle.

Susi astua luntusti hiljakseen vuorten välistä polkua, katsoa mulkautti turvatonta laumaa, mutta käveli rauhallisesti ohitse. Leijona tuli purolle sammuttamaan janoansa, näki nukkuvat karitsat, mutta ei koskenut heihin. Hyena kulki samoja jälkiä, ja nuuhki rotkossa lapsia, mutta hiipi hämillään pois. Öljypuu sanoi hämähäkille, joka paraillaan kutoi verkkoaan oksien välille: "Varo, ett'ei yhtään kärpästä tartu verkkoon, sillä tänä yönä sinä et saa pyytää mitään saalista!"

Rotkossa kasvava mänty sanoi juuressaan hiipivälle skorpionille: "pistä piiloon pistimesi; tänä yönä et saa pistää ketään!" Puukko sanoi vesakossa rosvolle: "älä koske minuun; tänä yönä ei kukaan saa vuodattaa verta!" Maitosarvi sanoi imevälle kapalolapselle: "ai, loukkasinko sinua? Anna anteeksi, vahingossa niin kävi!"

Suoruoho sanoi sisiliskolle: "matele varovasti minun korteni ylitse, sillä tänä yönä ei ole lupa katkaista pienintäkään lehteä!" Yön sumu sanoi heinäsirkalle: "peittäydy kuivaneen palmunlehden alle siksi aikaa, kuin minä ehdin kulkea ohitse, ett'ei äänesi sorru minun kosteudestani!"

Ja ruoho sanoi nälkäiselle pukille: "malta, maltahan vähän, syö minut huomenna; tänä yönä et saa purra minua!"

"Mitä sinä loruat?" ärähti pukki. "Kukin on itseään lähinnä. Pitääkö minun makailla tässä nälkäisenä kivikolla, vaikka paimenen lapset makaavat tuossa palsamiheinillä?"

"Niin, tuossa ne tosiaankin makaavat minun ruoallani!" sanoi pukki, kurkistaen rotkoon. "Miten lapset voivatkin olla tyhmät. Eiväthän ne älyä edes syödä ruohoakaan!"

"Jospa minä ottaisin vain suun täyden noita palsamiheiniä?" ajatteli pukki hetkisen päästä itsekseen. "Eihän sitä kukaan huomaa. Pienoisen, yhden ainoan huonosen heinätullon. Mum, mum. merkillistä, miten hyvältä se maistuu!"

Pukki söi suun täyden, sitte toisen ja vielä kolmannenkin, vetäen heiniä pois makaavain lasten alta. Viimein ei enää ollut jäljellä muuta kuin yksi pienoinen tullukka. "No, tuosta nyt ei ole mitään apua, kyllä lapset ilmankin makaavat", ajatteli pukki ja vetäsi senkin pois.

Silloin heräsivät lapset, tunsivat vieressään pimeässä pukin sarvet ja alkoivat huutaa. Pukki vihastui. "Mitä siinä älisette?" sanoi hän ja puski heitä.

Samassapa jo paimen palasi. "Pukki", sanoi hän, "pukki parka, mitä olet tehnyt? Etkö tiedä, että nyt on jouluyö? Nyt on rauha koko maan päällä, sinä yksin olet rikkonut maan rauhaa! Sentähden sinun itsesi pitää rauhatonna kuljeksiman maan päällä ja sovittaman rikoksesi pikku lapsia kohtaan, kunnes heidän rukouksensa saavat sinut vapautetuksi."

Heti pukki tunsi tuomion käyvän toteen. Hän juoksi vuorille, muita vaipui horroksiin ja selvisi vasta seuraavana jouluyönä, jolloin hänen täytyi lähteä pitkälle kävelylleen. Ja niin hän vaeltaa vielä nytkin joka jouluyönä ympäri maailman ja kuulee luonnon äänien sanovan toinen toiselleen: "nyt on jouluyö, tänä yönä ei kukaan saa tehdä pahaa toiselle!" Sen kuulee pukki eikä voi päästä ääniä kuulemasta, sillä niitä kuuluu sinä yönä kaikkialla: vuorilla, laaksoissa, metsissä ja tasangoilla, korkealla ilmassa ja alhaalla meressä.

Pukki, joka yksinään on rikkonut maan rauhaa, kävelee nälissään tietänsä eikä kasva ainoatakaan palsamiheinän kortta hänelle koko maan päällä. Mutta hän tietää ketä etsii, hän käy lasten luona sovittamassa, mitä oli rikkonut paimenten lapsia kohtaan rotkossa.

Hän koettaa kaikin tavoin päästä heidän suosioonsa, tuo heille kauneimpia joululahjoja, mutta kuitenkin he harvoin muistavat kiittää häntä. Joulupukki raukka, kun muut ovat iloiset, suree hän: hän tulee niin ikävöitynä ja lähtee ihan unhotettuna; hän tulee rikkaana ja lähtee pois tyhjän korin kanssa. Sitä lapset eivät ajattele; he tuskin muistavat, mitä tapahtui eilen; mitenkä he sitte muistaisivat sitä, joka tapahtui lähes kaksi tuhatta vuotta sitte?

Nyt kuitenkin tiedät, kuka pukki on, ja nyt minä voitin sinulta kaiken maailman veskunat. Ja kun kaikki ne veskunat pannaan kasvamaan (ell'ei niitä kukaan ole sitä ennen syönyt), ja kun kaikki ne kasvavat veskunapuiksi ja kaikki ne veskunapuut taas kasvavat uusia veskunoita ja uusia veskunapuita, niin joulupukki yhä vielä kävelee ympäri maailmaa ja sanoo lapsille jouluyönä:

"Vähän heiniä suo!
Panen vuoteihin nuo.
Minä lapsilta vein
Varastain omaksein,
Sitä taas takaisin
Minä nyt kokisin.
Jos mä heiniä saan,
Sinä helmiä vaan
Sekä kultiakin
Saat taas kypärin
Tänä yönä kun jouluyö ompi."

Sakari Topelius

Sakari Topelius (1818 - 1898)

Kirjailija ja historioitsija Sakari Topelius kävi ensiksi triviaalikoulua Oulussa, aloittaen sen 11-vuotiaana, mutta isän kuoltua keuhkokuumeeseen vuonna 1831, hänet lähetettiin Helsinkiin. Siellä hän sai J.L. Runebergilta muutaman muun pojan ohella yksityisopetusta, tämän kodissa asuen. Filosofian maisteriksi valmistuttuaan Sakari Topelius toimi opettajana Helsingin lyseossa 1846 -1850. Hän toimitti Helsingfors Tidning-lehteä vuosina 1841 - 1860. Hänet vihittiin filosofian tohtoriksi vuonna 1847. Helsingin yliopistossa hän toimi historian professorina vuosina 1854 - 1878 ja rehtorina vuosina 1875 - 1878.

Oman aikansa eturivin kirjailijana Sakari Topelius oli erittäin tuottelias ja monipuolinen ja samalla myös suuri mielipidevaikuttaja. Hän julkaisi lyriikkaa, romaaneja, näytelmiä, satukirjoja, oppikirjoja ja matkakuvauksia. Runoilijana hänen runoilijanlaatunsa on herkän lyyrinen ja romanttinen, runojen muoto on usein yksinkertainen.

Sakari Topeliuksen laajan proosatuotannon esikuvallisina vaikuttajina ovat olleet Walter Scott ja Viktor Hugo. Historiallisen proosan kirjoittamisen hän aloitti lehdissä. Hänen suuriin klassikkoteoksiinsa lukeutuvat "Välskärin kertomukset" ja "Talvi-iltain tarinoita". Topeliuksen koko tuotannolle ominaisia ovat voimakas isänmaanrakkaus, optimismi ja idealismi.

Satukirjailijana "Suomen kansan satusetä" Sakari Topelius on yksi Skandinavian merkittävimmistä. Monet sukupolvet ovat viettäneet lapsuuttaan Topeliuksen satujen maailmassa. Hänen suurta suosiota nauttineisiin klassikkosatuihinsa kuuluvat esimerkiksi "Koivu ja tähti", "Adalmiinan helmi", "Prinsessa Ruusunen" ja "Sampo Lappalainen", sekä monet joulusadut ja -tarinat.

Tunturisusi Takaisin joulutarinoiden etusivulle.

Joulukalenteri luukku 21

Kuvat Designed by Prostooleh.
Joulu
Tunturisuden sivut